"Vieras"
Oletkohan tullut ajatelleeksi, että ystäväsi ovat nyt kohdanneet elämässään elämäntarkoituksen lähemmin, kuin sinä... He elävät sitä.
Sarkim
[QUOTE="Vieras";27993485]Oletkohan tullut ajatelleeksi, että ystäväsi ovat nyt kohdanneet elämässään elämäntarkoituksen lähemmin, kuin sinä... He elävät sitä.[/QUOTE]
Ai elävät elämäntarkoitustaan, eli vanhempina? Kyllä varmaan, mutta mitä merkitystä sillä on? En tosissaan itse koe mitään hinkua vanhemmaksi, en nyt enkä välttämättä koskaan. Elän nyt jo sellaista elämää mitä haluan, en ole koskaan kaivannut siihen lapsia tuomaan lisätarkoitusta.
Ai elävät elämäntarkoitustaan, eli vanhempina? Kyllä varmaan, mutta mitä merkitystä sillä on? En tosissaan itse koe mitään hinkua vanhemmaksi, en nyt enkä välttämättä koskaan. Elän nyt jo sellaista elämää mitä haluan, en ole koskaan kaivannut siihen lapsia tuomaan lisätarkoitusta.
Ei se ole mustavalkoista, se vain on epäsosiaalisen ääniyliherkän autistin elämää, joka on aamuvirkku-illantorkku. Niin se vaan mieskin tulee sänkyyn yhdeksän aikaan illalla, vaikka ennen valvoi kahteen yöllä.No eikös tämä ole aika mustavalkoisesti ajateltuEn minäkään aina ole meluisissa tilanteissa useamman ihmisen kanssa, vaikka pidänkin siitä. Ei rauhassa olemiseen ja elämiseen lapsia tarvitse, ihan yhtä lailla vietän koti-iltoja mieheni kanssa, laitamme ruokaa, katsomme telkkaria, siivoamme ja ulkoilemme. Koen sen todella rentouttavana ja mukavana. Ystäviä tavatessa haluan olla sosiaalinen ja "käydä jossain", koska vietän muuten niin paljon sitä rauhallista perhe-elämää.
"vieras"
Se on sitä elämää.. Ei kaikkia huvita ikuisesti mennä huidella. Nuoruus on menoaikaa ja sitten kun tulee lapsia, niin on niiden aika. Niin se vain on.. Joku viinilasin äärellä maailman parantaminen ei tunnu enää niin tärkeälle enää.
"vieras"
Mä ymmärrän hyvin ettei perheellisenä voi juhlia ja bailata siinä missä ennen. Mutta se mikä itseäni "ärsyttää" on, että sitten kerran harvoin kun tulee se tilanne, että pääsee lähtemään tyttöporukassa ulos, niin sitten jarrutellaan... Enkä tarkoita sitäkään, että pitäisi vetää pää täyteen viinaa ja olla yökerhossa neljään saakka. Mutta kun tosi moni ottaa sen 2-3 siideriä koko illan aikana, istuu nurkassa ja näpyttää jatkuvasti tekstiviestejä kotiin ja baariin lähdettäessa joskus kymmenen maissa nämä ilmoittavat lähtevänsä kotiin.
Silloin tulee fiilis ettei enää tunne tuota ystäväänsä. Miksei edes niinä harvoina iltoina kun ollaan vanhalla porukalla viihteellä, niin keskitytä siihen... voisi edes yrittää pitää hauskaa.
Silloin tulee fiilis ettei enää tunne tuota ystäväänsä. Miksei edes niinä harvoina iltoina kun ollaan vanhalla porukalla viihteellä, niin keskitytä siihen... voisi edes yrittää pitää hauskaa.
"vieras"
[QUOTE="vieras";27993587]Mä ymmärrän hyvin ettei perheellisenä voi juhlia ja bailata siinä missä ennen. Mutta se mikä itseäni "ärsyttää" on, että sitten kerran harvoin kun tulee se tilanne, että pääsee lähtemään tyttöporukassa ulos, niin sitten jarrutellaan... Enkä tarkoita sitäkään, että pitäisi vetää pää täyteen viinaa ja olla yökerhossa neljään saakka. Mutta kun tosi moni ottaa sen 2-3 siideriä koko illan aikana, istuu nurkassa ja näpyttää jatkuvasti tekstiviestejä kotiin ja baariin lähdettäessa joskus kymmenen maissa nämä ilmoittavat lähtevänsä kotiin.
Silloin tulee fiilis ettei enää tunne tuota ystäväänsä. Miksei edes niinä harvoina iltoina kun ollaan vanhalla porukalla viihteellä, niin keskitytä siihen... voisi edes yrittää pitää hauskaa.[/QUOTE]
Tähän olen minäkin törmännyt. Ne tietyt tyypit ei edes yritä bondata enää. Mistään muusta ei osata keskustella kuin lastenhoidosta ja ilta yhdeksän aikaan aletaan haukottelemaan oikein näkyvästi... Muiden juodessa viiniä, niin hörppäillään kahvia, näpytellään tekstiviestiä kotiin ja kurkkaillaan kelloa, että millonkas sitä kehtaisi sanoa lähtevänsä kotiin. Ei tuollaista jaksa katsella. Jos ei kaverit kiinnosta, niin jäisivät kotiin.
Silloin tulee fiilis ettei enää tunne tuota ystäväänsä. Miksei edes niinä harvoina iltoina kun ollaan vanhalla porukalla viihteellä, niin keskitytä siihen... voisi edes yrittää pitää hauskaa.[/QUOTE]
Tähän olen minäkin törmännyt. Ne tietyt tyypit ei edes yritä bondata enää. Mistään muusta ei osata keskustella kuin lastenhoidosta ja ilta yhdeksän aikaan aletaan haukottelemaan oikein näkyvästi... Muiden juodessa viiniä, niin hörppäillään kahvia, näpytellään tekstiviestiä kotiin ja kurkkaillaan kelloa, että millonkas sitä kehtaisi sanoa lähtevänsä kotiin. Ei tuollaista jaksa katsella. Jos ei kaverit kiinnosta, niin jäisivät kotiin.
noohh
[QUOTE="vieras";27993587]Mä ymmärrän hyvin ettei perheellisenä voi juhlia ja bailata siinä missä ennen. Mutta se mikä itseäni "ärsyttää" on, että sitten kerran harvoin kun tulee se tilanne, että pääsee lähtemään tyttöporukassa ulos, niin sitten jarrutellaan... Enkä tarkoita sitäkään, että pitäisi vetää pää täyteen viinaa ja olla yökerhossa neljään saakka. Mutta kun tosi moni ottaa sen 2-3 siideriä koko illan aikana, istuu nurkassa ja näpyttää jatkuvasti tekstiviestejä kotiin ja baariin lähdettäessa joskus kymmenen maissa nämä ilmoittavat lähtevänsä kotiin.
Silloin tulee fiilis ettei enää tunne tuota ystäväänsä. Miksei edes niinä harvoina iltoina kun ollaan vanhalla porukalla viihteellä, niin keskitytä siihen... voisi edes yrittää pitää hauskaa.[/QUOTE]
Tämä vastaus on jo aiemmin ketjussa tullutkin, mutta oma lapsia saanut kaverini kiteytti hyvin. Ei viitsi vetää perseitä ja bailata edes kahteen eikä tee edes mieli, koska lapset tuodaan tai on pahimmassa tapauksessa haettava autolla mummolasta jo puolen päivän maissa. Niillä on energiaa ja ne vaatii huomiota ja tekemistä, ihan sitä perusviikonloppua, vaikka itsellä olis paha olo, oksettaisi ja haluais vaan maata hiljaa viltin alla roskasarjoja katsomassa. Ei sitä jaksa!
Silloin tulee fiilis ettei enää tunne tuota ystäväänsä. Miksei edes niinä harvoina iltoina kun ollaan vanhalla porukalla viihteellä, niin keskitytä siihen... voisi edes yrittää pitää hauskaa.[/QUOTE]
Tämä vastaus on jo aiemmin ketjussa tullutkin, mutta oma lapsia saanut kaverini kiteytti hyvin. Ei viitsi vetää perseitä ja bailata edes kahteen eikä tee edes mieli, koska lapset tuodaan tai on pahimmassa tapauksessa haettava autolla mummolasta jo puolen päivän maissa. Niillä on energiaa ja ne vaatii huomiota ja tekemistä, ihan sitä perusviikonloppua, vaikka itsellä olis paha olo, oksettaisi ja haluais vaan maata hiljaa viltin alla roskasarjoja katsomassa. Ei sitä jaksa!
"vieras"
Juuri tuosta siinä on kysymys: ei jaksa, ei huvita. Kannattaisi silti ajatella, että kyllä joskus voisi keskittyä hauskanpitoon myös ystävien kanssa. Niitä kertoja kun on yleensä tosi harvassa, niin kannattaisi jaksaa ja kannattaisi huvittaa. Ajattele asiaa ystäviesi vinkkelistä. He ovat pyytäneet sinut illanviettoon, koska haluavat viettää aikaansa sinun kanssasi. He ovat ystäviäsi!!
Enkä sano että pitää juoda itsensä pöydän alle. Mutta kahden siiderin ja pöydän alle juomisen välillä on välimuotoja. Lapset voi hakea seuraavana päivänä vasta iltapäivällä, kunhan sopii sen etukäteen. Tai usealla on myös mies, joka voi olla lasten kanssa.
Ystäviä ei kannata elämässä unohtaa! Saatat vielä joskus muutoin katua sitä.
ädiksi tullut
[QUOTE="vieras";27993623]Tähän olen minäkin törmännyt. Ne tietyt tyypit ei edes yritä bondata enää. Mistään muusta ei osata keskustella kuin lastenhoidosta ja ilta yhdeksän aikaan aletaan haukottelemaan oikein näkyvästi... Muiden juodessa viiniä, niin hörppäillään kahvia, näpytellään tekstiviestiä kotiin ja kurkkaillaan kelloa, että millonkas sitä kehtaisi sanoa lähtevänsä kotiin. Ei tuollaista jaksa katsella. Jos ei kaverit kiinnosta, niin jäisivät kotiin.[/QUOTE]
Hmm...
Mulla kyllä vauva vasta puolivuotias, joten ehkä mun mielipide vielä muuttuu. Mutta mua kyllä kiinnostaa nähdä kavereita ja jutella heidän kanssaan kaikesta muusta kuin siitä vauvasta ja vauvanhoidosta. Toki voin siitäkin jutella jos jotain kiinnostaa, mutta teen ja näen ja ajattelen sitä joka päivä muutenkin, joten jos lähden kavereita näkemään niin mielellään puhun ja ajattelen jotain muuta. Tekstareitakaan en näpyttele ollenkaan tai sitten jonkun yhden.
MUTTA, mua ei vois tällä hetkellä ainakaan vähempää kiinnostaa baariin lähteminen, se on muutenkin yleensä illan parhaat hetket vietetty siihen mennessä. Siellä on meluisaa, humalaisia ihmisiä örveltämässä, ei mua vaan kiinnosta, koska mua kiinnostaa nimenomaan se mun kavereiden seura! Ja toinen on että mun ei tee mieli juoda ollenkaan alkoholia, miksi se tekee musta muka huonon kaverin jota ei kavereiden seura kiinnosta. Jotenkin vaan nykyään koen sen alkoholin niin turhana.
Mutta kuten sanottu, voi mieleni vielä muuttua juhlimisen suhteen positiivisemmaksi, kunhan vauva kasvaa. Tällä hetkellä vain kiinnostaa nimenomaan se kavereiden seura ja heidän kanssaan seurustelu, ei meluisat baarit ja alkoholi!
Hmm...
Mulla kyllä vauva vasta puolivuotias, joten ehkä mun mielipide vielä muuttuu. Mutta mua kyllä kiinnostaa nähdä kavereita ja jutella heidän kanssaan kaikesta muusta kuin siitä vauvasta ja vauvanhoidosta. Toki voin siitäkin jutella jos jotain kiinnostaa, mutta teen ja näen ja ajattelen sitä joka päivä muutenkin, joten jos lähden kavereita näkemään niin mielellään puhun ja ajattelen jotain muuta. Tekstareitakaan en näpyttele ollenkaan tai sitten jonkun yhden.
MUTTA, mua ei vois tällä hetkellä ainakaan vähempää kiinnostaa baariin lähteminen, se on muutenkin yleensä illan parhaat hetket vietetty siihen mennessä. Siellä on meluisaa, humalaisia ihmisiä örveltämässä, ei mua vaan kiinnosta, koska mua kiinnostaa nimenomaan se mun kavereiden seura! Ja toinen on että mun ei tee mieli juoda ollenkaan alkoholia, miksi se tekee musta muka huonon kaverin jota ei kavereiden seura kiinnosta. Jotenkin vaan nykyään koen sen alkoholin niin turhana.
Mutta kuten sanottu, voi mieleni vielä muuttua juhlimisen suhteen positiivisemmaksi, kunhan vauva kasvaa. Tällä hetkellä vain kiinnostaa nimenomaan se kavereiden seura ja heidän kanssaan seurustelu, ei meluisat baarit ja alkoholi!
"vieras"
Kaverisi on yksinhuoltaja, oletan?
Jos minä lähden ystävän kanssa baariin, niin en todellakaan haikaile kotisänkyyn enkä huolehdi, miten ne lapset siellä pärjää. Minä otan ilon irti ja bailaan ystäväni kanssa ja nukun aamulla niin pitkään kuin haluan. Mies hoitaa lapset vaikka koko päivän jos mulla on heikompi happi ja samalla yleensä on ostanut mulle rapulamässyt valmiiksi. Saman minä teen silloin, kun mieheni lähtee viihteelle. Niin harvoin käydään missään että silloin kun mennään, niin ei todellakaan meinata!
äidiksi tullut
[QUOTE="vieras";27993689]Juuri tuosta siinä on kysymys: ei jaksa, ei huvita. Kannattaisi silti ajatella, että kyllä joskus voisi keskittyä hauskanpitoon myös ystävien kanssa. Niitä kertoja kun on yleensä tosi harvassa, niin kannattaisi jaksaa ja kannattaisi huvittaa. Ajattele asiaa ystäviesi vinkkelistä. He ovat pyytäneet sinut illanviettoon, koska haluavat viettää aikaansa sinun kanssasi. He ovat ystäviäsi!!
Enkä sano että pitää juoda itsensä pöydän alle. Mutta kahden siiderin ja pöydän alle juomisen välillä on välimuotoja. Lapset voi hakea seuraavana päivänä vasta iltapäivällä, kunhan sopii sen etukäteen. Tai usealla on myös mies, joka voi olla lasten kanssa.
Ystäviä ei kannata elämässä unohtaa! Saatat vielä joskus muutoin katua sitä.[/QUOTE]
Siis miksi se tekee huonon ystävän, ellei halua juoda vaikkapa ollenkaan alkoholia? Miten sen perusteella voi sanoa ettei ystävän seura kiinnosta? Aika törkeetä, sanonpa vaan.
Enkä sano että pitää juoda itsensä pöydän alle. Mutta kahden siiderin ja pöydän alle juomisen välillä on välimuotoja. Lapset voi hakea seuraavana päivänä vasta iltapäivällä, kunhan sopii sen etukäteen. Tai usealla on myös mies, joka voi olla lasten kanssa.
Ystäviä ei kannata elämässä unohtaa! Saatat vielä joskus muutoin katua sitä.[/QUOTE]
Siis miksi se tekee huonon ystävän, ellei halua juoda vaikkapa ollenkaan alkoholia? Miten sen perusteella voi sanoa ettei ystävän seura kiinnosta? Aika törkeetä, sanonpa vaan.
"vieras"
[QUOTE="Vieras";27993485]Oletkohan tullut ajatelleeksi, että ystäväsi ovat nyt kohdanneet elämässään elämäntarkoituksen lähemmin, kuin sinä... He elävät sitä.[/QUOTE]
Kammottava ajatus, että oma elämäntarkoitus olis lapset! Entä jos oliskin sitten tilanne, ettei niitä lapsia tuliskaan? Ei elämäntarkoitus täyttyis niin mitä sitten? Loppuelämä vailla tarkoitusta?
Onneksi mulla on elämässäni muutakin eikä lapsettomuuskaan olis ollut mikään maailmanloppu. En ikinä jaksais sellaista elämää, että siihen ei muuta kuuluis kuin seesteinen perhe-elämä ja lapset.
Kammottava ajatus, että oma elämäntarkoitus olis lapset! Entä jos oliskin sitten tilanne, ettei niitä lapsia tuliskaan? Ei elämäntarkoitus täyttyis niin mitä sitten? Loppuelämä vailla tarkoitusta?
Onneksi mulla on elämässäni muutakin eikä lapsettomuuskaan olis ollut mikään maailmanloppu. En ikinä jaksais sellaista elämää, että siihen ei muuta kuuluis kuin seesteinen perhe-elämä ja lapset.
"vieras"
[QUOTE="vieras";27993689]Juuri tuosta siinä on kysymys: ei jaksa, ei huvita. Kannattaisi silti ajatella, että kyllä joskus voisi keskittyä hauskanpitoon myös ystävien kanssa. Niitä kertoja kun on yleensä tosi harvassa, niin kannattaisi jaksaa ja kannattaisi huvittaa. Ajattele asiaa ystäviesi vinkkelistä. He ovat pyytäneet sinut illanviettoon, koska haluavat viettää aikaansa sinun kanssasi. He ovat ystäviäsi!!
Enkä sano että pitää juoda itsensä pöydän alle. Mutta kahden siiderin ja pöydän alle juomisen välillä on välimuotoja. Lapset voi hakea seuraavana päivänä vasta iltapäivällä, kunhan sopii sen etukäteen. Tai usealla on myös mies, joka voi olla lasten kanssa.
Ystäviä ei kannata elämässä unohtaa! Saatat vielä joskus muutoin katua sitä.[/QUOTE]
Mutta kun ei se ystävyys ole vain yksipuolista...
Enkä sano että pitää juoda itsensä pöydän alle. Mutta kahden siiderin ja pöydän alle juomisen välillä on välimuotoja. Lapset voi hakea seuraavana päivänä vasta iltapäivällä, kunhan sopii sen etukäteen. Tai usealla on myös mies, joka voi olla lasten kanssa.
Ystäviä ei kannata elämässä unohtaa! Saatat vielä joskus muutoin katua sitä.[/QUOTE]
Mutta kun ei se ystävyys ole vain yksipuolista...
python
Tämä ketju on elävä esimerkki siitä, kuinka "elämän tarkoitus", "aikuiseksi kasvaminen" ja muut ajan kulumiseen liittyvät termit tarkoittavat eri ihmisille ihan eri asioita.
Alkuperäisen kirjoittajan ajatukset tunnistan ja allekirjoitan helposti, vaikka olen kolmen lapsen äiti ja elän tällä hetkellä 100% lapsiperhe-elämää. Juuri _tällä hetkellä_ en voi, enkä halua lähteä baariin viihteelle ja riekkumaan aamuun asti syvällisissä keskusteluissa. Mutta väitän että nämä on vain hetkiä meidän kaikkien elämässä, joka muuttuu koko ajan huolimatta siitä onko lapsia tai ei. Ap, osa sun kavereista ei jaksaisi välttämättä muutenkaan riehua festareilla vaikka pilttejä ei olisikaan. Osa muuttaisi Intiaan joogaretriittiin ja jollekkin ura muodostuisi niin tärkeäksi että bilehörhöily ei kuuluisi siihen elämään enää.
Tarkoitan sitä, että elämä muuttuu ja ihmiset muuttuvat. Joillekin se kulminoituu lapsiin, joillekin uraan tai uskontoon, joillekin terveys ja elämäntavat sanelevat reuna-ehdot. Sinä haluat vielä pitää kiinni jostain, ja se on hyvä niin - varmasti löydät keskustelukavereita ja bileseuraa vaikka työpaikalta Ja kun tilanne tasoittuu, niin kaveripiiri löytää vielä toisensa, ja jollei löydä, niin se kohta elämäää oli eletty ja sitä voi muistella sitten nostalgisena.
Alkuperäisen kirjoittajan ajatukset tunnistan ja allekirjoitan helposti, vaikka olen kolmen lapsen äiti ja elän tällä hetkellä 100% lapsiperhe-elämää. Juuri _tällä hetkellä_ en voi, enkä halua lähteä baariin viihteelle ja riekkumaan aamuun asti syvällisissä keskusteluissa. Mutta väitän että nämä on vain hetkiä meidän kaikkien elämässä, joka muuttuu koko ajan huolimatta siitä onko lapsia tai ei. Ap, osa sun kavereista ei jaksaisi välttämättä muutenkaan riehua festareilla vaikka pilttejä ei olisikaan. Osa muuttaisi Intiaan joogaretriittiin ja jollekkin ura muodostuisi niin tärkeäksi että bilehörhöily ei kuuluisi siihen elämään enää.
Tarkoitan sitä, että elämä muuttuu ja ihmiset muuttuvat. Joillekin se kulminoituu lapsiin, joillekin uraan tai uskontoon, joillekin terveys ja elämäntavat sanelevat reuna-ehdot. Sinä haluat vielä pitää kiinni jostain, ja se on hyvä niin - varmasti löydät keskustelukavereita ja bileseuraa vaikka työpaikalta
Ja kun tilanne tasoittuu, niin kaveripiiri löytää vielä toisensa, ja jollei löydä, niin se kohta elämäää oli eletty ja sitä voi muistella sitten nostalgisena.
"mamma"
Kyllähän ihminen muuttu peruuttaamattomasti kun saa lapsen. Sitä ei muuta mikään, siinä mielessä olet kyllä menettänyt ystäväsi lopullisesti. Mutta kyllä ne mammatkin lähtee viihteelle sitten kun se aika koittaa. Odota 10 vuotta, sitten alkaa menokenkä taas vipattaa. Ja varsinkin jos joku kavereistasi eroaa niin sitten jokatoinen viikonloppu mennään ja lujaa
Turhaan jäät murehtimaan. Hakeudu kaltaistesi joukkoon. Voivat olla sinua vanhempia tai nuorempia mutta kyllä lapsettomiakin on paljon.
Turhaan jäät murehtimaan. Hakeudu kaltaistesi joukkoon. Voivat olla sinua vanhempia tai nuorempia mutta kyllä lapsettomiakin on paljon.
"vieras"
[QUOTE="mamma";27993976]Kyllähän ihminen muuttu peruuttaamattomasti kun saa lapsen. Sitä ei muuta mikään, siinä mielessä olet kyllä menettänyt ystäväsi lopullisesti. Mutta kyllä ne mammatkin lähtee viihteelle sitten kun se aika koittaa. Odota 10 vuotta, sitten alkaa menokenkä taas vipattaa. Ja varsinkin jos joku kavereistasi eroaa niin sitten jokatoinen viikonloppu mennään ja lujaa
Turhaan jäät murehtimaan. Hakeudu kaltaistesi joukkoon. Voivat olla sinua vanhempia tai nuorempia mutta kyllä lapsettomiakin on paljon.[/QUOTE]
No minä en ole kyllä muuttunut miksikään! Edelleenkin on ihana välistä laittautua ja lähteä baanalle ystävien kanssa. Toki kerrat ovat harvenneet, mutta ei se menojalka kyllä ole sieltä kuollut mihinkään. Lisäksi edelleenkin rakastan käydä keikoilla ja pyrinkin vähintään pari kertaa vuodessa käymään, samaa tein ennen lastakin.
En ymmärrä, miten jotkut niin totaalisesti unohtaa itsensä sen lastensaannin myötä. Yleensä ne on niitä, joilla miehet on lähinnä perheessä elättäjiä, jolloin naiselle jää se pelkkä äidin rooli. Surullista, mutta niin se vaan on. Onnekseni mun mies hoitaa ihan samalla tavalla lastamme kuin itsekin, ei tarvinnut kummankaan uhrata koko elämäänsä lapselle vaan omaa itseäkin jäi jäljelle.
Turhaan jäät murehtimaan. Hakeudu kaltaistesi joukkoon. Voivat olla sinua vanhempia tai nuorempia mutta kyllä lapsettomiakin on paljon.[/QUOTE]
No minä en ole kyllä muuttunut miksikään! Edelleenkin on ihana välistä laittautua ja lähteä baanalle ystävien kanssa. Toki kerrat ovat harvenneet, mutta ei se menojalka kyllä ole sieltä kuollut mihinkään. Lisäksi edelleenkin rakastan käydä keikoilla ja pyrinkin vähintään pari kertaa vuodessa käymään, samaa tein ennen lastakin.
En ymmärrä, miten jotkut niin totaalisesti unohtaa itsensä sen lastensaannin myötä. Yleensä ne on niitä, joilla miehet on lähinnä perheessä elättäjiä, jolloin naiselle jää se pelkkä äidin rooli. Surullista, mutta niin se vaan on. Onnekseni mun mies hoitaa ihan samalla tavalla lastamme kuin itsekin, ei tarvinnut kummankaan uhrata koko elämäänsä lapselle vaan omaa itseäkin jäi jäljelle.
"mamma"
No sinä varmaan kuulut jonkinlaiseen vähemmistöön Ja onneksi olkoon hyvän miehen johdosta Melko harvalla käy noin hyvin. Mutta toiki, meitähän on niin erilaisia. Väitän kuitenkin että useimmilla painaa vaakakupissa se seuraavan päivän jaksaminen. Eli jos valvoo pitkään ja jos vielä ottaa kohtuullisesti alkoholia niin melko huonosti jaksaa seuraavana päivänä hoitaa raivoavaa uhmaikäistä. Jos lapsi on jo isompi, vaikka koululainen niin tilanne on jo parempi. Sitten on vielä näitä erityislapsia jotka vaatii vanhemmiltaa vähän enemmän.
Joten hyvä jos on mahdollisuus ja halua ja jaksamista mennä niin kuin haluaa mutta antakaa armoa myös niille ketkä ei jaksa.
Ja onneksi olkoon hyvän miehen johdosta Melko harvalla käy noin hyvin. Mutta toiki, meitähän on niin erilaisia. Väitän kuitenkin että useimmilla painaa vaakakupissa se seuraavan päivän jaksaminen. Eli jos valvoo pitkään ja jos vielä ottaa kohtuullisesti alkoholia niin melko huonosti jaksaa seuraavana päivänä hoitaa raivoavaa uhmaikäistä. Jos lapsi on jo isompi, vaikka koululainen niin tilanne on jo parempi. Sitten on vielä näitä erityislapsia jotka vaatii vanhemmiltaa vähän enemmän. Joten hyvä jos on mahdollisuus ja halua ja jaksamista mennä niin kuin haluaa mutta antakaa armoa myös niille ketkä ei jaksa.
ok
Kyllähän tuollainen aina herättää kaikenlaisia tunteita. Älä kuitenkaan näytä kavereille suoraan, mitä negatiivista ajattelet, koska vaikka ymmärtäisivätkin, eivät kuitenkaan koskaan sitä täysin unohtaisi.
Mulla oli lapseton kaveri, joka onnitteli raskausuutisesta sanomalla "ei vittu, et kai säkin" ja sen jälkeen ei olisi raskaudesta tai lapsesta saanut puhua mitään. Ei kiitos, olkoot keskenään.
Mulla oli lapseton kaveri, joka onnitteli raskausuutisesta sanomalla "ei vittu, et kai säkin" ja sen jälkeen ei olisi raskaudesta tai lapsesta saanut puhua mitään. Ei kiitos, olkoot keskenään.
"mona"
No musta toi on sinänsä ihan ymmärrettävää. Muakin joskus harmitti kun kaikki alko seurustelemaan ja jäin "yksin" sinkuksi.. Vaika olin tietty onnellinen muiden puolesta, mutta silti. Mutta niinhän se elämä vaan menee..
No sitten pitää etsiä uusia kavereita.
Sanotaan nyt vaikka näiun, että kokemuksesta voin sanoa, että tilanne on lähinnä vaivaantunut, kun liki 4-kymppisenä kokoonnutaan parhaiden kaverien kanssa ja yritetään leikkiä että ollaan viellä 2-kymppisiä ja tykätään samoista asioista kuin silloin -kokeiltu on!
Sanotaan nyt vaikka näiun, että kokemuksesta voin sanoa, että tilanne on lähinnä vaivaantunut, kun liki 4-kymppisenä kokoonnutaan parhaiden kaverien kanssa ja yritetään leikkiä että ollaan viellä 2-kymppisiä ja tykätään samoista asioista kuin silloin -kokeiltu on!
Sarkim
Juu olen parhaani mukaan koittanut peitellä tunteitani. Tälläinen on jotenkin niin nolo juttu, kun pitäisi osata iloita toisen puolesta mutta ei vaan täysin pysty siihen
En vaan itse haluaisi yhtään luopua siitä ystävyydestä, mitä se aiemmin on ollut. Eikä asia siis pyöri tuon alko/biletysjutun ympärillä, vaan ylipäänsä sen "vapauden" tehdä mitä haluaa, koska haluaa. Itselleni kuitenkin ystävät on tosi tärkeitä ja en haluaisi uusia etsiä, kun hyviä on jo entuudestaan. Mutta kun elämäntilanteet alkaa olemaan vaan niin erilaiset! Tällä hetkellä useamman kanssa ystävyys pyörii heidän lastensa ympärille, ja olen itse aina se joka joustaa, koska oletusarvoisesti minulla on enemmän joustovaraa. Ystävyys ei tunnu enää tasapuoliselta, kun toisella osapuolella ei ole mahdollisuutta olla minulle sellainen kuin minä haluaisin heidän olevan, vaan minun pitää vain olla sellainen, mikä heille nyt sopii. Vähän kärjistetty lause, mutta toivottavasti ymmärrätte pointtini.
Itselläni ei ole töiden vuoksi juuri mahdollisuuksia tavata arkisin, näin on ollut aina. Nyt kuitenkin ainoa mahdollisuus on joku lauantai/sunnuntai päivän kahvittelut, jolloin keksisin kaikkea muutakin tekemistä yllin kyllin, mutta kun lapsellisille illat ei käy niin tässä sitä nyt ollaan.
Ymmärrän mitä tarkoitat asioiden joustamattomuudella ja tilanteiden muuttumisella, Sarkim. Enkä ihan ole samaa mieltä joidenkin vastaajien kanssa, että ystäväsi nyt aikuistuvat, vinkvink. Aikuistuminen voi olla niin paljon muutakin, kuin lapsen saamista.
Kun itse sain lapsia, oma menovaihe oli jo menossa ohi. Suurin osa ystävistäni ymmärsi muuttuneen tilanteeni, eivätkä he ainakaan sanoneet mitään ääneen minulle, jos heitä harmitti jokin äidiksi tulossani ja muuttuneessa elämänrytmissäni. Minulle vaihtelu oli tervetullutta, aikuiseksi olin tosin kasvanut jo vuosia aiemmin. Yksi ystäväni katosi, ja se tekee edelleen kipeää. Kunpa voisin sanoa hänelle, että se pahin vaihe on mennyttä, voin taas juoda viinilasillisen tai kaksi, istua iltaa ja mennä teatteriin melko vapaasti, kunhan sovin miehen kanssa kuvioista. Sen ei pitäisi ketään ärsyttää enää, että vähän joudun sumplimaan. Joutuvat nekin ystäväni, joilla ei ole lapsia mutta on esim. vuorotyö.
En kyllä osaa muuta sanoa, kuin että koita ymmärtää ja että valitettavasti se olet sinä, joka joutuu nyt sopeutumaan. Mutta pakko ei ole olla ihmisten kanssa, jotka ärsyttävät tai joita ei jaksa lasten saamisen takia kuunnella. Voit ottaa etäisyyttä, voit etsiä uusia ystäviä. Mieti vain, kannattaako se sillä elämä muuttuu kuitenkin, kaikilla, saimme lapsia tai emme.
Kun itse sain lapsia, oma menovaihe oli jo menossa ohi. Suurin osa ystävistäni ymmärsi muuttuneen tilanteeni, eivätkä he ainakaan sanoneet mitään ääneen minulle, jos heitä harmitti jokin äidiksi tulossani ja muuttuneessa elämänrytmissäni. Minulle vaihtelu oli tervetullutta, aikuiseksi olin tosin kasvanut jo vuosia aiemmin. Yksi ystäväni katosi, ja se tekee edelleen kipeää. Kunpa voisin sanoa hänelle, että se pahin vaihe on mennyttä, voin taas juoda viinilasillisen tai kaksi, istua iltaa ja mennä teatteriin melko vapaasti, kunhan sovin miehen kanssa kuvioista. Sen ei pitäisi ketään ärsyttää enää, että vähän joudun sumplimaan. Joutuvat nekin ystäväni, joilla ei ole lapsia mutta on esim. vuorotyö.
En kyllä osaa muuta sanoa, kuin että koita ymmärtää ja että valitettavasti se olet sinä, joka joutuu nyt sopeutumaan. Mutta pakko ei ole olla ihmisten kanssa, jotka ärsyttävät tai joita ei jaksa lasten saamisen takia kuunnella. Voit ottaa etäisyyttä, voit etsiä uusia ystäviä. Mieti vain, kannattaako se sillä elämä muuttuu kuitenkin, kaikilla, saimme lapsia tai emme.