Kotiäiti joka aina pätee kiireellisyydellään..

Itse olen yrittänyt ymmärtää ja olla aina tukena, tarjonnut apuani. Näin seitsemän vuoden jälkeen multa ei enää ikävä kyllä empatiaa irtoa, kertaakaan ei ole lapsenvahtiapua haluttu keneltäkään, ensin ajattelin että minua pitävät epäkelpona lapsenvahtina. nyt tilanne on se, että en enää jaksa olla tekemisissä ystäväni kanssa, harmittaa vietävästi, että olen näin huono ihminen, mutta en enää jaksa kuunnella kuinka raskasta on olla kotiäitinä. Koululainen laitetaan nukkumaan seitsemältä illalla ja sitten ihmetellään, että kyllä se herää aikaisin, on niin raskasta kun lapsi herää ennen kuutta odottamaan, että voi ruveta katsomaan piirrettyjä televisiosta.

 

Niin että voihan sitä vaan jättää lapset pukematta, ruokkimatta, ulkoilumatta ja leikittämättä. Se on kaikki vaan äidin omaa päähän pistosta ja aikarajojen asettelua kun pitää huolen että lapset saa puhtaat vaatteet päälleen ja ruuan 5 krt päivässä nokan eteen... voi pyhä sylvi sentään. Äidin vikaahan on periaatteessa myös se että lapset on niin idiootteja että niiden perään pitää koko aikaa katsoa ettei ne loukkaa, ja niiden keskinäisiä riitoja pitää silloin tällöin ratkoa ja niille pitää antaa huomiota ja hellyyttä koska ne on tuntevia ihmisolentoja. Toki tämä kaikki on vain kotiäidin itse luomaa kiirettä, hänhän itse on ne lapset päättänyt synnyttää

Mielestäni rutiinit ovat hyvä asia juuri siksikin, ettei tule kiirettä. Päivät kun kulkevat toinen toisensa perään tasaisesti omalla rytmillään, jolloin kaikki ne toiminnot tehdään niin, ettei tule kiirettä. Tietenkään aina ei saa lääkäriaikoja yms. sopivasti rytmeihin, jolloin kiireitä syntyy, mutta useimmissa paikoissa nekin on sovittavissa.

Ihan samat asiat työssä käyvätkin vanhemmat tekevät (tietty vähennettynä hoidossa/koulussa syödyt ruoat ja leikit), mutta vain aikaa niihin on vähemmin.

 

En tietenkään tunne tapausta, mutta jotenkin tuli tosi ikävä fiilis siitä, miten ikävästi sinä, ap, asennoidut ystäväsi (vai liekö hän sinulle sellainen?) sanomisiin. Miksi sinun kiireidesi päivittely ja hehkuttelu olisi jotenkin oikeutetumpaa kuin kotiäidin? Entä tiedätkö, miten kiireellistä ko. äidin elämä todellisuudessa on?

Minusta se, kuinka kiireellistä lapsen/lasten kanssa on, riippuu niin monesta asiasta. Minkälainen henkilö on luonteeltaan, millaisia asioita tahtoo lastensa kanssa tehdä, kuinka monta lasta hänellä on, millaisia lapset ovat luonteeltaan, onko jollain lapsella taustalla erityisyyttä jne.

Myös se vaikuttaa, onko lapsella kahta vanhempaa tai onko äidillä/isällä riittävää tukiverkostoa. Minun ystäväpiiriini kuuluu eräs aika askeettiset tukiverkostot omaava totaaliyh, ja täytyy sanoa että kyllä se hänen elämänsä tällä hetkellä minun elämääni kiireisempää on, vaikka töissä käynkin. Töiden jälkeen on totta kai käytävä kaupassa, laitettava ruokaa, siivottava... Mutta meillä lapset ovat päivittäin pk:ssa, eikä kukaan muukaan meillä päivisin oleskele kotona. Siivottavaa on siis vähemmän. Lisäksi joku muu laittaa ruuat lapsille, hoitaa heidän ulkoilunsa ja käytännössä pitää huolta heidän kasvatuksestaan sillä aikaa, kun minä olen töissä. Itse tosin lähdin työelämään mm. siitä syystä, että pelkkä kotonaoleminen kävi minulle henkisesti raskaaksi vaikka tästä talossa on myös mies, lastemme isä, joka todellakin hoitaa lapsia, keksii tekemistä heidän kanssaan, jakaa vastuuta tasavertaisena kumppanina. Toki meilläkin joskus kiirehditään, mutta eipähän tarvitse kiirehtiä yksin, jolloin kiire esim. kahden lapsen perheessä tasapainottuu.

Tietysti jokainen voi vain teeskennellä olevansa kiireinen, mutta rehellisesti sanottuna kotoa eivät hommat tekemällä lopu, eli jos on kovinkin pedantti ihminen, niin kyllä sitä tekemistä vain riittää. Jos on pieniä lapsia, niin tarvitsevat jatkuvaa läsnäoloa ja peräänkatsomista. Toki isommatkin huomiota kaipaavat, mutta ei nyt samalla tavoin.

Ps. Esikoisellani oli koliikki, ja hänen vauva-aikanaan en todellakaan ehtinyt kunnolla syödäkään. Aina sanotaan, että lapsi ei mene rikki siitä, että hetken itkee, mutta se kipuitku... Se oli jotain sellaista, jota en todellakaan voinut ohittaa, sillä sitä kuunnellessa alkoi jo oma mielenterveyskin rakoilla.

 

Kotiäitivuosina en ehtinyt syömään kun seisovillani. omat ajatukset oli kaaoksena päässäni ja jatkuvasti piti revetä moneen suuntaan. Ilman että itse tein siitä sellaista. Niin se vaan meni 3 pienen lapsen kanssa.
Nykyään nautin kun saan työ tai koulupäivän aikana syödä rauhassa ja jaotella omia ajatuksia, ilman että joku roikkuu puntissa.
Kotona sen sijaan en saa rauhassa edes ajatella.

 

Monet kotiäidit tuntevat alenmusskompleksia työssä käyviä/opiskelevia äitejä kohtaan, vaikla eivät sitä myönnäkään.
Heidänkin on tunnettava itsens jotenkin tarpeellisiksi joten jotkut ottavat tuollaisen martyyrin roolin "ei ehdi edes syömään".
Ehkä hieman säälittävää, mutta toisaalta ymmärrettävää. Suhtaudu huumorilla ap.

 

Monet kotiäidit tuntevat alenmusskompleksia työssä käyviä/opiskelevia äitejä kohtaan, vaikla eivät sitä myönnäkään.
Heidänkin on tunnettava itsens jotenkin tarpeellisiksi joten jotkut ottavat tuollaisen martyyrin roolin "ei ehdi edes syömään".
Ehkä hieman säälittävää, mutta toisaalta ymmärrettävää. Suhtaudu huumorilla ap.

Näin?

 

No se on kiinni siitä millaiseen elämänrytmiin on tottunut... kotiäitinä ollessa tuntui olevan "kiire päivä " jos piti samana päivänä ehtiä neuvolaan ja perhekahvilaan. Nyt kun käyn töissä ja siinä samalla hoidan kotihommat, lasten harrastukset, kaupassakäynnit ja tuhat muuta asiaa niin vapaapäivä jolloin pitää muutama asia hoitaa ei tunnu kiireiseltä lainkaan.