Miksi sinusta ei tullut akateemista?

Kuka tekee jollain digitaalisen kulttuurin tutkijalla mitään?

Ehkä ihan hyvä, ettet ole akateeminen

 

Ei tullut siksi että lukion jälkeen iski rimakauhu. Lopulta haahuilin tälle nykyiselle alalleni joka kiinnosti edes vähän, ja oli kohtalaisen helppo päästä kouluun.
Akateemisuus on silti tulevaisuuden tähtäin, ei ole labran tätiys mun juttu.

 

[QUOTE="vieras";27981505]Riippuu varmaan aika paljon alasta ja tuttavapiiristä. Kyllä mun opiskelukaverit ovat melkeinpä kaikki opiskelemassa unelma-alaansa ja juuri siksi kun pitävät kyseisestä alasta. Mä luulen, että sinun ja minun lähtökohdat koko asiaan ovat kovin erit kun sinä et uskalla edes yrittää hakea unelma-alallesi. Minä opiskelen unelma-alalleni.

Jos sua kiinnostaa ainostaan palkka, löytyy niitä hyväpalkkaisia aloja myös ammattikoulusta. Miksi ihmeessä turhaan opiskella monta vuotta vaativia opiskeluja jos helpommallakin pääsee samoille palkoille? Tämän takia en usko monenkaan opiskelevan yliopistossa rahan takia.[/QUOTE]

Nyt kyllä olet ymmärtänyt väärin. Siis tottakai pyrin unelma-ammattiini, mutta kun esimerkiksi minulla on enemmän kuin yksi unelma-ammatti ja haluan valita sen parempipalkkaisen, että voin sitten myös muutenkin elää "unelmaani". Kirjoitin kyllä, että se palkka on varmasti yksi suuri syy kouluttautua, muttei tietenkään ainoa syy.

Tietysti, vaikka jo ihan amispohjaiselta rakennusalalta, kun tekee paljon hommia, voi tienata saman verran kuin yliopiston käynnyt, jopa enemmän, mutta harva esimerkiski nainen haluaa fyysisesti raskaaseen työhön. Kaikki nämä amispohjaiset keittiö, tarjoilu, hotelli, toimistotyöntekijä, lähihoita, kampaaja tmv. ovat näitä mihin usein vaikka nainen hakeutuu ja palkka tuskin nousee sinne 2000 e kuukaudessa bruttona, jollei töitä tee paljon.

Nyt kyllä aloin miettimään tarkemmin. Mitä tarkoitetaan muuten akateemisella? Onko ammattikorkea akateeminen vai ainoastaan yliopisto? koska tietysi ammattikorkeasta valmistuvan vaikka rakennusmestarin, ravintolapäälikön tai muun palkka on kyllä omasta mielestäni riittävä unelmaelämään.

 

Koska olin typerä ja päätin alkaa mieluummin leikkiä kotia kuin käydä kouluja. :headwall: Amiksen onneksi sain käytyä, että on sentään joku ammatti.

En oikeasti ymmärrä, miten lapset voivat olla este jatko-opiskelulle tai sille, ettei ylipäätään kouluja käydä?

Sain ensimmäisen lapseni 19 vuotiaana (no olinhan ehtinyt lukion käydä) ja aion yliopistoon. Ei tunnu yhtään mahdottomalta ajatus. Luen parhaillani pääsykokeisiin.

 

Minua lähinnä ärsyttävät omaa akateemisuuttaan mainostavat kaakattajat kun tunnen monia yliopistosta valmistuneita jotka tietävät tasan oman alansa jutut ja yleissivistys on taulusienen luokkaa. Koska mielestäni ei pelkkä koulutus ihmisestä erikoista tee vaikka tälläi siellä suuressa maailmassa tunnutaankin ajateltavan.

Ja ei, en tarkoita kaikkia akiksia. Tuntuvat usein olevan nenäänsä pidemmällä muttei itseironiasta tajuakaan.

 

Kirjoitin eximian paperit, lukion päästötodistuksen keskiarvo 9.1. Yliopistossa ei ollut mitään alaa, mitä olisin halunnut lukea. Kätilöksi sen sijaan olin halunnut jo useamman vuoden. Hain, pääsin ensimmäisellä sisään, valmistumisesta nyt kahdeksan vuotta. En voisi olla tyytyväisempi valintaani.

 

en löytänyt lukioaikaan sieltä mitään kiinnostavaa, hain hoitoalalle. Ei sinänsä hullumpi uravalinta, voi tehda laajalla alalla töitä. Haaveissa olis lääkis ehkä, mutta töytyy miettiä... Se tarkoittaisi muuttoa uudelle paikkakunnalle, ei oikeen nappaa repiä lapsia ja miestä uuteen paikkaan mun haaveen takia. Ja en halua luopua meidän talosta (oikeesti, en tiiä onko täysin idiootti syy, mutta oon niin kiintynyt meidän kotiin ja asuinympäristöön etten vaan halua luopua niistä...)

 

Pärjäsin lukiossa lukemalla kuin hullu, mutten pystynyt siihen enää yliopistossa. Saatoin tuijottaa tunnin samaa sivua lukusalissa. Ensimmäisenä vuonna tulokseni jäivät laihoiksi, vaikka keskityin pelkkään opiskeluun. Seuraavina vuosina iltatyö oli pois lukuajasta. Neljäntenä vuonna kävin yliopistolla vain syömässä. Olisin voinut vaihtaa pääaineeksi psykologian, ellei se olisi ollut niin tilastotiedepainotteista: viimeistään tulomomenttikorrelaatiokertoimen kohdalla tipahdin kärryiltä.

Suurien odotusten jälkeen oli nöyryytys tarttua keskiasteen hakuoppaaseen, mutta pakkohan se oli. En aikonut loppuelämääni työskennellä postimiehenä. Pari tuttua oli suositellut hoitoalalle hakeutumista, vaikka olin kategorisesti skipannut sen osion yli hakuoppaasta. Avasin osion ja löysin välittömästi nykyisen ammattini: röntgenhoitaja. Se tuntui mahdollisuudelta yhdistää tekninen osaaminen hoitotyöhön. Opiskelu ei mennyt aivan niin nappiin kuin olisi pitänyt, mutta valmistuin sentään rölliksi, enkä ole tilin pienuudesta huolimatta katunut. Mielekästä hommaa.

 

Mun piti mennä yliopistoon mutta pyörsin viime metreillä päätökseni ja menin ammattikorkeaan ja toimin nyt ammatissa jonka koen siksi jota haluan tehdä.

 

Minua lähinnä ärsyttävät omaa akateemisuuttaan mainostavat kaakattajat kun tunnen monia yliopistosta valmistuneita jotka tietävät tasan oman alansa jutut ja yleissivistys on taulusienen luokkaa. Koska mielestäni ei pelkkä koulutus ihmisestä erikoista tee vaikka tälläi siellä suuressa maailmassa tunnutaankin ajateltavan.

Ja ei, en tarkoita kaikkia akiksia. Tuntuvat usein olevan nenäänsä pidemmällä muttei itseironiasta tajuakaan.

Mikäköhän on sinun yleissivistyksesi tason laita? Oletko myös taulusienen luokkaa?

 

Minullakin oli vaikeuksia Suomen tarjonnan kanssa, mutta onneksi yliopistoja on muuallakin. En ole koskaan ollut kirjoilla suomalaisessa yliopistossa, mutta olen kandi ja maisteriksi parhaillaan itseäni luen. En valinnut uraa palkan takia.

 

Mä en lukion jälkeenkään vielä tiennyt, mikä musta oikein isona tulisi. Hain kasvatustieteitä lukemaan, mutten päässyt. Pidin puolen vuoden "välivuoden" ja olin töissä, sinä aikana tulin siihen tulokseen, että mä haluan nopeammin työelämään kuin mitä akateemisella uralla pääsisin. Niinpä hain yhteishaussa ammattikorkeaan ja pääsin sisälle. Valmistumisen jälkeen olen ollut yhden päivän työttömänä, kun vuorotteluvapaan tekeminen sitä silloin edellytti.

 

[QUOTE="vieras";27982017]Nyt kyllä aloin miettimään tarkemmin. Mitä tarkoitetaan muuten akateemisella? Onko ammattikorkea akateeminen vai ainoastaan yliopisto? koska tietysi ammattikorkeasta valmistuvan vaikka rakennusmestarin, ravintolapäälikön tai muun palkka on kyllä omasta mielestäni riittävä unelmaelämään.[/QUOTE]

Vain yliopisto-tutkinto on akateeminen. En tiedä, mutta luulisin käsitteen olevan vanhaa perua sanan alkuperän (akatemia) johdosta.

Minusta lopulta tuli akateeminen, mutta vasta myöhäisemmällä iällä. Nuorena valitsin toisen ammatin lähinnä sattuman perusteella, saadakseni jäädä asumaan samalla epätoivoisella pikkupaikkakunnalla kuin silloinen tuleva puolisoni. Epätoivoinen paikkakunta oli sen vuoksi, että siellä ei ollut juurikaan opiskelu- eikä työllistymismahdollisuuksia. Haaveilin kuitenkin muunlaisesta työstä ja myöhemmin opiskelin unelma-alaa, joka mahdollistaa erilaisten työtehtävien hakemisen. Palkkahuipulla en elä, mutta tulen toimeen.

 

Hei hei, ei kai akateeminen "ura" ole mikään oletusarvo josta poikkeamiselle pitää olla syy?! Pikemminkin suosittelen että älkää lähtekö sinne yliopistolle notkumaan jos ette varsinaisesti ja oikeasti HALUA. Koska useilta aloilta ei esim. valmistu suoraan johonkin ammattiin (ellei halua opettaa kys. alaa ja tehdä opettajanpätevyyttä) ja kohta onkin mennyt 10 v haahuillessa ja tilapäishommissa, gradu seisoo eikä kellään ole kivaa. Hankkikaa se koulutus joka mahdollistaa sen tekemisen, mitä haluatte tehdä - ei sillä väliä tarjoaako en koulutuksen yliopisto vai oppisopimus vai mikä.

 

Hankkikaa se koulutus joka mahdollistaa sen tekemisen, mitä haluatte tehdä - ei sillä väliä tarjoaako en koulutuksen yliopisto vai oppisopimus vai mikä.

Näin. Näistä kiinnostavista voi sitten valkata tarkemmin vaikka koulutuksen ja palkan suhteen minkä haluaa. Töissä vietetään kuitenkin suuri osa valveillaoloajasta, joten mielellään työ saisi olla sellaista mitä tekisi muutenkin harrastuksenaan vaikkakin pienimuotoisemmin.

 

Koska en koskaan uskonut riittävästi itseeni, että pystyisin siihen. Nyt pikkuhiljaa alan uskoa, kun amk:ssa saan hyviä arvosanoja pienellä panostuksella, että tsemppaamalla varmasti pärjäisin muuallakin. Mutta että jaksanko vielä? Tuskin ainakaan muutamaan vuoteen ja olenhan nyt löytänyt alan, jossa viihdyn.