Miehelle näpäytys, kun muu ei tehoa..

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Väsynyt Äippä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
n400h vuodessa :) eli vähän enemmän meillä.

Aika tehoton olet, jos noihin hommiin saat kulumaan yli tunnin päivässä.

Mutta et taida tajuta, että lastenhoitoon ja kotitöihin kuluu paljon enemmän aikaa. Esimerkkinä mainittakoon, että pelkästään aamulla minulta menee tunti aikaa lasten takia. Jos pääsisin lähtemään suoraan itsekseni töihin, niin voisin nukkua tunnin pidempään. Lapset on saatava hereille, hampaat pestyä, koululaiselle aamupala, nuorempi viedään päiväkotiin ja vanhempi heitetään työmatkan varrella olevaan kouluun. Tässä vaiheessa ei siis vielä ole mitään varsinaisia kotitöitä tehty aamiaisastioiden tiskikoneeseen laittoa lukuunottamatta. Illalla töiden jälkeen odottaa paljon pidempi urakka, jotta saadaan kaikki päivän pakolliset velvoitteet suoritettua ja kiva olisi ehtiä jotain vapaamuotoistakin tekemään lasten kanssa. Eipä siinä siis luppoaikaa jää.

Aika luksusta olisi, jos voisin reilun tunnin hommien jälkeen keskittyä vain itseeni tai peräti pitää kokonaan vapaita löysäilypäiviä. Joiltakin miehiltä tämä tuntuu onnistuvan kätevästi raivopuuskalla uhaten. Minulla on kuitenkin sen verran vastuuntuntoa, etten jättäisi omia lapsiani ilman huolenpitoa.
 
[QUOTE="Elina";27877701]Meillä lumien pudotukseen katolta meni viime vuonna yksi päivä. Sitä ennen ei ole tarvinnut lumia koskaan pudotella, eikä ole tänä talvenakaan tarvinnut tehdä. Rännien putsaus tehdään kerran vuodessa. Puusavottaan ei montaa päivää vuodessa mene. Autot meillä huollatetaan ammattiliikkeessä. Nykyautoja ei edes itse pysty huoltamaan. Puiden viskominen 'uuniin' on lepäilyä verrattuna vaikkapa ruoanlaittoon lasten pyöriessä jaloissa.

Eipä tuo miestentyö-lista kovin vaikuttava ollut. Niihin naisten töihin menee paljon enemmän aikaa ja niitä tehdään päivittäin.[/QUOTE]

Juu teillä varmaan :) no kuulostaako toi kotityö lista kovin vativalta
10min päivässä astianpesukoneen täyttö
30min siivoilua järjestelyä
30min ruuan valmistus joka toinen pv
pyykkäys 3x viikko
imurointi kun tarvetta ei joka pv
luuttuaminen kun tarvetta sillon kun itse tein niin kerran viikko.
Loppuaika sitten onkin sitä kivaa omaa aikaa lasten kanssa :)
ja ennen kuin revit taas pikkarisi niin mä olen ollut 2 lapsen koti-isänä ja silloin ei puolison tarvinnut tehdä kotona yhtään mitään, ja anteeksi jo etukäteen mutta se ika oli rennointa aikaa elämässäni, sai nukkuu päikkyjä jos tahtoi ymym
 
ja Elina sä et kuulosta ihan terveeltä tai sit oot trolli :)
sillähän ei tietysti ole mitn merkitystä kuinka kaukaa niitä puita tarvii tuoda?
kuinka monta eri tason kattoa talossa on, kuinka paljon kolattavaa on sulle varmaan Naisena on vaikea ymmärtää tälläisiä :) asioita..
 
[QUOTE="Elina";27877791]Aika tehoton olet, jos noihin hommiin saat kulumaan yli tunnin päivässä.

Mutta et taida tajuta, että lastenhoitoon ja kotitöihin kuluu paljon enemmän aikaa. Esimerkkinä mainittakoon, että pelkästään aamulla minulta menee tunti aikaa lasten takia. Jos pääsisin lähtemään suoraan itsekseni töihin, niin voisin nukkua tunnin pidempään. Lapset on saatava hereille, hampaat pestyä, koululaiselle aamupala, nuorempi viedään päiväkotiin ja vanhempi heitetään työmatkan varrella olevaan kouluun. Tässä vaiheessa ei siis vielä ole mitään varsinaisia kotitöitä tehty aamiaisastioiden tiskikoneeseen laittoa lukuunottamatta. Illalla töiden jälkeen odottaa paljon pidempi urakka, jotta saadaan kaikki päivän pakolliset velvoitteet suoritettua ja kiva olisi ehtiä jotain vapaamuotoistakin tekemään lasten kanssa. Eipä siinä siis luppoaikaa jää.

Aika luksusta olisi, jos voisin reilun tunnin hommien jälkeen keskittyä vain itseeni tai peräti pitää kokonaan vapaita löysäilypäiviä. Joiltakin miehiltä tämä tuntuu onnistuvan kätevästi raivopuuskalla uhaten. Minulla on kuitenkin sen verran vastuuntuntoa, etten jättäisi omia lapsiani ilman huolenpitoa.[/QUOTE]

Veikkaan että sun mies on tehnyt itsemurhan tai ainakin suunnittelee sitä.
 
Oma isäni ilmensi aikoinaan tuntuvaa halveksuntaa kotiäitinä ollutta äitiäni kohtaan, joka hoiti täysin kolme lasta ja pientilan eläimineen. Isä toimi yrittäjänä muissa hommissa ja katsoi omaavansa oikeuden runsaaseen vapaa-aikaan, koska kävi palkkatyössä. Sillä ei ollut merkitystä, että äitinikin sai mukavasti ansioita vaateompelulla, kotoa käsin tehty työ ei ollut työtä. Meillä oli aina siistiä ja hyvää ruokaa, tuoretta leipää ja hyvin hoidettu hyötypuutarha. Äiti hoiti meidän lasten osalta kaiken, isän osa oli lähinnä kuritus ja harrastuksiin kuskaaminen. Minkäänlaista arvostusta ei äidille herunut, paska akka kuvitteli että raha kasvaa puussa, hänen selkänahkaansa me loiset syötiin.

Äiti meni töihin ja kotihommat sekä lastenhoito yövalvomisineen kuului - yllätys, yllätys - edelleen äidille. Nyt asiaa perusteltiin sillä, että äidin palkka oli pienempi :) Isäni pääsi sitten lopulta perheestään tarpeeksi perseiltyään ja seuraavat vuodet valitti elareista, joilla hän kustantaa entisen akkansa humputtelun kuulemma. Oli siinä hieno mies :heart:
 
  • Tykkää
Reactions: Millenia
Juu teillä varmaan :) no kuulostaako toi kotityö lista kovin vativalta
10min päivässä astianpesukoneen täyttö
30min siivoilua järjestelyä
30min ruuan valmistus joka toinen pv
pyykkäys 3x viikko
imurointi kun tarvetta ei joka pv
luuttuaminen kun tarvetta sillon kun itse tein niin kerran viikko.
Loppuaika sitten onkin sitä kivaa omaa aikaa lasten kanssa :)
ja ennen kuin revit taas pikkarisi niin mä olen ollut 2 lapsen koti-isänä ja silloin ei puolison tarvinnut tehdä kotona yhtään mitään, ja anteeksi jo etukäteen mutta se ika oli rennointa aikaa elämässäni, sai nukkuu päikkyjä jos tahtoi ymym

Jos sinä et koti-isänä muita hommia tehnyt, niin vaimosi on joutunut tekemään vielä aika paljon. Vessat pitää pestä, kaupassa on käytävä, kylpyhuonetta pitää kuurata. Silittämistäkin on joskus.

Lasten vaatteiden kanssa puljaamiseen menee uskomattoman paljon aikaa. Herralla ei taida olla aavistustakaan, kuinka paljon aikaa kuluu, kun vaatekaappeja pitää käydä läpi muutaman kerran vuodessa. Sesonkivaatteet on päivitettävä aina vuodenaikojen vaihtuessa ja sisävaatteet on käytävä säännöllisesti läpi. Pienet vaatteet pois ja tilalle isompia. Luulet varmaan, että ne isommat vaatteetkin ilmestyvät sinne kaappeihin jonkun taikakeijun taikasauvasta. Vai kulutatko sinä kenties mielelläsi aikaa shoppailemassa?

Aikamoista vähättelyä.
 
  • Tykkää
Reactions: Millenia
Juu teillä varmaan :) no kuulostaako toi kotityö lista kovin vativalta
10min päivässä astianpesukoneen täyttö
30min siivoilua järjestelyä
30min ruuan valmistus joka toinen pv
pyykkäys 3x viikko
imurointi kun tarvetta ei joka pv
luuttuaminen kun tarvetta sillon kun itse tein niin kerran viikko.
Loppuaika sitten onkin sitä kivaa omaa aikaa lasten kanssa :)
ja ennen kuin revit taas pikkarisi niin mä olen ollut 2 lapsen koti-isänä ja silloin ei puolison tarvinnut tehdä kotona yhtään mitään, ja anteeksi jo etukäteen mutta se ika oli rennointa aikaa elämässäni, sai nukkuu päikkyjä jos tahtoi ymym

Siksi ongelmaa ei tulekaan. Kotona oleva hoitaa kotityöt, kun taas töissä käyvä viettää lasten kanssa laatuaikaa illalla ja kotona oleva voi viettää silloin aikaa yksin omissa harrastuksissa. Sen lisäksi vielä yhteinen aika.
 
Kumpi hoitaa yötyöt? Pelkästään kotona olevako?

Entä kun molemmat on töissä, miten silloin menetellään kotitöiden kanssa?
 
[QUOTE="Hilla";27879397]Jos sinä et koti-isänä muita hommia tehnyt, niin vaimosi on joutunut tekemään vielä aika paljon. Vessat pitää pestä, kaupassa on käytävä, kylpyhuonetta pitää kuurata. Silittämistäkin on joskus.

Lasten vaatteiden kanssa puljaamiseen menee uskomattoman paljon aikaa. Herralla ei taida olla aavistustakaan, kuinka paljon aikaa kuluu, kun vaatekaappeja pitää käydä läpi muutaman kerran vuodessa. Sesonkivaatteet on päivitettävä aina vuodenaikojen vaihtuessa ja sisävaatteet on käytävä säännöllisesti läpi. Pienet vaatteet pois ja tilalle isompia. Luulet varmaan, että ne isommat vaatteetkin ilmestyvät sinne kaappeihin jonkun taikakeijun taikasauvasta. Vai kulutatko sinä kenties mielelläsi aikaa shoppailemassa?

Aikamoista vähättelyä.[/QUOTE]

onneksi tuohon vähättelyyn ei muut syyllisty :) Tokihan kerran viikossa tehtävä vessan pesu tai kerran kuukaudessa tehtävä saunan pesu on huomattavasti rankempaa kuin vaikka päivittäin tehtävä halkojen hakkaus ja lämmitys :) Ja en nyt tiedä mutta kovasti tuntuu että tuo emäntä nauttii siitä kun pääsee ostelemaan lapsille vaatteita :)

ps: sitten kun emäntä on joskus töissä niin meidän suhteessa on selviö että minä hoidan kotia ja lapsia enemmän kuin hän..
 
Aika harva talo Suomessa lämpiää puilla, joten kun tämä puusavotan poistaa miesten töiden listalta, niin eipä sinne enää juuri mitään jää...Nyt en siis puhu juuri sinusta, vaan yleisesti näistä suomalaisista laiskuriukoista.
 
[QUOTE="Hilla";27880729]Aika harva talo Suomessa lämpiää puilla, joten kun tämä puusavotan poistaa miesten töiden listalta, niin eipä sinne enää juuri mitään jää...Nyt en siis puhu juuri sinusta, vaan yleisesti näistä suomalaisista laiskuriukoista.[/QUOTE]

aikamoista vähättelyä :)
 
[QUOTE="Hilla";27879461]Kumpi hoitaa yötyöt? Pelkästään kotona olevako?

Entä kun molemmat on töissä, miten silloin menetellään kotitöiden kanssa?[/QUOTE]

Kotityöt tekee se, kuka ehtii. Niitä voi myös delegoida isommille lapsille.

Aiemmat vauvani ovat olleet ihan hyviä yönukkujia noin keskimäärin, enkä mie ole unistani juuri karsinut vauvojen takia yksinään. En usko, että Datankaan kummemmin tarvii vaivautua meidän vauvan tähden. Eri asia sitten, jos on jotain erityistä, mutta meidän hoitoringissä on varmasti muitakin aikuisia ilolla hönnimään tätä iltatähteä.

En ole kokenut kotitöitä isona taakkana yksin, joten kaksin jaettuna vielä vähemmän. Mutta emme ole kumpikaan erityisen siivoja ihmisiä. :D
 
[QUOTE="Hilla";27881511]Ei ole, vaan faktaa.[/QUOTE]

kuin myös se että tänään klo 08.00 -18.00 kotitöihin on mennyt 38min ja täällä on siistimpää nyt kuin aamulla :)
ai niin ja 2 lasta on tossa pyörinyt jaloissa :)
 
kuin myös se että tänään klo 08.00 -18.00 kotitöihin on mennyt 38min ja täällä on siistimpää nyt kuin aamulla :)
ai niin ja 2 lasta on tossa pyörinyt jaloissa :)

Olet tainnut unohtaa ne kaikki sesonkihommat tältä päivältä. Ja muutenkin kuulostaa vähättelyltä tuo ajankäyttö. Pelkästään pöydän kattamisiin, raivaukseen ja pyyhkimisiin viisi kertaa päivässä menee tuo aika.

Sen lisäksi vielä pitää tehdä se ruoka. Pyykitkään eivät mene itsestään koneeseen, narulle ja kaappeihin. Siihenkin hommaan menee helposti puoli tuntia.

Kauppareissuun menee lähemmäs puoli tuntia.

Hammaspesut, suihkut ja rasvaukset vievät helposti puoli tuntia useamman lapsen kanssa. Ai niin, mutta nämähän eivät olekaan sinun mielestäsi 'töitä', vaan omaa aikaa.
 
[QUOTE="Hilla";27886055]Olet tainnut unohtaa ne kaikki sesonkihommat tältä päivältä. Ja muutenkin kuulostaa vähättelyltä tuo ajankäyttö. Pelkästään pöydän kattamisiin, raivaukseen ja pyyhkimisiin viisi kertaa päivässä menee tuo aika.

Sen lisäksi vielä pitää tehdä se ruoka. Pyykitkään eivät mene itsestään koneeseen, narulle ja kaappeihin. Siihenkin hommaan menee helposti puoli tuntia.

Kauppareissuun menee lähemmäs puoli tuntia.

Hammaspesut, suihkut ja rasvaukset vievät helposti puoli tuntia useamman lapsen kanssa. Ai niin, mutta nämähän eivät olekaan sinun mielestäsi 'töitä', vaan omaa aikaa.[/QUOTE]

joo toi oli helppo pv ku oli ruuat valmiina, ei tarvinnut muut kuin syöttää lapset ja siivoilla, loppuaika oli lasten kanssa oleskelua ;) minkä ei pitäisi olla kovin vaikeaa kai?
Jos ihminen pesee pyykkiä jok pv. käy kaupassa joka pv.. imuroi joka pv niin mun mielestä se kyllä kertoo kovasti ettei ole elämänhallinta kunnossa, ja ei tosiaan oo ihme jos väsyy.. Tosin vaikka tekisin kaikki noi mainitsemasi asiat joka ikinen pv aikaa noihin ei menisi kuin 4-5h ;)
4v osaa muuten jo itse käydä suihkussa, pienempää ei voi ihan hirmu useiin pestä :) onko e muuten kotityö jos käy laste kanssa saunassa :)
 
En ole missään sanonut, että näitä asioita pitää joka päivä tehdä, mutta useamman kerran viikossa kuitenkin on pestävä pyykkiä ja käytävä kaupassa. Imuroinnista en puhunut sanaakaan. Meillä imuroidaan korkeintaan kerran viikossa.

Onko sinun mielestäsi lasten kanssa saunassa käyminen omaa vapaa-aikaasi?
 
[QUOTE="Hilla";27886614]
Onko sinun mielestäsi lasten kanssa saunassa käyminen omaa vapaa-aikaasi?[/QUOTE]

Pakko palata tähän ketjuun. Voi pyhä sylvi, totisesti lasten kanssa saunassa käyminen on omaa vapaa-aikaani. Kotityökö se sinusta on?

Entä jos menen lasten kanssa vapaapäivänäni kylpylään? Kotitöitä taas? Ei ihme jos joidenkin elämä on yhtä raatamista.
 
[QUOTE="Höh";27886643]Pakko palata tähän ketjuun. Voi pyhä sylvi, totisesti lasten kanssa saunassa käyminen on omaa vapaa-aikaani. Kotityökö se sinusta on?

Entä jos menen lasten kanssa vapaapäivänäni kylpylään? Kotitöitä taas? Ei ihme jos joidenkin elämä on yhtä raatamista.[/QUOTE]

Ei kyse ole kotityöstä, eikä raatamisesta, mutta ei omasta vapaa-ajastakaan. Vanhempien pitäisi saada omaa vapaa-aikaa tasapuolisesti. Siitä tässä on kysymys, jos on se alkuperäinen asia unohtunut.

Ohjatulle liikuntatunnille et voi ottaa lapsia mukaan, joten silloin äiti tarvitsee sitä oikeaa vapaa-aikaa. Laiska isä ei voi kuitata tätä sillä, että lasten kanssa oleminen ei ole kotityötä, vaan se äiti on ihan oikeasti 'päästettävä' pois kotoa ilman lapsia.
 
Vastuullisissa ammateissa on muuten usein työnohjaus tarpeen. Kotiäitinä ollessani näin omat, rauhalliset, YKSINÄISET hetkeni eräänlaisena "työnohjauksena". Vaikkapa kävelylenkillä tai uidessa tuli usein ihan arkeenkin liittyviä ajatuksia ja oivalluksia, jotka kantoivat eteenpäin. Esim. jos joku asia oli lasten kanssa vaikea (vaikka nukkumaanmeno), tuli mieleen joku uusi ratkaisu sen sijaan, että olisin jumiutunut vanhaan linjaan tai valtataisteluun, joka ei johda mihinkään.

Nyt näitä oivalluksia tulee usein matkalla töihin ja töistä kotiin. Irtiottoja pidän siis välttämättöminä. Toisaalta tuohon "onko saunominen omaa aikaa" - ei se sitä omaa aikaa ole, jota jokainen kaipaa (siis lasten kanssa saunominen), mutta en nyt jakaisi elämää töihin ja täydelliseen vapaa-aikaan. Suurin osa ei oikeastaan ole kumpaakaan - toki lasten kanssa touhutessa on se tietty vastuu, eivätkä aivot saa tarpeellista nollaustaukoa silloin, mutta toisaalta on surullista, jos kotiäiti kokee kaiken lapsiin liittyvän "työnä", eikä osaa ottaa rennosti ja nauttia lastensa seurasta.

Olen sitä mieltä, että omaa aikaa tulisi jokaisella (työssäkäyntiin tai kotonaoloon katsomatta) olla ainakin viikottain, ja sellaista, että saa tehdä mitä haluaa kenen kanssa haluaa tai yksin. Sellaista aikaa taas tulisi olla päivittäin, että nauttii ja rentoutuu oman perheen kanssa, sen sijaan että suorittaisi askartelua, suorittaisi saunomista, suorittaisi hampaidenpesua, suorittaisi yhteistä päivällistä. Jos nämä tuntuvat suoritteilta, lienee syytä löysätä käytäntöjään.
 
[QUOTE="Hilla";27886686]Ei kyse ole kotityöstä, eikä raatamisesta, mutta ei omasta vapaa-ajastakaan. Vanhempien pitäisi saada omaa vapaa-aikaa tasapuolisesti. Siitä tässä on kysymys, jos on se alkuperäinen asia unohtunut.

Ohjatulle liikuntatunnille et voi ottaa lapsia mukaan, joten silloin äiti tarvitsee sitä oikeaa vapaa-aikaa. Laiska isä ei voi kuitata tätä sillä, että lasten kanssa oleminen ei ole kotityötä, vaan se äiti on ihan oikeasti 'päästettävä' pois kotoa ilman lapsia.[/QUOTE]

Edelleen olen sitä mieltä, että kaikki tarvitsevat silloin tällöin myös aivan omaa aikaa. Toiselle se on ryhmäliikuntaa, toiselle leffareissu tai kahvittelu kaverin kanssa, jollekulle riittää sohvalla neulominen lasten käytyä nukkumaan.

Mutta onko oikea keino ajaa tätä asiaa se, että väittää joka ainoan lasten kanssa vietetyn hetken olevan kotitöitä? Meille työssäkäyville vanhemmille ne saunaillat lasten kanssa ovat ihan oikeasti päivän kohokohtia. Toisaalta tykkään myös ihan hirveästi sytyttää takan yksinäni aamulla ja lukea lehteä, vaikka joku ketjussa laskee puulämmityksenkin "kotityöksi".

Erikseen sitten ovat imuroinnit, tiskaukset, yövalvomiset ja sen sellaiset. Usko pois, niitäkin on tullut tehtyä, eivätkä ne muutu yhtään sen kivemmiksi, vaikka myy ison osan päivästään työnantajan käyttöön.
 
[QUOTE="Hilla";27886796]Eli kun vaimosi anoo sinulta lupaa käydä kerran viikossa jossakin kodin ulkopuolisessa harrastuksessa, niin ehdotat hänelle sen sijaan lasten kanssa saunomista. Sama asia, kun kerran kumpikaan ei ole kotityötä.

Juuri tällaisten urpojen ukkojen takia näitä aloituksia tänne tulee.[/QUOTE]

Edelleen minua ärsyttää tämä suunnaton kaksinaismoralismi. Kaikkien kannalta olisi parasta, että puolisot vaihtelisivat vetovastuuta töissä ja kotona. Näin kaikki tietäisivät, miltä se toinen rooli tuntuu. Mutta jos tällaista erehtyy ehdottamaan, alkavat toiset äidit heilutella "huono äiti" -korttia.

Minä voin ihan suoraan sanoa, että siinä vaiheessa kun mieheni ilmoittaa lasten kanssa saunomisen kuuluvan kotitöihin, minä katson että on vetovastuun vaihtamisen aika. Ukko töihin, minä kotiin.

Ja kyllä, mieheni käy harrastamassa välillä ihan yksinkin.
 
  • Tykkää
Reactions: astrolabe
[QUOTE="Hilla";27886796]Eli kun vaimosi anoo sinulta lupaa käydä kerran viikossa jossakin kodin ulkopuolisessa harrastuksessa, niin ehdotat hänelle sen sijaan lasten kanssa saunomista. Sama asia, kun kerran kumpikaan ei ole kotityötä.

Juuri tällaisten urpojen ukkojen takia näitä aloituksia tänne tulee.[/QUOTE]

Minusta tuo tarkoittaa, että vaimo voi lähteä muualle halutessaan. Sehän on oman ajan määritelmä. Isä voi aivan hyvin käydä lasten kanssa saunassa.

Minulle tuo aika on lasten kanssa vietettävää yhteistä aikaa. Kotona oleva on saanut viettää lasten kanssa päivän, toisen tulee saada oma osansa. Joten töissäkäyvä on luonnollisesti työpäivän jälkeen lasten kanssa enemmän kuin kotona ollut. Poikkeuksia tästä voidaan tehdä, kuten aina.
 
Yhteistyössä