Toggle sidebar

Miten päästä narsistista eroon lopullisesti?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja romuna
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
[QUOTE="vieras";28020184]Kyllä tapasi ja jostain kumman syystä meidän välit tuli paremmaksi. Ollaan nykyään parhaat kaverit ja asutaan lähekkäin. Ehkä hän sen eron jälkeen käsitti, mitä melkein menetti.[/QUOTE]

Siis? Voiko narsistin kanssa olla ystävällisissä väleissä eron jälkeen?Ohhoh.
Miten pääsit tähän pisteeseen? Selititkö hänelle mistä ero johtui vai laitoitko vain kylmästi välit jäihin?
 
  • Tykkää
Reactions: HeavyMetalMama-77
Alkuperäinen kirjoittaja huh:
Tosi raskasta on narsistista eroon pääseminen...kokemusta on,täällä kamppailen edelleen.Rehellisesti sanottuna toivon joka päivä hänen kuolemaansa-se olisi pelastus kaikille hänen touhuistaan kärsiville!!!!!
Click to expand...

vai narsistista,kuka tämän diagnoosin on antanut? sitäpaitsi jos mies on oikea narsisti niin sittenhän hän on kokenut luultavasti lapsuudessa kamalia asioita!

Narsistinen persoonallisuushäiriö on persoonallisuushäiriöihin kuuluva psyykkinen häiriö

-Persoonallisuushäiriöisen ja normaalin käytöksen raja on häilyvä ja useimmilla psyykkisesti terveilläkin ihmisillä ilmenee persoonallisuushäiriöiselle tyypillistä käytöstä ja tapoja kokea etenkin stressitilanteissa


-Häiriölle on tyypillistä erilaiset suuruuskuvitelmat, voimakas ihailun tarve ja empatian vähäisyys. Häiriöstä kärsivä kokee olevansa oikeutettu erikoiskohteluun, on kateellinen tai ylimielinen ja voi käyttää muita häikäilemättä hyväkseen.

Narsistinen persoonallisuushäiriö syntyisi siten lapsen kehityksen varhaisessa vaiheessa ensimmäisinä ikävuosina. Häiriö syntyy siten, että lapsi on jäänyt vaille normaaliin kehitykseen tarvitsemaansa huolenpitoa, rakkautta, arvostusta ja peilaus ei ole onnistunut. Yhtenä syynä voi olla se, ettei lapsella ole ollut aikuista, joka olisi antanut hänelle turvallisuuden tunnetta. Toisena syynä narsismiin voi olla ankara kotikasvatus. Lapsi saattaa kokea olevansa riittämätön vanhemmilleen ja ottaa samanlaisen mallin käyttöönsä myöhemmässä elämässään. Kolmantena syynä voi olla liian vapaa ja rajaton kasvatus, jolloin lapsi saattaa kuvitella, että muut ihmiset ovat tarkoitettu vain hyötykäyttöön. Tämän vuoksi henkilö saattaa elää loppuelämänsä vääristyneellä minäkuvalla samalla paikaten huonoa itsetuntoaan.




mutta onko mies oikeesti narsisti vai kokeeko nainen asian niin vaikka totuus on toinen?

esimerkiksi tuo empatiakyvynt puute, voi ollakkin vain sitä että mies ei osaa toimia,hän saattaa tuntea empatiaa mtuta jostain syystä lukkiutuu!

minä olen hyvin empaattinen,mutta minun on vaikea pyytää anteeksi vaikea myöntää virheeni koska minusta tuntuu että mua ei voi rakastaa jos olen niin huono . järjellä tiedän että tunne on järjetön,mutta se on niin hallitseva että en saa suutani auki! saatan viikon painia syyllisyyden tunteen kanssa ja pyytää sitten anteeksi.
 
[QUOTE="heluna";28020215]vai narsistista,kuka tämän diagnoosin on antanut? sitäpaitsi jos mies on oikea narsisti niin sittenhän hän on kokenut luultavasti lapsuudessa kamalia asioita!

Narsistinen persoonallisuushäiriö on persoonallisuushäiriöihin kuuluva psyykkinen häiriö

-Persoonallisuushäiriöisen ja normaalin käytöksen raja on häilyvä ja useimmilla psyykkisesti terveilläkin ihmisillä ilmenee persoonallisuushäiriöiselle tyypillistä käytöstä ja tapoja kokea etenkin stressitilanteissa


-Häiriölle on tyypillistä erilaiset suuruuskuvitelmat, voimakas ihailun tarve ja empatian vähäisyys. Häiriöstä kärsivä kokee olevansa oikeutettu erikoiskohteluun, on kateellinen tai ylimielinen ja voi käyttää muita häikäilemättä hyväkseen.

Narsistinen persoonallisuushäiriö syntyisi siten lapsen kehityksen varhaisessa vaiheessa ensimmäisinä ikävuosina. Häiriö syntyy siten, että lapsi on jäänyt vaille normaaliin kehitykseen tarvitsemaansa huolenpitoa, rakkautta, arvostusta ja peilaus ei ole onnistunut. Yhtenä syynä voi olla se, ettei lapsella ole ollut aikuista, joka olisi antanut hänelle turvallisuuden tunnetta. Toisena syynä narsismiin voi olla ankara kotikasvatus. Lapsi saattaa kokea olevansa riittämätön vanhemmilleen ja ottaa samanlaisen mallin käyttöönsä myöhemmässä elämässään. Kolmantena syynä voi olla liian vapaa ja rajaton kasvatus, jolloin lapsi saattaa kuvitella, että muut ihmiset ovat tarkoitettu vain hyötykäyttöön. Tämän vuoksi henkilö saattaa elää loppuelämänsä vääristyneellä minäkuvalla samalla paikaten huonoa itsetuntoaan.




mutta onko mies oikeesti narsisti vai kokeeko nainen asian niin vaikka totuus on toinen?

esimerkiksi tuo empatiakyvynt puute, voi ollakkin vain sitä että mies ei osaa toimia,hän saattaa tuntea empatiaa mtuta jostain syystä lukkiutuu!

minä olen hyvin empaattinen,mutta minun on vaikea pyytää anteeksi vaikea myöntää virheeni koska minusta tuntuu että mua ei voi rakastaa jos olen niin huono . järjellä tiedän että tunne on järjetön,mutta se on niin hallitseva että en saa suutani auki! saatan viikon painia syyllisyyden tunteen kanssa ja pyytää sitten anteeksi.[/QUOTE]

Sehän se onkin, vaikeus erottaa kumpi on kyseessä; narsistiset piirteet vai oikea narsisti. Olen itse pohtinut paljonkin onko ihmisen käytöksessä minkäänlaista empatiaa vai onko se harjoiteltua käytöstä ja sekin vain toisen manipulointia.

Mistä itse eroitat onko esim anteeksiipyyntö aito, vai pelkästään narsistin manipulointia ? Mistä erottaa onko ihmisellä empatiaa? Vai sanooko hän jotain vain saadakseen oman tahtonsa läpi?
 
[QUOTE="vieras";28020195]Siis? Voiko narsistin kanssa olla ystävällisissä väleissä eron jälkeen?Ohhoh.
Miten pääsit tähän pisteeseen? Selititkö hänelle mistä ero johtui vai laitoitko vain kylmästi välit jäihin?[/QUOTE]
Mielestäni voi olla ystävällisissä väleissä (oltu jo 10 vuotta). En kuitenkaan jaksaisi häntä vuorokautta enempää.
Ehkä se johtuu tästä meidän iästämmekin; enää ei ole tarvetta haalia uusia kumppaneita ja jollain tavalla turvataankin toisiimme. Meillä on toistemme avaimetkin ja jos jompi kumpi ei vastaa niin kakruille heti soitetaan, että mikähän on äidillä/isällä.

Tähän pisteeseen pääsin syystä, että elämä oli muuten mahdotonta. Lapsia ajattelin ja tottakai itseänikin. Poika oli siinä vaiheessa luisua ihan väärille raiteille ja tyttö halusi jo 16-vuotiaana opiskelemaan mahdollisimman kauas.

Nyt heillä(kin) on kaikki hyvin ja tyttökin asuu perheineen tuossa ihan lähellä.
Nuoriahan te olette täällä suurin osa, mutta tää antaa vähän perspektiiviä pitkällä aikajanalla :)
 
[QUOTE="vieras";28020274]Mielestäni voi olla ystävällisissä väleissä (oltu jo 10 vuotta). En kuitenkaan jaksaisi häntä vuorokautta enempää.
Ehkä se johtuu tästä meidän iästämmekin; enää ei ole tarvetta haalia uusia kumppaneita ja jollain tavalla turvataankin toisiimme. Meillä on toistemme avaimetkin ja jos jompi kumpi ei vastaa niin kakruille heti soitetaan, että mikähän on äidillä/isällä.

Tähän pisteeseen pääsin syystä, että elämä oli muuten mahdotonta. Lapsia ajattelin ja tottakai itseänikin. Poika oli siinä vaiheessa luisua ihan väärille raiteille ja tyttö halusi jo 16-vuotiaana opiskelemaan mahdollisimman kauas.

Nyt heillä(kin) on kaikki hyvin ja tyttökin asuu perheineen tuossa ihan lähellä.
Nuoriahan te olette täällä suurin osa, mutta tää antaa vähän perspektiiviä pitkällä aikajanalla :)[/QUOTE]

Kuulisin kokemuksistasi mielelläni lisää, mutta en ole kirjautunut enkä voi laittaa yksityisviestejä. Kertoisitko miten pääsitte tuohon pisteeseen asti? Miten ero meni? Annoitko hänen olla normaalisti lasten elämässä mukana? Loppuiko narsistinen "raivoaminen", kun et enää ollut suhteessa hänen kanssaan?
Miten paljon kerrot hänelle omasta elämästäsi? Onko sinulla edelleen lämpimiä tunteita häntä kohtaan? Vai suhtaudutko kylmän jyrkästi häneen? Miten asettaa rajat niin että hän ei enää loukkaa sinua? Kiitos jos jaksat vastata!
 
[QUOTE="vieras";28020285]Kuulisin kokemuksistasi mielelläni lisää, mutta en ole kirjautunut enkä voi laittaa yksityisviestejä. Kertoisitko miten pääsitte tuohon pisteeseen asti? Miten ero meni? Annoitko hänen olla normaalisti lasten elämässä mukana? Loppuiko narsistinen "raivoaminen", kun et enää ollut suhteessa hänen kanssaan?
Miten paljon kerrot hänelle omasta elämästäsi? Onko sinulla edelleen lämpimiä tunteita häntä kohtaan? Vai suhtaudutko kylmän jyrkästi häneen? Miten asettaa rajat niin että hän ei enää loukkaa sinua? Kiitos jos jaksat vastata![/QUOTE]
Onpa paljon kysymyksiä, mutta koetan vastata. Voin kyllä kirjautuakin :)

Erohan oli ensin ihan raastava. Mulla kun ei ollut töitä ja pelkäsin 'hypätä tyhjyyteen'. Koti oli ensin aika tyhjää täynnä ja haalin huonekaluja sieltä ja täältä. Monta kertaa kävin kissankin hakemassa entisestä kodista; se vaan hyppäs parvekkeelta ja kipitti sinne, missä mies asui.

Meni puoli vuotta ja sitten mies tuli eka kerran katsomaan meidän uutta kotiamme. Joskus yöpyikin meillä, mutta kun "raivoaminen" alkoi niin näytin ovea. Vielä pari vuotta sitten hän lähti täältä (ostin isäni perinnöllä asunnon) ovet paukkuen. En vaan enää siedä komentelua.

Olen varmasti jotenkin outo, mutta rakastan häntä edelleen ja olen huolissani hänen terveydestään kuin myös hän minun. Soitellaan monta kertaa viikossa ja esim. joulu vietetään yhdessä lasten perheiden kanssa.

Pojalleni (oli 3-vuotias tavatessamme) hän on aina ollut enemmän isä kuin bioisä.

Mitähän muuta... Joka tapauksessa saan nyt huokasta helpotuksesta, kun se kaikki ahdistus ja pelko ja paha olo ja kipuilu on mennyttä elämää. Lapsistakaan ei tarvii enää olla huolissaan.
 
[QUOTE="vieras";28020327]Onpa paljon kysymyksiä, mutta koetan vastata. Voin kyllä kirjautuakin :)

Erohan oli ensin ihan raastava. Mulla kun ei ollut töitä ja pelkäsin 'hypätä tyhjyyteen'. Koti oli ensin aika tyhjää täynnä ja haalin huonekaluja sieltä ja täältä. Monta kertaa kävin kissankin hakemassa entisestä kodista; se vaan hyppäs parvekkeelta ja kipitti sinne, missä mies asui.

Meni puoli vuotta ja sitten mies tuli eka kerran katsomaan meidän uutta kotiamme. Joskus yöpyikin meillä, mutta kun "raivoaminen" alkoi niin näytin ovea. Vielä pari vuotta sitten hän lähti täältä (ostin isäni perinnöllä asunnon) ovet paukkuen. En vaan enää siedä komentelua.

Olen varmasti jotenkin outo, mutta rakastan häntä edelleen ja olen huolissani hänen terveydestään kuin myös hän minun. Soitellaan monta kertaa viikossa ja esim. joulu vietetään yhdessä lasten perheiden kanssa.

Pojalleni (oli 3-vuotias tavatessamme) hän on aina ollut enemmän isä kuin bioisä.

Mitähän muuta... Joka tapauksessa saan nyt huokasta helpotuksesta, kun se kaikki ahdistus ja pelko ja paha olo ja kipuilu on mennyttä elämää. Lapsistakaan ei tarvii enää olla huolissaan.[/QUOTE]

Kiitos! Eli ainoa vaihtoehto ei ole, että laittaa kaikki välit poikki. Kuulostaa tutulta, välitän myös mieheni terveydestä (pelkään jopa että hänen terveytensä romahtaa kun ero on tulossa), ja hänen suhteensa lapsiin on voimakas, en haluaisi riistää tätä häneltä. Mutta epäilen, että hän koskaan lopettaisi raivoamista ja kohtelisi minua ystävällisesti, kun käytös on tähänmennessä ollut niin arvaamatonta. Välillä tietenkin hyviäkin hetkiä. Mietin että kuinka asiallinen hän tulee olemaan minua kohtaan jatkossa. Kohteleeko enemmän raivolla, koska jätin hänet, vai rauhoittuuko koskaan?

Eikö miehesi ollut sinulle raivoissaan että lähdit? Olitteko eron alkuvaiheessa yhteydessä, vai vasta tuon puolen vuoden jälkeen?
Miksi et kestäisi häntä yhtä vuorokautta pidempään? Millaista hänen käytöksensä esim jouluna on, jos kuitenkin voitte viettää juhlta yhdessä?
 
[QUOTE="vieras";28020358]Kiitos! Eli ainoa vaihtoehto ei ole, että laittaa kaikki välit poikki. Kuulostaa tutulta, välitän myös mieheni terveydestä (pelkään jopa että hänen terveytensä romahtaa kun ero on tulossa), ja hänen suhteensa lapsiin on voimakas, en haluaisi riistää tätä häneltä. Mutta epäilen, että hän koskaan lopettaisi raivoamista ja kohtelisi minua ystävällisesti, kun käytös on tähänmennessä ollut niin arvaamatonta. Välillä tietenkin hyviäkin hetkiä. Mietin että kuinka asiallinen hän tulee olemaan minua kohtaan jatkossa. Kohteleeko enemmän raivolla, koska jätin hänet, vai rauhoittuuko koskaan?

Eikö miehesi ollut sinulle raivoissaan että lähdit? Olitteko eron alkuvaiheessa yhteydessä, vai vasta tuon puolen vuoden jälkeen?
Miksi et kestäisi häntä yhtä vuorokautta pidempään? Millaista hänen käytöksensä esim jouluna on, jos kuitenkin voitte viettää juhlta yhdessä?[/QUOTE]
Turhaan pelkäsin lähtöäni. Enemmänkin hän ns. 'tuli tuntoihinsa' ja oli vähän orpona siinä. Kyllä me oltiin yhteydessä paljonkin eron jälkeen (välimatkaakin vain muutama sata metriä). Se vaan jotenkin muuttui... hän tuntui olevan onnellinen siitä, jos tulin käymään ja ehkä halusi meidät takaisinkin.

Ei pitäs viitata höpö-höpö-horoskooppeihin, mutta Oinas-mies on aika haastava tapaus aralle Rapu-naiselle ;) En siis jaksais häntä katsella kauaa sen dominoivan luonteen takia. Hän vaan huoneeseen tullessaan vie kaiken hapen multa. Näin se vaan on, vaikka kuulostaa naurettavalta. Nuorenahan se oli ihanaa: Vie sinä, minä vikisen :D
 
[QUOTE="vieras";28020388]Turhaan pelkäsin lähtöäni. Enemmänkin hän ns. 'tuli tuntoihinsa' ja oli vähän orpona siinä. Kyllä me oltiin yhteydessä paljonkin eron jälkeen (välimatkaakin vain muutama sata metriä). Se vaan jotenkin muuttui... hän tuntui olevan onnellinen siitä, jos tulin käymään ja ehkä halusi meidät takaisinkin.

Ei pitäs viitata höpö-höpö-horoskooppeihin, mutta Oinas-mies on aika haastava tapaus aralle Rapu-naiselle ;) En siis jaksais häntä katsella kauaa sen dominoivan luonteen takia. Hän vaan huoneeseen tullessaan vie kaiken hapen multa. Näin se vaan on, vaikka kuulostaa naurettavalta. Nuorenahan se oli ihanaa: Vie sinä, minä vikisen :D[/QUOTE]

Ei kuulosta pahimmanlaatuiselta narsistilta, jos kuitenkin pystyi näkemään omia virheitään? Tämä juuri mietityttää että tuleeko ihminen koskaan "järkiinsä", siitä miten on käyttäytynyt, vai syyttääkö ikuisesti muita . Narsistin peruspiirre on se, että kaikki huonot ominaisuudet siirretään muihin ihmisiin, itsessä ei ole mitään vikaa.
 
[QUOTE="vieras";28020414]Ei kuulosta pahimmanlaatuiselta narsistilta, jos kuitenkin pystyi näkemään omia virheitään? Tämä juuri mietityttää että tuleeko ihminen koskaan "järkiinsä", siitä miten on käyttäytynyt, vai syyttääkö ikuisesti muita . Narsistin peruspiirre on se, että kaikki huonot ominaisuudet siirretään muihin ihmisiin, itsessä ei ole mitään vikaa.[/QUOTE]
Kyllä tuo edelleenkin mielellään laittaa kaikki muiden syyksi.

Pieni anekdootti:
Ukkelilta tipahti lautanen lattialle ja särkyi. Mietti hetken ja: "No mitä olit ottanut maton pois?! Ei se olis särkynyt, jos matto olis ollu paikallaan!"

Toinen. Käytiin kaupassa ja hän osti pähkinäsuklaalevyn (vihaa pähkinää). Huomas sen kotonaan ja kiljui mulle: "Miks sä et vahtinu mua, mitä ostin?!"

:laugh: Pikku juttuja, mutta niiiiiin kuvaavia.
 
[QUOTE="vieras";28020746]Kertarysäys on parempi kuin vähittäinen lähtö ja yhteydenpito.[/QUOTE]
Tapauskohtaista. Jos tykkää toisistaan, mutta yhdessä ei voi asua ja erossakaan ei oikeen voi olla...
 
Alkuperäinen kirjoittaja sopuli:
Itse erosin ja oli tosi vaikeaa pitkän aikaa... Kuinka ollakaan vuosi erosta miehen kiinnostus alkoi loppua sillä asui jo uuden uhrin kanssa jonka kanssa väsäävät nyt uusia lapsia...
Näkee enää harvakseltaan lapsia, onneksi. Alussa vaati että saisi heidät joka toinen viikko, sitten että joka toinen viikonloppu ja uhkasi poliisilla jos en heitä antanut jne. Nyt ei vastaa enää edes puhelimeen eli kiinnostus lapsiinkin loppunut.

Voimia! Eipä siihen auta valitettavasti kuin se että mies löytää uuden uhrin :( Itse en ole varoittanut tätä uutta naista, ei ole minun asia jos haluaa elämänsä sotkea. Luulee raukka löytäneensä täydellisen miehen jolla vaan sattuu olemaan hullu ex-vaimo!
Click to expand...

Tunnsin vuosia yhden miehen. Luulin että hän on täydellisempääkin täydellinen ihana perheen isä, jonka vaimo sekoilee.
Mutta totuus alkoi paljastua...ja sehän oli jotakin ihan muuta! Se mies osaa todelklakin kääntää mustan valkoiseksi.
Vaikka erosta on kulunut vuosia vaimo taitaa vieläkin toipua traumoista mitä tämä hirviö ihminen teki. Miehellä on uusi uhri ja elämä jatkuu samaa rataa...kukaan ei
vaan käsitä sitä miten paljon pahaa tuo ihminen saa aikaiseksi.
 
[QUOTE="vieras";28020414]Narsistin peruspiirre on se, että kaikki huonot ominaisuudet siirretään muihin ihmisiin, itsessä ei ole mitään vikaa.[/QUOTE]

Osaksi ot:

Minun nähdäkseni molemmat piirteet ovat yhtä huolestuttavia: se, että kokee olevansa täydellinen ja se, että kokee olevansa huono (lähes) kaikessa.

Suomalaisuuden yksi isoimpia haasteita lienee olla sekoittamatta itsearvostusta täydellisyyskuvitelmiin. Toisin sanoen, itseään arvokkaana pitävä ihminen voi silti tuntea hyvin vikansa ja puutteensa ja hyväksyä ne(kin) osana itseään - kun taas meillä paljon yleisempi toimintatapa lienee pitää itseä huonona ja vähäarvoisena. Tästä asenteesta on nähdäkseni lähes aina enemmän haittaa kuin hyötyä. Maallikko voi siksi ehkä helpommin juuri Suomessa sekoittaa narsismin ja itsearvostuksen keskenään, jotka taas asiantuntijanäkökulmasta ovat jokseenkin eri asioita.
 
Mä pääsin narsistista sillä tavoin eroon, että hän kuoli. Silläkin tosin oli pitkään jälkiseurauksia ja hetken jo kuvittelin etten edes toisen kuoltua pääse hänen vaikutuksesta eroon. Edesmenneellä miehelläni oli ihan diagnoosikin. Terapiassakin ehti käydä melkein 4 vuotta. Diagnoosi ei tosin ollut mikään pelastus tai edes helpotus. Mies käytti sitäkin hyväksi: "En mä voi sille mitään kun mulla on tää sairaus" (Onko persoonallisuushäiriö edes sairaus?!), "Ihan on oma vikasi kun sä kerran tiedät et mulla on tää sairaus niin kyllähän sä tiedät miten siinä käy jos sä X (lisää joku siihen tilanteeseen sopiva mun käytöksessä häntä ärsyttänyt asia)", "Mä tässä olen uhri kun mulla on tää sairaus, etkö sä itsekäs ämmä edes sen vertaa voi miestäsi tukea ja ymmärtää?!". Uhri hän oli viimeiseen asti. Vanhempiensa kasvatuksen ja nalkuttavan vaimon uhri. Viimeiseen asti syytti meitä siitä, että tehtiin hänen elämästä niin vaikeaa että onhan se selvää ettei kenenkään voida odottavan jaksaa elää sellaisen kidutuksen ja vääryyksien uhrina.
 

Nappaa liput koko perheen ilmaiseen leffanäytökseen Helsingissä tai Oulussa!

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa