Koiran takavarikointi ja lopetus ilman omistajan suostumusta :'(

  • Viestiketjun aloittaja Ihanan koiran omistaja
  • Ensimmäinen viesti
Ihanan koiran omistaja
Ostimme pari kuukautta sitten ihanan 8 viikkoisen söpön koiranpennun. Saatiin terveystarkastustodistus mukaan. Kun soitimme eläinlääkäriin, minua haastateltiin että mistä koira on hankittu, osoitetiedot jne. Ostimme koiran virolaiselta naiselta. Tänään selvisi, että ostimme koiran naiselta joka maahantuo koiranpentuja laittomasti ja terveystarkastustodistus on väärennetty. Tuli eläinsuojeluviranomaiselta soitto että on tultava paikalle heti koiran kanssa selvittelemään asiaa. Paikan päällä shokki on melkoinen, kun minulle annettiin kolme vaihtoehtoa, että meidän pieni söpöliinipallo lopetetaan heti nyt paikan päällä, tai asettavat koiran karanteeniin puoleksi vuodeksi (joka maksaa kuulemma ihan hirveesti, ettei keskituloinen pärjää maksuista) tai palauttaa koira omistajalle. Itku ja epätoivo tuli välittömästi. Meille annettiin pari viikkoa aikaa, jonka ajan kuluessa koira on palautettava huijarille. Toisella eläinlääkärillä (joka ei kysynyt tarkkoja tietoja) kävimme tekemässä rokotukset, tarkistuksen, saatiin neuvoja, varattiin uusi aika tehosterokotukselle jne. Tuleeko nyt se tieto myös heille, että koira on "laiton"? Eläinsuojeluviranomaiset sanoivat että jos en palauta koiraa niin he tekevät rikosilmoituksen ja poliisi tulee pakkokeinolakia noudattaen noutamaan pennun kotoa lopetettavaksi. Nyt en tiedä yhtään mitään tehdä, olen shokissa eikä tule mitään ideoita mitä asialle voi tehdä jotta meidän uusi perheenjäsen jäisi meille asumaan ='(
 
---
Voi vitsi kylläpä on epäreilua :(

Mä varmaankin lopetuttaisin koiran itse. Se ei siitä kuitenkaan kärsi ja en haluaisi palauttaa sitä oloihin joista en voisi olla varma.

Voimia!
 
Ikävä tilanne
Mistä kävitte hakemassa pennun? Näitkö pennun emon ja muun pentueen ja kasvatuspaikan? Et. Koska sait rotupennun halvalla, et ollut kiinnostunut siitä onko pentu maahantuotu laittomasti ja onko se pentutehtailijalta.

Ap:n kaltaisten ihmisten takia koiria pidetään epäinhimillisissä oloissa pentutehtaina, ja sitten pentuja salakuljetellaan Suomeen todella asiattomissa olosuhteissa. Pentujen terveydellä ei ole mitään merkitystä.
 
vngjt
Miksi voi miksi! Kaikki koiranostajat/ tietäjät tietää noista huijareista, varsinkin virolaisista ja niistä varoittaa kaikki kasvattajat, kaikki koirapalstat ja ihan kaikki! En tiedä mitä tekisin, mutta nyt ei auta muu kuin joko lopetat pennun heti tai sitten kaivat rahat vaikka lainalla.
 
"vieras"
No ei niitä pentutehtailijoita saad akuriin jos tyhmiä ostajia ja mitä todennäköisimmin sairaita koiranpentuja vain hyssytellään. Ihan oikein. Olisitte selvittäneet kunnolla myyjän taustat. Onhan tuo toki koiran kannalta kamalaa, mutta ei noiden pentutehtailijoiden tientukkimiseksi muutakaan keinoa ole.
 
---
Vai sanoiko ne tarkalleen mitä se karanteeni sitten maksaa? Unohdinkin tuon vaihtoehdon. Sillähän se koira saa olla teillä kunhan jostain revitte ne rahat. Joku "keskituloinen ei niistä pärjää" ei kerro ihmisten tahdonvoimasta mitään.
 
-.-
tai palauttaa koira omistajalle. Itku ja epätoivo tuli välittömästi. Meille annettiin pari viikkoa aikaa, jonka ajan kuluessa koira on palautettava huijarille.
Onko siis rekisteröity pentu? Vai ihan sekarotuinen piski?
Minkälaiset todistukset teillä pitää olla siitä että koira oikeasti on palautettu? Eikö se voi vain "kadota"? Inhottavaahan se on huijata systeemiä, mutta onhan tuo aika inhottava temppu heiltäkin...

Jos koiralle nyt kuitenkin on ainnettu kaikki rokotukset. Ja mikä sairaus sen puolen vuoden karanteenin tarvitsee? Rabies?
 
dgd
Sait varmaan sen "rotupennun" todella "halvalla" ja ajattelit, että se on vaan jännästi puolet halvempi kuin kunnon kasvattajalta? Ihan vaan sinulle niin paljon edullisempi? Voi apua! Ja siksi näitä pentuja pidetään epäinhimillisissä oloissa pentutehtaissa :(
 
"juh"
http://www.evira.fi/portal/fi/elaimet/tuonti_ja_vienti/eu-jasenmaat__norja_ja_sveitsi/laiton_tuonti/

http://www.evira.fi/portal/fi/elaimet/tuonti_ja_vienti/tuonti_eu_n_ulkopuolelta/
 
Kaikki keltaisessa pörsissä olevat halvat rotukoirat on näitä virolaisten,venälaisten tai liettulaisten pentutehtaiden "tuotantoa", siinä vaiheessa jo hälytyskellot pitäisi alkaa soimaan, jos ilmoitus on google kääntäjällä tehty, samoin jos on rotukoira jonka hinta suomessa 1200-1600€, niin pörsissä saisi hintaan 380€??? Niin haloo??
Kuka hitto näihin aina meneekin halpaan?:confused:

Pahimmillaan koirat ovat todella sairaita, kantavat parvoa tai muita tauteja, ovat täynnä matoja, on luusto vikaa ym, monesti tälläisen pennun hinnaksi eläinlääkärikuluineen tulee maksamaan jo saman verran kun olisi saanut suomesta hyvältä kasvattajalta terveen pennun.

Kannattaa myöskin käyttää sitä googlea, ja etsiä sen oma rodun keskustelu foorumi niin sieltä näitä varoituksia löytyy pilvin pimein.
 
Ihanan koiran omistaja
"Miten se pentu voi olla teillä itsellä vielä, sen pitäisi olla eristyksessä juuri nyt? "

Koska valitsin ainoan järkevän vaihtoehdon, jotta koiraa ei takavarikoitaisi heti.

"http://www.evira.fi/portal/fi/elaimet/tuonti_ja_vienti/eu-jasenmaat__norja_ja_sveitsi/laiton_tuonti/"

Kiitos linkistä, eli Etelä-Suomessa ei karanteenipaikkoja ole. :(

"Onko siis rekisteröity pentu? Vai ihan sekarotuinen piski?"

Koira on ihan sekaroituinen piski, joten ei ollut hinnasta kyse, vaan tietämättömyydestä.

"No ei niitä pentutehtailijoita saad akuriin jos tyhmiä ostajia ja mitä todennäköisimmin sairaita koiranpentuja vain hyssytellään."

Eikö niille todellakaan voi tehdä mitään? Miksi virkavalta ei puutu toimintaan, kun esim. kyseisen koiran myyjän tiedot on tiedossa, osoite, nimi, puhelinnumero jne.?
 
Nnn
Vähän haiskahtaa tuo, että koira määrätään karanteeniin, mutta annetaan silti mukaan kotiin epämääräiseksi kahdeksi viikoksi palautettavaksi viroon.
Toivon tämän olevan provo. Eikai kukaan enää jumalauta oo niin hemmetin tyhmä, että ostaa koiran pentutehtaasta virosta. Tämmöset tyypit pitäis laittaa rangaistukseksi sinne pentutehtaaseen katteleen meininkiä, kuinka söpöjä ne halvat koirat siell on.


Ja joo tiedän, ettei kaikilla oo rahaa, ei oo mullakaan, mutta silti säästin sairaslomalla ja -eläkkeellä ollessa rahat chihuahuaan, kaurapuuroa syötiin, mutta ei ole pentutehtaastakaan.
 
Ihanan koiran omistaja
"kyllä omistajasta ja koiran oloista on otettava selvää ennenkuin pennun kotiin tuo!!!tilanne on voi voi!!!! "

Onko tosiaan niin ettei asialle voi tehdä yhtään mitään? Miksi rangaistaan koiran omistajaa ja viatonta pentua eikä MYYJÄÄ joka on täysin tietoinen että myy laittomia koiranpentuja?
 
"vieras"
"No ei niitä pentutehtailijoita saad akuriin jos tyhmiä ostajia ja mitä todennäköisimmin sairaita koiranpentuja vain hyssytellään."

Eikö niille todellakaan voi tehdä mitään? Miksi virkavalta ei puutu toimintaan, kun esim. kyseisen koiran myyjän tiedot on tiedossa, osoite, nimi, puhelinnumero jne.?
Olet kyllä harvinaisen naiivi koiranostaja. Ne pentutehtaan eivät ole suomessa, joten suomen poliisi ei voi niihin puuttua, ainoastaan maahantuontiin. Toiseksi ei ne pentutehtaat välttämättä ole mitään sadan yhtäaikaisen pennun labroja, vaan ihan tavallisia taloja, joissa on muutamia pentuja vaan liian usein, mutta pennut häviävät myös talosta nopeasti. Vaikka poliisilla on osoite tiedossa, ei voi tehdä mitään, kun kaikki näyttää päällisin puolin olevan kunnossa. Pitää siis saada kiinni "itse teossa", eli juurikin esim. maahantuonnin yhteydessä. Todellakin paras tapa kitkeä näitä on se, ettei idiootit ostaisi niiltä pentuja ja näin ollen heillä ei olisi markkinoita ja tehtailu on pakko lopettaa.
 
  • Tykkää
Reactions: Tepadj ja Wolt
No.. jos ostaa epämääräistä tavaraa tuntemattomalta niin noinhan siinä voi käydä. Ei tässä oikein muutakaan osaa sanoa. Ei voi tulla kenellekään uutisena, että venäläiseltä tai virolaiselta ostettu pentu, jonka kotioloja ei näe, on suurella todennäköisyydellä jollain tavalla hämärä. Omaa typeryyttään voi tuossa vaan syyttää kärsimästään tuskasta.
 
  • Tykkää
Reactions: Tepadj
Ihanan koiran omistaja
"Vähän haiskahtaa tuo, että koira määrätään karanteeniin, mutta annetaan silti mukaan kotiin epämääräiseksi kahdeksi viikoksi palautettavaksi viroon."
Koira on ostettu Suomesta ja suomalaisella terveystarkastuskortilla, joka osoittautui myöhemmin väärennökseksi. Eläinsuojeluviranomaisten mukaan myyjä on heidän tiedossa, ja he tietävät että häneltä ostetut koirat on tuotu laittomasti Suomeen.
 
Ämkei
Karu opetus, mutta koiraihmisenä toivon, että näistä puhuttaisiin enemmän.

Sääntö numero 1 koiraa ostettaessa: Ota selvää kasvattajasta. Jos kasvattaja ei päästä katsomaan pentuja kotiinsa, älä osta häneltä mitään. Ei tapaamisia jossain muualla. Jos kasvattaja ei kysele sinulta mitään taustoistasi, älä osta häneltä mitään!
 

Yhteistyössä