Opetan tokaluokkalaisen tyttöni lyömään!

  • Viestiketjun aloittaja "Tiikeriemo"
  • Ensimmäinen viesti
Judo on hyvä laji ainut että se on kovin yksipuolinen ja varsinkin tytölle tai naiselle käy helposti niin että fyysisempi ja painavampi tekee mitä tahtoo
No mutta, judohan perustuu osin juuri siihen, että vastustajan voimaa ja massaa käytetään häntä itseään vastaan.

Judon kehittäjä on sanonut:
"Jos vastassani on mies, jonka määrittelemme voimaltaan kymmenen yksikön vahvuiseksi, kun taas itse olen seitsemän yksikön vahvuinen, ei minun auta ruveta työntämään häntä. Hänhän työntäisi minut kumoon helposti. Jos taas annan hänelle vastusta sopivasti, jotta hän työntäisi koko voimallaan minua ja sitten väistän, kaatuu hän itse."
 
---
[QUOTE="vieras";27881280]Eli tässä väkivaltaisten miesten maailmassa kannattaa vain jatkossakin niiden pelokkaiden perheenäitien olla hiljaa ja kääntää se toinenkin poski?

Itse uskon, että nämä jotka sallii itseensä kohdistuvan väkivallan jokapäiväisessä elämässään vaikka kotonaan ovat juuri niitä samoja, jotka sallivat lapsena toisten lasten lyönnit. Mun lapsesta ei todellakaan tule sellaista.[/QUOTE]

En neuvoisi yhtäkään lähisuhdeväkivallan uhria (joihin muuten lukeutuu varsin paljon myös miehiä) ratkaisemaan ongelmaa lyömällä takaisin. Ainoa keino tarjota lapsille turvallinen lapsuus on pois lähteminen taakseen katsomatta.

Mitä taas lapsiin tulee, on mielestäni julmaa ja säälimätöntä olettaa heidän ratkaisevan ongelmansa yksin ja väkivallalla. Sitä varten aikuiset ovat olemassa, että lasten ei tarvitse elää Kärpästen herra -maailmassa.

Ja vielä lopuksi: on tilastotietoa siitäkin, millaiset naiset sallivat väkivallan parisuhteissaan. Sellaiset, joilla on ollut väkivaltainen isä tai ei isää lainkaan.
 
Ehkä aikido olisi kuitenkin vielä parempi? Itse suosittelisin aikidoa noilla ehdoilla. Ei judo tai jujutsukaan huonoja valintoja ole.
Mun poika saa pian keltaisen vyön judossa, 7 v. On todettu tosi hyväksi lajiksi, siellä on muutama tyttökin mukana.

Aikidossa on sitä asetekniikkaa lisäksi ainakin? Ukemit on varmaan samantyyppisiä. Muuten en kauheasti tunne. Aikidoon taitaa yleensä päästä vasta vähän isompana, kuin esim. tuohon muksujudoon.
 
"vieras"
En neuvoisi yhtäkään lähisuhdeväkivallan uhria (joihin muuten lukeutuu varsin paljon myös miehiä) ratkaisemaan ongelmaa lyömällä takaisin. Ainoa keino tarjota lapsille turvallinen lapsuus on pois lähteminen taakseen katsomatta.

Mitä taas lapsiin tulee, on mielestäni julmaa ja säälimätöntä olettaa heidän ratkaisevan ongelmansa yksin ja väkivallalla. Sitä varten aikuiset ovat olemassa, että lasten ei tarvitse elää Kärpästen herra -maailmassa.

Ja vielä lopuksi: on tilastotietoa siitäkin, millaiset naiset sallivat väkivallan parisuhteissaan. Sellaiset, joilla on ollut väkivaltainen isä tai ei isää lainkaan.
Yleensä ne muijat vaan ei lähde ja niissä tilanteissa parempi on lyödä takaisin kuin odottaa sitä viimeistä hakkausta, joka monesti sitten tulee.

Ja toi sun viimeinen lause: sitähän minä tässä yritän sanoa! Väkivallan salliminen johtaa kierteeseen, että se itseen kohdistuva väkivalta kestää koko elämän!
 
"vieras"
[QUOTE="pikku-karatekan" äiti;27881193]Lapsen kamppailulajiharrastuksen kanssa on vanhempien osattava olla tosi tarkkana. Kamppailulajeille on tyypillistä kasvattaa lapselle vääränlaista egoa. Lapsi ei välttämättä enää välttele mahdollisia konfliktitilanteita samalla tavalla kuin ennen. Hän oppii luottamaan liiaksi omiin kamppailutaitoihinsa. Myös taitojen väärinkäytöksiä helposti ilmenee.

Meillä lapsi harrasti aikansa karatea ja joudun pariakin riitaa ratkomaan, kun lapsi oli koulussa "esitellyt taitojaan". Siinä vaiheessa aloin jo epäillä ettei harrastus ole meidän lapselle sopiva. Väkivaltainen ratkaisumalli astui kuvioihin, vaikka kuinka seurassa vakuuteltiin toista. Ehkä se on lapsesta kiinni, tiedä siitä. Harrastus päättyi lopulta siihen, että meidän lapsi oli mennyt uhoissaan tappelemaan kahta luokkaa isomman pojan kanssa. Taidot eivät olleet riittäneet ja poika tuli itkien kotiin verinaarmut poskissaan ja kuhmu päässä. Kun asiaa selvitettiin poika sanoi että "vittu mä vielä tapan sen".

Siinä tuli se piste mitä ei enää juttelemalla ylitetty. Karate loppui meidän perheessä tässä vaiheessa.[/QUOTE]

Aikuisilla ainakin tämä menee juuri toisinpäin. Ne, jotka ovat harrastaneet pari vuotta kuntonyrkkeilyä juuri luulevat voivansa hakata hyökkääjän ja opettaa vielä lapsellekin samat taidot. Ne, jotka harrastavat oikeasti kamppailu-urheilua tietävät, että tositilanteessa niillä taidoilla ei välttämättä tee mitään ja paras ratkaisu on lähtä pois tilanteesta.
 
  • Tykkää
Reactions: Elizabeth Bennet
+0+0
No mutta, judohan perustuu osin juuri siihen, että vastustajan voimaa ja massaa käytetään häntä itseään vastaan.

Judon kehittäjä on sanonut:
"Jos vastassani on mies, jonka määrittelemme voimaltaan kymmenen yksikön vahvuiseksi, kun taas itse olen seitsemän yksikön vahvuinen, ei minun auta ruveta työntämään häntä. Hänhän työntäisi minut kumoon helposti. Jos taas annan hänelle vastusta sopivasti, jotta hän työntäisi koko voimallaan minua ja sitten väistän, kaatuu hän itse."
Juu tiedän erittäin hyvin tän judon idean se ei vaan ikävä kylllä poista sitä faktaa ettei mikän mailman tekniikka toimi jos vastassa on liikaa voimaa... Aivan sama kuin nyrkkeilyssä sinulla voi olla teknisesti täydellinen suojaus mutta sekään ei toimi kun tarpeeksi kovaa lyödään.
 
Mun poika saa pian keltaisen vyön judossa, 7 v. On todettu tosi hyväksi lajiksi, siellä on muutama tyttökin mukana.

Aikidossa on sitä asetekniikkaa lisäksi ainakin? Muuten en kauheasti tunne. Aikidoon taitaa yleensä päästä vasta vähän isompana, kuin esim. tuohon muksujudoon.
Tuossa hieman eroista Mokuren Dojo: Aikido vs. judo

En itse ole harrastanut kumpaakaan lajeista, toinen veljistäni harrasti judoa ja toinen aikidoa. Itse harrastin jujutsua ja se oli varsin pätevä laji jossa on mukana potkut ja lyönnit.
 
Juu tiedän erittäin hyvin tän judon idean se ei vaan ikävä kylllä poista sitä faktaa ettei mikän mailman tekniikka toimi jos vastassa on liikaa voimaa... Aivan sama kuin nyrkkeilyssä sinulla voi olla teknisesti täydellinen suojaus mutta sekään ei toimi kun tarpeeksi kovaa lyödään.
Sitten pitää harjoitella lisää..Voimasta sen ei pitäisi olla kiinni.

No, toisaalta ei kaikki lajit kaikille sovi, pitää löytää oma juttunsa.
 
Tuossa hieman eroista Mokuren Dojo: Aikido vs. judo

En itse ole harrastanut kumpaakaan lajeista, toinen veljistäni harrasti judoa ja toinen aikidoa. Itse harrastin jujutsua ja se oli varsin pätevä laji jossa on mukana potkut ja lyönnit.
Oikeastaan ylipäätään se, että alkaa harjoittamaan kehon hallintaa, koordinaatiota, keskittymistä, ukemeja jne. on hyödyllistä. Voihan sitä lajia varmaan vielä vaihtaa toiseenkin, kun lapsi kasvaa ja hallitsee noita perusjuttuja, jos tuntuu että toisenlaiset tekniikat alkaa kiinnostaa. Judo tuntui vähän alle 6-vuotiaalle jotenkin kivoimmalta aloittaa.
 
  • Tykkää
Reactions: Data

juuri näin ja kyllä judollakin saa valmiudet itssepuolustukseen jos vastus on suunnileen samaa tasoa. Erittäin hieno laji kehonhallinnan kautta.
 
  • Tykkää
Reactions: Elizabeth Bennet
Oikeastaan ylipäätään se, että alkaa harjoittamaan kehon hallintaa, koordinaatiota, keskittymistä, ukemeja jne. on hyödyllistä. Voihan sitä lajia varmaan vielä vaihtaa toiseenkin, kun lapsi kasvaa ja hallitsee noita perusjuttuja, jos tuntuu että toisenlaiset tekniikat alkaa kiinnostaa. Judo tuntui vähän alle 6-vuotiaalle jotenkin kivoimmalta aloittaa.
Budolajit opettavat muutenkin itsehillintää ja rauhallisuutta, hyviä lajeja kaikille.
 
  • Tykkää
Reactions: Elizabeth Bennet
peesi tälle
Harrastaminen on hieno asia mutta kannattaa pitää faktat faktoina :) riittävän isoa paino ja boimaeroa ei pysty kuittamaan lajeilla joissa ei yritetä vahingoittaa toista kunnolla ;-)
ja riippuu ihan vastustajan taidoista. Jos vaikka suht painava nyrkkeilijä alkaa matsaamaan vaikkapa judokaa vastaan niin kyllä siinä alkaa lukot olemaan aika heikkoa kauraa.

Tuo on totta jo ihan fysiikankin puolesta: jos painat 50 kiloa ja nostat kädet suojaksesi kun joku 120 kiloinen pamauttaa koko painolla tai rynnii päin ja tarttuu kiinni niin saa olla aika hiawatha että siinä mitään niskalenkkiä saa aikaiseksi.
Jos nyt puhutaan ihan harrastelupohjaisesta taistelulajin osaamisesta niin se ehkä korkeintaan nostaa kuvitelmat omasta pätevyydestä epärealistisiin korkeuksiin. Kaikki kun ei mene kuin elokuvissa.
 
Lunatic
:D Voi jessus maaria, nyt on siirrytty jo taistelulajien vertailuun.

Eikös nyt puhuttu 8-vuotiaista. Ton ikäset pojat on yleensä tyttöjä pienempiä.
Kyllä ihan perinteinen mottaus voi toimia ihan mainiosti.. ei tartte mikään chuck norris tai Sigourney Weaver olla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja peesi tälle;27881559:
ja riippuu ihan vastustajan taidoista. Jos vaikka suht painava nyrkkeilijä alkaa matsaamaan vaikkapa judokaa vastaan niin kyllä siinä alkaa lukot olemaan aika heikkoa kauraa.

Tuo on totta jo ihan fysiikankin puolesta: jos painat 50 kiloa ja nostat kädet suojaksesi kun joku 120 kiloinen pamauttaa koko painolla tai rynnii päin ja tarttuu kiinni niin saa olla aika hiawatha että siinä mitään niskalenkkiä saa aikaiseksi.
Jos nyt puhutaan ihan harrastelupohjaisesta taistelulajin osaamisesta niin se ehkä korkeintaan nostaa kuvitelmat omasta pätevyydestä epärealistisiin korkeuksiin. Kaikki kun ei mene kuin elokuvissa.
Kuinka paljon oikein tiedät eri budolajeista? Heiveröisen kannattaa opetella ennemmin judoa kuin nyrkkeilyä. Samanveroisista taidoiltaan massasta ja voimista on hyötyä, mutta tämän huomaa harjoituksissakin. Kun eri sukupuolet ja vartalotyypit harjpittelevat keskenään niin huomaa hyvin että jos tekniikka ei ole hallussa niin iso mies ei liikahdakaan. Mestaria vastaan et edes huomaa mikä sinut kaatoi.
 
"vieras"
En neuvoisi yhtäkään lähisuhdeväkivallan uhria (joihin muuten lukeutuu varsin paljon myös miehiä) ratkaisemaan ongelmaa lyömällä takaisin. Ainoa keino tarjota lapsille turvallinen lapsuus on pois lähteminen taakseen katsomatta.

Mitä taas lapsiin tulee, on mielestäni julmaa ja säälimätöntä olettaa heidän ratkaisevan ongelmansa yksin ja väkivallalla. Sitä varten aikuiset ovat olemassa, että lasten ei tarvitse elää Kärpästen herra -maailmassa.

Ja vielä lopuksi: on tilastotietoa siitäkin, millaiset naiset sallivat väkivallan parisuhteissaan. Sellaiset, joilla on ollut väkivaltainen isä tai ei isää lainkaan.
Yleensä ne muijat vaan ei lähde ja niissä tilanteissa parempi on lyödä takaisin kuin odottaa sitä viimeistä hakkausta, joka monesti sitten tulee.

Ja toi sun viimeinen lause: sitähän minä tässä yritän sanoa! Väkivallan salliminen johtaa kierteeseen, että se itseen kohdistuva väkivalta kestää koko elämän!
 
joo joo olet kova
Kuinka paljon oikein tiedät eri budolajeista? Heiveröisen kannattaa opetella ennemmin judoa kuin nyrkkeilyä. Samanveroisista taidoiltaan massasta ja voimista on hyötyä, mutta tämän huomaa harjoituksissakin. Kun eri sukupuolet ja vartalotyypit harjpittelevat keskenään niin huomaa hyvin että jos tekniikka ei ole hallussa niin iso mies ei liikahdakaan. Mestaria vastaan et edes huomaa mikä sinut kaatoi.
Noista budolajeista en tiedä mutta biologiasta ja fysiikasta kylläkin. Moniko ihmisistä on kaltaisesi mainitsema mestari? Pysytään realiteeteissä.

Saatikka jos vastassasi on joukko tai vaikkapa mailoilla aseistautunut miekkonen. Jos sen pesismailan pääse jysäyttämään ihan minnepäin kehoa vaan niin siinäpä lukitset mestarin otteillasi.
 
Tiettyyn pisteeseen asti saa hyötyä tekniikasa sitten se loppuu ja voima ei riiitä ja useinvse voima ei enää riitä kun on paljon pienempi kuin vastustaja.
Tytön on vain hankala saada voimaa itselleen. Jos vastassa on vielä vanhempi poika niin todennäköisesti hän on myös nopeampi, jolloin huutaminen on tehokkainta. Muulloin hyvät irtautumistekniikat ja nopeat jalat ovat hyvä yhdistelmä.
 
0+0+0

Juuri näin.. Ite tulee tasaisin väliajoin törmättyä siihen etten pärjää jos vastassa on +30kg isompi kaveri, vaikka teknisesti olisinkin aivan eri tasolla.
 
Yhteistyössä