Jos olisit mennyt "väärän" miehen kanssa naimisiin ja rakastaisit toista, eroaisitko vai jäisitkö?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
[QUOTE="vieras";27883401]Ap, murehdit, miten lähipiiri suhtautuu yms. kerro heille sama kuin täällä, eli että nukutte eri huoneissa, ette keskustele mistään... jne. Kyllä jokainen järkevä ihminen tajuaa, että tuollainen elämä voi ahdistaa.[/QUOTE]

Tiedän myös sen, että minut tuomitaan siitä, etten ole yrittänyt tarpeeksi eli toisin sanoen syyllistetään, etsitään vikaa vain minusta. Täytyy tosiaan todeta, että myös mies on yhteistyöhaluton, vaisu, jne. eli molemmat taidamme tietää avioliittomme olleen virhe.
 
Jäin. Sen takia että mies on paras mahdollinen isä lapsille ja rakastaa minua aidosti. Meillä ei mene mitenkään huonosti, kaikki on ihan hyvin. Meillä ei suuremmin riidellä, vietetään aikaa sekä kaksin että perheenä, asiat on ihan hyvin. Tiedun kyllä ottavani siipeeni tässä leikissä mutta en halua satuttaa muita läheisiä.
 
Jäin. Sen takia että mies on paras mahdollinen isä lapsille ja rakastaa minua aidosti. Meillä ei mene mitenkään huonosti, kaikki on ihan hyvin. Meillä ei suuremmin riidellä, vietetään aikaa sekä kaksin että perheenä, asiat on ihan hyvin. Tiedun kyllä ottavani siipeeni tässä leikissä mutta en halua satuttaa muita läheisiä.

Meillä taas ei _yhteisiä_ lapsia ole, joten lähtemällä en rikkoisi mitään. Toki lapsillemme olisi tärkeää saada elää perheidyllissä, mutta ovat tottuneet joka tapauksessa jo pieninä siihen, että biovanhemmat ovat eronneet.
 
Rakkaudeton liitto ei ole oikein kenellekään, mutta ihan aluksi lähtisin purkamaan vyyhtiä keskustelemalla miehesi kanssa. Kertomalla hänelle tunteesi, ettet ole onnellinen, avioliittonne ei ole tyydyttävä. Yhdessä keskustelisitte tilanteestanne, ehkäpä kokeilisitte parantaa tilannetta tai jospa miehesikin on pohtinut eroa jo pitemmän aikaa ja päätyisitte sitten siihen?

Ei mielestäni avioliitosta eroamispäätöstä kuulu tehdä toisen osapuolen yksin, vaan yhdessä keskustellen. Aina ei tietenkään päästä molempia tyydyttävään ratkaisuun/ olla samaa mieltä, mutta en ymmärrä sitäkään, että apua/ tukea haetaan mistä tahansa muualta, paitsi siltä omalta puolisolta.

Ja eihän se tilanne tuosta mihinkään voi muuttuakaan, jos ette yhdessä ala tekemään tilanteelle jotain. Oli se sitten eroamispäätös tai suhteen elvyttäminen, parantaminen, ehkäpä uudelleen rakentaminen.
 
[QUOTE="Vieras";27888636]Rakkaudeton liitto ei ole oikein kenellekään, mutta ihan aluksi lähtisin purkamaan vyyhtiä keskustelemalla miehesi kanssa. Kertomalla hänelle tunteesi, ettet ole onnellinen, avioliittonne ei ole tyydyttävä. Yhdessä keskustelisitte tilanteestanne, ehkäpä kokeilisitte parantaa tilannetta tai jospa miehesikin on pohtinut eroa jo pitemmän aikaa ja päätyisitte sitten siihen?

Ei mielestäni avioliitosta eroamispäätöstä kuulu tehdä toisen osapuolen yksin, vaan yhdessä keskustellen. Aina ei tietenkään päästä molempia tyydyttävään ratkaisuun/ olla samaa mieltä, mutta en ymmärrä sitäkään, että apua/ tukea haetaan mistä tahansa muualta, paitsi siltä omalta puolisolta.

Ja eihän se tilanne tuosta mihinkään voi muuttuakaan, jos ette yhdessä ala tekemään tilanteelle jotain. Oli se sitten eroamispäätös tai suhteen elvyttäminen, parantaminen, ehkäpä uudelleen rakentaminen.[/QUOTE]

Ollaan kyllä aika paljon asiasta juteltukin, eikä mieskään ole onnellinen. Hänelle olen elämänsä rakkaus, mutta tietää, ettei asia päde toisinpäin eikä kestä elää tällaisessa tilanteessa. Lopullista päätöstä emme ole saaneet tehtyä, ja yritänkin tässä pikkuhiljaa päättää oman kantani mielessäni, jotta voin alkaa kypsytellä asiaa ja totuttautua eroajatukseen. Ei se ero mikään helppo juttu kaikesta huolimatta ole.
 
Minä menin aikanaan väärän miehen kanssa naimisiin ja elin avioliitossa 15 vuotta. En sitä varsinaisesti kadu, sain kaksi ihanaa lasta, mutta jälkikäteen ajateltuna se ei olisi todellakaan kannattanut. En ole koskaan rakastanut miestäni ja hän on sen aina tiennyt. Ihan ok elämä meillä silti oli, kunnes erottiin puolisen vuotta sitten.

Joten en suosittele odottelemaan yhtä kauan kuin itse tein.
 
Sanoit, että alussa vanha rakkaus oli vain taka-alalla ja koit nykyisen miehesi olevan juuri se jonka kanssa haluat naimisiin. Itse olen kokenut ensirakkauden voiman ja vaikuttavuuden pitkään omassa elämässäni. Pääsin siitä lopulta eroon oman tietoisen henkisen irtautumisen ja taaksejättämisen avulla. Ennen sitä irtautumista huomasin kuitenkin sen, että kipeä kaipuu tuli esille vain yksinelämisaikoina tai parisuhteessa ollessa, kun oli huonompi kausi.
Mietinkin nyt, että katsottekohan te miehenne kanssa ihan väärästä suunnasta tätä asiaa? Onkohan tämä vanha rakkaus todellakin se oikea syy teidän ongelmillenne? Huomasin nimittäin myös sen silloin aikanaan, että se vanha rakkaus antoi sillä lailla voimia, että aina tiukan paikan tullen ajatteli, että no, eihän tämä voikaan onnistua, koska oikeastihan minun rakas olisi kuulunut olla "Se". Tämä ajattelutapa suojasi minun itsetuntoani, mutta ei se kyllä paljon muuta hyvää tuonut, eikä ainakaan auttanut panostamaan kaikkeansa käsillä olevaan suhteeseen, eikä myöskään auttanut irtautumaan huonosta parisuhteesta, koska eihän sitä parempaa, "sitä oikeaa" voinut kuitenkaan saada.
Jos miehesi sanoo, että sinä olet hänelle se oikea -ja siis kykenee sanomaan näin vaikka nukutte jo eri huoneissakin!!- niin voisitte miettiä (ilmeisesti siis pystytte myös keskustelemaan, ja aika kipeistäkin asioista) olisiko se kuitenkin joku muu asia mikä teitä on vienyt erilleen ja olisiko se korjattavissa. Useimmissa suhteissa, sen kaikkein rakkaimmankin kanssa, on todella paljon yhteensovittamista ja työtä , ja se on myös rikkaus, se kyllä kannattaa. Jos siitä vain selviää niin te molemmat olette onnellisempia ja täydempiä ihmisiä kuin olisitte olleet vaihtuvissa parisuhteissa tai yksin. Me olemme ihmisinä jo erilaisia ja sitten vielä sukupuolten erilaisuudet!
Onko historiassa esim. jotain joka tekee pelkoja, tai onko miehen (tai omasi) arjen rakkauden käytännön osoitukset jääneet niin vähiin, että sinä et vain enää kykene itsekään tuntemaan, tai jotain muuta? Kannattaa luoda hyviä arjen hellyystapoja (yhteinen peitto, ilta-, lähtö-, ja tulosuukko, vierekkäin television ääressä yms.) niin ne auttavat hankalien aikojen tullessa selviämään pattitilanteista.
 

Yhteistyössä