Kun elämästä tulikin painajainen...

Olemme onnellisesti elävä normaali perhe,lapset 9v,7v ja 6v.
Molemmat käymme vakituisessa työelämässä ja liikumme paljon vkloppuisin ja reissaamme.
On olut ihanaa aikaa kun lapset ei ole enään niin pieniä ja elämä on helpompaa.
Kunnes ehkäsystä huolimatta alkaa tulemaan kehiin armoton väsymys,palelu ja pahoivointi.
Juoksin suoraan apteekkiin ja tein sen digitaalisen testin jossa sitten tuli ruutuun viikot kolmesta neljään.
Minä en kestä,lapsiluku on täysi ja olen ihan shokissa.
Olen aina ollut keskeytystä vastaan ja nyt en tiedä enään mitä sanoa.
Mies oli uutisesta aivan innoissaan ja hokee koko ajan että pidetäänhän me se lapsi jne....
Minusta tuntuu etten enään jaksa sitä vauvarumbaa ja kaikkea.
Rakastan lapsia kuitenkin.
Antakaa mulle hyviä neuvoja.

 

Jokainen nainen määrää omasta kehostaan.

 

Eipä kannata keskeyttää jos mieskin on innoissaan. Kannattaa sopia, että mies ottaa lapsen hoidosta päävastuun kerta haluaa sitä kovasti. Ja sterilisaatio.

 

Mieti tarkkaan omat voimavarat. Lapsenne on kuitenkin aika isoja jo, koululaisia. Älä ajattele sitä niin, että menetät mukavan elämän, kyllä se vauvakin siitä kasvaa eikä ole ikuisesti pieni!

 

Pidät lapsen ja iloitset miehestä joka ei ole pakottamassa aborttiin. Jos teet abortin varaudu siihen, että mies ottaa eron tai ainakin rakkaus kuolee väliltänne.

 

Voin hyvin kuvitella, kuinka kauhealta tuo tuntuu, sillä Itselläni jo pelkkä ajatuskin saa aikaan kauhean ahdistuksentunteen.

Sinun tilanteesi on kyllä siltä osin kauhea myös, että miehesi on asiasta innoissaan.
Muuten sanoisin ehdottomasti abortin, mutta kieltämättä miehen vastustelusta huolimatta abortoiminen sotii etiikkaani vastaan.
Toisaalta ei ketään saisi "pakottaa" tekemään lasta.

 

No niin, hankala päätös. Joko päädyt keskeytykseen tai lapsen pitämiseen. Kerro miehelle rehellisesti tunteesi, ettet lasta halua. Sitten juttelet lääkärin/hoitajan kanssa.
Ikäero on hurja jos olit jo asennoitunut ettei lapsia enää tule niin onhan se isku..toki sun mieli voi muuttua, siksi keskustelette kunnolla.
Jos päädyt keskeytykseen ni teetä myös sterilisaatio, samoten vaikka synnyttäisit. Se on kuitenkin varma ehkäisykeino.

 

Tsemppiä päätöseen. Äkkiä ne lapset kasvaa ja hups heijaa kouluikä lähestyy. Vanhemppista sisarruksista varmasti apua kun pienokainen syntyy. Ainakin meillä 8v poika oli aivan innoissaan vauvasta ja nyt kun nuorempi non 1v6kk ja vanhempi reilu 9v niin tulevat tosi hyvin juttuun ja jää itselle aikaa kun vanhempi leikittää pinempää ihan oma-aloitteisesti.

 

Kaikella kunnioituksella, otsikon perusteella kuvittelin jotain kamalaa tapahtuneen. Teillähän on kaikki hyvin! Kukaan ei ole kuollut tai edes sairastunut, talo ei ole palanut ja kertomasi perusteella teillä menee oikein mukavasti! En siis elämäänne ihan painajaiseksi kuvaisi...

Minulle olisi painajainen, jos esim. mieheni kuolisi tai meille selviäisi, ettemme voi koskaan saada lapsia. Mutta jokainen määrittelee itse omat painajaisensa.

 

[QUOTE="Vieras";28312447]Kaikella kunnioituksella, otsikon perusteella kuvittelin jotain kamalaa tapahtuneen. Teillähän on kaikki hyvin! Kukaan ei ole kuollut tai edes sairastunut, talo ei ole palanut ja kertomasi perusteella teillä menee oikein mukavasti! En siis elämäänne ihan painajaiseksi kuvaisi...

Minulle olisi painajainen, jos esim. mieheni kuolisi tai meille selviäisi, ettemme voi koskaan saada lapsia. Mutta jokainen määrittelee itse omat painajaisensa. [/QUOTE]

Totta,tuli laitettua otsikko liian rajuksi,ei ollut tarkoitus ja tiedän todellakin mitä tarkoitit.
Olen vain niin shokissa ja äärettömän väsynyt,voisin vain nukkua ja nukkua.
Töihin pitäisin iltaan lähteä ja olo on kuin haudasta nousseella.

 

Ajattele positiivisesti, saat nauttia rauhasta ja kiireettömyydestä, niinkuin esikoisen kanssa, kun isommat ovat koulussa, mutta kuitenkin sinulla on kolmen, jo isoksi kasvaneen lapsen verran kokemusta lasten hoidosta. Osaat varmasti ottaa rennosti ja nauttia eritavalla, kuin silloin kun sinulla viimeksi oli melkeimpä kaksi vauvaa ja yksi tarvitseva taapero. Nyt sinulla on myös kolme avuliasta käsiparia enemmän, kun innokkaat sisarukset ovat jo oikeasti siinä iässä, että osaavat auttaa ja hoitaa pientä.

Tee lista kaikista asioista, jotka koit rankaksi edellisten vauvavuosina ja mieti mistä ne johtuivat, voisitko tehdä nyt toisin? Tiedätkö ketään, joka olisi katunut lapsen saamista?

 

Ajattele positiivisesti, saat nauttia rauhasta ja kiireettömyydestä, niinkuin esikoisen kanssa, kun isommat ovat koulussa, mutta kuitenkin sinulla on kolmen, jo isoksi kasvaneen lapsen verran kokemusta lasten hoidosta. Osaat varmasti ottaa rennosti ja nauttia eritavalla, kuin silloin kun sinulla viimeksi oli melkeimpä kaksi vauvaa ja yksi tarvitseva taapero. Nyt sinulla on myös kolme avuliasta käsiparia enemmän, kun innokkaat sisarukset ovat jo oikeasti siinä iässä, että osaavat auttaa ja hoitaa pientä.

Tee lista kaikista asioista, jotka koit rankaksi edellisten vauvavuosina ja mieti mistä ne johtuivat, voisitko tehdä nyt toisin? Tiedätkö ketään, joka olisi katunut lapsen saamista?

Lapseni olivat vauvana ensimmäiset 3kk todella itkuisia,valvottivat yöt läpeensä ja se oli todella rankkaa,muuten olivat helppoja lapsia sen 3kk jälkeen.
En ole ikinä kenenkään kuullut sanovan että oli katunut lapsensa saamista.

 

[QUOTE="vieras";28312399]Pidät lapsen ja iloitset miehestä joka ei ole pakottamassa aborttiin. Jos teet abortin varaudu siihen, että mies ottaa eron tai ainakin rakkaus kuolee väliltänne.[/QUOTE]

Rakkaus voi kuolla ja ero tulla myös siinä tapauksessa että ap pitää lapsen eikä enää jaksa vauvan kanssa olla. Voi tulla myös totaali loppuunpalaminen ja mielenterveyshäiriötkin kehiin.

Kannattaa miettiä tarkkaan, punnita eri vaihtoehdot ja sen mitä niistä seuraa. Jos mies on aborttia vastaan todella rajusti niin tuskin kovin auvoista on arki abortin jälkeen. Jos taas ymmärtää myös ap:n näkökannan niin sitten on ison keskustelun paikka.

Mieti ap tarkkaan mitä ite haluat. Sinähän sen päätöksen lopulta teet.

 

Siitä vauvasta tulee aivan varmasti koko teidän perheen lellikki.

 

Ei kuuden vuoden ikäero ole iso.

Juttele miehesi kanssa tunteistasi. Ei kannata tehdä hätiköityjä päätöksiä.

 

Äkkiä ne lapset kasvaa ja muuta paskaa. Mitä jos vauvavuosi onkin täynnä sairauksia ja koliikkia? Mitä jos jo raskausaika vie ap:n mehut? Mitä, jos ap:lla oli muita suunnitelmia elämälleen, ja nyt niitä pitäisi lykätä ainakin vuodella?

Itse tekisin abortin. Lapsi ei ole mikään pikku juttu, mikä hoituu tuosta noin vain toisella kädellä, niin kuin jotkut luulee. Se on ensin vauva ja sitten se kasvaa, ja siinä on kiinni ainakin kolme ensimmäistä vuotta ihan eri tavalla kuin kouluikäisissä jo on.

 

Äkkiä ne lapset kasvaa ja muuta paskaa. Mitä jos vauvavuosi onkin täynnä sairauksia ja koliikkia? Mitä jos jo raskausaika vie ap:n mehut? Mitä, jos ap:lla oli muita suunnitelmia elämälleen, ja nyt niitä pitäisi lykätä ainakin vuodella?

Itse tekisin abortin. Lapsi ei ole mikään pikku juttu, mikä hoituu tuosta noin vain toisella kädellä, niin kuin jotkut luulee. Se on ensin vauva ja sitten se kasvaa, ja siinä on kiinni ainakin kolme ensimmäistä vuotta ihan eri tavalla kuin kouluikäisissä jo on.

Mä olen sun kanssa aika samoilla linjoilla. Lapsi ei todellakaan ole pikku juttu, eikä se aika sen lapsen kanssa mene kukn hups vaan.

Meillä esikoinen oli helppo vauva ja helppo lapsi,ei sairastellut. Kun taas kuopus.. Kuopus on aivan oma lukunsa.

Ekan vuoden herätti tunnin kahden välein joka halvatun yö, oli refluksiaa ja mahakipuja. Kun täytti vuodenLkoi sairastelut ja sairasteli joka kuukausi ja viimeisen puoli vuotta sairastelujen väli oli vain kaksi-kolme viikkoa. Oli aikaa kun oli tulossa kipeäksi, oli aika kun oli kipeänä ja oli toipilas aikaa. Koko tuo aika vauvavuodesta saakka on ollut päällään seisomista ja loppujen lopuksi aika kauheaa aikaa vaikka lastani rakastankin. En tiedä missä sumussa olen tuon ajan elänyt, varmaan jossain syvässä usvassa että olen siitä hengissä selvinnyt. Kaikki tuo helpotti vasta viime elokuussa kun rista leikeltiin.

Nyt tilalle on tullut erittäin voimakkaalla omalla tahdolla ja uhmalla varustettu hulivili poika! jonka kanssa meinaa välillä ihan hulluksi tulla suoraan sanottuna.

Joten en todellakaan sano että aika menee että hups vaan. Nyt lasten ollessa 6v ja 3,5v, en todellakaan haluaisi lisää!!

 

Juttele miehen kanssa vakavasti mitä muutoksia se lapsi tuo. Onko mies miettinyt asiaa loppuun saakka, vai onko hänellä lähinnä voi kun kiva vauva fiilikset.

Jo ihan sellainen käytännön asia että autohan tuossa menee todennäköisesti vaihtoon ellei teillä jo tila-auto ole. Koska normiautoon ei 2 aikuista ja 4 lastaa istuteta.

 

Tulee niin, NIIN elävästi mieleen vuoden takaiset fiilikset. Meillä lapset oli 11-, 9- ja 6-vuotiaat, kun yhtäkkiä huomasin olevani raskaana.

Se oli melkoinen shokki! Raskaus ei TODELLAKAAN ollut suunniteltu tai toivottu, mutta aborttikaan ei minulle ollut helppo/mieluinen ratkaisu.

Myös meillä mies oli ensijärkytyksen jälkeen raskaudesta oikeastaan aika innostunut. Minä murehdin omaa jaksamista niin raskausaikana (olin jo juuri 40-v täyttänyt) kuin arkena vauvan kanssa. Tiesin, että kaikista miehen puheista huolimatta päävastuu vauvan hoitamisesta jäisi kuitenkin minulle.

Asiaa vakavasti pohdittuani huomasin, että minusta ei kuitenkaan ole aborttia tekeään.

Raskausaika oli kohtuulisen raskas. Minua vaivasi alussa todella paha pahoinvointi. Kun se alkoi hieman helpottamaan alkoi arkea vaikeuttamaan suonikohjut, selkäkivut, järkyttävä närästys, issiasvaivat jne jne. En siis todellakaan tuntenut "odottavan äidin hehkeää onnea", mutta jotenkin siitä selvittiin kuitenkin.

Mutta vauva veikin sitten sydämeni heti synnyttyään. Neiti on ollut maailman kiltein ja helpoin vauva. Tyytyväisenä jokeltelee ja on kietonut isommat sisaruksensa tiukasti pikkurillinsä ympärille. Hoitoapua on välillä tarjolla vähän liiankin kanssa

Arki sujuu nyt oikeastaan aika ihanasti (vauva on nyt 3kk) enkä jotenkaan osaa enää kuvitellakaan elämäämme ilman tätä yllätyspakkausta.

Mieti tarkkaan ja pohdi minkä ratkaisun kanssa juuri sinä pystyt elämään.

Minulle, miehelleni ja meidän perheelle vauvan pitäminen kaikesta huolimatta oli ehdottomasti oikea ratkaisu!

 

Kylläsinä se vauvarumban jaksat, jos olet jaksanut kolme lasta noinkin pienillä ikäeroilla. Mieskin vielä innolla mukana. Saatpa vielä huomata, että oikein nautit vauva-arjesta, kun isommat jo noinkin isoja ja voit paremmin keskittyä vauvaan.

Jos olet keskeytyksiä vastaan, niin en ymmärrä miksi tilanteessasi pitäisi sellainen tehdä. Teillä on kaikki hyvin ja elämä on tuonut odottamattoman yllätyksen tullessaan. Ajattele asiaa rauhassa ja näet varmaan tässä iloakin.

 

Äkkiä ne lapset kasvaa ja muuta paskaa. Mitä jos vauvavuosi onkin täynnä sairauksia ja koliikkia? Mitä jos jo raskausaika vie ap:n mehut? Mitä, jos ap:lla oli muita suunnitelmia elämälleen, ja nyt niitä pitäisi lykätä ainakin vuodella?

Itse tekisin abortin. Lapsi ei ole mikään pikku juttu, mikä hoituu tuosta noin vain toisella kädellä, niin kuin jotkut luulee. Se on ensin vauva ja sitten se kasvaa, ja siinä on kiinni ainakin kolme ensimmäistä vuotta ihan eri tavalla kuin kouluikäisissä jo on.

Hmm...itse olin koliikkivauva, huusin ekat puoli vuotta, 8 h päivässä, öisinkin. Äiti kantoi mua tuntikausia ja sit antoi iskän kanniskeltavaksi joka tokaisi että mieluummin tekisi tukkimetässä hommia kun kanniskelisi mua...
Olisiko mut pitäny varmuuden varalta abortoida? En mä ois halunnu, musta on ihan kiva elää.

 

Hmm...itse olin koliikkivauva, huusin ekat puoli vuotta, 8 h päivässä, öisinkin. Äiti kantoi mua tuntikausia ja sit antoi iskän kanniskeltavaksi joka tokaisi että mieluummin tekisi tukkimetässä hommia kun kanniskelisi mua...
Olisiko mut pitäny varmuuden varalta abortoida? En mä ois halunnu, musta on ihan kiva elää.

Toinen vaihtoehto olisi voinut olla, että äitisi olisi heitellyt sinua pitkin seiniä tai ollut vähintään katkera siitä, että "pilasit" hyvin alkaneen loppuelämän.

Tiedä näitä sitten, mutta minusta kommenttisi on jotenkin nolo.

 

Toinen vaihtoehto olisi voinut olla, että äitisi olisi heitellyt sinua pitkin seiniä tai ollut vähintään katkera siitä, että "pilasit" hyvin alkaneen loppuelämän.

Tiedä näitä sitten, mutta minusta kommenttisi on jotenkin nolo.

Heitellä pitkin seiniä? Huhhuh. Tämä sinun kommentti ei vissiin ole yhtään nolo.

 

Kylläpä surettaa tämä aloitus... :/ Jokainen lapsi on arvokas ja jokainen lapsi ansaitsee elämän. Tuntuu kamalalta, että puhut lapsenalusta painajaisena...

Tekoihisi ja päätöksiisi en voi vaikuttaa, mutta kannattaa varautua siihen, ettei miehesi välttämättä hyväksy aborttia ja yhteinen elämänne päättyy. Lapsi on kuitenkin iso asia ja on varmasti miehellesi iso menetys, kun hän pienen haluaisi.

 

Kiitos kaikille ihanista vastauksista ja tietenkin saitte kyyneleet valumaan vuolaasti,herkillä kun nyt ollaan.
Välillä mietin,että jospa tällä onkin jokin tarkoitus että meille tulee vielä vauva.
Toiset ei saa lapsia vaikka kuinka yrittävät ja toiset tulee raskaaksi jos pelkästä ajatusesta.
Lapsi on kuitenkin suuri lahja ja miehen kanssa ollaan puhuttu paljon tästä asiasta ja hän tekee kaikkensa että meille tulisi pikkuinen.
On luvannut auttaa niin raskaudessa kun vauvankin hoidossa,ja on tehnytkin niin toisten lasten kohdalla.
Yksi asia mikä mua nyppii nyt jo,minä en saisi etes kaupakassia kantaa että ei tapahdu mitään....on vähän liian huolehtivainen ja paapoo liikaa
Meillä olisi kk päästä lähtö kahdestaan käymään turkissa,mutta mulla on matkahalut mennyt tämän palelun ja väsymyksen myötä ja mies on sitä mieltä että matka ei peruta vaikka sanoin että reissufiilikset ei kovin korkella nyt ole kun oireet on niin voimakkaat.
Ehkä tämä tästä.