tiiättekö, näin kaverin MYKKÄÄ lasta ja ajattelin että toivottavasti mun lapsi ei ikinä ole vastaavanlainen...

["apina"]

Olen nähnyt tuon nyt 6v tytön edellisen kerran pari vuotta sitten ja silloin jo oli ujo. Kävivät nyt kattomassa mun vauvaa,meillä oli samalla 14 muuta tyyppiä kylässä, lapsia ja aikuisia. Muut lapset leikkivät ja juttelivat, tämä tyttö istui posket punottaen äitinsä sylissä koko ajan. Joku kysyi hänen ikäänsä, niin kuiskasi hiljaa että kuusi...heipat sanoi hiljaa kun äitinsä pyysi.

Toivottomalta näyttää tuon lapsen elämä...

 

[-]

No voi jumalauta.

 

[Viikate]

Ai hän ei ollutkaan mykkä vaan ujo. Ujon elämä ei ole toivotonta, ei tosin mykänkään :xmas:

 

[astrolabe]

Luepa tämä ajatuksella:

Yliarvostetaanko sosiaalisuutta? | yle.fi

 

[Mamma italiana]

lapsia on hyvin erilaisia, kyllà aikuisen pitàisis se tietàà. tuo lapsi saattaa isona olla hyvinkin rohkea ja lahjakas jo nyt. minusta ap:n kaltaisen aikuisen suhtautuminen on kovin rajoittunutta.

 

["Mie"]

Mä luulin otsikon perusteella jo että se ois oikeesti mykkä. Mutta siis joo, mä tiiän että on tosi ujoja lapsia mutta kyllä se vähän ärsyttää kun kysyy lapselta että ottaako hän vaikka mehua niin lapsi ei uskalla vastata vaan äidin pitää vastata puolesta. Yhdellä tuttavalla on tuollainen lapsi. En tiedä voisiko asialle tehdä mitään, opettaisi lapsen ihan pienestä pitäen juttelemaan ihmisille ja kaikkee sellaista pientä, asiaa tuskin auttaa että äiti puhuu aina lapsen puolesta..

 

["kaunis"]

[QUOTE="Mie";28255963]Mä luulin otsikon perusteella jo että se ois oikeesti mykkä. Mutta siis joo, mä tiiän että on tosi ujoja lapsia mutta kyllä se vähän ärsyttää kun kysyy lapselta että ottaako hän vaikka mehua niin lapsi ei uskalla vastata vaan äidin pitää vastata puolesta. Yhdellä tuttavalla on tuollainen lapsi. En tiedä voisiko asialle tehdä mitään, opettaisi lapsen ihan pienestä pitäen juttelemaan ihmisille ja kaikkee sellaista pientä, asiaa tuskin auttaa että äiti puhuu aina lapsen puolesta..[/QUOTE]

Se ei ole aina opetuksesta kiinni. Itsekkin tunnen nimittäin tällaisen lapsen. Tuttujen seurassa on oikea papupata ja lapsella on paljon tuttuja ympärillään, mutta vieraita ihmisiä päinkään ei uskalla katsoa.

 

["emppu"]

Itse olen ollut kuvailemasi lapsen kaltainen saman ikäisenä. Osin johtui varmasti perheväkivallasta, vanhempien alkoholin käytöstä ja melko ankeasta lapsuudesta osin ihan luonteesta. Nykyään olen menestynyt, avoin ja puhelias nelikymppinen. Tosin isossa porukassa vieläkin hiukan arka avaamaan suutani. Lasta ei yhtään ainakaan sinun asenteesi auta.

 

["emppu"]

Itse olen ollut kuvailemasi lapsen kaltainen saman ikäisenä. Osin johtui varmasti perheväkivallasta, vanhempien alkoholin käytöstä ja melko ankeasta lapsuudesta osin ihan luonteesta. Nykyään olen menestynyt, avoin ja puhelias nelikymppinen. Tosin isossa porukassa vieläkin hiukan arka avaamaan suutani. Lasta ei yhtään ainakaan sinun asenteesi auta.

 

["vieras"]

Meitä on erilaisia...onneksi

 

[kaikkeen]

ei voi kasvatuksella vaikuttaa.

Yhdellä lapsellani on kaverii (ovat nyt ekalla) jonka olen tuntenut reilu neljä vuotta. Tähän päivään mennessä kyseinen lapsi ei ole minulle sanonut sanaakaan. Viimeisen puolentoistavuoden aikana sentään alkanut hymyillä ja melkein jo kerran nyökännyt. Aikanaan hoidossa meni tosi pitkään ennenkuin suostui mitään puhumaan omille hoitajilleen; eskarissa ja koulussa omalle opelle juttelu onnistuu. Kyseessä on hyvin fiksu ja kohtelias lapsi, jostain syystä vain hyvin harvoille valituille aikuisille puhuminen onnistuu.

Lapseni kanssa on aina puhunut kuin papupata kun leikkivät keskenään.

 

["vieras"]

maailma on julma. 6 vuotias lapsi jota ujostuttaa vieras ihmisjoukko on outo? hohhoijjaa. Ja tiedoksi vaan sullekkin äippä (onnea vauvasta), että ujosta lapsesta ei kasvateta papupataa sillä että se pakotetaan kommunikoimaan kuuluvasti kaikkien vieraiden kanssa. Äiti toimi ihan oikein, jos antoi lapsen rauhassa tutustua muihin omaan tahtiin äidin sylissä, ja kannusti lasta vastaamaan ja tervehtimään, vaikka tätä ujostutti.

 

["vieras"]

Mä olen myös ollut lapsena sairaalloisen ujo. Juuri tuon kuvatun kaltaisen tytön kaltainen. Luulen, että äidin vähättely ja haukkuminen aikaansaivat itsetunnon romahduksen. Jatkuvasti sain kuulla, kuinka huono ja turha ihminen olin eikä musta kukaan oikeasti pitänyt. Niin oliko ihmekään, että yritin lapsuuteni lähinnä sulautua tapettiin, jotten häiritsisi muita ihmisiä.

Ikä on tehnyt tehtävänsä, hiljainen olen edelleen mutten enää niin ujo. Pystyn hoitamaan asiani ja puhumaan ihan tuntemattomille, työni edellyttää sitä. Itse lähinnä hämmästelen ihmisiä, jotka eivät osaa olla hiljaa. Mutten muuta kuin omassa mielessäni. Ymmärrän myös sen, että ihmisiä on erilaisia. Ymmärtääkö ap?

 

["vieras"]

Olisin toivonut, etten olisi ollut luonteeltani tuollainen, etten meinaisi uskaltaa edes hei sanoa tuntemattomalle vaan heti punastun ja ahdistun. Ihan pienenä en ollut sellainen, mutta ehkä osittain myös ympäristön paineesta ymmärsin nopeasti, että minussa on jotain vikaa. Yritin olla huomaamaton.

On erittäin ihanaa, että täällä sitten haukutaan, että "voi kun on hirveitä lapsia, mikä ongelma heillä on". Eivät kun voi asialla mitään.

Ei ollut kasvatuksesta johtujaa, äitini on erittäin sosiaalinen tapaus. Kai sitä olisi ehkä voitu kannustaa pienenä. En tiedä olisiko siitä ollut apua.

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";28256089]Olisin toivonut, etten olisi ollut luonteeltani tuollainen, etten meinaisi uskaltaa edes hei sanoa tuntemattomalle vaan heti punastun ja ahdistun. Ihan pienenä en ollut sellainen, mutta ehkä osittain myös ympäristön paineesta ymmärsin nopeasti, että minussa on jotain vikaa. Yritin olla huomaamaton.

On erittäin ihanaa, että täällä sitten haukutaan, että "voi kun on hirveitä lapsia, mikä ongelma heillä on". Eivät kun voi asialla mitään.

Ei ollut kasvatuksesta johtujaa, äitini on erittäin sosiaalinen tapaus. Kai sitä olisi ehkä voitu kannustaa pienenä. En tiedä olisiko siitä ollut apua.[/QUOTE]

Ja nykyään olen muuten ihan normaali ja heitän tuntemattomille naapureillekin small talkia. Ei ole koko elämää ujoudella pilattu.

 

["aloittaja"]

Tämä kaverin lapsi on kyllä päiväkodissa ja siellä kai jotenkin pärjää,epäilen että heidän sosiaalinen elämä on liian köyhää...itse aion viedä lasta joka paikkaan että pärjää ja ei pelkää ihmisiä noin!!!!

Ja haloo, kyllä minusta tuon ikäisen jo pitäis osata puhua porukassa, voi tulla kouluelämässä vaikeeta!!??

 

["vieras"]

Minulle sanottiin neuvolassa että ujous on luonteenpiirre ja sitä ei yritä pitää väkisin muuksi lapsella muuttaa.

 

["vieras"]

[QUOTE="aloittaja";28256105]Tämä kaverin lapsi on kyllä päiväkodissa ja siellä kai jotenkin pärjää,epäilen että heidän sosiaalinen elämä on liian köyhää...itse aion viedä lasta joka paikkaan että pärjää ja ei pelkää ihmisiä noin!!!!

Ja haloo, kyllä minusta tuon ikäisen jo pitäis osata puhua porukassa, voi tulla kouluelämässä vaikeeta!!??[/QUOTE]

Meillä oli sosiaalinen elämä varsin rikasta. Päiväkodissa en kyllä koskaan ole ollut. Olen siis tuo entisen kirjoittaja ja ujo tapaus ollut pienenä. Olisit voinut kutsua minua mykäksi. Ja kyllä meitä vietiin vaikka minne kylään. Olin minä sitten tuttujen tuttavien kanssa vapautunut enkä ollenkaan ujo, esimerkiksi sukulaisten kanssa tai tuttujen ystäväperheiden kanssa, mutta heti jos oli vieraita ihmisiä, muutuin ujoksi.

 

["Hmm"]

Enemmän käy sääliksi ap:n lasta jos hän onkin sitten luonteeltaan ujo... Kiva kasvaa noin "ymmärtäväisen" ja "empaattisen" äidin lapsena.

 

[osuipa hyvin]

Täytyy sanoa, että harvoin osuu aloittajan nimimerkki noin oikeaan kuin tässä ketjussa.

 

[Mamma italiana]

[QUOTE="aloittaja";28256105]Tämä kaverin lapsi on kyllä päiväkodissa ja siellä kai jotenkin pärjää,epäilen että heidän sosiaalinen elämä on liian köyhää...itse aion viedä lasta joka paikkaan että pärjää ja ei pelkää ihmisiä noin!!!!

Ja haloo, kyllä minusta tuon ikäisen jo pitäis osata puhua porukassa, voi tulla kouluelämässä vaikeeta!!??[/QUOTE]

Valitettavasti (tai oikeiastaan myòs onneksi) sinà voit vain muokata lapsesi luonnetta ja tapoja, muttet pààttàà ettà teen nàin ja lapsesta tule tàmmòinen ja tuommoinen. Aikuisia tarvitaan lasten tukemiseen, ei lapsia aikuisten miellyttàmiseen

 

[ujon tytön äiti]

Minulla on kaksi lasta, ja toinen heistä on erittäin ujo. Hänen isänsä on myöskin lapsena ollut hyvin ujo. Itse olen ehkä "vain" ollut semmoinen normaalin ujo, vieraita vähän arasteleva, mutta en mitenkään lukkoonmeneväinen.

Parhaan neuvon ujon esikoiseni kanssa antoi anoppivainaani (lapsen ujon isän äiti siis). Hän sanoi, että ujo lapsi on vain hyväksyttävä sellaisena kuin hän on. Ujous on asia, jonka kanssa ihmisen on tultava toimeen, ja jos aikuinen vielä yrittää saada sitä ujoa lasta olemaan muuta kuin mitä hän on, se vain pahentaa tilannetta. Tärkeintä on antaa lapselle hyvä itsetunto, ujoudesta huolimatta ja sen kanssa.

Ujo tyttäreni on nykyään 28-vuotias ravintolapäällikkö, monen työntekijän esimies, ei vieläkään mikään sinänsä esille työntyvä pälättäjä, mutta asiallisesti osallistuva, vastuuntuntoinen, liikeneuvotteluissa pätevä, fiksu ihminen, jolla laaja ystäväpiiri ja mukavannäköinen sosiaalinen elämä, mies, ja nyt lapsikin tulossa.

 

[Neydan]

Oivoi, toivottavasti äitiys kasvattaa sinua vähän suvaitsevaisemmaksi. Ujo, hiljainen tai jopa mutisti pärjää maailmassa. Ihan vierestä olen päässyt seuraamaan kuinka koulu ja sosiaalinen elämäkin sujuvat, vaikka lapsi ei puhu vieraille mitään. Aikuisille varsinkaan.

Tässä keskustelussa on monikin sanonut samaa, toivottavasti aukaisi sinunkin silmäsi.

 

["vieras"]

Ujot ja rauhalliset lapset on usein älykkäitä, tarkkailijoita ja heillä on hyvät keinot selviytyä elämässä. Tärkeintä on lapsen kuin lapsen kanssa, että hänen itsetuntoaan tuetaan ja vahvistetaan eikä lasta pyritä muuttamaan toisenlaiseksi kuin mitä hän on. On OK olla ujo!

 

[Neydan]

Luepa tämä ajatuksella:

Yliarvostetaanko sosiaalisuutta? | yle.fi

Tää on hyvä. Todellakin yliarvostetaan. Olen huomannut, että ihmiset luulevat olevansa sosiaalisesti taitavia, koska ovat "sosiaalisia"=puheliaita. Näinhän ei monesti ole ja usein kun tämmöset sosiaaliset kokoontuu yhteen, niin kukaan ei saa suunvuoroa. Hyvänä esimerkkinä opettajat, joista useimmat ovat ns. sosiaalisia.

Itse olen puhelias myöskin ja jossain elämänvaiheessa kadehtinut heitä, jotka osaavat pitää suunsa kiinni. Onneksi tajusin, että senkin kaltaista sosiaalista taitoa kuin hiljaa olemista voi opetella ja nyt osaan useinkin pitää suuni kiinni silloin, kun minulla ei oikeasti ole mitään sanottavaa.

Lisäksi, kyllä minä ylpeänä ja onnellisena olen ujon ja aran lapsen äiti. Jos saisin valita kaikista luonteenpiirteistä, niin ujouden valitsisin.

Tämä nyt ihan OT, mutta liittyi tokikin tuohon linkkiin