aikuinen nainen
[QUOTE="Vieras";27945826]Aika ylimielistä että nimeät itsesi aikuiseksi naiseksi? Mikä susta sellaisen tekee? Ei voi yleistää että ihmiset olisivat lapsellisimpia täysi-ikäiseksi tullessaan. Osa toki on. Itselläni oli silloin jo elämän kaikkein rankimmat asita koettuna. Nyt olen 36 ja myöhemmin koetut rankatkin asiat ovat olleet silti helpompia kuin nuorena kokemani.[/QUOTE]
Lähes poikkeuksetta ovat. Itse en ole tavannut yhtään, joka ei olisi ollut, itseni mukaan lukien. Kukaan ei ole aikuistunut ennen kuin on tavalla tai toisella huomannut, ettei se 18 vuoden ikä tehnytkään aikuiseksi. Toisilla se asian tajuaminen vain on sellaista huomaamatonta, joillekin se on suorastaan herätys. Minusta on lapsellista väittää, ettei ole kokenut normaalia kehitysvaihetta. Jos näin on todellakin päässyt käymään, niin siitä olisin huolissani, sillä silloinhan aikuistumista ei ole tapahtunut.
Tietenkin nuorempana koetut kettelemukset ja rankat asiat ovat vaikeampia kuin aikuisena. Elämänkokemuksen myötä lisääntyy keinot, joilla käsitellä asioita ja selviytyä koettelemuksista. Siksi pienille lapsille täytyy sanoittaa asioita ja tunteita, koska heidän sanavarastonsa ja ja kyky käsitellä asioita on rajallinen. Rajallinen se on vielä teineilläkin ja jokaisenhan täytyy oppia oma tapansa käsitellä ja selviytyä. Jokainen kun on yksilö ja kokee asiat omalla tavallaan.
18 vuoden ikä tuo lisää oikeuksia, mutta myös velvollisuuksia ja vastuuta. Se on ihan uusi tilanne nuorelle ja aiheuttaa enemmän tai vähemmän hämmennystä. Vaikka vastuuta olisi lapsuudenkodissaan saanutkin harjoitella, on se silti joillekin hieman pelottavakin tilanne. Kaikille se on harppaus uuteen maailmaan ja tasapainoa hakiessa on haparointia. Siksi siinä vaiheessa ei voi kasvaa samalla aikuiseksi, vaikka kuinka olisi tilanne sitä vaativa. Kasvaminen tapahtuu vähitellen sitä mukaa, kun tasapaino löytyy ja ymmärtää oman raakiluutensa. Vaikka itse en tyttönen enää olekaan ja monenlaista rankkaakin elämänkokemusta on kertynyt, tiedostan silti olevani edelleen keskeneräinen. Oppimista ja kypsymistä tapahtuu edelleen, koko loppu elämän. Ei kukaan tule valmiiksi, vaan aina voi oppia ja oivaltaa jotain uutta.
Lähes poikkeuksetta ovat. Itse en ole tavannut yhtään, joka ei olisi ollut, itseni mukaan lukien. Kukaan ei ole aikuistunut ennen kuin on tavalla tai toisella huomannut, ettei se 18 vuoden ikä tehnytkään aikuiseksi. Toisilla se asian tajuaminen vain on sellaista huomaamatonta, joillekin se on suorastaan herätys. Minusta on lapsellista väittää, ettei ole kokenut normaalia kehitysvaihetta. Jos näin on todellakin päässyt käymään, niin siitä olisin huolissani, sillä silloinhan aikuistumista ei ole tapahtunut.
Tietenkin nuorempana koetut kettelemukset ja rankat asiat ovat vaikeampia kuin aikuisena. Elämänkokemuksen myötä lisääntyy keinot, joilla käsitellä asioita ja selviytyä koettelemuksista. Siksi pienille lapsille täytyy sanoittaa asioita ja tunteita, koska heidän sanavarastonsa ja ja kyky käsitellä asioita on rajallinen. Rajallinen se on vielä teineilläkin ja jokaisenhan täytyy oppia oma tapansa käsitellä ja selviytyä. Jokainen kun on yksilö ja kokee asiat omalla tavallaan.
18 vuoden ikä tuo lisää oikeuksia, mutta myös velvollisuuksia ja vastuuta. Se on ihan uusi tilanne nuorelle ja aiheuttaa enemmän tai vähemmän hämmennystä. Vaikka vastuuta olisi lapsuudenkodissaan saanutkin harjoitella, on se silti joillekin hieman pelottavakin tilanne. Kaikille se on harppaus uuteen maailmaan ja tasapainoa hakiessa on haparointia. Siksi siinä vaiheessa ei voi kasvaa samalla aikuiseksi, vaikka kuinka olisi tilanne sitä vaativa. Kasvaminen tapahtuu vähitellen sitä mukaa, kun tasapaino löytyy ja ymmärtää oman raakiluutensa. Vaikka itse en tyttönen enää olekaan ja monenlaista rankkaakin elämänkokemusta on kertynyt, tiedostan silti olevani edelleen keskeneräinen. Oppimista ja kypsymistä tapahtuu edelleen, koko loppu elämän. Ei kukaan tule valmiiksi, vaan aina voi oppia ja oivaltaa jotain uutta.