Anoppi raivostuttaa!

En ole psykologi vaikka asiasta jotain tiedänkin. Enkä usko että ammattietiikka niillä antaisi myöten täällä puoskaroida, koska sitähän siitä tulee kun tuntemattomia alkaa ohjeistamaan, vaikka olisi miten pätevä. Eli kehotan kuitenkin ottamaan etäisyyttä mun ohjeisiin, vaikka varmaan nojaudut mun sanomisiin innokkaasti, koska reaalimaailmassa asetelma on sinä vastaan mies ja anoppi, ja tarvitset tukea.

Mun asiantuntemus tulee paljon hullummasta anoppikandidaatista kuin tämä sinun, hänen poikansa oli niin kiinni äidissään että olin ääliö kun menin siihen kuvioon kastamaan pikkuvarvastakaan. Eli tietysti näen merkkejä tässä tilanteessa jotka vihjaavat samaan suuntaan. Mutta nyt laitan jäitä hattuun, koska nämä ovat ihan erilaisia tapauksia sitten sentään.

Minun anoppi ripustautui poikaansa niin tehokkaasti, ettei halunnut ketään kilpailemaan huomiosta, ja suhtautui raivokkaasti uutiseen, että olen raskaana. Oli aina sanonut pojalle ettei lisääntyisi, koska lapset vain vievät kaikki rahat. Sanoi toivovansa keskenmenoa, ja onneksi sellainen sitten tulikin. Olin jo alkanut miettiä uskallanko mennä hänen lähettyvilleen ollenkaan, mutta eipä onneksi tarvinnut. Suhde meni kesken heti seuraavaksi. Kaikenlaisia mörköjä paljastui siinä tohinassa sitten myös kun anoppi halusi varmistaa että pysyn poissa ja vihjaili kunnes pojan oli pakko kertoa perheen lasten saldo; itsemurhayritys, tapon yritys, ja insestiä. Pikkusiskon syömishäiriön äiti oli hoitanut syöttämällä väkisin, ja tuntui muutenkin olevan kaikkien ongelmien alkulähde.

Minun anoppikandidaatissani esiintyi narsismi melko puhtaana. Tätä taustaa vasten näyttää, että ap:n anoppi on kuitenkin huomattavan normaalikin ihminen. Ison osan hänen touhuistaan voi selittää sillä äkillisellä mielenhäiriöllä jota rakastumiseksi kutsutaan, kun ottaa huomioon lapsettomuustaustan ja rajattomuuden ja taipumuksen projektioon. Kun vielä muussa elämässä ei luista, niin riehaantumiseksihan se menee. Kaikissa ihmisissä on kuitenkin myös se terve puoli, ja ehkä anoppisi kykenee vähitellen tasapainottamaan käytöstään, kunhan alkaa luottaa että kokonaan häntä ei ole tarkoitus eristää. Koska sitähän hän pelkää yli kaiken, ja pohjimmiltaan siksi riehuu.

Ehkä viime kädessä suoraan puhuminen on se konsti joka auttaa, ei voi tietää. Sitäkin voi koittaa, että sanoo anopille ymmärtävänsä tämän tunnetilaa ja mielellään kokevansa vähän myötätuntoakin. Edelleen voi olla kätevä vertaus ajatella anoppia uhmaikäisenä, joka tarvitsee myötätuntoisia perusteluita jaksaakseen kestää ei-sanan. Mutta ylimieliseksi ei ole hyvä ruveta, on hyvä muistaa että lapsen äitinä et ole anopin varatytär sitten kuitenkaan vaan jo tavallaan alustavasti hänen äitinsä myös. Koska vastuu lapsesta on sinun, sinulla on myös varaa antaa anopin rimpuilla ilman että hän on pettänyt sinut. Anna asioille aikaa, ja huolehdi vain siitä, että anoppi ei onnistu reuhtomalla saamaan lisää liekaa. Kun kestät painostusta ja kiristystä hermostumatta, saatat jopa saada arvostusta. Jonain päivänä anoppi saattaa olla jo kuuntelukykyinen, ja pystytte saamaan aikaan jotain win-win -tilannetta muistuttavaa. Kunhan tosiaan pidät huolen, ettei anoppi oleta saavansa lasta päiväkausiksi kotileikkiinsä ennen kuin tämä on riittävän iso. Ja silloinkin kannattaa ehkä annostella pienemmällä lusikalla kuin normaalille anopille voisi. Mutta aika näyttää.

Sen verran kuitenkin vielä varottaisin, että mieheen kannattaa ehkä nojata minimaalisen vähän. Normaalimiehelle vaimon puolelle asettuminen on kasvattava tehtävä, mutta nyt ei asiaan ehkä ole vielä valmiuksia. Moraalisen tuen etsiminen siltä suunnalta saattaa etäännyttää miehen itsestäsi, koska hän kokee olevansa silloin epälojaali äidilleen. Jos suhteet anoppiin jäätyvät, mies saattaa joko huojentua tilanteen rauhoittumisesta, tai kääntää asian sinua vastaan. Pahimmassa tapauksessa teille tulee ero, ja siinä vaiheessa mies on täysin äitinsä nuorassa ja lasta aletaan käyttää kiistakapulana sinun suuntaasi. Eli pikkusormi pirulle saattaa olla toimiva ratkaisu sitten kuitenkin. Pitää vain huolehtia, että käsi on sitten kunnolla kiinni.

 

Ihanko oikeasti esim. tuo tapaus, jossa anoppi suuttui huutaen "on sinulla otsaa!" kun ap kieltäytyi antamasta lasta hoitoon koko viikonlopuksi, on ihan vaan normaalia käytöstä? Ei kyllä todellakaan ole! Ei moni muukaan ap:n kertomista jutuista, kuten siivoamaan tuppautuminen KIELLON JÄLKEEN kun ap:lla on vieraita, suuttuminen siitä kun ap haluaa viedä itse lapsen muskariin jne jne. Ei todellakaan normaalia !

Eiköhän tuo anopin huudahdus kannata laittaa oikeaan perspektiiviin? Miniä on juuri pitänyt pitkän ja hartaan puhuttelun anopille hänen käytöksestään. Mummu on pelästynyt, että miniän suhtautuminen häneen katkaisee suhteen myös lapsenlapseen. Pelko konkretisoituu todeksi, kun hän kysyy lasta hoitoon, niin miniä kieltää sen. Viha on luonnollinen reagointitapa pelkoon, jne. Eli ON täysin normaalia käytöstä tuossa tilanteessa. Tietenkään mummu ei olisi SAANUT suuttua asiasta, mutta hyvin inhimillinen reaktio se oli. Aivan kuten aloittajankin reaktiot anopin käytökseen ovat olleet hyvin inhimillisiä, vaikkakin ylilyöviä joissain asioissa.

 

Minun anoppikandidaatissani esiintyi narsismi melko puhtaana. Tätä taustaa vasten näyttää, että ap:n anoppi on kuitenkin huomattavan normaalikin ihminen. Ison osan hänen touhuistaan voi selittää sillä äkillisellä mielenhäiriöllä jota rakastumiseksi kutsutaan, kun ottaa huomioon lapsettomuustaustan ja rajattomuuden ja taipumuksen projektioon. Kun vielä muussa elämässä ei luista, niin riehaantumiseksihan se menee. Kaikissa ihmisissä on kuitenkin myös se terve puoli, ja ehkä anoppisi kykenee vähitellen tasapainottamaan käytöstään, kunhan alkaa luottaa että kokonaan häntä ei ole tarkoitus eristää. Koska sitähän hän pelkää yli kaiken, ja pohjimmiltaan siksi riehuu.

Boldattuina ainoat ap:n tilanteeseen sopivat kohdat tämän nimimerkin teksteistä. Toivottavasti ap sen ymmärtää.

 

Mielenkiintosta huomata, miten tämä aihe jakaa mielipiteet. Osa on sitä mieltä, että anoppi on ihan normaali ja minä olen ylireagoinut tilanteeseen ja osa on sitä mieltä, että anopin käytös ei ole normaalia ja että reaktioni on ihan oikea. Itse vähän häpeilen tunteitani anoppia kohtaan. En haluaisi tuntea tällaista vihaa ketään kohtaan, mutta tunnen oloni loukatuksi ja jollain tapaa alistetuksi. Niin kuin minun mielipiteilläni ei olisi mitään väliä. En kehtaa puhua tästä asiasta muille kuin miehelleni ja sitten täällä.

Olen saanut täältä ihan hyviä vinkkejä ja näkökantoja asiaan. En voi kuitenkaan tunteilleni mitään. Anoppi on mielestäni ahdistava ihminen ja haluan olla hänestä erossa vähän aikaa, että saan ajatukseni kasattua. Hän saa nähdä kyllä poikaamme, mutta vasta sitten kun minulle sopii. En anna hänen änkeytyä tänne kylään milloin huvittaa, varsinkaan jos en saa ensin anteeksipyyntöä hänen eilisestä käytöksestään. Hänen eilinen kohtauksensa oli ehkä ihan inhimillinen, kuten joku tuolla ylempänä sanoi, mutta mielestäni silti törkeä. Ei hän voi loukkaantua joka kerta kun ei saa tahtoaan läpi. Eikä hän voi olettaa, että pystyy tekemään poikaamme koskevia päätöksiä puolestamme. Vaikka hän onkin perheenjäsen, niin hän on silti "vain" mummo. Mummo, joka saa hoitaa ja rakastaa lastamme, mutta jonka on elettävä meidän sääntöjen mukaan.

 

[QUOTE="vieras";28131995]Olen lukenut ketjun läpi ja aloittaja mielestäni myös sinulla on asenteessasi ongelma... Anoppisi käytös lastenlastaan kohtaan on aivan normaalia käytöstä, turhaan sinä sitä alat demonisoimaan. Mikäli niin toimit, teet todellisen karhunpalveluksen lapsellesi. Lapsella nimittäin on OIKEUS olla isovanhempien palvonnan kohteena. Muistan itse hyvin kuinka oma etäinen isäni hurahti ensimäisen lapseni syntymän myötä. Hän halusi lapsen koko ajan luokseen, halusi olla hänen kanssaan ja pyysi tosiaankin 9 kuukauden ikäisen lapsen luokseen koko viikonlopuksi. Kun muut lapseni syntyivät, rauhoittui hän huomattavasti, mutta edelleen tämä ensimmäinen on selvästi hänen sydäntään lähinnä. Anoppisi rakkaus on siis normaalia, lopeta muunlaisten väitteiden esittäminen. Piste.

Toki anoppisi käytöksessä on paljonkin toivomisen varaa. Hänelle tulee asettaa ne rajat ja ennen kaikkea sinun pitää saada miehesi ymmärtämään niiden rajojen tärkeys ja myös valvomaan niitä. Asia ei voi (eikä saa) jäädä yksin sinun harteille. Silti muista rajojen asettamisessa, että sinun tämän hetkiset tunteesi eivät ole täysin realistisia. Olet saanut ns. vahvan allergiareaktion anopistasi ja siksi reagoit nyt niin vahvasti.

Yritä rauhoittua ja mieti mitkä asiat OIKEASTI ovat ns. deal breikkereitä sun ja anopin suhteessa. Valvo, että ne rajat pitävät ja anna muun hössötyksen olla.[/QUOTE]

Sanoit tuossa, että isäsi halusi 9kk ikäisen lapsen hoitoon viikonlopuksi. Annoitko hänet hoitoon? Tottelitko aina jokaista isäsi pyyntöä lapsenhoitoon liityen? Entä eikö sinua ahdistanut tuo aiemmin etäisen isäsi käytös ollenkaan?

 

[QUOTE="heihei";28131880]Olipa harvinaisen typerä vastaus. Mitähän mies ajattelisi vaimosta, joka haluaa kieltää miehen äitiä tapaamasta lapsenlasta?[/QUOTE]

sarkasmia, mutta meni ilmeisesti sulta ohi ja kovaa. Näinhän täällä aina vastataan, kun joku valittaa anopistaan.

 

Tuollaisen anopin puolustelijat taitavat olla itse näitä kuuluisia UUSAVUTTOMIA, joille toki passaa tuollainen holhoominen. Sen sijaan itsenäiset ja normaalit ihmiset pitävät tuollaista anoppia tungettelevana ja raivostuttavana. Joku roti se nyt pitää olla!

 

Jokaisen äidin pitää saada kasvaa itse äidiksi. Vanhempien naisten pitää tukea heitä tässä kasvussa ja kunnioittaa nuorempien arvoja, rajoja ja itsenäisyyttä. Isovanhemmilla on oikeus tavata lapsenlapsiaan, mutta ei pelkästään omien sääntöjensä mukaisesti. Anoppien on syytä tarkastella omaa suhdettaan aikuiseen poikaansa ja hänen perheeseensä. Hyvä miniän ja anopin suhde syntyy vain molemminpuolisesta kunnioituksesta. Joskus kuitenkaan kemiat eivät kohtaa, pitkänkään harjoittelun jälkeen ja silloin molempien on syytä oppi tuntemaan toisensa rajat. Anopin ja miniän suhteeseen liittyy niin paljon tunnelatausta, että se ei tule koskaan olemaan helppo. Oman mausteensa tuo soppaan asuinalueiden väliset käyttäytymiserot ja murre-erot. Pidä huoli itsestäsi, lapsestasi ja miehestäsi. Kerro anopillesi suoraan missä kulkevat teidän perheen hyvän käyttäytymisen rajat. Mitä nopeammin sen teet, sitä helpompaa sinun on jatkaa omaa elämääsi. Tsemppiä kaikki siskot, jotka mietitte näitä samoja asioita - minäkin mietin.