Anoppi raivostuttaa!

Joku ehdotti, että meidän pitäisi hyödyntää anopin innokkuutta. Meillä on jo täydelliset verhot (osa on minun itseni ompelemia), joten niitä ei vaan tarvita lisää. Anoppi halusi ostaa pojalle uuden talvihaalarin (edellinenkin oli vielä käyttökelpoinen), joten annoin hänen ostaa. Näytin hänelle netistä pari kuvaa sellaisista haalareista, mitä olin ajatellut ja anoppi sanoi, että ok, etsii saman tyyppisiä. No, parin päivän päästä hän sitten tuli kylään ja toi mukanaan löytämänsä "ihanan" talvihaalarin. Se olikin kirpputorilta löydetty varmaan 10 vuotta vanha äitiyspakkauksen haalari. Ei tosiaan sellainen mistä oli ollut puhetta! Eli ihan oman päänsä mukaan hän kaikki ostokset tekee, vaikka yrittäisi jotain vinkkejä antaa mitä haluttaisiin. Ihan turhaa edes sanon mitään omia mielipiteitä mihinkään, koska hän ei vain kuuntele.

Ja joku laittoi, että miten vaikeaa on sanoa EI. No se tässä ei olekaan ongelmana. Ollaan sanottu EI varmaan sata kertaa, mutta kun ei uppoa kalloon sitten millään. En ole luonteeltani mikään tappelija. Vihaan riidellä kenenkään kanssa. Minulla on hyvät käytöstavat, joten siksi tämä tilanne onkin niin vieras. Pelkään, että joku kerta saatan ehkä pimahtaa. Eilen se oli aika lähellä, kun hän väkisin tänne änkeytyi vaikka kielsin ja mun kaverit oli käymässä. Ja kielsin siivoamastakin, mutta ei uskonut. Kaveritkin katsoivat sitä touhua aivan ällistyneinä ja soittivatkin mulle illalla, että mitä ihmettä. Miten voi olla pokkaa jollakin?

Ja kun anoppi ei ole tyhmä. Päinvastoin. Hän on tosi fiksu ihminen. Sen takia en tosiaankaan usko, etteikö hän muka oikeasti ymmärtäisi. Välillä tuntuu että tekee ihan kiusakseen noita juttuja, ihan kuin testatakseen että milloin mulla loppuu pinna. Ja hän tietää hyvin, että olen niin kiltti, etten ehkä uskalla ikinä sanoa kovasti vastaan.

Vaikea tilanne, kyllä. Jotakin tässä on tehtävä. Kun saisi vain jostain rohkeutta, niin nostaisin ehkä isommankin metakan tästä tilanteesta.

 

Tuskin käy niin, että minä olisin sinun anoppisi, mutta blablabla

Aika paksua ulinaa tuollainen kaupunkilainen vs. maalainen -asetelma.

 

Tuskin käy niin, että minä olisin sinun anoppisi, mutta koska tilanne kuulostaa minusta anoppina tutulta, niin vastaan sinulle:

Tottakai me olemme vieraita vielä toisillenne, koska meillä ei ole ollut aikaa kunnolla tutustua. Te muutitte poikani kanssa kaupungista tänne ja olin/olen siitä hyvin iloinen. Tässä voi olla kyseessä joku kulttuurillinen ero, mutta täällä "maalla" on totuttu siihen että perhe on yhtenäisempi kuin siellä kaupungissa. Tämä kulttuurin ero saattaa siis tuntua siltä, että "omisin" teidän lapsenne, mutta siitä ei ole kuitenkaan kyse. Kyse on vain halusta auttaa.

Meidän keskinäisen suhteen syventäminen varmasti tapahtuu ajan kanssa, mutta minä olen kokenut tilanteen samalla tavalla kuin sinä. Kysyessäni sinulta asioita, vastaat niihin lyhyesti ja usein poistut tilanteesta. Minä haluan oppia tuntemaan sinut, toivottavasti sinäkin minut.

Siisteydessä ja sisustamisessa olen halunnut auttaa, koska tiedän että kodin saaminen kuntoon ei ole ilmaista. Ymmärrän ettei pienen lapsen äitinä jaksa koko ajan siivota ja tämän vuoksi olen tarjoutunut auttamaan siinä hyvää hyvyyttäni. Myös siisteyskäsitys on varmasti meillä erilainen. En tarkoita tätä nyt moitteena, mutta asuttaessa kotieläimen kanssa on siivottava usein, tai muuten on sotkuista.

Enkä paheksu merkkivaatteita tai muutakaan rahankäyttöä muuten kuin siinä mielessä, että perheellisenä kannattaa oppia priorisoimaan. Teillä on iso asuntolaina maksamatta ja niin edelleen. On hassua kuulla poikani suusta miten kallista auton pitäminen on, samalla kun teidän perhe ostaa kalliin talvitakin. Auto on täällä "maalla" välttämättömyys, mutta onko sitä uusi talvitakki?

Ruoanlaitossa olen myös halunnut olla sinulle vain avuksi. Käytät eineksiä ja puolivalmisteita, mikä varmasti on peruja sieltä kaupungista. Lapsen kasvaessa ja kehittyessä on hyvä oppia valmistamaan tavallista, terveellistä ja ravitsevaa ruokaa. Itse tehty ruoka on myös edullisempaa.

Meidän välisemme suhteen "ongelma" on varmastikin siinä, että sinä pidät minua vanhanaikaisena maalaismummona ja minä sinua kaupunkilaistyttönä. Siis kärjistetysti molemmat. Minä en ehkä kaikessa osaamisessa luota sinuun täysin ja siihen pitäisi saada minun muutos aikaan. Toisaalta sinä pidät minun neuvojani ja apunani vähättelynä ja "tytöttelynä", mitä en kuitenkaan tarkoita.

Kuulostat kyllä pelottavan paljon anopiltani, mutta tuskin olet sama henkilö. Anoppini ei nimittäin käytä nettiä. Ainakaan tietääkseni. Ja meillä ei ole kotieläimiä.

Mutta tuo kaupunkilainen vs. maalainen-asetelma pitää ehkä jossain määrin paikkansa. Minä olen aina asunut kaupungissa. Olen kiinnostunut kulttuurista, muodista ja sisustuksesta. Pidän laadusta, ja olen siitä valmis maksamaan, jos rahatilanne on muuten hyvä. Totta kai on tärkeämpiäkin asioita kuin hienot vaatteet, mutta en halua pukea lastani nukkaantuneisiin ja vanhoihin rääsyihin. En tietenkään vastusta kirpputoreja, itsekin niillä käyn, mutta etsin sieltäkin hyväkuntoisia ja kauniita vaatteita.

Ja me käytämme eineksia ainoastaan silloin tällöin. Olen ammatiltani kokki, joten lapseni saa kyllä oikeaa ruokaa. Haluan että hän oppii maistelemaan uusia, erilaisiakin makuja. Se ei tarkoita aina sitä samaa perunaa ja porkkanaa. Suomalainen ruoka on ihan hyvää, mutta makuja on monia.

Kaikilla perheillä on omat tapansa. Se että anoppi ei luota miniäänsä äitinä tai muutenkaan, ei mielestäni ole kovin hyvä juttu. Se että asiat tekee eri tavalla kuin silloin 70-luvulla, niin se ehkä kertoo vain siitä, että kannaisi lopultakin hyväksyä, että nyt on vuosi 2013. Asiat on muuttuneet valtavasti.

 

Aika paksua ulinaa tuollainen kaupunkilainen vs. maalainen -asetelma.

No ei nyt välttämättä.

Mieheni vanhemmat on kotoisin ihan oikeasti maalta ja iso osa miehen sukulaisista asuu siellä pienessä keskisuomalaisessa kylässä vieläkin. Siellä on totuttu ainakin ruoan suhteen paljon omavaraisuuteen, marjat kerätään itse, perunat samoin ja niitä ei ikinä osteta kaupasta. Loppukesän ruokalistat on sen mukaan suunniteltu, mitä omasta maasta sinä päivänä nousee. Metsästyskausina syödään sitä riistaa, syksyisin sienestetään ja joka talossa on tarjolla sienipiirakkaa ja sienikastiketta ja sienilihapullia.
Ihanaa ruokaa ja mukavia ihmisiä, mutta ei tähän kaupungissa samalla tavalla törmää.

Ei siellä juuri meikata tai vaatteilla koreilla, työhaalarit niillä on naisillakin kun ollaan kylään menty.
Juhliin laitetaan se kymmenen vuotta vanha hame ja joku "siistimpi" paita. Mitään merkkiä en ole nähnyt yhdelläkään lapsella päällä, mitä olen katsellut (aika vähän tulee kyllä muiden vaatemerkkejä tarkkailtua ).

On se elämä siellä oikeesti erilaista, vaikka on niillä taulutelkkaritkin ja lehdet kannetaan kotiin, niin eivät maailman uutisista todellakaan pihalla ole.

 

Kun anoppi ei kerran selkeää kietoa tottele, niin sinun on aika ihan oikeasti suuttua. Niin selkeästi, että hän asian ymmärtää. Jos joku minun kotiini väkisin sisään yrittää, niin kertoisin hyvin painokkaasti soittavani välittömästi poliisille jos ei ymmärrä mennä tiehensä. Jos tuo ei auttaisi, niin soittaisin sinne poliisille.

Hyvillä käytöstavoilla et tuota anoppia saa kuriin, pistä kova kovaa vasten. Jos hän oikeasti haluaa olla osallinen lapsenlapsensa elämässä, niin pakkohan hänen on oppia kunnioittamaan teidän rajoja.

 

Kun anoppi ei kerran selkeää kietoa tottele, niin sinun on aika ihan oikeasti suuttua. Niin selkeästi, että hän asian ymmärtää. Jos joku minun kotiini väkisin sisään yrittää, niin kertoisin hyvin painokkaasti soittavani välittömästi poliisille jos ei ymmärrä mennä tiehensä. Jos tuo ei auttaisi, niin soittaisin sinne poliisille.

Nykyleikkausten aikana varmaan poliisit tulee, soitat hätäkeskukseen "nyt tänne poliisi, ANOPPI pyrkii sisälle eikä suostu poistumaan".

 

[QUOTE="heh";28120245]

Nykyleikkausten aikana varmaan poliisit tulee, soitat hätäkeskukseen "nyt tänne poliisi, ANOPPI pyrkii sisälle eikä suostu poistumaan".

[/QUOTE]

tuskin ne poliisit piipaa paikalle tulisivat, mutta kirjautuisipa tapahtuma ja toistuessaan voisi jo jotain sakkoa revetä kotirauhan häiritsemisestä? Mutta luulisi anoppia jo ajatuskin hävettävän tai edes vähän herättävän miettimään käytöstään? Se kaiketi olisi tällaisessa tapauksessa tarpeen...

 

Tilanne rauhoittuu, kun saatte lisää lapsia. Silloin otatte miehen kanssa tuon anopin avun kiitollisena vastaan. Ellette sitten ole pilanneet teidän välejänne sitä ennen...

Minun korviini tilanne kuulostaa tosiaankin mummohöperö -taudilta + minäitse -taudilta. Parikymppisenä minäkin koin loukkauksena sen että anoppi osti meille ruokaa. Nyt kolmen lapsen ja työssä käyvänä äitinä otan kaiken avun kiitollisena vastaan.

 

Itse varmaan soittaisin anopille ja vääntäisin ihan rautalangasta, ettei ole sopivaa olla piittaamatta teidän pyynnöistä ja kielloista. Voisit sanoa esim. jotain siitä, miten viimeksikin teillä oli vieraita ja sanoit ettei sovi tulla, ja hän tuppautui sisään siltikin. Tällainen ei ole sopivaa, oli sitten perhettä tai ei, mutta koska ilmeisesti teillä tuli joku kommunikaatiokatkos niin päätit soittaa hänelle ja selvittää asian jälkikäteen. Niin että seuraavalla kerralla kun sanot ei, niin asiasta ei tule samanlaista epäselvyyttä. Voit mielestäni sanoa ihan suoraan, että sinua häiritsee se ettei hän kunnioita rajojanne tai kuuntele, jos sanot ettei teille sovi tai ettette halua jotain - vaikka hän tarkoittaisikin hyvää. Ei sitä tarvitse ottaa pahalla, jos kieltäydytte jostain, se vain tarkoittaa että ette tarvitse hänen tarjoamaansa tai ette voi juuri sillä hetkellä ottaa häntä vastaan. Ja että olisi helpompaa, jos voisitte jatkossa sopia asioista etukäteen, ettei tulisi tällaisia väärinkäsityksiä.

Jos tämä ei auta ja meno jatkuu samanlaisena, otatte miehen kanssa yhdessä hänet puhutteluun ja lakkaatte tarvittaessa päästämästä häntä teille sisälle. Väännätte rautalangasta että teilläkin on oikeus yksityisyyteen. Viime kädessä voitte sanoa, että tästä on sanottu jo niin monta kertaa ilman että hän kuuntelee, että teillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin lakata ottamasta häntä vastaan kokonaan.

 

[QUOTE="TMV";28120436]Itse varmaan soittaisin anopille ja vääntäisin ihan rautalangasta, ettei ole sopivaa olla piittaamatta teidän pyynnöistä ja kielloista. Voisit sanoa esim. jotain siitä, miten viimeksikin teillä oli vieraita ja sanoit ettei sovi tulla, ja hän tuppautui sisään siltikin. Tällainen ei ole sopivaa, oli sitten perhettä tai ei, mutta koska ilmeisesti teillä tuli joku kommunikaatiokatkos niin päätit soittaa hänelle ja selvittää asian jälkikäteen. Niin että seuraavalla kerralla kun sanot ei, niin asiasta ei tule samanlaista epäselvyyttä. Voit mielestäni sanoa ihan suoraan, että sinua häiritsee se ettei hän kunnioita rajojanne tai kuuntele, jos sanot ettei teille sovi tai ettette halua jotain - vaikka hän tarkoittaisikin hyvää. Ei sitä tarvitse ottaa pahalla, jos kieltäydytte jostain, se vain tarkoittaa että ette tarvitse hänen tarjoamaansa tai ette voi juuri sillä hetkellä ottaa häntä vastaan. Ja että olisi helpompaa, jos voisitte jatkossa sopia asioista etukäteen, ettei tulisi tällaisia väärinkäsityksiä.

Jos tämä ei auta ja meno jatkuu samanlaisena, otatte miehen kanssa yhdessä hänet puhutteluun ja lakkaatte tarvittaessa päästämästä häntä teille sisälle. Väännätte rautalangasta että teilläkin on oikeus yksityisyyteen. Viime kädessä voitte sanoa, että tästä on sanottu jo niin monta kertaa ilman että hän kuuntelee, että teillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin lakata ottamasta häntä vastaan kokonaan.[/QUOTE]

Muuten hyvä, mutta ei todellakaan ole miniän tehtävä vääntää asiaa rautalangasta, vaan anopin oman pojan.

 

Mä oon varmaan aika kamala ihminen, mutta laittaisin ovet lukkoon enkä avais. Ilmoittaisin ystävällisesti et meillä kyläillään vaan sovitusti, ja tavarat joita tuo antaisin takaisin. Jos ei ottais, veisin käydessäni takaisin.
On eri asia saada ja tarjota apua kun hallita toisen elämää sekaantumalla.
Meillä ei anoppi tosiaan saa tuoda sisustuskamoja tai ruokaa, tai tulla yllättäen, ei myöskään oma äiti.Eikä hakea lasta sopimatta jne.
Mutta, kun lapsen isovanhemmat vanhenevat ja jos leskeytyvät, olen valmis hoitamaan ja huolehtimaan, ääritapauksessa jopa ottamaan meille sitten asumaan.Eli en koe olevani anopin vihaaja vaikka omista rajoistani pidänkin kiinni.

 

Stoori saa jatkoa. Anoppi kävi taas äsken täällä. Ilmoittamatta tietenkin. Hänellä on hiihtoloma, joten vapaa-aikaa
on ja osasin arvatakin että hän taas ilmestyy paikalle. Olin juuri saanut pojan päikkäreille, joten sanoin heti ovella, että nyt on huono hetki, kun poika nukkuu enkä halua että hän herää. Anoppi sanoi että käy vaan nopeasti tuomassa muutaman jutun. Päästin hänet sitten sisään. Hän istuutui heti alas ja alkoi isoon ääneen höpöttää jotakin. Meni varmaan kaksi minuuttia, niin poika tietysti heräsi meteliin. Sanoin, että pojan pitää saada nukkua päikkärit, koska muuten koko päivän rytmi menee sekaisin. Anoppi ei taaskaan muka kuullut, vaan alkoi kaivella laukustaan jotain "löytöjään" (pojalle vaatteita kirpparilta). Menin lastenhuoneeseen nukuttaan poikaa ja viivyin siellä tahalleen pitkään (varmaan 15 minuuttia). Kun tulin takasin anoppi oli keittiössä tiskaamassa meidän astioita ja oli alkanut tekemään ruokaa! Voi jösses. Siinä vaiheessa kyllä tiuskaisin aika kovasti, että anteeksi nyt vaan, minulla oli jo mielessä tämän päivän ruoat ja että aioin tehdä ne ITSE illemmalla, kun mies tulee töistä. Ja että poika on nyt nukkumassa, että pitää olla hiljaa. Anoppi vain kauhisteli, että miten ollaan opetettu poika noin herkkäuniseksi ja että hän vain ajatteli, että haluttaisiin ruoka valmiina. Voi huoh. Eikä tietenkään tehnyt elettäkään että lopettaisi ruoan laiton tai tekisi lähtöä, vaikka varmasti tajusi, että ei ole haluttua seuraa. Ei voi olla niin sokea! Hän teki ruoan loppuun, söi siitä itse osan ja samalla siivosi keittiön. Itse istuin koko ajan toisessa huoneessa hillitsemässä itseäni. Oon aina niin pöyristynyt sen röyhkeydestä, että en tiedä mitä tehdä. Ja en halunnut huutaakaan, ettei poika herää. Tajusi se lopulta lähteä. En sanonut edes moikkaa, kun lähti. Varmasti kyllä tajusi, että olen loukkaantunut ja vihainen, mutta ei muka taaskaan ymmärtänyt... Voi että tämä tilanne raivostuttaa.

Tänään kun mies tulee töistä, niin pidän kyllä sen kanssa kunnon palaverin tästä tilanteesta. Alan olla niin täynnä. Mies saa joko hoitaa tämän asian tai sitten alan tosissaan miettiä tuota poliisin soittamista yhtenä vaihtoehtona...

 

[QUOTE="heh";28119881]No ymmärrän ärsytyksen henkilökohtaisesti, tulisin hulluksi jos miehen äiti paukkaisi meillä jatkuvasti.

Ulkopuolisesta taas tuo valitus on huvittavaa.
Joku haluaa tulla teille ja:
- maksaa ruoat
- tehdä ruoat
- maksaa sisustuksen
- siivota
- hoitaa lapsen päivittäishommat ja harrastukset

Tiedätkö paljon tosirikkaat maksaa siivoojista, sisustussuunnittelijoista, kokeista ja lastenhoitajista?

Kyllä se siitä rauhottuu, itsekin sanoit, että vasta muutitte. Sinulle tulee vielä ikävä yli-innokasta anoppia.[/QUOTE]

Ei välttämättä rauhoitu, voi vaan pahentua, kokemusta on.

Ei siinä paljoa rahaa säästy, jos anoppi tuo täysin tarpeetonta ruokaa. Jos olen itse ostanut lähi-hypermarketista tarjoushedelmiä yms niin paljon kuin katson perheessä enimmillään menevän, niin anopin tuomat pari lisäkiloa kyllä menevät täysin haaskuun. Samaten anoppi osaa ostella tuotteita, mitkä ei meille kenellekään maistu. Viimeksi kun tulin kuopuksen syntymän jälkeen kotiin, niin sain tyhjennellä jääkaapista pilaantuneita juttuja menemään, kun anoppi oli vähän ostellut perheelle ruokaa kysymättä lainkaan, tarvitaanko niitä :headwall: Ikipäivänä en ole miehen kuullut haikailevan äitinsä ruokien perään, enkä kyllä ihmettele anopin ruokia maistellessa, yleensä se jää siihen maisteluun :x Mies osakin tehdä ruokaa tavatessamme.

Tai kun kävi muuttoapuna, niin oli pakannut roskiin menevät jutut muuttokuormaan ja sain roskiksesta kaivella tarpeellista tavaraa.

Ja ne rikkaat, jotka mielellään maksavat ammattilaisille, maksavat vain sellaisesta mitä haluavat. Kukaan ei ei ammattilaiselta halua jotain sellaista, mitä itse inhoaa.

 

Ovi lukkoon, ovikello ja puhelimet äänettömälle etkä avaa ovea. Luulisi että pikkuhiljaa oppii soittamaan että sopiiko tulla. Kyllä mies saisi selventää anopille tuollaiset asiat niin että ne kanssa menee jakeluun. Mä en siedä ollenkaan yllätysvieraita enkä avaa ovea jos en tiedä kuka siellä on, haluan olla kotonani rauhassa.

 

[QUOTE="vieras";28121045]Ei välttämättä rauhoitu, voi vaan pahentua, kokemusta on.

Ei siinä paljoa rahaa säästy, jos anoppi tuo täysin tarpeetonta ruokaa. Jos olen itse ostanut lähi-hypermarketista tarjoushedelmiä yms niin paljon kuin katson perheessä enimmillään menevän, niin anopin tuomat pari lisäkiloa kyllä menevät täysin haaskuun. Samaten anoppi osaa ostella tuotteita, mitkä ei meille kenellekään maistu. Viimeksi kun tulin kuopuksen syntymän jälkeen kotiin, niin sain tyhjennellä jääkaapista pilaantuneita juttuja menemään, kun anoppi oli vähän ostellut perheelle ruokaa kysymättä lainkaan, tarvitaanko niitä :headwall: Ikipäivänä en ole miehen kuullut haikailevan äitinsä ruokien perään, enkä kyllä ihmettele anopin ruokia maistellessa, yleensä se jää siihen maisteluun :x Mies osakin tehdä ruokaa tavatessamme.

Tai kun kävi muuttoapuna, niin oli pakannut roskiin menevät jutut muuttokuormaan ja sain roskiksesta kaivella tarpeellista tavaraa.

Ja ne rikkaat, jotka mielellään maksavat ammattilaisille, maksavat vain sellaisesta mitä haluavat. Kukaan ei ei ammattilaiselta halua jotain sellaista, mitä itse inhoaa.[/QUOTE]

Niinpä. Inhottaa heittää roskiin kallista ruokaa, kun anoppi tuo sitä aina niin hirveät määrät, vaikka ollaan itse ostettu tarpeellinen määrä. Ja kun pakastinkin on jo täynnä, niin mitä noille leipäpusseillekaan voi tehdä, kun ne menee pilalle. Ja mulle ruoan laitto on ammatti sekä rakkain harrastus. Rakastan kokata itse ja kokeilen monesti kaikkia uusia reseptejä. Anoppi taas kantaa isoja kattilallisia makkarasoppaa ja hernekeittoa. Niitä ei syö kukaan! Ja sitten hän vielä arvostelee minun tekemiä ruokia ja nyrpistelee nenäänsä, jos teen jotain vähänkin erikoisempaa. Pitäisi aina muka tehdä sellaista suomalaista kotiruokaa. Luulee varmaan, että meidän lapsi menee pilalle, kun meillä syödään vähän eksoottisempaa ja tulisempaa. Ja tiedän kyllä tasantarkkaan, että minun tekemä ruoka on hyvää, joten hänen haukut ei paljon hetkauta, mutta raivostuttaa kyllä. Epäilen että hän on vähän kateellinenkin minulle, kun minulla on alan koulutus ja paljon enemmän tietoa aiheesta kuin hänellä. Mutta ei vaan voi hyväksyä sitä, että voin tietää jostain asiasta enemmän kuin hän.

 

Ite ottaisin tollasen jo ihan suorana vittuiluna. Itsellä on nimittäin ollu hieman samantyylisiä kohtaamisia anopin kanssa. Sillä erolla tosin, että meidän esikoinen on vielä mahassa. Mies keskustelemaa anopin kanssa ja jos ei siitä usko, niin itse vetämään rajoja. Kerro, että käydä saa ja lapsenlasta saa tavata mutta se jatkuva ramppaaminen loppu just!

 

Ja kaikkea näitä ruoka- ja siivousjuttuja enemmän minua ärsyttää ehkä se, miten anoppi jatkuvasti painostaa minua
etsimään töitä. Hän haluaa tosiaan jäädä hoitamaan poikaamme sitten kun palaan töihin. Ilmeisesti hän on väsynyt omaan työhönsä sairaanhoitajana ja on sanonut monesti, että hänen suurin haaveensa olisi päästä hoitamaan poikaamme täysipäiväisesti. Hän on monesti jopa itse yrittänyt omatoimisesti etsiä minulle töitä täältä meidän uudelta paikkakunnalta ja lähikunnista. Hän oli jopa kysynyt yhdestä ravintolasta, että olisiko siellä minulle töitä. Ongelmana tässä on se, että en todellakaan ole menossa töihin vielä pitkään aikaan. Haluan olla kotona ja hoitaa lastani itse vielä ainakin vuoden. Minä nautin tästä elämänvaiheesta ja ehdin kyllä tehdä töitä myöhemminkin. Mutta tätäkään asiaa anoppi ei voi hyväksyä tai ymmärtää vaan jatkuvasti painostaa. Todella ärsyttävää. Mielestäni se ei ole minun ongelmani, jos anoppi vihaa työtään tai haluaisi alkaa lapsemme hoitajaksi. Hän on niin mahdottoman itsepäinen, eikä varmasti aio luovuttaa tässä asiassa ennen kuin saa ajettua minut töihin. Hän on parina päivänä tullut meille vaikka hänellä olisi ollut töitä. On vain ilmoittanut töihin olevansa kipeänä, koska on halunnut viettää päivän mieluummin lapsenlapsensa kanssa. Mielestäni tuo ei ole kovin normaalia tai vastuullisen ihmisen käytöstä!

 

Älä usko neuvoja joissa sanotaan innostuksen laantuvan kun olette asuneet siellä pitempään, tai teidän olevan kiitollisia avusta kun saatte lisää lapsia. Meillä ongelmana oma äitini siitä lähtien kun erehdyttiin ostamaan vanhempien eron yhteydessä vanha talo ja äiti muutti lähistölle kerrostaloon. Ensiksi ajateltiin että äiti vieraili usein uuden elämäntilanteen (oma ero) takia eikä laitettu kunnolla rajoja, nyt lapsia on meillä jo kaksi eikä tilanne yhtään rauhoittunut. On ihan samanlainen kuin mitä ap kuvaili.

Mummo tahtoo aina kokea asiat lastenlastensa kanssa ensimmäistä kertaa, ennen meitä vanhempia. Kaiken huippu oli kun annoin lapset jouluna äidilleni kylään siksi aikaa että saan valmistelua joulupäivällisen jonne tulossa muitakin sukulaisia, niin kylästä tultuaan vanhin tyttö riensi kertomaan että joulupukki oli jo käynyt mummolassa! Me oltiin jo varattu pukki illalle kotiin ja jouduttiin perumaan se ettei lapset hämmenny.

 

[QUOTE="heh";28119881]Ulkopuolisesta taas tuo valitus on huvittavaa.
Joku haluaa tulla teille ja:
- maksaa ruoat
- tehdä ruoat
- maksaa sisustuksen
- siivota
- hoitaa lapsen päivittäishommat ja harrastukset

Tiedätkö paljon tosirikkaat maksaa siivoojista, sisustussuunnittelijoista, kokeista ja lastenhoitajista? [/QUOTE]
Ei mua ainakaan huvittaisi jos mun siivooja tulis käymään sillon kun sitä huvittaa, tai siivoaisi sieltä mistä huvittaa, vaikka oisin just sen siivonnu. En maksaisi penniäkään.

Ei mua ainakaan huvittaisi sisustussuunnittelija joka tekisi mulle verhot joita en halua, tai raahaisi mulle roinaa jota en halua, silloin kun hän haluaa. En maksaisi penniäkään.

Ei mua huvittaisi kokki joka tekisi mulle pullaa jota pakastin tursuaa ennestäänkin, ja tekisi ruokaa jota en halua, tai tekisi ruokaa silloin kun itse haluaisin tehdä jotain.

Ei mua huvittaisi lastenhoitaja joka ottaa mun lapseni silloin kun haluaa, vie sen jonnekin, ja jonka perään joutuisin soittelemaan että saisinko mä sen lapseni takaisinkin joskus, kiitos. En maksaisi penniäkään.

Yksityisyys ja oma rauha on kallisarvoisia rikkaillekin.

 

[QUOTE="mammeli";28121342]Älä usko neuvoja joissa sanotaan innostuksen laantuvan kun olette asuneet siellä pitempään, tai teidän olevan kiitollisia avusta kun saatte lisää lapsia. Meillä ongelmana oma äitini siitä lähtien kun erehdyttiin ostamaan vanhempien eron yhteydessä vanha talo ja äiti muutti lähistölle kerrostaloon. Ensiksi ajateltiin että äiti vieraili usein uuden elämäntilanteen (oma ero) takia eikä laitettu kunnolla rajoja, nyt lapsia on meillä jo kaksi eikä tilanne yhtään rauhoittunut. On ihan samanlainen kuin mitä ap kuvaili.

Mummo tahtoo aina kokea asiat lastenlastensa kanssa ensimmäistä kertaa, ennen meitä vanhempia. Kaiken huippu oli kun annoin lapset jouluna äidilleni kylään siksi aikaa että saan valmistelua joulupäivällisen jonne tulossa muitakin sukulaisia, niin kylästä tultuaan vanhin tyttö riensi kertomaan että joulupukki oli jo käynyt mummolassa! Me oltiin jo varattu pukki illalle kotiin ja jouduttiin perumaan se ettei lapset hämmenny.[/QUOTE]

Voi ei, kuulostaapa inhottavalta. Tuo joulujuttu erityisesti. Samanlaista on meilläkin. Anoppi väitti kerran kun oli ollut pojan kanssa kaverillaan, että poika oli sanonut siellä ensimmäisensä sanansa ja että se oli ollut mummo. En kyllä usko tuota juttua ollenkaan. Kotona poika sanoo vain erilaisia tavuja ja äänteitä. Kertaakaan ei oo tuota mummo-sanaa sanonut. Ehkä on saattanut jokeltaa jotain "mumumuuu"-äännettä, mutta sana se ei ole. Nyt anoppi on kuitenkin päättänyt, että mummo oli pojan ensimmäinen sana ja sitä hän kaikille kertoo. Aika pikku juttu, tiedän, mutta ärsyttää silti.

 

[QUOTE="mamma88";28121339]Ja kaikkea näitä ruoka- ja siivousjuttuja enemmän minua ärsyttää ehkä se, miten anoppi jatkuvasti painostaa minua
etsimään töitä. Hän haluaa tosiaan jäädä hoitamaan poikaamme sitten kun palaan töihin. Ilmeisesti hän on väsynyt omaan työhönsä sairaanhoitajana ja on sanonut monesti, että hänen suurin haaveensa olisi päästä hoitamaan poikaamme täysipäiväisesti. Hän on monesti jopa itse yrittänyt omatoimisesti etsiä minulle töitä täältä meidän uudelta paikkakunnalta ja lähikunnista. Hän oli jopa kysynyt yhdestä ravintolasta, että olisiko siellä minulle töitä. Ongelmana tässä on se, että en todellakaan ole menossa töihin vielä pitkään aikaan. Haluan olla kotona ja hoitaa lastani itse vielä ainakin vuoden. Minä nautin tästä elämänvaiheesta ja ehdin kyllä tehdä töitä myöhemminkin. Mutta tätäkään asiaa anoppi ei voi hyväksyä tai ymmärtää vaan jatkuvasti painostaa. Todella ärsyttävää. Mielestäni se ei ole minun ongelmani, jos anoppi vihaa työtään tai haluaisi alkaa lapsemme hoitajaksi. Hän on niin mahdottoman itsepäinen, eikä varmasti aio luovuttaa tässä asiassa ennen kuin saa ajettua minut töihin. Hän on parina päivänä tullut meille vaikka hänellä olisi ollut töitä. On vain ilmoittanut töihin olevansa kipeänä, koska on halunnut viettää päivän mieluummin lapsenlapsensa kanssa. Mielestäni tuo ei ole kovin normaalia tai vastuullisen ihmisen käytöstä![/QUOTE]
Sun, ja ennen kaikkea sun miehes pitää opetella erittäin napakka ei. Siis todella selkeä, erittäin napakka EI, ei mitään kiitos kysymästä mutta nyt kun ei oikein olisi hyvä aika -tyylistä eitä.

- Suurin haaveeni olisi hoitaa täysipäiväisesti teidän poikaa.
- Niin minunkin. Siksi hoidankin meidän poikaa itse mahdollisimman pitkään.
- Niin mutta kun se olisi niin ihanaa...
- Niin, niinhän se on. Niin se oman lapsen hoitaminen kotona on minunkin suurin haave.

- Toin teille pullaa pakkaseen.
- Kiitos ei, meidän pakkaseen ei ehdottomasti mahdu. Harmi kun et tullut etukäteen kysyneeksi, nyt joudut viemään ne takaisin.
- No mutta kun minä jo leivoin...
- Niin, se on harmi. Meille ei kyllä enää mahdu yhtään enempää koska vanhatkin on vielä syömättä.

- Tein teille tällaiset verhot.
- Kiitos ei, ne ei sovi meidän tyyliin. Harmi kun et tullut etukäteen kysyneeksi, nyt joudut viemään ne kotiin.
- Niin mutta kun minä nämä ompelin...
- Niin, se oli kiltisti tehty mutta meillä on jo oikein nätit verhot jotka on enemmän meidän maun mukaan. Kiitos ei.

- Kysyin sulle työpaikkaa ravintolasta X.
- No tuo oli vähän hölmösti tehty, koska en ole missään nimessä menossa töihin vielä pariin vuoteen. Älä tee noin enää.
- Niin mutta kun minä sitten sitä poikaa hoitaisin...
- Kiitos ei, minä olen pojan kanssa kotona vielä ainakin kaksi vuotta.

- No hei, tulin poikkeamaan.
- Tänään ei käy, meillä on just lähtö paikkaan X / vieraita / jotain muuta, nyt ei käy. Harmi kun et kysynyt etukäteen. Hei hei.
- No mutta kun on poikaa niin ikävä....
- Niin, mutta nyt ei käy. Soittele niin sovitaan joku toinen aika. Hei hei.

Se pitää sanoa se EI, ehdoton ei, loppuun asti ei. Ei niin että otat ne pullat vastaan. Ei niin että otat ne verhot vastaan. Ei niin että otat sen tämän kerran vielä vastaan, silloin tulee se seuraavakin kerran.

EI.

 

Mikset pidä ovea lukossa, eihän sun oo pakko sitä sisään päästää jos et halua. J

 

Sun pitää nyt itselles miettiä kumpi on pahempi asia, anopin loukkaantuminen vai se että sun kaverien vierailu menee pilalle. Anopin loukkaantuminen vai se ettet itse saa päättää verhoistas. Anopin loukkaantuminen vai se että et pääse oman lapses kanssa vauvamuskariin.

 

[QUOTE="Siis";28121375]Ei mua ainakaan huvittaisi jos mun siivooja tulis käymään sillon kun sitä huvittaa, tai siivoaisi sieltä mistä huvittaa, vaikka oisin just sen siivonnu. En maksaisi penniäkään.

Ei mua ainakaan huvittaisi sisustussuunnittelija joka tekisi mulle verhot joita en halua, tai raahaisi mulle roinaa jota en halua, silloin kun hän haluaa. En maksaisi penniäkään.

Ei mua huvittaisi kokki joka tekisi mulle pullaa jota pakastin tursuaa ennestäänkin, ja tekisi ruokaa jota en halua, tai tekisi ruokaa silloin kun itse haluaisin tehdä jotain.

Ei mua huvittaisi lastenhoitaja joka ottaa mun lapseni silloin kun haluaa, vie sen jonnekin, ja jonka perään joutuisin soittelemaan että saisinko mä sen lapseni takaisinkin joskus, kiitos. En maksaisi penniäkään.

Yksityisyys ja oma rauha on kallisarvoisia rikkaillekin.[/QUOTE]

Oon täysin samaa mieltä tästä! Jos olisin rikas, niin varmasti palkkaisinkin siivoojan, mutta ainoastaan sellaisen, joka käy täällä siivoamassa sovittuna päivänä ja tekee sovitut tehtävät. Sellainen siivooja saisi aika äkkiä potkut, joka änkeäisi tänne milloin huvittaa ja siivoaisi oman päänsä mukaan mitä huvittaa.

Ja anoppia ei voi sisustussuunnittelijaksi kutsua unissaankaan. Hänellä ei ole sisustuksen suhteen minkäänlaista tyyliä tai makua. En maksaisi hänen ompelemista verhoista kaupassa senttiäkään. Kangasvalinnat ja värit on aina jotain ihan hirveää.

 

Suisittelisin keskustelun miehen kanssa ja asettamaan selkeät rajat anopille.
Kuulostaa samanlaiselta kuin meillä oli kunnes oli pitkä keskustelu johon osallistui minä, mies, anoppi ja appi.