Mitä ajattelet jos 30v nainen seurustelee 20-vuotiaan miehen kanssa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Yritin kovasti miettiä mitä ajattelisin, mutta noista lähtökohdista en osaa ajatella mitään.
Jos olisi toisinpäin eli mies vanhempi, silloin vähän ällöttäis ja ajattelisin, että mies käyttää hyväkseen nuorta naiivia tyttöä. Naiset on paljon "vaarattomampia" kuin miehet mielestäni.

Kyllä omasta mielestäni vain 30v nainen ja 20v mies on paljon kummallisempi yhdistelmä kuin 20v nainen ja 30v mies.
 
Ei mitään ajatuksia, tietenkään enää tässä iässä kun itsekin olen jo pian 27 ja olo on edelleen kuin 20 vuotta juuri täyttäneellä. Voisin aivan hyvin kuvitella seurustelevani 20 vuotiaan kanssa.

Veikkaan, että suurin osa joka pahaksi tuota ikäeroa katsoo on itse joko ihan kakara vielä, kateellinen tai tynnyrissä kasvanut.

Ainakin voisin kuvitella hyvin, että jossain pikkukylällä missä appivanhempani asuu varmaan katsottaisiin kummissaan, kun ei ole totuttu mihinkään vähänkään erilaiseen. On vain totuttu näkemään ne oman kylän 500 muuta samaa perusnaamaa viimeiset 50 vuotta.
 
Ajattelisin, että joko 30-vuotias nainen on ikäisekseen poikkeuksellisen lapsellinen tai sitten 20-vuotias mies on ikäisekseen poikkeuksellisen kypsä. Tai sitten mahdollisesti nuo molemmat toteutuvat.
 
[QUOTE="vieras";24175076]Ajattelisin, että joko 30-vuotias nainen on ikäisekseen poikkeuksellisen lapsellinen tai sitten 20-vuotias mies on ikäisekseen poikkeuksellisen kypsä. Tai sitten mahdollisesti nuo molemmat toteutuvat.[/QUOTE]

No ei mun mielestäni kyllä 30 vuotias sentään "poikkeuksellisen" lapsellinen ole, jos tulee hyvin juttuun 20 vuotiaan kanssa. Kymmenen vuotta ikäeroa ja pitäisi tyyliin elää kuin eri planeetalta oltaisiin=

Voi olla kyllä lapsenmielinen tai sosiaalinen, ja tulla juttuun monien erilaisten ihmisten kanssa ikään katsomatta. Mielestäni 30 vuotias, joka ei kykene 20 vuotiaan kanssa muka seurustelemaan on ehkä ennenaikaisesti mammautunut. Ei kaikki siinä iässä kuvittele olevansa mitään museotavaraa.
 
En varmaan mitään.

Sitä ajattelen juuri nyt, että mikä helvetti teitä naisia vaivaa minä-kuvanne kanssa? Joka päivä vähintään viisi ketjua aiheesta "mitä ajattelette, kun näette tälläisen ja tälläisen". Minkä ihmeen takia teitä noin kovasti kiinnostaa mitä täysin vieraat ihmiset teistä ajattelevat?
 
[QUOTE="vieras";24175059]Kyllä omasta mielestäni vain 30v nainen ja 20v mies on paljon kummallisempi yhdistelmä kuin 20v nainen ja 30v mies.[/QUOTE]

Okei no mun mielestä kumpikaan vaihtoehto ei ole kummallinen, mutta jälkimmäinen vaihtoehto saattaisi hieman ällöttää. Eipä mun tuttavapiirin parikymppiset ja kolmikymppiset kyllä eroa toisistaan kuin elämäntilanteeltaan ehkä.
 
Minua ainakin inhottaisi olla reilusti nuoremman miehen kanssa. Tulisi mummomainen olo, vaikka minua luullaan aina paljon nuoremmaksi kuin mitä oikeasti olen niin silti inhottaisi tuo ikäero.
 
Alkuperäinen kirjoittaja PölyEsteri;24175651:
Ei mulla vaan tuu mummomainen olo kakskymppisten seurassa. päinvastoin, tuntuu, että itsekin olisin vielä nuori.

Minua luullaan usein noin 15-vuotiaaksi, mutta silti tulee mummomainen olo, kun ajattelee miten monta vuotta nuorempia ovat.
 
Alkuperäinen kirjoittaja PölyEsteri;24175797:
Aha. Mulle ei tule.

Se on se pelkkä tietoisuus. Jos ajattelen, vaikka 15-vuotiaita ihmisiä niin he ovat noin 10 vuotta minua nuorempia. Minusta se on valtava ikäero, vaikka minua usein luullaan noin 15-vuotiaaksi. Mutta kyllä sen ikäeron omassa mielessä aina silti muistaa.
 
[QUOTE="vieras";24174096]Mitä tulee ensimmäiseksi mieleen?[/QUOTE]

en mitään. Kun ikää on 10 vuotta enemmän, niin sekä 20v että 30v tuntuvat yhtä nuorilta. Olin vielä yhtä naiivin lapsellinen sekä 20v että 30v, vasta noin 35v alkaa olla väsy ja elämää kokenut.
sitä paitsi eikö ihminen ole älykkäimmillään 20v? siis paras oppimiskyky.
 
Ei yhtään mitään. Mä olen seurustellut 9v. nuoremman kanssa. Joillakin on vielä isompi ikäero.
Ai tää onkin vanha ketju.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
En ajatellut mitään erityistä, kun ystäväni alkoi seurustella 32-vuotiaana 21-vuotiaan kanssa. Vaikka suurin osa parikymppisistä miehistä on melko lapsellisia, se ei tarkoita sitä, että kaikki ovat. Tuo mainitsemani parikin on ollut yhdessä jo lähes kymmenen vuotta ja perustanut perheen. Sopivat tosi hyvin toisilleen.
 
Keskimäärin 20-vuotiaat ovat sietämättömiä kakaroita, ja parhaimmillaankin vain hellyttäviä kakaroita. Joko se 30-vuotias olisi myös ikäisekseen täysi kakara, tai se 20-vuotias olisi jostain syystä aikuistunut aikaisin, muuten ei tuo voisi toimia.
 

Yhteistyössä