*Esikoista yrittämään 2013!*

Annsuli Ai nii, vastausta sun kysymykseen. Meillä takana kaks kohdunulkoista, joten oik munajohdin oli osittain tukossa, se nyt poistettu. Muuten ei mitään todettua /tutkittua vikaa. Mulla astma, mut hyvässa tasapainossa, ei pitäs vaikuttaa. Terveellisesti syödään, säännöllisesti liikutaan ja normaalipainoisia ollaan. Tupakoinnin olen lopettanut jo ennen yritystä, nyt myös nikotiini tuotteista päässyt eroon tänä syksynä.
 
Milya ollaankin ens viikolla molemmat gynellä haarat levällään ihmettelemässä mitä siellä alakerrassa oikein tapahtuu ku ei kierrot normalisoidu :LOL:

annsuli en tiedä lasketaanko muakaan pitempään yrittäneeksi, mutta koska puheliaana ihmisenä tuppaudun joka keskusteluun, niin... :D 7kk takana ja kumpikaan ei tupakoi, eikä ylipainoa, kaksi koiraa jonka kanssa aktiivisesti harrastetaan ja urheillaan muutenkin, mä eläimien ystävänä ratsastelen myös joka viikko. Vähähiilarinen ja melkoisen terveellinen on tuo ruokavaliokin, kun mulla on ollut refluksioireita joskus enemmän ja ruokavalio/superterveellisyys pitää sen kurissa. Oviksen on saanut viime kierroissa bongattua tosi selkeästi, mutta eipä tuosta ole nyt sittemmin ollut hyötyä :kieh: ainut negatiivinen asia minkä keksin meillä, on nuo työt, jotka on molemmilla melko vaativia, ja etenkin viime vuosi oli aika stressaava. Stressiä aikanaan epäiltiin myös mun refluksin aiheuttajaksi. Se on kyllä huono juttu tuo stressi, hyi sentäs :stick:
 
Heippa!

Ei kai se auta muu kuin liittyä tänne... kovasti kuumeillaan ja kuukauden oon seurannut palstaanne taustalta, jännää :) eli minut vois lisäillä joukkoon - pippuri85---28---yk2 vuoden alusta siis alettu tosimielessä yrittää pienokaista alulle, minipillereitä käytin useamman vuoden, mutta ne lopetin vajaa vuosi sitten ja vuodenvaihteeseen asti menty kumipelillä. Onnea jo plussanneille!
 
Heilangan: Mieheltä tulee jatkuvasti jos jonkun näköistä kommenttia, testejä ei saa edes rauhassa tehdä, kun kurkkii jo oven raosta ja haluua nähdä ensimmäisenä :p


Evangelina: Oon niin kade sun haamusta! toivotaan että vahvistuu ja pääset plussanneiden joukkoon :heart:

ON: Täällä piina jatkuu! tein aamulla unenpöppörässä ovistestin raskaus testin sijaan :LOL: siinä vaiheessa kun liruttelin tikkuun tajusin että tämähän on vaaleanpunainen eikä sininen.. ja testiin tuli jälleen plussa, ei täysin yhtä tummat mutta lähestulkoon! En todellakaan ymmärrä voiko tosiaan olla vain erittäin myöhäinen ovis vai mikä?!? :confused:r.testiä en siis tänäään ole tehny, koska 4h pissaamatta on mulle ihan liikaa! ajattelin muutenkin että suraavan testin teen vasta viikonloppuna, koska inhoan tätä pettymistä :ashamed: oireita on kyllä ilmaantunut, mm. tisssit ovat arat(myös ennen menkkoja) huimauskohtaukset ja pahoinvoiti hetkellisesti.. alamaha on edelleen kipeä, etenkin tärinä ja kovat tömäykset sattuu! :O Mutta yritän olla nyt taas ajattelematta asiaa ja teen seuraavan testin vasta viikonloppuna! Jollei menkat ole alkanut!:)

Plussa tuulia kaikille!! :heart:
 
Mukava lukea muiden muutoksia ja tapoja raskautta haaveiltaessa, vaikka ei olisikaan pitkään yrittänytkään! :) Itse tosiaan lopetin tupakoinnin jo aikaa sitten (kai taka-ajatuksena oli selvästi haave vauvasta, vaikka puoliso sanoikin silloin vielä tiukkaa eitä). Alkoholi jäänyt toistaiseksi melkein kokonaan, olen tainnut muutaman kaljan ottaa sen jälkeen kun puoliso näytti vihreää vauvan suhteen, eli tämän kuukauden aikana.. Monivitamiiniä (sis.foolihappo) olen syönyt lähinnä toiseen vaivaan. Ei kai tässä muita muutoksia itsellä.
 
*Esikoista yrittämään 2013!*


Tervetuloa mukaan kaikki esikoista yrittävät!
Jos haluat mukaan listalle tai haluat tietojasi päivitettävän, niin laitathan tiedot punaisella.

Esikoista yrittävät:

Nimimerkki________ikä_________yk/ya

annsuli.................23.................. yk 1
Na-dene...............27.................. yk 1 ya 1/13
Laruu...................20.................. yk 1 ya 1/13
Heilanga...............30................. yk 1
pippuri85.............28.................. yk 2
pienitiikeri.............26................. yk 2
pikkupingviini.........29................. yk 1
Alexandra89..........23................. yk 1, ya 1/13
elsanen.................26................. yk 2
Milya.....................21................ yk 4
Memmo................25................. yk 5
Lauriska................27................ yk 5, ya 9/12
ralliruutu...............23................ ya 10/2012
haaveuni...............27................ ya 7/2012
Mylvinen...............25................ yk 6
Mary Ann..............29................ yk 6
LilyAlice................33................ yk 5
mamiksi................21................ yk 7
jjennaa-...............21................ yk 8
*Stiina..................24................ yk 9, ya 3/2012
tarana..................25................ yk 10
Nea86..................26................. ya 1/2012
Hydrangea............26................ yk 12, ya 1/2012
Evangelina............27................ yk 16 ya10/2011
Mmaria.......,.........21................ yk 17

Taustalla:
kukkurukuu



Plussanneet:
miss_piggy yk 8, 01/2013


Plussainneiden ketju:

http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/odotusaika/2146826-esikoista-yrittamaan-pinosta-plussanneet-2011-ja-2012-a/sivu12.html

Hyödyllisiä linkkejä:
Ovulaation tunnistamisesta juttua
Tilastoa raskaushormonin havaitsemisesta testissä DPO:n mukaan

Listaa päivittää: Stiina
 
Evangelina onnea haamusta, toivottavasti se siitä vahvistuisi! :heart:

Annsuli meillä oli lähtökohtaisesti melko terveelliset elämäntavat, ettei muutoksia ole tarvinnut tehdä. Liikuntaa olen pyrkinyt lisäämään, ihan stressin poistokeinonakin. Muina "poppakonsteina" olen kokeillut greippimehua muutaman kierron sekä gelee royalea, mutta koska niistä en kokenut mitään hyötyä jätin pois. Tällä hetkellä käytössä vain foolihappo, joka on ihan virallisesti suositeltu raskautta toivoville.

Ihania nuo teidän yhteiset tikuttelu käytännöt :D Mä oon toistaiseksi suorittanut haamumetsästyksen ihan omassa rauhassa.. (Oikeesti en kehtaa miehelle kertoa aivan joka kerta, kun testaan..:x)

ON: Tänään ollut pientä tuhrua pyyhkiessä, pelottaa ihan hirveästi, että alkaako menkat sittenkin..:( Tänään DPO 10/kp 25, että en tiedä onko vähän liian myöhäistä enää miksikään kiinnittymisvuodoksikaan.. Eilen tilasin r-testejä, suunnittelin viikonloppuna testaavani jos vuoto ei nyt runsastuisi.
 
Millaisia oireita teillä tulee ovulaatiosta? Testit näyttää edelleen vaan ihan haaleaa viivaa, mutta oireet on aika vahvat. Vatsaa alko nipistellä tänään päivällä ja se on nyt yltynyt. Päätä särkee ja lisäksi vatsa tuntuu olevan vähän sekaisin. Väsyttää ja palelee (tosin hiukan huonosti nukuttu yö myös takana...) Tissit on myös arat. Onko nämä siis niitä ovulaatio-oireita vai jotain muuta? En ainakaan ennen oo tunnistanu mitään ovisoireita itsessäni, mutta ainakin toi vatsan nipistely kai enteilee sitä. Miten paljon ennen ovulaatiota oireet voi alkaa? Entä onko mahdollista, ettei tuo Pregcheck näytäkään mun ovulaatiota selkeästi?

Vaikka tuore testailija olenkin, hihittelin täällä noille teidän testailu- ja haamunmetsästystarinoille. Ja yllättäen mies kysyi multa tänään puhelimessa, olenko tehnyt jo tänään ovulaatiotestin. Eli taitaa hänkin olla innolla testailussa mukana :heart:

Lauriska: Kiva jakaa se jännitys jonkun kanssa, tulee meinaan varmasti olemaan piinaavaa aikaa ;) Musta on nyt jo näitten ovistestien kanssa tulossa himotestaaja, saati sitten kun metsästetään sitä plussaa r-testiin :LOL:

Evangelinalle plussapuhureita, että haamu vahvistuisi selkeäksi plussaksi:) ja Memmolle samoin peukut, että myös r-testi näyttäisi kohta sitä plussaa :)
 
Ihanaa Evangelina Mä pidän sulle täällä peukkuja, että pienellä olis tarrasukat matkassa. :heart:
Update omasta tilanteesta; pieni määrä kirkasta verta paperiin kun kävin vessassa. Alavatsassa kova kipu, meinasin oksentaa. :O ei oo koskaan aiemmin ollut. Dpo olis nyt 8/9 voisiko olla kiinnityksestä johtuvaa?
 
annsuli: Ajattelin nyt vastata kysymykseesi, vaikka yritys täällä onkin aloitettu vasta vuoden alussa. :) Tupakkia menee meillä molemmilla noin aski päivässä, mutta lopetetaan kyllä kumpikin heti tärpin jälkeen. Alkoholia käytin ihan normaalisti (eli paljon!) varsinkin alkukierrossa, mutta nyt olen vähentänyt reilusti ja loppukierto olisi tarkoitus olla ihan alkoholittomalla linjalla (mielummin tietysti seuraavat 9 kk ;)). Mieskin on hienosti vähentänyt juomistaan jo, vaikka edelleen meneekin yleensä lähes päivittäin ainakin yksi olut. Eipä tuo minua haittaa, kunhan pysyy järkevissä rajoissa... Ruokavalio meillä ei mikään erityisen terveellinen ole, eikä juuri liikuntaakaan harrasteta. Noihin kiinnitetään sitten enemmän huomiota mahdollisen raskautumisen jälkeen. Itse olen tosin opetellut juomaan vettä mehun sijaan, ja yrityksen alusta asti olen syönyt myös raskaana oleville suunnattua monivitamiinivalmistetta päivittäin. Olen lievästi ylipainoinen ja mies normaalipainon ja ylipainon rajoilla.
 
Heipäs hei! Aattelinpa mäkin vastailla kysymykseen... Tässähän kohta kääntyy yk7... En alussa juurikaan muuttanut mitään ruokailu- tai juomatapoja. Ruokailut edelleen aika entisellään, mut uuden vuoden jälkeen lupasin itselleni, että olen tipattomalla hiihtolomaan saakka ja mun tapauksessa jäljellä on vielä reilut viis viikkoa. Jotenkin se uuden vuoden kolmen päivän krapula sai aikaan sen tunteen, että ei enää alkoholia piiitkään aikaan. Mies ottaa kyllä olutta ja välillä enemmänkin. Toivottavasti se ei ole haitaksi. Tupakoida ei kumpikaan.
Painosta sen verran et se jojoilee pari kiloo edes takaisin. Mutta kyl mä siellä normaalipainon ylärajoilla/ylipainon alarajoilla menen...
 
Viimeksi muokattu:
pippuri85, tervetuloa. :wave:

).( Kp 7 ja menkat senkun jatkuu ja jatkuu... Hohhoijjaa... Eilen ja tänään myös hieman kipuja ja runsaampaa vuotoa, joten loppua ei vissiin ihan heti oo näkyvissä. Mun ennätys taitaa olla 8 päivää, joten katsotaan meneekö enkka rikki. :( Illalla vikojen Anazolien vuoro.
 
Miten tätä odotusta ja jännitystä kestää?? Ovulaatio pitäisi olla nyt varmasti takanapäin. Nyt vaan odottelemaan ensi viikkoa ja viikonloppua. Silloin voisi ensimmäisen raskaustestin tehdä jos vähänkään tuntuu raskaus mahdolliselta. Ovistestejä en ole tehnyt, mutta vahvoja oireita oli viime viikolla.. Uusia oireita tosin eilen, erilaisia kylläkin kun viime viikolla. Mahaa nipisteli yms. Toivotaan nyt, että tää oli kuitenkin ovisviikonloppu. :)
 
Täällä tänään kp12 sijaan kp1, eli täti tuli. Ilmeisesti viikko sitten loppunut vuoto oli vaan kierukan jälkeistä tyhjennystä. Edellisistä kierukan aikaisista menkoista laskettuna edellinen kierto olis ollut pituudeltaan 31 päivää. No toivotaan, että tää viittaa nyt sitten vaan säännölliseen kiertoon... Tyhjennysvuoto oli lähes kivuton, tämä ei... Ihan tajuttomia vatsakramppeja koko aamun, ja ne mun eiliset "oviskivut" olikin siis oikeesti menkkakipuja... Pahoittelut omanapaisuudesta... Lievää harmitusta parhaillaan... : /

Mutta kertokaapa, miten tuo yk nyt sitten pitäis laskea? Edelliset kierukan aikaiset menkat alkanu 31.12., kierukka poistettu 16.1. (jolloin ultrassa siis näky tulossa oleva ovulaatio), tyhjennys vuoto alkoi 19.1... ja menkat tänään...

annsulille tsempit odotteluihin :)

pippurille tervetuloa :)
 
Na-dene, pahoittelut uudesta kierrosta. :hug: Mun ovissaldo on 2 tältä 1,5 vuodelta. Mulla näissä kahdessa kierrossa on ollut selkeät oviskivut. Oviksen aikoihin on munasarjan kohdalla painontunnetta, kirvelyä ja nippailuja. Ekassa oviskierrossa nännit tuli kosketusherkiksi ovulaation jälkeen, toisessa kierrossa ei. Toisessa oviskierrossa oviskivut eivät myöskään olleet niin selkeitä kuin ekalla kerralla. Ennen ovista muutamana päivänä ollut hennompia nippailuja. Tosin näitä nippailuja ollut myös ovuloimattomissa kierrossa. Mä ehkä laskisin, että tänään alkaneesta vuodosta alkoi yk.
 
annsulille tsemppiä jännäilyyn! Kyselit elintavoista: mitään dramaattisia muutoksia en ole itse tehnyt eikä mieskään, syödään muutenkin melko terveellisesti, paljon kasviksia, kalaa ym. Vitamiinilisinä D3 ja Multivita-poreet, siitä ja ruokavaliosta luulisin saavani tarpeellisen määrän foolihappoa. Aiemmin tuli satunnaisesti poltettua tupakkia, mutta joskus viime vuoden puolella se vaan jäi (ja hyvä niin - varmaan vauvakuumeen peruja). Alkoa ei ole tullut tänä vuonna otettua kuin kerran ja ajattelin sen nyt toistaiseksi siihen jättääkin. Mies ei polta ja alkoa käyttää kohtuullisesti :)

Täällä kp2/30 menossa ... edellinen kierto eli yk1 oli aikamoista jännäilyä, ensin oviksen bongaamisen, sitten r-testin. Onneksi kierto on säännöllinen ja oviksen tunnistan oireista, mutta tietenkin piti (ja pitää kai tässäkin kierrossa...) tarkistella tikuilla. Kamalaa, miten sitä oviksen jälkeen tunsi ja kuvitteli vaikka mitä oireita ...! :attn: Täti kyllä palautti maan pinnalle - ainakin hetkellisesti.

Mahtavaa, että on tällainen palsta ja voi lukea teidän muidenkin jännäilyä, tästä asiasta ei huvita vielä kavereille huudella ja jossakin haluaa kuitenkin vaihtaa ajatuksia. Kiitos siis tästä ! :flower: :)
 
Kamalaa, miten sitä oviksen jälkeen tunsi ja kuvitteli vaikka mitä oireita ...! :attn: Täti kyllä palautti maan pinnalle - ainakin hetkellisesti.
Voin niin samaistua ja toivonkin nyt kun leijun jossain taivaissa, että ei hirveän kamala romahtaminen tapahtuisi mensujen alkaessa. Siksi ajattelin että voisi toisaalta senkin takia tehdä testin jo aikasemmin niin ei järkyty kun veret housussa sitten.
 
Mulle saa päivittää yk11. Nyt meneillään kp 16 ja pe la sain kunnon ovisplussan. Nyt siis dpo 5 jos laskin oikein :) ja niin toivon että tää kierto jäis viimeiseksi yrittämiseksi, muuten tulee ai niin ihana vuosit täyteen :/ tää on eka luomukierto terojen jälkeen joten saas nähä. Normaalistihan mulla tulee menkat miten sattuu eli niitä ei vaan tuu.
Nyt kun kattelen tota listaa niin mähän kuulun niihin pisimpään yrittäneihin, ei kiva.
 
Viimeksi muokattu:
annsuli: Jep, ja jokaisesta pienimmäisestäkin mahan nipistyksestä mietti, että "onkohan tää nyt raskausoire...!?" Mulla niitä oireita tuntui n. viikko oviksen jälkeen vielä, mutta sitten kaikki katosivat ja tilalle tuli menkka-aavistelut ja tietenkin lopulta ne menkat. Toki on hyvä niitä testejä tehdä ja itekin tein (arvaa vaan kuinka monta ja monenako päivänä...), mutta vaikka ne oli negatiivisia ja tiedossa oli, että täti tulee niin silti sapetti ja oli tosi pettynyt olo tädin tulosta. Eipä olis voinut kuvitellakaan, miten höpöksi voi aikuinen ihminen mennä vauvakuumeen vuoksi! Noh, jospa siihen kuumeeseen vielä lääke löytyy :)
 
Na-denelle pahoittelut uudesta kierrosta! Ärsyttää varmasti kun on asennoitunut, että kierto on puolivälissä ja sitte joutuukin takas :(

Mä kanskaan voi ollenkaan luottaa omiin tuntemuksiini :) joka kierrossa tuntuu jos jonkinlaista nipistelyä ja muuta oiretta. Nytkin mulla on ollut kemiallisen jälkeen alavatsassa kaikenlaisia tuntemuksia ja aamuisin oksettava olo, vaikka testit on negoja. Ovistakaan en oo koskaan pystyny tuntemaan, kun mulla nipistelee mahaa vähän joka päivä :) Ainut oireeni, johon uskallan luottaa, on rintojen särky. Molemmissa raskauksissa se on ollut selvä oire, muulloin ei oo.
 
miss_piggy
Heippa!
Täällä eka neuvola takana, vielä ei ultrattu eikä sydänääniä kuunneltu. Verikokeet otettiin ja labraan pitäis toimittaa pissanäytteet. Sen verran selvisi että laskettu aika olis 12.9.
Plussatuulia ja ovisonnea tänne kaikille! :)

miss_piggy ja mini-possu 7+6
 
  • Tykkää
Reactions: LilyAlice
Mä voin kans samaistua teihin tuossa yrittämisen alkupuoliskolla... Jokaista erilaista fiilistä sitä mietti et onko tää nyt raskautumisen merkki. Mutta edelleen, tämän kuukauden aikana mä olen taas kuvitellu et oisin raskaana, vaikka menkat tuli... Vaikka tein negatiivisen raskaustestin. Et sais nyt tulla ne kuukautiset et päästäis kunnolla seuraavaan kiertoon. Tässä on nyt ollu nää pari kiertoo outoja ku mulla oli se kemiallinen raskaus..
Unohdin muuten kertoo, et mä nyt ostin sitten sitä Multivita imetys&raskaus-tabletteja ja oon ottanu niitä jo tovin joka aamu. Uuden kierron alussa vois kait ottaa vielä sen greippimehunkin käyttöön.
Mut se omanapailusta. Kiva kun miss_piggy tulit kertomaan kuulumisia. Happy for you :)
Nade-nelle pahoittelut uudesta kierrosta! :/ tarana, sullekin plussatuulia! Kyllä mä uskon, että yritys vielä palkitaan. Jotenkin se ois helpompaa, kun unohtais koko tämän vauvahaaveilun. Tiedän, että se on helpommin sanottu ku tehty. Mutta vaikka tämä on nyt laiha lohtu ni itsellänikin se kemiallinen raskaus tuli silloin ku lakattiin yrittämästä ja oltiin päätetty unohtaa koko vauvaprojekti hetkeksi (siltikään aloittamatta ehkäisyä uudestaan)..
Pakko vaan jaksaa kylvää uskoa! :heart:
 
Viimeksi muokattu:
Moikka kaikille!
Ajattelin tänne liittyä vaikka projekti vielä aika alussa onkin. Viime viikolla söin viimeset pillerit, menkat alko maanantaina eli jos osaan laskee ni ois nyt kp4? ( saa korjata jos olen väärässä).
Kierto tulee oleen varmaan aika sekasin kun 10 vuotta syöny pillereitä ja nyt 4 vuotta sillain et 3 laattaa putkeen.
En ajatellu heti alkaa tekeen mitää ovulaatio testejä, ehkä sit jos ei ala mitää tapahtuun. Vauvakuume on vaivannut jo pari vuotta mutta nyt nousi niin korkeelle etten enään pysty syömään pillereitä :)
mut voi kans lisätä tonne listaan, ikä 25 kp 3
 
Kääk! Rekisteröidyn sitten minäkin tänne kaksplussan palstalle :D
Olen ihan ulalla teidän hienoista termeistä ym ym. mutta eiköhän se siitä ;) Kuukauden päivät täällä vähän "vakoillut" teidän toimintaa ja nyt sitten minäkin voinen liittyä tänne? :) Onkohan tämä nyt oikea keskustelu minulle?
Vauvakuume alkoi tosissaan vaivaamaan loppuvuodesta ja vuodenvaihteen jälkeen uskalsin ehdottaa asiasta varovasti isännälle että mites olis? ;) Sain myötävän vastauksen ja pillerit jätin 11.1, menkat normisti alk.15.1 eli onko nyt sitten kp17?
Pillereitä syöny 10 vuotta ja ensimmäistä vaavia tässä siis yritetään ;) Muistan, että tunsin ennen pillereitä aina ovulaation, tosin en silloin mitään kirjaa pitänyt kiertopäivistä jne, pituus oli kuitenkin just sen 28pvä. Ja vahvat tuntemukset että ovis tapahtui tässä kierrossa myöhään illalla 27.1, kova viiltävä kipu vasemmalla munasarjan kohdalla joka jatkui seuraavaan päivään+ hieman sitäkin seuraavaan. Asia mikä vähän kaihertaa, on ettei oviskipuilun jälkeen illalla enää voitu peittoa heilutella erinäisistä syistä, mutta sinä aamulla se oli heilunut ja sitäkin edellisenä aamuna ;) mitkähän tässä voisi olla mahikset?? Kaikenlaisia mahanippailuja siellä vasemmalla ollut tuon jälkeen, ehkä mää vaan kuvittelen ja haaveilen liikaa? :D
Heh, taidan olla aika hätähousu asian kanssa "heti kaikki nyt" kun kuitenkin eka kierto vasta pillereiden jälkeen, mutta olen kyllä yllättynyt sikäli, että kierto alkanut menemään ihan normaalisti.. Oon lukenu kauhutarinoita siitä, että pillereiden jälkeen menis pitkään ennen kun kroppa kunnolla alkaa toimimaan, ettei ovulaatiota tapahdu oikeesti, vaikka tuntemuksia on jne. Ja siitä, että eka kierto saattaakin mennä ok, mutta toisessa voikin tulla harmituksia tai menkkoja ei tulekaan??
 

Yhteistyössä