Mitä tarkoittaa "menettää nuoruus" jos haluaa äidiksi nuorena?

[ex-nuori äiti]

[QUOTE="ookoo";27980567]Siksi kannattaa elää se nuoruus nuorena, koska sitten nelikymppisenä se on aika säälittävää seurattavaa.[/QUOTE]

Jaa miksi se on säälittävää katsottavaa? En mä ainakaan elä nuoruuttani nelikymppisenä, mutta kun lapse on silloin jo isoja niin käyn näyttelyissä, konserteissa, luen ja liikun paljon, sisustan, matkustelen lapsettomissa kohteissa, harrastan minua kiinnostavia juttuja (esim. käsitöihin ja kielten opiskeluun liittyen). Ihanaa!

Niiden bilehileiden varmasti onkin syytä tehdä lapset vasta vanhempana, mutta huom huom kaikkien bilejalka ei koskaan vipata (itsekin kokeilin muttei ole mun juttu, kävin kyllä silti nuorena ihan tarpeeksi, ei ole jäänyt haikailuttamaan yhtään vähää).

Meitä ihmisiä on niin erilaisia, että se mikä sopii toiselle ei sovi aina toiselle.

Lopulta lapsensaamisikä on melko pieni aika elämästä (noin ikävuodet 16-45), siinä on elämää ennen ja jälkeen lapsensaamisen vaikka tehtailisi lapsia koko hedelmällisen aikansakin ja etenkin jos keskittää lastenteon johonkin tiettyyn jaksoon elämästä.

 

[vierass]

Niin miten kauan sitä nuoruutta ois pitänyt elää? Minä elin välillä 15-20v ja tuli juotua sit 3-4 kertaa viikossa, harrastettua irtosuhteita enemmän kuin ilotytöllä on asiakkaita vuodessa, käytyä siellä täällä, lähdettyä aamulla autolla vaan "johonkin" mukana vain lompakko. Ei ollut rajoja, ei ollut vastuuta.

Jos minä olisin tätä "nuoruuttani" elänyt 30-vuotiaaksi niin säälittävähän minä olisin ollut Ja tuskinpa edes hengissäkään enää...

Kyllä mun on nyt vaan sanottava, että mun mielestä jo 25-vuotiaskin, jonka elämän sisältö on edelleen "minä, minä, minä" on säälittävä... Tämä siis minun mielipiteeni.

 

[niiiin]

Niin miten kauan sitä nuoruutta ois pitänyt elää? Minä elin välillä 15-20v ja tuli juotua sit 3-4 kertaa viikossa, harrastettua irtosuhteita enemmän kuin ilotytöllä on asiakkaita vuodessa, käytyä siellä täällä, lähdettyä aamulla autolla vaan "johonkin" mukana vain lompakko. Ei ollut rajoja, ei ollut vastuuta.

Jos minä olisin tätä "nuoruuttani" elänyt 30-vuotiaaksi niin säälittävähän minä olisin ollut Ja tuskinpa edes hengissäkään enää...

Kyllä mun on nyt vaan sanottava, että mun mielestä jo 25-vuotiaskin, jonka elämän sisältö on edelleen "minä, minä, minä" on säälittävä... Tämä siis minun mielipiteeni.

Mutta ehkä näille "minäminäminä" -tyylisille onkin parempi elää sellainen minäminänuoruus, koska juuti he ovat niitä jotka ehkä voisivatkin kokea menetäneensä jotain.
Jokaisella on omat tarpeensa ja toiveensa. Joku on kypsä äidiksi vasta kolmekymppisenä, toinen parikymppisenä. Olemme niin erilaisia.

 

[Littledeath]

Mua ihmetyttää se kun monet pitää 20-25-vuotiastakin liian nuorena lapsen saantiin. Itse olin 23v kun sain lapsen enkä todellakaan liian nuori. Just hyvä ikä; on kerennyt "elää" mutta ei ole vielä mikään mummeli kun lapsi on täysi-ikäinen.

 

[vierass]

Mutta ehkä näille "minäminäminä" -tyylisille onkin parempi elää sellainen minäminänuoruus, koska juuti he ovat niitä jotka ehkä voisivatkin kokea menetäneensä jotain.
Jokaisella on omat tarpeensa ja toiveensa. Joku on kypsä äidiksi vasta kolmekymppisenä, toinen parikymppisenä. Olemme niin erilaisia.

Niin, mutta 25-30-vuotias ei ole enää "nuori"... Ei voi enää puhua siitä, että menettäisi nuoruutensa...

 

["ookoo"]

Miksi ihmeessä pitäisi missään iässä bilettää niin että itsekunnioitusta ei ole? Ohhoh enpä ole ajatellutkaan tuota. Senkö minä siis menetin? Etten menettnyt kasvojani?

Luulin että minä ketjun 30v mielestä menetin vapaasti matkustelut ja muut, mutta että tuollaisen? Onko teille nuoruus niin rajua bilettämistä että se on jo noloa?! :O Sitten en AINAKAAN menettänyt mitään.

Olenko sanonut, että nuorena pitää bilettää niin, että menettää itsekunnioituksensa? En.

Pointtini vain oli, että sitten kun ottaa takaisin sitä menetettyä nuoruuttaan, monille vain käy niin, että homma ei hoidu tyylillä.

 

[niiin]

Se muuten on vähän outoa kun pidetään jotain 23v:täkin tosi nuorena äitinä?! Mitä sitten on 16v äiti?

Mun mielestä on ihan normaali ikä 20-35v äiti ja sen ympäriltä sitten iäkkäämpi tai 18v nuorehko, 16v tosi nuori äiti....

 

["vieras"]

Mua ihmetyttää se kun monet pitää 20-25-vuotiastakin liian nuorena lapsen saantiin. Itse olin 23v kun sain lapsen enkä todellakaan liian nuori. Just hyvä ikä; on kerennyt "elää" mutta ei ole vielä mikään mummeli kun lapsi on täysi-ikäinen.

Onko sun mielestä esim. 48-vuotias mummeli? Tuttavani adoptoi kouluikäiset pojat viime kesänä ollessaan 48-vuotias, ja hänen mielestään se oli juuri sopiva ikä ryhtyä äidiksi jo vähän isommille lapsille.

Äidiksi 17 vuoden odotuksen jälkeen - Adoptio - Elämä - Helsingin Sanomat

 

[fortunate]

Lähes täydellisen vapauden siinä menettää, mutta niin menettää joka tapauksessa lisääntyessä, teki sen minkä ikäisenä vaan.
Sama aika jokaisella menee pallo jalassa, mut monilla eri aikaan.
Toinen on pallo jalassa 18-36-vuotiaana, toinen 25-43- ja kolmas 40-58-vuotiaana.

Näissä asioissa nyt on kyllä niin paljon eri sävyjä, että mitään radikaaleja yleistyksiä on turha tehdä.
Jotkut tulee sinuksi itsensä kanssa vasta äitiyden myötä, eli ovat sitten vapaampia kuin koskaan aiemmin.

Mun mielestä on muuten vähän ällöttävää vertailla, mitä kaikkea lapsen vuoksi "menettää".
Joillakin on tapana oikein puhua menetetystä ajasta ja rahasta ym.
Itse en osaa ajatella moisella tavalla.

 

[ex-nuori äiti]

[QUOTE="ookoo";27980869]Olenko sanonut, että nuorena pitää bilettää niin, että menettää itsekunnioituksensa? En.

Pointtini vain oli, että sitten kun ottaa takaisin sitä menetettyä nuoruuttaan, monille vain käy niin, että homma ei hoidu tyylillä.[/QUOTE]

Ai ottaa takaisin mitä? =O Mä lähestyn jo sitä neljääkymppiä. Esikoisen sain 20v ja vielä ei ole tullut tarvetta ottaa takaisin yhtään mitään.
Nautin elämästäni silloin nuorena äitinä ja nautin elämästäni yhä!
Biletys ja sekoilu ei ole ikinä ollut mun juttu, vielä vähemmän nyt kuin nuorena, mutta ei ollut silloinkaan.

 

[Littledeath]

Mä täytän ihan pian 26, ja ilman lasta olisin varmaan vieläkin se ikiteini kusipää, huora ja alkkis ja ennenkaikkea ITSEKÄS.

Nainen muuttuu kuitenkin kun tulee äidiksi, oli nuori tai vanha.

 

[Littledeath]

[QUOTE="vieras";27980880]Onko sun mielestä esim. 48-vuotias mummeli? Tuttavani adoptoi kouluikäiset pojat viime kesänä ollessaan 48-vuotias, ja hänen mielestään se oli juuri sopiva ikä ryhtyä äidiksi jo vähän isommille lapsille.

Äidiksi 17 vuoden odotuksen jälkeen - Adoptio - Elämä - Helsingin Sanomat[/QUOTE]

No joo miksei isommille lapsille.. Mutta ton ikäset voi hyvinki olla mummeleita jo. Mun äiti oli 49v kun hänestä tuli mummu kun mä sain lapseni.

 

[fortunate]

Eikä nuoruus ainakaan minulle merkitse bilettämistä ja irtosuhteita, vaikka moni niitäkin kokeilee - kuten olen itsekin tehnyt.

Aika kapea-alaista ajattelua, jos tosiaan mieltää nuoruuden sellaiseksi.
Itselleni nuoruus ennen lapsen saantia (jatkuu toki edelleen, sillä olen nuori vielä vuosia) erosi nykyisestä niin, että saattoi vetää huvikseen kalsarikännit, valvoa kavereiden/jonkun pojan kanssa öitä, mennä yöllä juoksulenkille, yöuinnille, polttaa tupakan halutessani milloin vaan, missä vaan jne.

Onhan siinä suurikin muutos, mutta kai se tulee sit niin luonnostaan, kun itsestä tuntuu ettei mikään ole muuttunut kovinkaan.
Aikansa kutakin.

 

[hmmmm]

[QUOTE="ookoo";27980869]Olenko sanonut, että nuorena pitää bilettää niin, että menettää itsekunnioituksensa? En.

Pointtini vain oli, että sitten kun ottaa takaisin sitä menetettyä nuoruuttaan, monille vain käy niin, että homma ei hoidu tyylillä.[/QUOTE]

No ihmettelinkin, ymmärsin siis väärin ja hyvä niin.
Menetettyä nuoruutta? Kyllä minä ainakin käyn joskus ulkona ystävien kanssa, nautin ihan jutustellen ja seurustellen. Ei tarvitse pöydillä pomppia. (sitä tein sillon 15v-19v)
Joskus harvoin käyn tanssimassa, mutta tosi harvoin kun en mistään klubeista niin välitä. Saan mennä juuri niin paljon kuin haluan, mutta tarpeeni on sellainen IHAN maksimissaan kerran kuukaudessa yksi ilta. Pari kertaa käyn kahvilla tai shoppailemassa ystävien kanssa ilman lasta ja sitten käydään lapsen kanssa. Ei minulla vapaa-aika loppunut kuin seinään niin, että sitä pitäisi raivolla ottaa takaisin kun lapset on ulkona.

Enkä ole koskaan käsittänyt sitä miksi ihmeessä kotiin pitäisikään jämähtää. Pikkuvauva-aikana menemiset toki vähällä, mutta eipä sekään aika kauaa kestä eikä osaa edes kaivata mitään kuohuviinilasillista kun oma tuhiseva nyytti on rinnalla.

Miksi minun ihan yhtäkkiä pitäisi nelikymppisenä raivoryypätä itseäni nolaten aivan kuin en olisi 18-vuoteen päässyt ulos ovesta? Olen aika vapaa menemään nytkin, en vain koe niin kovin tarpeelliseksi ryypiskellä joka viikonloppu vaikka varmaan voisin mennäkin jos haluaisin.

Voisin hyvinkin lähteä matkalle tyttökavereiden kanssa, mutta en ole koskaan matkaamisesta välittänyt niin en mene. Mieheni taas menee puolen vuoden päästä matkalle koska siitä niin nauttii. Onkin matkustellut varmaan satoja kertoja.

En oikein keksi mitään mitä en voisi tehdä nyt äitinä, jota haluaisin. Yhtä olutlasillista kyllä tekisi mieli joskus harvoin illalla, mutta raskaana olen. Epäilen että siitä muuttuisin katkeraksi. =)

 

[peesi]

Lähes täydellisen vapauden siinä menettää, mutta niin menettää joka tapauksessa lisääntyessä, teki sen minkä ikäisenä vaan.
Sama aika jokaisella menee pallo jalassa, mut monilla eri aikaan.
Toinen on pallo jalassa 18-36-vuotiaana, toinen 25-43- ja kolmas 40-58-vuotiaana.

Näissä asioissa nyt on kyllä niin paljon eri sävyjä, että mitään radikaaleja yleistyksiä on turha tehdä.
Jotkut tulee sinuksi itsensä kanssa vasta äitiyden myötä, eli ovat sitten vapaampia kuin koskaan aiemmin.

Mun mielestä on muuten vähän ällöttävää vertailla, mitä kaikkea lapsen vuoksi "menettää".
Joillakin on tapana oikein puhua menetetystä ajasta ja rahasta ym.
Itse en osaa ajatella moisella tavalla.

Näin juuri.

 

[gyiuh]

Tuskinpa kukaan ajattelee hyvää "nuoruutta" semmosena missä on irtosuhteita ja alkoholia, jatkuvia bileitä. Ei tosiaan. Itsellä ei menojalkaa ole ikinä vipattanut, ainakaan että olisin missään baareissa käynyt, mutta keksin monta ihanaa asiaa, mitä oli ihanaa tehdä ennen lapsia: erilaiset konsertit, leffat, matkustelu muuallekin kuin kanarialle, aamuisin pitkään nukkuminen, uran luominen rauhassa, ilman että elämä oli jatkuvaa päiväkotiin, töihin ja ruokakauppaan - elämää. Ihanaa oli myös se, että ei tarvinnut olla kenestäkään muusta vastuusta kuin itsestä. Nyt elämä on aika paljon rajoittuneempaa kuin silloin ennen lapsia. Teini-iän bileitä en ole koskaan kaivannut enkä tunne yhtäkään muuta ihmistä, kuka niitä kaipaisi.

 

[vbr]

Itse tulin 22-vuotiaana äidiksi, olin juuri valmistunut sh:ksi ja olin aviossa, miehelläni oli jo vakituinen työpaikka ja minäkin olin sellaisen saamassa raskaudestani huolimatta. Olimme olleet yhdessä noin 2,5 vuotta esikoisemme syntyessä, mutta kaiken kaikkiaan olimme tunteneet jo yli 6 vuotta, sillä mies sattui olemaan yksi parhaimpia ystäviäni jo pitemmältä ajalta. Toisen lapsen sain 25-vuotiaana, kolmannen 29-vuotiaana. Keskimmäisen syntymän jälkeen lähdin toteuttamaan mieheni tukemana ammattihaavettani ja pääsinkin sitten samana vuonna oikikseen opiskelemaan. Kolmas lapsemme syntyi kesken opiskelujeni, mikä luonnollisesti viivytti valmistumistani pitämäni "mammaloman" verran. Työpaikka minulla oli uudella alalla valmiina jo ennen valmistumistani, koska minut haluttiin töihin erääseen harjoittelupaikkaani. Valmistumisen jälkeen sain siis lähes samantien vakituisen viran ja elämä soljui mukavasti eteenpäin.

Nyt 35-vuotiaana kaikki tuntuu mukavan seesteiseltä. Lapsilla on jo ikää (13v, 10v ja 6v) ja perheenä on helppoa lähteä yhdessä vaikka minne. Edelleenkin tosin vietämme aikaamme hyvin paljon samalla tavalla kuin silloin aikanaan mieheni kanssa kahdestaan, nyt meitä vain on siellä suunnistuskisoissa enemmän kuin silloin aiemmin. Myös kaikki lapsemme suunnistavat ja hännänhuippuna mukana on myös koiramme, joka on oivallisesti sopeutunut kisareissuihimme. Työpuolella sujuu myös loistavasti. Mä olen todella onnellinen tilanteeseeni, johon ei enää vauvoja tässä kohtaa mahdu. Meidän perheellemme lasten hankkiminen nuorehkoina aikuisina oli erittäin hyvä juttu.

Paras ystäväni on muuten minua 13 vuotta vanhempi ja sai ainoan lapsensa 35-vuotiaana. Tutustuimme aikanaan synnytysosastolla, kumpainenkin juuri esikoisensa saaneena. Samanlaisia juttuja silloin yhdessä pähkäilimme, kun tuijotimme hoomoilasina vauvojamme siellä osastolla. Ei sillä ollut mitään merkitystä siinä tilanteessa, että minä olin 22-vuotias ja hän 35-vuotias. Eikä ikinä olla näistä ikäasioista kyllä riidelty, ei koskaan. Kaikille on aikansa tulla äideiksi, toisilla aiemmin, toisilla vähän myöhemmin.

 

["vieras"]

Lähes täydellisen vapauden siinä menettää, mutta niin menettää joka tapauksessa lisääntyessä, teki sen minkä ikäisenä vaan.
Sama aika jokaisella menee pallo jalassa, mut monilla eri aikaan.
Toinen on pallo jalassa 18-36-vuotiaana, toinen 25-43- ja kolmas 40-58-vuotiaana.

Näissä asioissa nyt on kyllä niin paljon eri sävyjä, että mitään radikaaleja yleistyksiä on turha tehdä.
Jotkut tulee sinuksi itsensä kanssa vasta äitiyden myötä, eli ovat sitten vapaampia kuin koskaan aiemmin.

Mun mielestä on muuten vähän ällöttävää vertailla, mitä kaikkea lapsen vuoksi "menettää".
Joillakin on tapana oikein puhua menetetystä ajasta ja rahasta ym.
Itse en osaa ajatella moisella tavalla.

Tosin tuossa on se, että vaikka ei olisikaan enää sitä palloa jalassa, on vanhemmalla aina se huoli lapsesta, vaikka hän olisi jo täysi-ikäinen. Eli sitä vapautta on kuitenkin pidemmän ajan niillä, jotka tekevät lapset myöhemmin.

 

[säpäle harmaana]

Eikä nuoruus ainakaan minulle merkitse bilettämistä ja irtosuhteita, vaikka moni niitäkin kokeilee - kuten olen itsekin tehnyt.

Aika kapea-alaista ajattelua, jos tosiaan mieltää nuoruuden sellaiseksi.
Itselleni nuoruus ennen lapsen saantia (jatkuu toki edelleen, sillä olen nuori vielä vuosia) erosi nykyisestä niin, että saattoi vetää huvikseen kalsarikännit, valvoa kavereiden/jonkun pojan kanssa öitä, mennä yöllä juoksulenkille, yöuinnille, polttaa tupakan halutessani milloin vaan, missä vaan jne.

Onhan siinä suurikin muutos, mutta kai se tulee sit niin luonnostaan, kun itsestä tuntuu ettei mikään ole muuttunut kovinkaan.
Aikansa kutakin.

Juuri tällaisia asioita minulle tulee mieleen, kun kysytään, mitä nuoruudessa voi menettää. Yökyläilyhulluttelut ja iltaiset kalareissut ja sellainen päämäärätön ajan tuhlaaminen ja kaikenlainen notkuminen, oi niitä aikoja..

 

[parikymppisenä äidiksi tullut]

Mä koen, että mulle oikea aika oli saada lapset nuorena.
Rakastuin lapseeni jo kun hän oli vielä vatsassani. Hullaannuin täysin. Kestovaippailin (mikä oli mun harrastus myös), kävimme yhdessä perhekerhoissa ja -kahviloissa, leikkipuistoissakin tykkäsin lapseni kanssa olla. Leikin siellä paljon lapsen kanssa itsekin. Talvisin lapsen kanssa laskettiin mäkeä ja luisteltiin molemmat ym. Oli oikeasti hauskaa.
Töihin menin lapsen ollessa parivuotias ja hyvin sekin sujui. Nuorena sitä jaksoi. Harrastin siinä vaiheessa kirppistelyä ja sain iloa kun löysin lapselleni ihania vaatteita kirpparilta edullisesti ja pieneksi jääneet myin pois -> usein lapsen vaatepuoli jäi plussan puolelle rahallisesti, vaikka oli aina nätisti ja asianmukaisesti puettu. Leivoimme ja askartelimme, tykkäsin itsekin. Tapasimme muita äitejä lapsineen ja mun muita kavereita jne. Teimme metsä- ja puistoretkiä jne. En kaivannut mitään biletystä. Sähköpostilistalla vaihdoimme myös kokemuksia äitiydestä. Mun elämä pyöri aikalailla äitiyden ympärillä. Joskus harvoin (kerta vuoteen) jos kävin "bilettämässä" niin ikävöin siellä lastani ja halusin kotiin heti kun vaan kehtasin lähteä.

Nyt 33-vuotiaana olen paljon mukavuudenhaluisempi ja laiskempi. Lapseni on minulle edelleen tietysti maailman rakkain ja teemme paljon kaikkea kivaa yhdessä. Välit on läheiset myös lapseni kavereihin ja otamme heitäkin usein mukaan puuhiimme. Olen selkeästi keskivertoa enemmän lapsen kanssa touhuava äiti. Varmaan luonteestani johtuu paljon, mutta myös siitä, että nuorena jaksaa. Nyt on myös omaa aikaa ja bilettää ei tosiaankaan tee mieli. Matkoja teemme välillä, tietysti lapseni mukana <3

Nyt kun lapsi on jo "iso" niin käytän paljon aikaa liikuntaan, enemmän kuin aiemmin ja työkin vie aiempaa enemmän enemmän aikaa, mutta haluan jos suinkin mahdollista olla lapseni elämässä vielä silloinkin tiiviisti mukana kun itse olen 80v ja hän on 60v. Meillä toivottavasti on vielä paljon yhteistä aikaa edessä!

En ole ikinä kokenut lastani mitenkään taakaksi tai rajoitteeksi. Mun elämä on munlaista ja tärkein siinä on ihana lapseni! Aina ollutkin.

 

[hahhaa]

[QUOTE="vieras";27980978]Tosin tuossa on se, että vaikka ei olisikaan enää sitä palloa jalassa, on vanhemmalla aina se huoli lapsesta, vaikka hän olisi jo täysi-ikäinen. Eli sitä vapautta on kuitenkin pidemmän ajan niillä, jotka tekevät lapset myöhemmin.[/QUOTE]

Minun äiti on kyllä juuri tuota mieltä, että on ihanaa olla kypsemmällä iällä vapaa ja silti on se tytär lapsineen olemassa. Ei hän mitään negatiivista huolta kanna, vaan lämmintä ajatusta meistä jos jotain.

Ei hänen TARVITSE täyspäisestä tyttärestään stressata.

Kysyin joskus ja sanoi että on kyllä niin onnellinen ihminen eikä vaihtaisi toisin päin. Hänestä juuri tuosta syystä lapsen saaminen nuorena oli parasta. Ja kokee olevansa vapaa.

 

["vieras"]

Mä koen, että olisin menettänyt nuoruuteni, jos en olisi saanut omaa lasta silloin! Nuoruus olisi mennyt turhanpäiväiseen haahuiluun, mitä haaskausta! Onneksi tulin äidiksi jo silloin!

 

[kumpi tärkeämpää]

[QUOTE="vieras";27980978]Tosin tuossa on se, että vaikka ei olisikaan enää sitä palloa jalassa, on vanhemmalla aina se huoli lapsesta, vaikka hän olisi jo täysi-ikäinen. Eli sitä vapautta on kuitenkin pidemmän ajan niillä, jotka tekevät lapset myöhemmin.[/QUOTE]

Ja me saamme nauttia pitempään lapsistamme ja lapsenlapsista.

 

["vieras"]

Sen nuoruusvapautensa voi menettää mm. huonolle parisuhteelle, köyhälle pitkälle opiskelulle (joka vie voimat ja rahaa ei ole mihinkään), liialliselle ujoudulle/estoisuudelle/moraaliselle tiukkapipoisuudelle (asenne on se että bilettäminen/yölliset haahuilut/muut vapauden hyväksikäyttämiset on väärin tai moraalitonta tai sitten ei ole rohkeutta sellaisiin) tai vaikka uskonnolle tai väärälle harrastukselle (joillainhan koko nuoruus menee vaikka luistelun ympärillä ja muuta ei juuri ehdi).

Äitinä vietetty nuoruus on oikein hyvä nuoruus.

 

["vieras"]

Minun äiti on kyllä juuri tuota mieltä, että on ihanaa olla kypsemmällä iällä vapaa ja silti on se tytär lapsineen olemassa. Ei hän mitään negatiivista huolta kanna, vaan lämmintä ajatusta meistä jos jotain.

Ei hänen TARVITSE täyspäisestä tyttärestään stressata.

Kysyin joskus ja sanoi että on kyllä niin onnellinen ihminen eikä vaihtaisi toisin päin. Hänestä juuri tuosta syystä lapsen saaminen nuorena oli parasta. Ja kokee olevansa vapaa.

Harvoin se elämästä mitenkään huonoa tekee, että on niitä lapsia. Mutta kyllähän se vapauskin on erilaista kun niitä lapsia on. Tälläkin palstalla moni miettii, että pitäisi saada lapsille perintöä jätettyä jne. Tai jos haluaa auttaa lastenlasten kanssa niin voiko muuttaa kuinka kauaksi. En sano, että nämä olisivat ikäviä asioita, vain erilaisia kuin mitä ne on lapsettomalla. Se on tietysti vielä täysin eri asia, jos se aikuinen lapsi onkin ojan pohjalla makaava narkkari, silloin sitä huolta ja surua riittää vanhemmilla varmasti loppuelämän ajaksi.

Tää toimii aika lailla samalla lailla parisuhteen kanssa, kyllähän se elämä sinkkuna vaan on erilaista ja itsenäisempää, mutta ei se sitä tarkoita, että parisuhde olisi huono asia. Mä en vaan ymmärrä miten joillakin on se kamala tarve kieltää se erilaisuus.