Synnytysraiskaus!!!

jotenkin
Tämä pisti silmiin. "Toimenpiteen jälkeen lääkäri sanoo, että “viedään leikkuriin”. Kaiken kauhun keskellä luulen sen tarkoittavan lihaleikkuria ja että minut viedään teuraalle, vaikka kyseessä on “vain” hätäsektio."

Siis miten ihmisellä voi tulla teurastus mieleen sanasta leikkuri. Pitäisikö kaikilta kysyä etukäteen hyväksytkö sanan leikkuri vai tuleeko sinun kuullen puhua leikkaussalista. Ja näissä hätäsektio tarinoissa ilmeisesti ihmiset ei ole käsittänyt, että siinä tilanteessa ei ihan oikeasti ehditä perusteellisesti keskustella mitäs sinä nyt haluat. Vaan saattaa olla aikaa vain minuutteja pelastaa lapsi. Ja jos lapsella ei ole kaikki hyvin alussa, niin henkilökunnalla saattaa ne ensimmäiset minuutit olla jotain tärkeämpää tekemistä kuin päivittää koko ajan mitä lapselle tehdään. Kuullostaahan se pahalta, mutta onhan se tärkeintä että lapsi pelastetaan eikä kahden sekunnin välein huudella nyt tehdään tätä ja sitten tota teidän lapselle.

Tuttavapiirissä eräällä on ollut ihan oikeasti rankka synnytys. Kun mikään ei mennyt kuten piti. Tosin tällä esikoista odottavalla äidillä ei ollut mitään tarkkoja suunnitelmia ja toiveita. Ja jälkeen päin kertonut, että olihan se tosi rankka kokemus, mutta ei hänellä kuitenkaan mitenkään lannistunut, raiskattu tai huono äiti olo ole.
 
synnyttänyt
Ei hitsi.. aikamoisia herranterttuja taas. Itsellä ei mikään mennyt niin kuin piti synnytyksessä, tuli imukuppia ja repeämää jne, piti tutkia ja hutkia ja sentäs olen suorastaan ammattipelkääjä. MUTTA kun lasta halusin, tiesin että synnytys kuuluu siihen ja siitä en minä voi yksin päättää miten se sujuu. Joo ei kaikki kivaa ollut mutta sain terveen tytön ja toivuin hyvin. Kiitos vaan kättärille. Ihme valittaja juuri tuo kättärillä synnyttänyt ituhipin oloinen minä minä tyyppi. Siis ollaan niin itseään täynnä että..
 
=)
Mulle kätilö sanoi mm "et synnytä siihen sängylle ettei se suttaannu, ET SYNNYTÄ!" kun ponnistin jo lasta ulos. Sitä ennen, kun tulin siis synnärille ja sain vaivoin sanottua nimeni ja henkkarini ja että pää tuntuu jo tulevan , kätilö sanoi "juu ei ne sillai vaan tuu" ja kun meinasin pyörtyä (kivusta) ja pyyhin omaan hihaan naamaani (tuskanhiestä) niin kätilö "kaikkien meidän on kuule kuuma, ihan turha siinä siittä kitistä" jne. AIKA MAHTAVA , vai mitä?
 
"Kifa"
Tuo on hyvin totta että jos lapsella on jotain häikkää niin siinä on alussa melkomoinen härdelli. Vauva viedään keskolaan, pitää laittaa tippaa ja piuhoja, ottaa verikokeita. Siihen on ihan syynsä miksi vanhemmat eivät heti pääse katsomaan ja miksi ei parin minuutin välein raportoida mitään "väliaikatietoja". Kyllä sitten kerrotaan kun on jotain mitä kertoa.
 
[QUOTE="fiia";28246392]Mä en saanut mielestäni tarpeeksi imetysohjausta ja imetys meni läskiks, onko se sitten imetysraiskaus?[/QUOTE]

:D

Juu, ymmärrän että synnytyksistä voi jäädä traumoja ja kohtelu ei aina ole sellaista kuin pitäisi. Tietysti hommat on hoidettava sen mukaan että lapsi on saatava elossa ja mahdollisimman hyvissävoinnein ulos, jos kiire tulee niin toissijaiseksi jää se äidin rauhoittelu ja tapahtumien selittäminen hänelle. Tietty noita sitten voi hoitaa jälkikäteen, kertoa miksi näin toimittiin ja antaa äidille mahdollisuus kysellä. Usein pienilläkin jutuilla saa äidin mieltä parannettua - jos tämä ei sitten ole ammattiloukkaantuja.

Mutta kaikkineen tuo termi synnytysraiskaus on paitsi järjetön, myös mielestäni loukkaava ja vähättelevä oikeasti raiskattuja naisia kohtaan.
 
  • Tykkää
Reactions: fortunate ja tiiru
Kuulkaas nyt typerykset!
Te jotka vingutte ja vähättelette naisia, jotka ovat saaneet synnytyksessä traumoja olette itse empatiakyvyttömiä nautoja. Ihminen on synnytystilanteessa henkilökunnan armoilla, henkilökunnan tehtävä on toimia potilaan parhaaksi ja koettaa tehdä tämän olo mahdollisimman turvelliseksi ja antaa potilaalle tietoa synnytyksenkulusta ja toimenpiteistä joita hänelle tehdään. Osa hoitohenkilökunnasta kohtelee potilaita vain lihakimpaleena, joilla ei ole lainkaan tunteita. Tällainen hoitaja/lääkäri on väärällä alalla. Inhimillisyys kuuluu elämään, myös lääketieteeseen.
 
  • Tykkää
Reactions: Zilla

Kyllä, tuolla oli mukana ihan oikeasti äidille ikäviä tilanteita, mutta suurin osa oli vaan valitusta siitä, ettei synnytys mennyt niin kuin päässään oli sen kuvitellut. Ja omalle kohdallekin on sattunut joku elämäänsä kyllästynyt kätilö, mut en ole osannut vuositolkulla surra sitä. Omassa lähipiirissä on todella perseelleen menneitä synnytyksiä, muttei he ikäpäivänä ole noin valittanut siitä. Ymmärtävät hekin sen, että kätilöt ja lääkärit ovat ihmisiä ja kiireessä (joka on valitettavaa) ei ehdi välttämättä olla ohjaamassa ja kannustamassa vieressä kuten itse olisi toivonut tai hätätilanteessa ei ole oikeasti ehditty selittää miksi toimitaan näin.
 
"Plääh"
Mun synnytyskertomus pesis kaikki noista hurjilla yksityiskohdillaan. Miks mulla ei silti oo raiskattu olo? Eikä mua kukaan osastolla hyysännyt, sain aina soittaa kelloo useamman kerran.
 
vhaat
Siis onko kätilöt aidosti noin kusipäistä sakkia ihmisinä,vai onko nämä jutut liioiteltuja?

En ymmärrä noita tässäkin ketjussa tulleita kommentteja, tiuskaisuja ja törkeyksiä. Eihän ne kätilöt siellä synnytä, miksi ne on noin julmetun kireenä koko ajan että pitää tiuskia?

Vai saako siellä käyttäytyä rumasti koska "hei me pelastetaan henkiä", vaikka asiakaspalvelijoitahan hekin ovat ja hoitsujenhan pitäisi olla ammattilaisia siinä miten ihmistä kohdellaan?!
 
tiesitkö

Tiesitkö että henkilökuntaa vähennetään koko ajan. Niillä kätilöillä on ihan oikeasti kiirre. Ja ihan oikeasti kätilölle saatetaan sanoa, että mene sanomaan synnyttäneelle, että lääkäri tulee kohta kertomaan lapsesta. Niin ihan oikeasti se kätilö ei tiedä muuta, älä ammu viestintuojaa. Myöskään hätäsektiotilanteessa tai kun lapsella on hätä, niin ei siinä ehditä rauhallisesti keskustelemaan naisen toiveista.

Joidenkin kätilöiden pitäisi ihan oikeasti parantaa asennetta. Mutta niin pitäisi myös joidenkin synnyttäjien. On hyviä synnytyksiä ja on huonoja, mutta mielestäni synnytysraiskaus on aivan järkyttävä termi.
 
  • Tykkää
Reactions: pookypooh
"tiina"
Olisi todellakin korkea aika nostaa yleiseen keskusteluun lääkäreiden ja hoitajien ammattietiikka! Hyviä löytyy ja varmasti enemmistö on asiansa omaavaa mutta joukossa on ikävä kyllä edelleen näitä "puoskareita"!
 
minnee
No minusta aika moni noista kuvailluista tapahtumista vaikuttavat traumatisoivilta. Synnytys ei todellakaan mene likellekään aina niin kuin sen toivoisi menevän, ja JUURI SIITÄ SYYSTÄ henkilökunnan tulisi osoittaa mahdollisimman suurta myötätuntoa ja tahdikkuutta. Synnytys ei ole sairaus, se on luonnollinen ja perusluonteeltaan ihan myönteinen tapahtuma, johon valtaosa naisista on hankkiutunut ihan omasta vapaasta tahdostaan. Mutta siihen liittyy myös todella voimakasta kipua (useille naisille se on voimakkainta kipua, mitä he ovat elämässään kokeneet), huolta siitä miten asiat tulevat menemään ja suuria muutoksia. Ei synnyttäjää tarvi kohdella kuin prinsessaa silkkihansikkain, mutta ASIALLINEN kohtelu on enmmän kuin paikallaan. Jos tehdään kivuliaita toimenpiteitä, sanotaan, että tämä voi sattua. Kerrotaan lyhyesti, missä mennään, eikä esim. puhuta leikkaussalista leikkurina. Otetaan huomioon se, että synnyttäjä kuulee kyllä kaiken, mitä hänen ympärillään puhutaan ja pyritään suojelemaan yksityisyyttä kohtuudella.
 
Miksi me naiset tuomitsemme toistemme synnytystraumat näin jyrkästi? Olen aivan hämmästynyt kun luin näitä tämän ketjun kommentteja..

Synnyttäneenä naisena tiedän, että ennen synnytystä ja synnytyksen jälkeen nainen tarvitsee tukea. Synnytys on ihmeellinen, kauhistutta, ennalta arvaamaton ja ihana tapahtuma, jota ei voi ymmärtää ennen kuin on synnyttänyt.

Sen sijaan, että tuomitsemme toisiamme, vähättelemme synnytyksen jättämiä jälkiä (sillä jokaiseen meistä synnytys jättää jäljet, toisiin paremmat, toisiin pahemmat), ja tuomitsemme ne, jotka USKALTAVAT sanoa, että synnytyksessä tapahtui jotain loukkaavaa, pitäisi meidän naisina tukea toisiamme.

Olen hyvin pettynyt tähän kommenttiketjuun ja teidän toisten äitien ajatteluun :(

Ja ei, mulla itselläni ei ole mitään traumoja synnytyksistä. Synnytykset eivät ole olleet ihan helppoja (onko synnytys joskus muka helppo?), toinen meni jopa kiirelliseen sektioon. Mutta, molemmissa synnytyksissä omat kätilöni ovat olleet aivan ihania. Jos joku toinen äiti sanoo minulle, että häntä on kohdeltu synnytyksessä väärin, niin minusta minun kuuluu kuunnella ja tukea. Sen sijaan että löisin lyötyä uudestaan ja sanoisin että "älä pillitä".
 
vieras-
Siis onko kätilöt aidosti noin kusipäistä sakkia ihmisinä,vai onko nämä jutut liioiteltuja?

En ymmärrä noita tässäkin ketjussa tulleita kommentteja, tiuskaisuja ja törkeyksiä. Eihän ne kätilöt siellä synnytä, miksi ne on noin julmetun kireenä koko ajan että pitää tiuskia?

Vai saako siellä käyttäytyä rumasti koska "hei me pelastetaan henkiä", vaikka asiakaspalvelijoitahan hekin ovat ja hoitsujenhan pitäisi olla ammattilaisia siinä miten ihmistä kohdellaan?!
Tai ehkä ne eivät oikeasti tiuskineet, mutta väsynyt hormonihöyryissä oleva mamma on niin herkkänä että kuulee kaiken tiuskimisena ja töykeytenä? Kumpi on todennäköisempää, tiuskivat terveydenhuollon ammattilaiset vai mamma joka tulkitsee väärin, eikä ole muutenkaan täysissä järjenvoimissa kesken synnytyksen?
 
vieras-
Miksi me naiset tuomitsemme toistemme synnytystraumat näin jyrkästi? Olen aivan hämmästynyt kun luin näitä tämän ketjun kommentteja..

Synnyttäneenä naisena tiedän, että ennen synnytystä ja synnytyksen jälkeen nainen tarvitsee tukea. Synnytys on ihmeellinen, kauhistutta, ennalta arvaamaton ja ihana tapahtuma, jota ei voi ymmärtää ennen kuin on synnyttänyt.

Sen sijaan, että tuomitsemme toisiamme, vähättelemme synnytyksen jättämiä jälkiä (sillä jokaiseen meistä synnytys jättää jäljet, toisiin paremmat, toisiin pahemmat), ja tuomitsemme ne, jotka USKALTAVAT sanoa, että synnytyksessä tapahtui jotain loukkaavaa, pitäisi meidän naisina tukea toisiamme.

Olen hyvin pettynyt tähän kommenttiketjuun ja teidän toisten äitien ajatteluun :(

Ja ei, mulla itselläni ei ole mitään traumoja synnytyksistä. Synnytykset eivät ole olleet ihan helppoja (onko synnytys joskus muka helppo?), toinen meni jopa kiirelliseen sektioon. Mutta, molemmissa synnytyksissä omat kätilöni ovat olleet aivan ihania. Jos joku toinen äiti sanoo minulle, että häntä on kohdeltu synnytyksessä väärin, niin minusta minun kuuluu kuunnella ja tukea. Sen sijaan että löisin lyötyä uudestaan ja sanoisin että "älä pillitä".
Ehkä siksi että tuolla sivulla kerrotuissa tarinoissa ei oikeasti ole mitään kovin pahaa, vaan tulkinnanvaraisia hämäriä muistikuvia, mitkä todennäköisesti on mielessä paisunut kuin pullataikina.
Totuus tapahtuneista ei todellakaan ole se, mitä ammattiloukkaantujamamma väittää.
Jos uskoo nuo kokemukset ihan kritiikittä on ihan yhtä tyhmä kuin se, kenen mielestä seiskasta löytyy totuus.
 
no joo, muistan kun esikoista menin synnyttämään niin inä en olisi halunnut eräruisketta koska mahani oli jo aivan tyhjä.
Siitä jäi hiukan paskanmaku suuhun kun kertoivat että se laitetaan jokaiselle sairaalaan synnyttävälle halusit tai et ja nyt laitetaan.
No kiva mennä pytylle laskemaan pelkät vedet peräsuolesta ulos kun ei uskottu ja pakko oli ottaa.

Samoinalapään karvat ajeltiin kysymättäkoska näin tehdään kaikille.
Lopulta huomasivat keskensynnytyksen että se muksuhan on väärinpäin ja minulle pitääkin tehdä sektio,
eli turhaan pillukarvoja ajeli.
Eihän se turhaa oo se ajelu. Sektiossa se tehään kuitenkin. Minultakin just sekitovalmisteluissa.
 
"Entinen Ksantippa S."
Kätilön ammatissa pitäisi olla todella loistava ihmistuntija. Pitäisi olla empaattinen ja kannustava, mutta samalla myös sellainen auktoriteetti, joka voi painokkaasti sanoa tilanteen vaatiessa että "et muuten kuole ja nyt ponnistat" niin että sen uskoo hysteerinenkin äiti.

Nykyajan maailmassa, missä moni synnyttäjä odottaa "palvelua", tuo tasapainottelu on varmasti erityisen hankalaa.
 
  • Tykkää
Reactions: pookypooh
Ymmärrän hyvin, että raskausaikana, synnytyksen aikana ja vielä pitkään sen jälkeen nainen on alttiimpi loukkaantumisille ja traumoille mitä normitilassa on. Hormonit vie ja itse on herkillä. Minäkin olin.

Mutta sitten pitäisi jälkeen päin ymmärtää, että esim. kätilö ei voi suoraan sanoa miten paha repeämä on, vaan lääkäri toteaa sen ja kertoo sitten. Noissa muutamassa tarinassa tuli tunne, että henkilökunnan olisi pitänyt etukäteen pitää pitkä luento siitä, mitä synnytyksessä voi käydä ja sitten vielä olisi pitänyt katsoa kristallipallosta, että miten kenenkin synnytys tulee etenemään.

Tietysti hoitohenkilökunnalla on parantamisen varaa ainakin informaatiossa, siitä minäkin olen samaa mieltä. Ja siinä, että synnytys käydään jokaisen halukkaan kanssa läpi jälkikäteen. Mutta rajansa kaikella. Synnytysraiskaus? Onpa siinä kiva lähtökohta hoitohenkilökunnalle alkaa miettiä, että mitäs me tehtiinkään väärin.
 
  • Tykkää
Reactions: pookypooh ja Porho
........
Miten kukaan voi väittää toisen tunteita ja tuntemuksia vääriksi?
Jos joku äiti on kokenut tulleensa kaltoinkohdelluksi ja "pahoinpidellyksi" synnytyksessä,se on äidin oma kokemus ja silloin meidän muiden on vain hyväksyttävä se.
 
  • Tykkää
Reactions: Zilla

Yhteistyössä