Miksi sinusta ei tullut akateemista?

"vieras"
en luottanut itseeni ja omiin kykyihini.

ja onneksi en, silloinen alavalintani (jos olisin mennyt ja päässyt) olisi osoittautunut totaalisen vääräksi. Nyt vanhempana ja kokeneempana lähden sitten sille tielle, alalle joka kiinnostaa.
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";27981401]Mä luulen, että se on erittäin pieni prosenttiosuus korkeakoulutetuista, jotka menivät sinne kouluun palkan takia.[/QUOTE]

Sanoisinkin, että aika moni menee nimenomaan korkeakouluun palkan takia. Ei se tietnkään ole ainoa peruste, mutta ihan varmasti, ja ainakin mulla vaikuttaa kyllä se palkka myös.

En haluaisi olla lähihoitaja, joka tienaa jotain 1600-1800? Mitä nyt tienaakaan, koska no, sillä palkalla en saa sitä elämää, jonka haluan, kun siitä lähtee ne verotkin. Voisin hyvinkin nauttia vaikka floristin työstä. Rakastan puutarhaa, omatekoisia tomaatteja yms., mutta kun palkka niin huono, niin en mene. Parempi kouluttaa itseni, vaikka sen puutarhaliikkeen johtajaksi ja voin sitten, vaikka huvikseen tehdä niitä puutarhahommiani kotona. Tai vastaavasti jos olen kiinnostunut ihmisten terveydestä, niin kouluttautuisin mahdollisimman ylös, jotta palkka on suuri, mutta saan silti tehdä työtä sen asian eteen, mitä haluan.

En kyllä oikeasti haluaisi varmaankaan floristiksi, kuhan nyt aloin miettimään.

Lääkäri olisi unelma-ammatti, mutta kun olen aika varma, etten pääsykokeista ikinä pääsisi läpi. Toinen juttu, että pelkään piikkejä ja verta.
 
ma maa
Äly olisi varmaan riittänyt, mutta minulla on muurahaisia housuissa. En pysy paikoillaan niin kauan, että jaksaisin istua luennoilla. Kyseenalaistan asioiden opiskelun, joista ei ole suoranaista ja selkeää hyötyä juuri siihen, mitä haluan tehdä. En tosin tiedä, olisiko ikä tuonut kärsivällisyyttä näihin, viimeksi olen opiskellut enemmän 10 vuotta sitten.

AMK:sta olen valmistunut ja johtajana keskisuuressa palvelulaitoksessa, lisäksi joukko muita lyhyempiä opintoja.
 
Kävin lukion vain todetakseni, ettei mikään akateeminen oikein kiinnostanut. Havaitsin myös, että pitkäjänteisyys ei kuulu luonteenpiirteisiini. Luin sittemmin vielä kaksi (duunari)ammattia itselleni, ja löysin oman alani. Nyt vähän haaveilen josko hakisin ammattikorkeaan kunhan lapset vähän varttuvat.
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";27981471]Sanoisinkin, että aika moni menee nimenomaan korkeakouluun palkan takia. Ei se tietnkään ole ainoa peruste, mutta ihan varmasti, ja ainakin mulla vaikuttaa kyllä se palkka myös.

En haluaisi olla lähihoitaja, joka tienaa jotain 1600-1800? Mitä nyt tienaakaan, koska no, sillä palkalla en saa sitä elämää, jonka haluan, kun siitä lähtee ne verotkin. Voisin hyvinkin nauttia vaikka floristin työstä. Rakastan puutarhaa, omatekoisia tomaatteja yms., mutta kun palkka niin huono, niin en mene. Parempi kouluttaa itseni, vaikka sen puutarhaliikkeen johtajaksi ja voin sitten, vaikka huvikseen tehdä niitä puutarhahommiani kotona. Tai vastaavasti jos olen kiinnostunut ihmisten terveydestä, niin kouluttautuisin mahdollisimman ylös, jotta palkka on suuri, mutta saan silti tehdä työtä sen asian eteen, mitä haluan.

En kyllä oikeasti haluaisi varmaankaan floristiksi, kuhan nyt aloin miettimään.

Lääkäri olisi unelma-ammatti, mutta kun olen aika varma, etten pääsykokeista ikinä pääsisi läpi. Toinen juttu, että pelkään piikkejä ja verta.[/QUOTE]

Riippuu varmaan aika paljon alasta ja tuttavapiiristä. Kyllä mun opiskelukaverit ovat melkeinpä kaikki opiskelemassa unelma-alaansa ja juuri siksi kun pitävät kyseisestä alasta. Mä luulen, että sinun ja minun lähtökohdat koko asiaan ovat kovin erit kun sinä et uskalla edes yrittää hakea unelma-alallesi. Minä opiskelen unelma-alalleni.

Jos sua kiinnostaa ainostaan palkka, löytyy niitä hyväpalkkaisia aloja myös ammattikoulusta. Miksi ihmeessä turhaan opiskella monta vuotta vaativia opiskeluja jos helpommallakin pääsee samoille palkoille? Tämän takia en usko monenkaan opiskelevan yliopistossa rahan takia.
 
"AnskuK"
Itselläni kanssa taustalla keskeytetyt akateemiset opinnot. Masennusta -ainakin lievää sellaista- diagnosoitiin minullakin, ja lisäksi vain tuli opintojen aikana jonkinlainen rimakauhu ja tunne siitä, että ei millään selviä kaikista tenteistä ja seminaareista, saati sitten jostain gradun tekemisestä. Jotenkin vaan tuli liian paljon sitä valinnanvaraa (sivuaineet ja muut), ja ei saanut mitään aikaiseksi, kun koko ajan pelotti, että valitsee väärin ja sitten kouluttautuukin suoraan kortistoon ihan vaan omaa tyhmyyttään.

Nyt sitten ollaan muissa hommissa, mutta täytyy kyllä myöntää, että jonkinlainen kunnianhimoinen haave olisi se maisterin paperit vielä jossain vaiheessa käteen saada. Pitäisi vain päättää mitä lähtisi opiskelemaan, ja milloin siihen on taloudellisia mahdollisuuksia.
 
"vieras"
Kyselenpä tämmöistä kun täällä aina pistetään vastakkain akateemiset ja muut. Tai koulutetut ja muut. Ja tässä tarkoitan akateemisella tutkinnolla ylempää korkeakoulututkintoa. Ja tarkoitan, että se on hankittu perinteisen korkeakoulujärjestelmän kautta. Ylemmän korkeakoulututkinnon AMK:n kautta hankkineita lienee aika vähän, mutta he voivat toki kertoa miksi menivät sitä kautta.

Minusta ei tullut akateemista, koska keskeytin opintoni yliopistossa. Jotenkin silti aina miellän itseni lähemmäksi akateemisia ihmisiä kuin "muita", vaikka aina korostan vain käyneeni yliopistossa. Opintoni keskeytyivät syvään masennukseen. Tuosta masennuksesta olen jo päässyt, mutta mitä ilmeisemmin en koskaan palaa opiskelemaan itseäni valmiiksi. Ajattelen asian niin, että kun ei siitä oikeasti enää hyötyä olisi, niin en viitsi tuhlata omia ja yhteiskunnan resursseja. En silti millään muotoa suhtaudu negatiivisesti vaikka joku aloittaisi yliopisto-opinnot eläkeläisenä.
vastaus....helppo..pitäskös vaikee!
 
"hmmm"
[QUOTE="vieras";27979338]- ei tarpeeksi hyvä lukupää/muisti
- vanhemmat ei koskaan tukeneet mua läksyissä/kokeisiin luvussa, olin omillani ja se ei kyllä riittänyt vaan koin koulun työläänä ja taakkana. Mainitsen tämänkin kohdan, koska uskon vanhempien tietyn asenteen, kannustuksen ja avun auttavan tavislapsiakin niin, että he voivat ylittää itsensä opinnoissa vrt niihin jotka ei saa apua vanhemmiltaan
- teini-iän kapinavaihe ja sen jälkeinen nuorehkona äidiksi tuleminen, ei ollut enää aikaa/ois ollut liika hankalaa.[/QUOTE]

vanhemmat eivät ole puuttuneet läksyihini koskaan. FM olen.
 
Toinen vieras
[QUOTE="vieras";27979338]- ei tarpeeksi hyvä lukupää/muisti
- vanhemmat ei koskaan tukeneet mua läksyissä/kokeisiin luvussa, olin omillani ja se ei kyllä riittänyt vaan koin koulun työläänä ja taakkana. Mainitsen tämänkin kohdan, koska uskon vanhempien tietyn asenteen, kannustuksen ja avun auttavan tavislapsiakin niin, että he voivat ylittää itsensä opinnoissa vrt niihin jotka ei saa apua vanhemmiltaan
- teini-iän kapinavaihe ja sen jälkeinen nuorehkona äidiksi tuleminen, ei ollut enää aikaa/ois ollut liika hankalaa.[/QUOTE]

Ihan samoista syistä paitsi etten tullut nuorena äidiksi.
 
"Hiphei"
Ei ole kiinnostanut, tavis duunari olen vielä ainakin :)
Resursseja riittäisi kyllä, ÄO yli 130.
Läheisiä ahdistaa se, etten ole opiskellut enempää.
Itse olen vielä tyytyväinen ja kerkeäähän sitä !
 
"Vieras"
[QUOTE="hmmm";27981533]vanhemmat eivät ole puuttuneet läksyihini koskaan. FM olen.[/QUOTE]

Hyvät sulle, ehkä kaikille se ei riitä? Onneksi sosiaaliseen älykkyyteen ei vaadita akateemista tutkintoa :)
 
Miekkonen
Harmittaa kun en nuorena lukenut amk:a pidemmälle. "vääränlaiset" kaverit ja kova elämänhalu vetivät toiseen suuntaan. Nyt olen alkanut pohtimaan lääkikseen hakua, päätä kyllä riittäisi ja nyt osaisi jo asennoitua oikein opiskeluun.

En silti pidä pelkkää akateemisuutta minään itsearvona. Enemmän alaa jolle lukee. Kuka tekee jollain digitaalisen kulttuurin tutkijalla mitään?
 
"Vieras"
[QUOTE="Vieras";27981632]Hyvät sulle, ehkä kaikille se ei riitä? Onneksi sosiaaliseen älykkyyteen ei vaadita akateemista tutkintoa :)[/QUOTE]

Tästä tuli vielä mieleen työpaikan filosofian maisterit jotka säälivät mua kun en tajua niiden nörttijuttuja. Lohdutuksena usein kuulen "mut sä kato ootkin sosiaalisesti älykäs" = tyhmä :D
 
"Oman onnensa seppä"
Keskeytin lääkiksen parin vuoden jälkeen ja toteutin unelmani: lähdin opiskelemaan savenvalajaksi. En ole katunut päivääkään! Minulla on miehen kanssa yhteinen käsityöalan yritys. Toimeen tullaan välillä paremmin ja välillä huonommin, mutta aina kuitenkin jotenkuten.

Onnellisia ollaan ja viihdytään työssämme. Lapsen pyörii meidän kanssa verstaalla ja yksi on jo koulussakin.

Tämä on sellaista elämää, jota haluan elää.
 
siksi
En halunnut esimiesasemaan, enkä johtotehtäviin. Käväisin teknillisessä korkeakoulussa, mutta keskeytin opintoni pian. Perusinsinöörinä voi tehdä ihan tavallisia duunarihommia. Tosin paikkaa hakiessani minut meinattin ensin nauraa ulos ylikoulutettuna.
 
Mulle riitti se et pääsin lukee yliopistoon kahta ainetta ja sit kun näin et millasta se opiskelu on, niin sit ei enää kiinnostanut. Tyyliin kahdeksan tuntii päivässä olis pitänyt olla nenä kiinni kirjassa. Et lähinnä mä yliopistolla miehiä kattelin ;D
 
siksi
[QUOTE="vieras";27979338]- ei tarpeeksi hyvä lukupää/muisti
- vanhemmat ei koskaan tukeneet mua läksyissä/kokeisiin luvussa, olin omillani ja se ei kyllä riittänyt vaan koin koulun työläänä ja taakkana. Mainitsen tämänkin kohdan, koska uskon vanhempien tietyn asenteen, kannustuksen ja avun auttavan tavislapsiakin niin, että he voivat ylittää itsensä opinnoissa vrt niihin jotka ei saa apua vanhemmiltaan
[/QUOTE]

Olen eri mieltä näistä kohdista.

Minä olin aina hyvä koulussa ja vanhemmat kannustivat minua ja pitivät lahjakkaana. Siitä seurasi vain se, ettei mikään riittänyt, vaan minun piti aina olla paras, josta tuli kauhea stressi. Tunsin kuitenkin huijaavani muita niin, etten oikeasti olekaan niin hyvä kuin muut kuvittelevat. Taidan olla alisuoriutuja. Ne takarivin häirikköpojat, joilta kukaan ei odottanut mitään, porskuttavat nyt korkeakoulutettuina ja johtotehtävissä. He eivät olleet itselleen liian ankaria ja vaatineet itseltään täydellisyyttä tai liikoja.

Siskoni taas oli huono koulussa ja vanhemmat patistivat häntä ammattikouluun lukion sijasta, koska oppiminen oli hänelle hankalaa. Tästä huolimatta sisko kuitenkin meni lukioon ja sisulla ja sinnikkyydellä on lukenut itsensä DI:ksi.
 
"vieras"
Olen eri mieltä näistä kohdista.

Minä olin aina hyvä koulussa ja vanhemmat kannustivat minua ja pitivät lahjakkaana. Siitä seurasi vain se, ettei mikään riittänyt, vaan minun piti aina olla paras, josta tuli kauhea stressi. Tunsin kuitenkin huijaavani muita niin, etten oikeasti olekaan niin hyvä kuin muut kuvittelevat. Taidan olla alisuoriutuja. Ne takarivin häirikköpojat, joilta kukaan ei odottanut mitään, porskuttavat nyt korkeakoulutettuina ja johtotehtävissä. He eivät olleet itselleen liian ankaria ja vaatineet itseltään täydellisyyttä tai liikoja.

Siskoni taas oli huono koulussa ja vanhemmat patistivat häntä ammattikouluun lukion sijasta, koska oppiminen oli hänelle hankalaa. Tästä huolimatta sisko kuitenkin meni lukioon ja sisulla ja sinnikkyydellä on lukenut itsensä DI:ksi.
Niin no jos sä olisit mennyt yliopistoon, ehkä sä ymmärtäisit mitä eroa on omalla kokemuksella ja tieteellisellä tutkimuksilla. Nimittäin kaikkien tutkimusten mukaan vanhempien asenteella koulutusta kohtaan, vanhempien kannustuksella ja kiinnostuksella ja vanhempien omalla koulutustasolla on suuri merkitys lapsen kouluttautumiselle.
 
siksi
[QUOTE="vieras";27981837]Niin no jos sä olisit mennyt yliopistoon, ehkä sä ymmärtäisit mitä eroa on omalla kokemuksella ja tieteellisellä tutkimuksilla. Nimittäin kaikkien tutkimusten mukaan vanhempien asenteella koulutusta kohtaan, vanhempien kannustuksella ja kiinnostuksella ja vanhempien omalla koulutustasolla on suuri merkitys lapsen kouluttautumiselle.[/QUOTE]

Tiedän kyllä nämä yliopiston huuhaa-tutkimukset. Satun olemaan töissä siellä.
 

Yhteistyössä