Jos olisit mennyt "väärän" miehen kanssa naimisiin ja rakastaisit toista, eroaisitko vai jäisitkö?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras"

Vieras
Kysymys jo otsikossa, mutta jos olisit tehnyt tyhmän ja hätiköidyn päätöksen ja mennyt naimisiin ns. kakkosvaihtoehdon/toiseksi parhaan miehen kanssa naimisiin, ja rakastaisit silti sitä ns. ykkösvaihtoehtoa etkä saisi rauhaa ajatuksiltasi, eroaisitko? Vai jäisitkö kärvistelemään epätyydyttävään avioliittoon sillä periaatteella, että tehty mikä tehty ja luvattu mikä luvattu?
 
En todellakaan suosittele loppuelämän hukkaan heittämistä. Jos olet väärän kanssa aviossa, niin sieltä pääsee pois.

Totta. Mutta tuntuu kuin olisin tehnyt petoksen. :( Toisaalta jos vaakakupissa painaa onneton elämä ja onnellinen (?) elämä, niin kyllähän se tuonne jälkimmäisen puoleen kallistuu. Inhottaa oma impulsiivisuus ja väärät valinnat... Mitä kaikki ajattelevat, kuinka paljon tulen saamaan lokaa niskaani jne...
 
Mikä on saanut sut tekemään noin? Noh, en mä kyllä jäisi. Yks elämä vaan (ainakin luultavasti).

Suoraan sanottuna en edes tiedä. Ehkä osaksi johtuu luonteestani (kärsimätön, impulsiivinen, vähän dramaattinen ja seikkailunhaluinen, jne.) ja osaksi siitä, että kuvittelin idioottimaisesti, että unohdan sen elämäni rakkauden jos menen naimisiin toisen kanssa... Ja että kyllä sen toisen kanssa alkavat asiat sujua ja "ihan jees" tunteet muuttua roihuavaksi rakkaudeksi. Ja kyllähän meillä aluksi olikin aviomieheni kanssa rakkautta (näin siis luulin) mutta eipä se tainnut sitä olla. Oon sentään jo aikuinen ihminen, että siinä mielessä tällainen tempaus on erittäin, erittäin ajattelematonta.
 
[QUOTE="vieras";27881496]Totta. Mutta tuntuu kuin olisin tehnyt petoksen. :( Toisaalta jos vaakakupissa painaa onneton elämä ja onnellinen (?) elämä, niin kyllähän se tuonne jälkimmäisen puoleen kallistuu. Inhottaa oma impulsiivisuus ja väärät valinnat... Mitä kaikki ajattelevat, kuinka paljon tulen saamaan lokaa niskaani jne...[/QUOTE]

Mitä se toisten loka, jos toinen vaihtoehto meinaa loppuelämää onnettomana?

Olen ollut onnettomasti avioliitossa ja nyt onnellisesti. Ero on julmetun suuri, enkä voi suositella onnetonta oloa kellekään.
 
Mitä se toisten loka, jos toinen vaihtoehto meinaa loppuelämää onnettomana?

Olen ollut onnettomasti avioliitossa ja nyt onnellisesti. Ero on julmetun suuri, enkä voi suositella onnetonta oloa kellekään.

Pitäisi pitää pää pystyssä ja ajatella tosiaan niin, että on vain tämä yksi elämä ja se ei kuulu muille. Vastuu on jokaisen omissa käsissä. Lähipiirini toitottaa, kuinka upea ja hyvä mies mulla on. No onhan hän, mutta ei minulle :'(
 
[QUOTE="vieras";27881534]Määrätietoinen nainen vaihtaa aina miestä heti kun kohtaa paremman. Empimiseen ei ole varaa koska onni voi kävellä ohi ja elämä mennä hukkaan.[/QUOTE]

En ole kohdannut ketään "parempaa". Oikeastaan mieheni on varmaan parasta, mitä koskaan saattaisin löytää. En vaan tunne oloani oikeaksi hänen kanssaan. En voi suhteessamme hyvin, vaikka mitään varsinaista ongelmaa ei ole. Minulla ei ole tunteita häntä kohtaan. Olen ahdistunut, alakuloinen, masentunut. Kaipaan vain sitä, ketä rakastan - olen rakastanut jo yli kymmenen vuotta. :/
 
Oletko miettinyt syitä, miksi oletkin rakastunut toiseen mieheen?

En jäisi liittoon, jossa en olisi onnellinen. Se on itsensä pettämistä, sekä toisenkin osapuolen.

Tämä toinen mies on siis ollut elämässäni jo kauan ennen aviomiestäni. Luulin päässeeni tästä toisesta miehestä jo eroon, luulin, että viimeistään avioliitto toisen kanssa saa tunteeni kuolemaan. Niin ei kuitenkaan käynyt, ja elämäni on nyt järkyttävän sekavaa. Tiedän, että olen tehnyt sen perinteisimmän mokan mitä voi tehdä, eli aloittanut uuden suhteen vaikka vanhoja tunteita jäljellä/käsittelemättä. En vaan voinut uskoa, että näin todella kävisi.
 
Väärän ihmisen kanssa kuihtuu henkisesti kokoon, eikä sille toiselle ihmiselle jää kuin tyhjä, intohimoton kuori. Siinä menee hukkaan niin oma kuin toisenkin elämä. Eli tietyssä mielessä on suorastaan ihmisen velvollisuus lähteä, varsinkin jos kyseessä on lapseton liitto.

Toinen juttu on se, että aloittaja kuvailee itseään "kärsimättömäksi, impulsiiviseksi, vähän dramaattiseksi ja seikkailunhaluiseksi". Tuon nojalla voi olla, että hän ajattelee aviomiehestään huomenna toisin kuin tänään. Voi olla, että tämä "ihan kiva" aviomies onkin hänelle viime kädessä parempi valinta kuin se roihuavan rakkauden kohde. Tai sitten voi olla, että hän ei löydä onneaan kenenkään kanssa ennen kuin löytää keinot hallita impulssejaan.

Ei voi tietää.
 
[QUOTE="Entinen Ksantippa S.";27881624]Väärän ihmisen kanssa kuihtuu henkisesti kokoon, eikä sille toiselle ihmiselle jää kuin tyhjä, intohimoton kuori. Siinä menee hukkaan niin oma kuin toisenkin elämä. Eli tietyssä mielessä on suorastaan ihmisen velvollisuus lähteä, varsinkin jos kyseessä on lapseton liitto.

Toinen juttu on se, että aloittaja kuvailee itseään "kärsimättömäksi, impulsiiviseksi, vähän dramaattiseksi ja seikkailunhaluiseksi". Tuon nojalla voi olla, että hän ajattelee aviomiehestään huomenna toisin kuin tänään. Voi olla, että tämä "ihan kiva" aviomies onkin hänelle viime kädessä parempi valinta kuin se roihuavan rakkauden kohde. Tai sitten voi olla, että hän ei löydä onneaan kenenkään kanssa ennen kuin löytää keinot hallita impulssejaan.

Ei voi tietää.[/QUOTE]

Eron kanssa en aio tehdä yhtä hätiköityä päätöstä kuin naimisiinmenon kanssa. Täytyy nyt harkita ja punnita tilannetta monelta kantilta. Se on totta, että mieheni voisi olla minulla kuitenkin paras mahdollinen valinta - mutta mistä sitten kertoo se, että olen hänen kanssaan onneton? Ei kai niin kuuluisi olla? Siitä, miten kuvailin itseäni, voi saada vääristyneen kuvan minusta: olen siis ihan normaali eikä minulla ole mitään mielenhäiriöitä tai vaikeuksia hillitä/hallita itseäni. Mutta selkeästi olen hieman rauhaton sielu, jonka on vaikea vain TYYTYÄ ihan ok -mieheen,kaipaan oikeita tunteita.
 
[QUOTE="vieras";27881618]Tämä toinen mies on siis ollut elämässäni jo kauan ennen aviomiestäni. Luulin päässeeni tästä toisesta miehestä jo eroon, luulin, että viimeistään avioliitto toisen kanssa saa tunteeni kuolemaan. Niin ei kuitenkaan käynyt, ja elämäni on nyt järkyttävän sekavaa. Tiedän, että olen tehnyt sen perinteisimmän mokan mitä voi tehdä, eli aloittanut uuden suhteen vaikka vanhoja tunteita jäljellä/käsittelemättä. En vaan voinut uskoa, että näin todella kävisi.[/QUOTE]

Mikset sitten mennyt naimisiin tämän toisen miehen kanssa? Onko hän joku hunsvotti?
 
Mikset sitten mennyt naimisiin tämän toisen miehen kanssa? Onko hän joku hunsvotti?

Verrattuna nykyiseeni, niin on hunsvotti. Elämäntilanteemme oli sellaiset, ettemme voineet olla yhdessä, ei siitä sen enempää. Aikaa on kuitenkin nyt kulunut vuosia ja asiat muuttuneet... Sitähän en tiedä, tulisinko koskaan olemaan suhteessa tuohon toiseen mieheen, mutta ehkäpä ennemmin olen yksin kuin väärän miehen kanssa.
 
Ap nyt jäitä hattuun! Sinulla ei ole mitään takeita siitä, että erottuasi tämä suuri rakkauden kohde olisi valmis sitoutumaan sinuun, elämä hänen kanssaan vastaisi kaikkia niitä haaveita, joita sinulla on ja hän loppupeleissä olisi yhtään parempi mies sinulle. Pelkkä rakastuminen ei pitkälle kanna. Been there, done that. Kestävä suhde rakentuu haasteista, toisen kunnioittamisesta ja halusta nähdä vaivaa yhteisen elämän eteen. Sinulla on nyt perhe, johon et ole valmis sitoutumaan. Se on virhe, jonka olet tehnyt. Turha kuitenkaan ruveta vertaamaan jotain sellaista mitä sinulla ei todellisuudessa ole siihen mitä sinulla on! Jos vaivannäöstä huolimatta elämä nykyisen miehesi kanssa ei toimi, ero on varmaan oikeudenmukaisin ratkaisu teille kummallekin, mutta sillä ei saa olla mitään tekemistä toisen miehen kanssa. Onnellisuus lähtee itsestä. Toki onhan maailmassa "elämää suurempaa rakkautta", mutta haavekuvat sellaisesta ovat tuhonneet monta elämää. Mieti tarkkaan mistä asiassa on oikeasti kyse. Veikkaan, että vastaus on jotain muuta kuin olisit uskonut...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Pidä kiinni siitä mitä on;27881728:
Ap nyt jäitä hattuun! Sinulla ei ole mitään takeita siitä, että erottuasi tämä suuri rakkauden kohde olisi valmis sitoutumaan sinuun, elämä hänen kanssaan vastaisi kaikkia niitä haaveita, joita sinulla on ja hän loppupeleissä olisi yhtään parempi mies sinulle. Pelkkä rakastuminen ei pitkälle kanna. Been there, done that. Kestävä suhde rakentuu haasteista, toisen kunnioittamisesta ja halusta nähdä vaivaa yhteisen elämän eteen. Sinulla on nyt perhe, johon et ole valmis sitoutumaan. Se on virhe, jonka olet tehnyt. Turha kuitenkaan ruveta vertaamaan jotain sellaista mitä sinulla ei todellisuudessa ole siihen mitä sinulla on! Jos vaivannäöstä huolimatta elämä nykyisen miehesi kanssa ei toimi, ero on varmaan oikeudenmukaisin ratkaisu teille kummallekin, mutta sillä ei saa olla mitään tekemistä toisen miehen kanssa. Onnellisuus lähtee itsestä. Toki onhan maailmassa "elämää suurempaa rakkautta", mutta haavekuvat sellaisesta ovat tuhonneet monta elämää. Mieti tarkkaan mistä asiassa on oikeasti kyse. Veikkaan, että vastaus on jotain muuta kuin olisit uskonut...

Kiitos hyvästä kirjoituksestasi.

Tuolla aiemmin jo sanoinkin, että siitä ei ole mitään takeita, että olisin joskus suhteessa tuon elämäni rakkauden kanssa, mutta ennemmin olen sitten yksin kuin onnettomassa suhteessa sellaisen miehen kanssa, jota en voi sanoa rakastavani. Mieheni on hyvä ja kunnollinen, mutta olemme lähinnä kavereita - ellemme sitten riitele. Nukumme yömme eri huoneissa. Emme keskustele, ja jos keskustelemme, se kääntyy herkästi riitelyksi. Olemme eri mieltä kaikesta, emme tee koskaan mitään yhdessä, olemme kuin yö ja päivä. Aluksi erilaisuus oli jännittävääkin, ajattelin vastakohtien täydentävän toisiaan.. Mutta ei, tällainen erilaisuus on taakka ja olemme molemmat yksin tässä parisuhteessa.

Jos eroaisimme ja olisin loppuelämän ilman kumppania, niin sekään tuskin olisi yhtä kuluttavaa kuin tämä liitto mieheni kanssa. :(
 
[QUOTE="vieras";27881760]Nukumme yömme eri huoneissa. Emme keskustele, ja jos keskustelemme, se kääntyy herkästi riitelyksi. Olemme eri mieltä kaikesta, emme tee koskaan mitään yhdessä, olemme kuin yö ja päivä. [/QUOTE]

Öh, kerrotko vielä että millä mittarilla se mies sitten on hyvä? Huom, hyvä siis siinä mielessä että SINULLE SOPIVA! Ei esim litania "töissäkäyvä, kohtelias, liikunnallinen, terve, hyvännäköinen" tee kenestäkään _hyvää puolisoa_. Nuo ovat vain ulkoisia faktoja, parisuhteen hyvyys mitataan yhteensopivuudella, kemialla ja ennen kaikkea sillä että sen osapuolet ovat onnellisia!

Kysyn toisinpäin:

Onko riittävä syy jatkaa suhdetta a) "menimme naimisiin" ja/tai b) "mies täyttää yhteiskunnan asettamat kriteerit normaalille ihmiselle".
 
[QUOTE="vieras";27881618]Tämä toinen mies on siis ollut elämässäni jo kauan ennen aviomiestäni. Luulin päässeeni tästä toisesta miehestä jo eroon, luulin, että viimeistään avioliitto toisen kanssa saa tunteeni kuolemaan. Niin ei kuitenkaan käynyt, ja elämäni on nyt järkyttävän sekavaa. Tiedän, että olen tehnyt sen perinteisimmän mokan mitä voi tehdä, eli aloittanut uuden suhteen vaikka vanhoja tunteita jäljellä/käsittelemättä. En vaan voinut uskoa, että näin todella kävisi.[/QUOTE]

Eli siis tämä toinen mies on joku entinen miehesi? Miksi suhteenne silloin ei onnistunut? Vai olitteko siis edes parisuhteessa vai oliko tunne yksipuolinen?

Eihän sinulla ole varsinaisia takeita mistään, jos eroat miehestäsi ja taas asiat menee puihin tämän toisen miehen osalta, olet taas lähtöpisteessä.

Oletko onnellinen nykyisessä liitossasi kuitenkin jollain tasolla, vaikka oletkin ns. kiinni vielä siinä toisessa miehessä? Jos olet, niin ehkä yrittäisin itse vain sivuuttaa mahdollisesti pelkän ihastumisen olematta tekemisissä tämän toisen miehen kanssa. Jos liittosi kuitenkin on hyvä noin yleisesti katsottuna, niin miksi heittää se hukkaan ja mahdollisesti taas kohdata pettymys?

Ei kannata jäädä sidoksiin menneisyyden kanssa.
 

Yhteistyössä