Kotiäiti joka aina pätee kiireellisyydellään..

Mulla on välillä sellaista että en kerkeä juuri istahtamaan tai syömään. En sillä kyllä erityisemmin päde, koska olen sen tyyppinen ihminen että tykkään kun on monta rautaa tulessa ja kiire syöksyä joka paikkaan. Ja jos istahdan tai syön, niin veto loppuu. Kun on paljon tekemistä ja kiire , niin olen parhaimmillani, niin töissä kuin kotonakin.
Ystäville on tietysti aina aikaa
En lähtisi kuitenkaan nyt ärsyyntymään siitä, jos joku kiireellisyydellään vaahtoaa.
Muakin aluksi huvitti kun kaverini valitti raskaista koulupäivistä, kun ne kestivät kokonaiset 4 tuntia, tai kun kaveri valittaa miehensä pitkästä työpäivästä, joka loppuu kello viisi. Kaikilla on omat juttunsa.

 

Minä koin myös kiirettä kun olin vauvan kanssa kotona. Olin todella väsynyt ja ilmeisesti oli myös masennusta. Mikään ei ollut hyvin ja näin ongelmia, tai potentiaalisia ongelmia joka asiassa. Tiesin että töissä olo helpottaisi mutta koin sen yhtälön aivan mahdottomana, miten se nyt ikinä voisi onnistua? Lapsi kuitenkin vähän päälle vuoden ikäisenä meni päivähoitoon ja minä töihin ja kun totuin siihen se tuntui mahtavalta. Imetin vielä 1½ vuotta öisin mutta sekään ei tuntunut niin raskaalta kuin se että olisi pitänyt olla koko päivän kotona ja "keksiä kiirettä" itselleen. Lapsi tietty sairasteli ja aina tuntui yhtä turhauttavalta jäädä kotiin.

Mutta joo. Kaverillesi tekisi varmaan hyvää mennä töihin vaikkei itse sitä ymmärräkkään.

 

No... sinä ap et voi tietää, että kuinka kiire tällä äidillä oikeasti on. Aika paljon jaksat kaiken päälle vielä tätäkin asiaa puida, kun täällä asti sitä pohdistelet. Minulla on kotiäitinä toisinaan pitänyt niin kiirettä, etten nettiä edes kerkeä avaamaan uutiset lukaistakseni. Muistelen myös, että on tullut tavattua muitakin kiireisiä kotiäitejä. Ole vain iloinen, että sinulla ei ole niin kiire. Ei se ole sinulta pois.

 

No ehkä kyse on vain siitä, että kun ap kertoo omista kiireistään, tämä ystävä vastavuoroisesti kertoo omista touhuistaan ja menoistaan. Itse olen kotiäitinä ollut vuosia, ja aika vähissä mulla on ns. TÄRKEÄT uutiset omasta elämästäni. Sitä samaa arkea se on päivästä toiseen, lasten kanssa touhuamista, ruoanlaittoa, siivousta, ulkoilua. Mitä kerrottavaa siinä on ja kuka jaksaa kuunnella sellaisesta? Mieluummin minäkin kerron kavereilleni sitten niistä "erikoisemmista" menoista ja "kiireistä", joten voi toki joku saada sen kuvan, että koko aikako tuolla on jokin projekti päällä ja mennään tukka putkella paikasta toiseen.

Ja mitä kiireeseen tulee, niin kyllä kotiäitikin voi olla kiireinen. Itse koen välillä jopa stressiä kaikesta, mistä pitäisi suoriutua ja minne ehtiä. Osa toki ihan itse luotua kiirettä, mutta osa nyt vaan pitää hoitaa omasta halusta huolimatta.

 

No jaa, kukin tyylillään. On mullakin kaveri jolla on vauva joka kuulemma "niiiiiin vaikea", ettei sen kanssa voi mennä mihinkään - ei ravintolaan, ei puistoon, ei matkoillle. Mun silmään ihan normi vauva, mutta eihän sitä väkisin ole pakko joka paikkaan mennä, toki saa olla kotona.

 

Mun eräs ystävä on sellainen, että stressaantuu kun on yksi saati kaksi asiaa sovittu päivälle (sellaisia, että menee kerhoon tai näkee ystävää tmv) ja kokee, että päivässä on liikaa kaikkea jne. Ylikuormittuu siis (mielestäni) todella pienestä ja väsyy herkästi. On muutenkin järkyttävän huono ajanhallinnassa ja lyhytpinnainen ihminen (stressaantuu lapsen kiukuttelusta jne alta aikayksikön, toisaalta itse opettanut lapsensa vaativaksi). Valittaa aina miten kukaan ei kertonut kuinka vaikeaa kotiäitiys on ja luulen, että hänellä kyllä arki helpottuu kun pääsee työelämään takaisin. On alusta saakka ollut hirveästi sellaisia piirteitä ettei kotiäitiys ole yhtään hänen juttu. Luulen, että tällaiset ihmiset herkästi kokee sen kotiäitiyden samaan tapaan kuin ap:n ystävä. Tällä ystävälläni sekin, että tekee osin itse esim siivoamisesta vaikeaa kun ei osaa kieltää lapseltaan mitään vaan lapsi on kuin pysäyttämätön pyörremyrsky kun saa tehdä ihan mitä huvittaa! Sitten valitetaan, että miksi tuo lapsi tekee noin. (Kritiikkiä ei kykene ottamaan vastaan mitenkään joten asioista ihan turha hänelle sanoa tai yrittää neuvoa miten menisi paremmin..)

Itse en allekirjoita kyllä "kotiäitiys = lomaa" argumenttia ihan kokonaan, koska tarkoitus on kuitenkin kasvattaa ja hoitaa sitä lasta/niitä lapsia, sisältäen samoja hommia mitä ne tarhantädit tekee päiväkodeissa mutta kun teet sitä omassa kotona niin se on lomaa? Helpotuksena tietysti se, että omien lasten kanssa saat itse suunnitelka päivän ohjelman pääasiassa omien mieltymysten mukaan ja mitään suurempia aikatauluja ei ole, mutta kyllä välillä itse istuisin mielummin toimistolla sorvin ääressä yksin varsinkin jos koko päivä on mennyt lapsen osalta kiukuttelulla tmv. Paljonhan se on kyllä vanhemman työstä (ja lasten luonteesta) kiinni onko kotona olo vai työssäkäynti vanhemmalle helpompaa. Kamalaa kuitenkin olisi jos en tästäkin elämänvaiheesta yrittäisi ottaa kaikkea irti, koska tämä ei jatku ikuisesti, mutta jotkut (kuten edm ystäväni) eivät siihen valitettavasti kykene, jotkut vaan on luonnoltaan sellaisia ihmisiä.

 

pàteminen ja kiireestà puhuminen ovat kaksi eri asiaa
jokainen kokee kiireen erilaisena, eri ympàristòissàkin on kiireellà erilaiset mitat
kukaan ei voi tietàà tarkalleen mità toinen ihminen tekee. tuokin kotiàiti ehkà vaan luetteli niità tavallisia asioita kuten siivous yms, mutta maailma on tàynnà muunkinlaisten asioiden hoitelemista.

 

Näinhän se on että me kaikki koetaan asiat eritavalla, toisen kiire on toiselle leppoista aikaa ja toisen vaikea vauva on rauhllinen ku mikä, koemme vain asiat eri tavoin. Minua yksi kaveri sanoi täydelliseksi äidiksi, tarkoitti sillä kai sitä että ehdin leikkimään ja viettämään aikaa lapsen kanssa, leipomaan, hoitamaan kodin ja parisuhdekin oli kunnossa, niin ja itse en kokenut tästä mitään vaivaa tms. se oli sen hetkistä elämää, arkea ei sen kummempaa ja nautinnollista aikaa kaikinpuolin, unelmaani elin. Itse kaveri koki ettei näitä asioita jaksanut yksin tehdä, yritin sanoa useinkin ettei tarvitsekkaan jos ei jaksa, ei ole sen epätäydellisesmpi kuin minä, kaikki on lopulta lapselleen niitä täydellsisiä äitejä ja isiä, elämällä ja olemalla heidän tavallaan. Nii ja sitten nämä erityistapaukset on erikseen..

 

[QUOTE="Vieras";28361409]On aina niin kauhea kiire hyvä että ehtii edes syömään, puhumattakaan hengittämisestä.

Mistähän tuo tuollainen voisi oikein johtua?
[/QUOTE]

Vaativa lapsi. Mulla ei ole yhtään omaa aikaa. Lapsi ei koskaan anna rauhaa edes paria minuuttia, et maksaisi laskut. Mäkään en ole ehtinyt kunnolla ruokailla pariin vuoteen. Lounas on vasta kun lapsi nukkuu klo 22.

 

Näinhän se menee, tosin myönsin jo kotiäitinä ollessani että elämä on rauhallista, kiireetöntä ja kivaa, jos ei tee kiirettä itselleen. Töissä/opiskellessa ja perheen kanssa ei voi valita: on oltava tietyn kellonajoin päivähoidossa, töissä, ehdittävä hoitaa siivoukset, ruuat, hakea lapset, käydä palavereissa ja niin edelleen, kuskata lapsia harrastuksiin ym. Aikaa on niin rajallisesti, kun töissä+työmatkoissa menee se 9 tuntia päivästä vähintään. Kun olen lomalla tai vapaapäivillä lapset on toki kotona ja vietän kotiäidin arkea taas , se on ihanaa, saa herätä omaan tahtiin ja on monta tuntia päivässä aikaa ulkoilla, siivota, leipoa, laittaa ruokaa, järkätä juhlia jne.

 

No mun mielestä kotiäitinä se kiire on vaan niin erilaista kuin töissä. Pienet lapset ei anna joustoa. Ei voi unohtua mihinkään kahvitauoille tai lehden ääreen, sellaisia pieniä taukoja tulee joskus satunnaisesti. Lasten kanssa oleminen on koko ajan niin intensiivistä, ei voi paeta sitä minnekään hetkeksi. Ei voi laittaa ovea kiinni ja mennä omaan rauhaan tekemään jotain. Pitää vain olla hetkessä ihan koko ajan kun ne ovat siinä hereillä, ja kun lapsia on useampi niin yleensä aina joku on hereillä.

Töissä taas on tietysti se, että velvollisuudet painaa, mutta ehkä siihen kiireeseen voi työelämässä paljon enemmän itse vaikuttaa.

Ja siis olen myös molempia elämiä kokenut. Nyt työelämässä taas.

 

Ihmiset on erilaisia, lapset on erilaisia. Mäkin olen sentään ammatiltani lastenhoitaja ja töissä pk:ssa, silti joskus koen että työni tähän kotona oloon verrattuna on jopa lomaa. Eikä mulla ole kuin 1 lapsi, alle 1-vuotias. Nytkin äitiysloma loppuu ja alan tekemään keikkaa, vain saadakseni vähän HENGÄHDYSTAUKOA tähän kotiäitinä oloon. Kun olen kotona yksin lapsen kanssa, en juuri saa rauhassa perseelleni istua. Töissä me sentään saadaan pitää 2 taukoa ja käydä vessassa rauhassa.

Sä et voi tietää millaista ystäväsi arki on 24/7, hänen näkökulmastaan.

 

Särähtipäs korvaan ilkeesti...se että olet ystävääsi arvostelemassa ja arvottamassa hänen kotiäitiydestään ja hänen tavastaan olla kotiäitinä. Sinä kun et voi todellakaan tietää, millaista se kotiäitiys ystävälläsi oikein on. Näet vain sen, minkä haluat.

Joillekin se kotiäitiys on sitä kiirettä ja työnsarkaa, ehkä jopa enemmän kuin mitä töissä. Itseasiassa sitä työn tuomaa kiirettä ei oikein voi edes yhdistää tähän kotiäitiys- asiaan, koska puhutaan kahdesta hyvinkin erilaisesta elämäntilanteesta. Ja - nykypäivän kiroushan kotiäitiyden saralla on se, että siitä on tehty niin hirvittävän suorituskeskeistä. Kilpaillaan siinäkin. Oman mausteensa tuohon kotiäitiysaikaan tuo lapset ominaisuuksineen kaikkineen.

Ylipätevistä ystävistä nyt puhumattakaan.

Oletko ajatellut koskaan, että ehkä hän tuntee jollain tapaa huonommuutta itsestään, kun sinä tulet ja hehkutat omaa erinomaisuuttasi arjenpyörittäjänä - ja siksi haluaa hehkuttaa omia puuhasteluitaan ja vielä tekemättömiä hommiaan siinä omassa arjessaan? Ehkäpä hän kaipaa myös jonkinlaista arvostusta, kenties tukeakin, siinä arjessaan - huomaamista ja huomiota, jota ei välttämättä saa omassa päivässään. Mene ja tiedä - mutta hänen housuissaan et ole, joten...

Jos arvostat häntä ystävänäsi, niin anna hänen tehdä kotiäitiyttään niillä hänen omilla tomintatavoillaan. Kuuntele ja ole mukana hänen arjessaan siinä ystävänroolissa, mitä hän sinulta odottaakin, ei arvostelijan roolissa.

 

Kotiäitiys on monesti niin henkisesti kuin fyysisesti vaativaa, varsinkin jos on useampi pieni lapsi yksin hoidettavana. Mutta mistä tulee kotiäidin kiireys? Kuka asettaa aikarajat kotiäidille? Vastaan kotiäiti itse eli mielestäni on kotiäidin on turha valittaa kiiretttä, koska itse hän itselleen kiireen järjestää.

Sitä olen aina ihmetellyt, että miksi äidit ei ehdi syömään? Syöhän lapsetkin. Miksi äiti ei voi syödä silloin kun lapsetkin syö?

 

Oletko ajatellut koskaan, että ehkä hän tuntee jollain tapaa huonommuutta itsestään, kun sinä tulet ja hehkutat omaa erinomaisuuttasi arjenpyörittäjänä - ja siksi haluaa hehkuttaa omia puuhasteluitaan ja vielä tekemättömiä hommiaan siinä omassa arjessaan? Ehkäpä hän kaipaa myös jonkinlaista arvostusta, kenties tukeakin, siinä arjessaan - huomaamista ja huomiota, jota ei välttämättä saa omassa päivässään.[/QUOTE]

Mutta eikö ole enemmän häpeä, että tekee itselleen kiireen, kuin että pätisi sillä?

 

Kotiäitiys on monesti niin henkisesti kuin fyysisesti vaativaa, varsinkin jos on useampi pieni lapsi yksin hoidettavana. Mutta mistä tulee kotiäidin kiireys? Kuka asettaa aikarajat kotiäidille? Vastaan kotiäiti itse eli mielestäni on kotiäidin on turha valittaa kiiretttä, koska itse hän itselleen kiireen järjestää.

Sitä olen aina ihmetellyt, että miksi äidit ei ehdi syömään? Syöhän lapsetkin. Miksi äiti ei voi syödä silloin kun lapsetkin syö?

Niin että voihan sitä vaan jättää lapset pukematta, ruokkimatta, ulkoilumatta ja leikittämättä. Se on kaikki vaan äidin omaa päähän pistosta ja aikarajojen asettelua kun pitää huolen että lapset saa puhtaat vaatteet päälleen ja ruuan 5 krt päivässä nokan eteen... voi pyhä sylvi sentään. Äidin vikaahan on periaatteessa myös se että lapset on niin idiootteja että niiden perään pitää koko aikaa katsoa ettei ne loukkaa, ja niiden keskinäisiä riitoja pitää silloin tällöin ratkoa ja niille pitää antaa huomiota ja hellyyttä koska ne on tuntevia ihmisolentoja. Toki tämä kaikki on vain kotiäidin itse luomaa kiirettä, hänhän itse on ne lapset päättänyt synnyttää

 

Mä sanoisin tähän, että riippuu lasten iästä ja määrästä. Puhelimeen en aina "ehdi" vastata syystä, että joku kiukuttelee/itkee tai tilanne on just hallussa, mutta tiedän, että homma karkais käsistä, jos vastaisin puhelimeen. Syödä unohdan joskus syystä, että jatkuvasti tulee jotain keskeytystä, joka aiheuttaa taas muuta ja muuta ja sit huomaan, että mullahan jäi ruoka lautaselle... Yhden pitää ehtiä kerhoon, yksi tulee koulusta, yksi tarvii lääkkeitä... Mulla ei muuta ole kuin 3 ja vanhinkin koululainen, mutta nuorin erityislapsi.

 

En tiedä onko muille ihan vieras juttu, mutta omalla kohdallani huomaan että sellainen aikatauluton kotiäitiys tekee helposti sen että me arkea koossa pitävät rutiinit löystyy ja jos/kun sitä tekemistä kuitenkin useamman lapsen kanssa on niin hommiin mitkä järkevästi hoitaen saisi tehtyä huomattavasti reippaammin saa menemään koko päivän. Lopputuloksena se fiilis että kokoajanhan tässä olen tehnyt töitä ilman taukoja.

 

Kyllä oli ennen aikaa kun oli lapsen kanssa kotona. Koti oli tiptop ja kävin salilla ja tylsääkin tuli.

Kaveri samaan aikaan valitteli ettei mitään ehdi kun on koulussa ja tulee joskus tehtäviäkin ja ihan kauheeta ja kauhee stressi, ei ehdi salille ei syödä terveellisesti eikä edes siivoa kotonaan enää.
No, itsekin nyt koulua käyn, ja samalla tavalla käyn salilla, koti on siivossa ja ruokakin on ihan hyvää.

Asennekysymys? (tai asennoitumis-?)

 

Ehkä hän ajattelee, että hänen täytyy tehdä paljon asioita ollakseen jotenkin oikeutettu olemaan olemassa. Kyllähän se tiedetään, mitä kotiäideistä ajatellaan, joten ei ihme jos yhdelle sun toisellekin tulee kurja olo, ja sitten yrittää liikaa.

Tai sitten hän on niitä ihmisiä, jotka eivät missään elämäntilanteessa koskaan ehdi yhtään mitään.

 

En tiedä onko muille ihan vieras juttu, mutta omalla kohdallani huomaan että sellainen aikatauluton kotiäitiys tekee helposti sen että me arkea koossa pitävät rutiinit löystyy ja jos/kun sitä tekemistä kuitenkin useamman lapsen kanssa on niin hommiin mitkä järkevästi hoitaen saisi tehtyä huomattavasti reippaammin saa menemään koko päivän. Lopputuloksena se fiilis että kokoajanhan tässä olen tehnyt töitä ilman taukoja.

Laitetaan tähän esimerkiksi vaikka tämä aamu/päivä. Olen kotiäitinä normaalistikin 2v:lle ja vauvalle, lisäksi meillä on pienet koululaiset joista toinen kulkee koulumatkansa taksilla ja toinen täytyy saattaa (erityislapsia jotka eivät pysty itse kulkemaan ja tarvivat paljon apua arjessa). Normaalina arkiaamuna taksi hakee esikoisen kl 8 ja heti hänet jätettyämme suuntaan loppuporukan kanssa tuohon pikkusiskon lähellä sijaitsevalle koululle, hänen päivänsä alkaa 8.15.

Onnistun ihan hyvin laittamaan aamuisin aamupalat koko väelle, pukemaan lapset ja pakkaamaan tarvittavat tavarat niin että kumpikin on ajoissa koulussa. Jos olisi töissä vaatisi tuo vielä vähän enemmän laittautumista ja tavaroiden mukaanottamista itseni ja pienimpien lasten osalta. Kuitenkin siitäkin selvittäisiin.

Tänään taas oli vapaa-aamu ja eskarilainen on koko viikonlopun hoidossa, esikoisen avustaja tuli 9.30 hakemaan poikaa leklandiin. Käytännössä siis täällä oli vain kolme lasta ja valmiina piti olla 1,5h myöhemmin kuin normaalisti. Loppupelissä olin vasta 10 aikaan ulkona pikkutyttöjen kanssa vaikka voisinkin väittää että koko aamu meni lasten ja kodin kuntoon laittamisessa. Niissä ihan samoissa hommissa jotka arkiaamuisin olen saanut valmiiksi jo 2h aiemmin.

 

Mun eräs ystävä on sellainen, että stressaantuu kun on yksi saati kaksi asiaa sovittu päivälle (sellaisia, että menee kerhoon tai näkee ystävää tmv) ja kokee, että päivässä on liikaa kaikkea jne. Ylikuormittuu siis (mielestäni) todella pienestä ja väsyy herkästi. On muutenkin järkyttävän huono ajanhallinnassa ja lyhytpinnainen ihminen (stressaantuu lapsen kiukuttelusta jne alta aikayksikön, toisaalta itse opettanut lapsensa vaativaksi). Valittaa aina miten kukaan ei kertonut kuinka vaikeaa kotiäitiys on ja luulen, että hänellä kyllä arki helpottuu kun pääsee työelämään takaisin. On alusta saakka ollut hirveästi sellaisia piirteitä ettei kotiäitiys ole yhtään hänen juttu. Luulen, että tällaiset ihmiset herkästi kokee sen kotiäitiyden samaan tapaan kuin ap:n ystävä. Tällä ystävälläni sekin, että tekee osin itse esim siivoamisesta vaikeaa kun ei osaa kieltää lapseltaan mitään vaan lapsi on kuin pysäyttämätön pyörremyrsky kun saa tehdä ihan mitä huvittaa! Sitten valitetaan, että miksi tuo lapsi tekee noin. (Kritiikkiä ei kykene ottamaan vastaan mitenkään joten asioista ihan turha hänelle sanoa tai yrittää neuvoa miten menisi paremmin..)

Itse en allekirjoita kyllä "kotiäitiys = lomaa" argumenttia ihan kokonaan, koska tarkoitus on kuitenkin kasvattaa ja hoitaa sitä lasta/niitä lapsia, sisältäen samoja hommia mitä ne tarhantädit tekee päiväkodeissa mutta kun teet sitä omassa kotona niin se on lomaa? Helpotuksena tietysti se, että omien lasten kanssa saat itse suunnitelka päivän ohjelman pääasiassa omien mieltymysten mukaan ja mitään suurempia aikatauluja ei ole, mutta kyllä välillä itse istuisin mielummin toimistolla sorvin ääressä yksin varsinkin jos koko päivä on mennyt lapsen osalta kiukuttelulla tmv. Paljonhan se on kyllä vanhemman työstä (ja lasten luonteesta) kiinni onko kotona olo vai työssäkäynti vanhemmalle helpompaa. Kamalaa kuitenkin olisi jos en tästäkin elämänvaiheesta yrittäisi ottaa kaikkea irti, koska tämä ei jatku ikuisesti, mutta jotkut (kuten edm ystäväni) eivät siihen valitettavasti kykene, jotkut vaan on luonnoltaan sellaisia ihmisiä.

Mulle on vieras ajatus, että omien lasten hoitamista vois edes verrata päiväkodin työhön. Toki tehdään samojakin juttuja, mutta siinä arjen lomassa. Ei ole mitään vasuja ja sellaisia aikataulutettuja juttuja. Lapset askartelee, kun itse laitan ruokaa keittiössä, musiikki hoituu fröbelin palikoiden tahdissa, itse huokaisen, juon kahvit ja luen lehden. Totta kai asioita pitää tehdä yhdessä ja lasten kanssa olla, mutta kyllä mulle se omien lasten kanssa oleminen on vapaata/lomaa. Tavoitteena on kasvattaa heidät ihmisiksi, mutta vastuullinen tuloksesta olen vain itselleni ja miehelleni.

Tuo on muuten totta, että työn luonteesta riippuu, miten kotona olon kokee. Itsellä 3-vuorotyö kirurgisella ja työn sovittaminen yhteen lasten, miehen, harrastusten ja kotitöiden kanssa on joskus aika haasteellista. Niinpä nautin tästä lomasta muksujen kanssa niin kauan kuin laki sallii eli reilu vuosi vielä

Silmiin särähti tuo ekan sivun kommentti, jossa todettiin olohuoneen olevan tunnin välein sekaisin. Se on totta, mutta lapset oppivat aika pian keräämään tavaroita, eikä sen kodin tartte koko ajan olla kuin Avotakasta. Silloin jos siihen pyrkii ja kävelee luutu kädessä koko päivän, niin kotona olo on varmasti täyttä työtä.

 

Mulla on ystävä, joka on samanlainen kuin aloittajan ystävä. Olen nyt ymmärtänyt, että kiireen korostaminen johtuu siitä, ettei ole muuta elämässä, ja hän pelkää, että ihmiset väheksyvät hänen kotiäitiyttään. Välillä oli tosi vaikea jaksaa kuunnella, kun hän listasi töitää (tiskit koneeseen, pyykit koneeseen, lapsi kouluun, lapsi koulusta kotiin, iltapala) ja naureskeli, että sullahan on kaikki niin helppoa, meet vain töihin. yhä vieläkin ärsyttää hänen kommentointinsa, ymmärrän kyllä, että lasten kanssa kaikki on hurjaa ja lapsia ei voi pyytää odottamaan, mutta hänen lapsensa on koulussa ja yhä vain on kotiäitinä niin kiire, ettei ehdi istua, ei syödä, ei nukkua ei harrastaa, ei mitään.

 

Näitä ketjuja lukiessani nousee ketutus miksi luen näitä juttuja. Miten kyvyttömiä ihmiset ovat asettumaan muiden asemaan.

Esim. meillä ei ole ollut koskaan lasta, joka nukkuisi päikkärit muuten kuin kiinni tississä 20min pätkissä tai max tunnin jos vaunut liikkuvat. Eli vasta kun 1. lapsi oli jotain 1,5v ja katoi Teletappeja vartin ilman aikuista mulla oli ekaa kertaa omaa aikaa päivällä.

Kotiäiti-vuodet olivat kuitenkin mahtavia, mutta paljon raskaampia kuin nyt kun olen töissä ja on harrastukset kuskauksineen.

Koskaan ei voi tietää mitä ihmisten kotona oikeasti tapahtuu. Jos kaikki korjautuisi asenteella, jonka voi vain korjata niin maailma olisi helpompi paikka. Hitunen empatiaa kehiin naiset.

 

on niin monenlaista. Töissäkäydessä ei kalenteri täyttynyt kuin työvuoroista ja vapaa-ajalla oli kiire saada tehtyä kotihommat. Nyt äitiysvapaalla kalenteri on täynnä kaikenlaista menoa, kun ei ole muuta kuin vapaa-aikaa.. ja jossain välissä pitäs nää lapsetkin ehtiä hoitaa *ironian sävyisesti kirjoitettu*.