Kotiäitiyden rankkuus

Olen monesti miettinyt näitä keskusteluja lukiessani, että onko tuo "kotiäitiyden rankkuus ja haasteellisuus" vain joku naisten keksimä salajuoni, jolla kalastellaan sitten sympatiaa ja arvostusta. Ymmärrän, että esim. sairaiden lasten kanssa tilanne on toinen, mutta kokeeko joku esim. kahden terveen, normaalisti nukkuvan lapsen äiti elämänsä kovinkin vaikeaksi? Kaksi lasta esimerkkinä siksi, että siitä minulla kokemusta, ja se kai on muutenkin yleisin lapsimäärä suomalaisissa perheessä.
Pelkäsin toista lasta odottaessani, että elämä muutuu jotenkin radikaalisti, kun toinen syntyy, mutta eipä tämä niin kauhean vaikealla tunnukaan. Paljon haasteellisempaa oli silloin, kun meillä oli vain yksi lapsi, ja molemmat kävimme töissä.
Ja kaikki sympatia niiden moniallergisten koliikki-kaksosten vanhemmille. Ymmärrän tosiaan, että tilanne silloin ihan toinen.

 

No minusta tästä on aika hedelmätöntä keskustella, koska toiset kokevat jotkut asiat rankemmaksi kuin toiset. Itselleni esimerkiksi tässä viimeisen kuukauden aikana on ollut rankkaa jo pelkästään nousta sängystä ja tehdä aamupala. Ei se silti tee siitä yleisesti mitään sankaritekoa, vaikka minusta nyt juuri siltä tuntuukin. Siinä on niin paljon muutakin takana.

 

Ei kotiäitys rankkaa ole. Ainakaan vielä kun lapsi on kohta 2-vuotias ja on vain yksi lapsi talossa. Saa nähdä mimmoseksi elämä muuttuu ensi keväänä kun toisen lapsen pitäisi syntyä silloin, tuleeko silloin mahdolliset koliikit sun muut mistä on välttänyt esikoisen kanssa joka on aina ollut unelman helppo lapsi. Ja miten kaksi lasta muuttaa tilannetta.

Mutta jos vertaa siihen että olisi lapseton niin on se siihen verrattuna rankempaa. Nytkin väsyttäisi tekisi mieli nukkua muttei voi kun pitää huolehtia lapsesta. Omaa aikaa ei ole juuri yhtään. Koko ajan on kiinni lapsessa. Ne vapaahetket ilman lasta on melkoisen luksusta kun saa olla suihkussakin kuinka kauan tahansa, saa syödä rauhassa pitkän kaavan mukaan tai vaikka lukea kirjaa rauhassa.

Kotiäitiys on ihanaa enkä kyllä vaihtaisi siihen lapsettomaan elämään. Mutta en kyllä oikeastaan olekaan ikinä valitellutkaan kotiäitiyden rankkuudesta, koska olen sen tiedostanut jo ennen oman lapsen saamista että elämä muuttuu.

Mutta ymmärrän kyllä jos jonkun mielestä se on rankkaa.

 

Säpäleen kanssa samoilla linjoilla.

Se minkä itse koin kotona ollessa rankaksi oli se, että oli koko ajan yhtä ja samaa. Päivät seurasi toisiaan eikä oikein erottanut arkea juhlasta. Ja koska elämä oli aika yksinkertaista ja saman kaavan mukaista niin aivot tylsistyi ja loppujen lopuksi ihan tavalliset hommatkin tuntui rankalta. Toivottavasti edes joku ymmärtää mitä tarkoitan

Ja ei se mikään äitien salajuoni todellakaan ole! Meillä mies menee paljon mieluummin töihin kuin on kotona lapsen kanssa, kokee pääsevänsä töissä paljon helpommalla.

 

Toiset kokee rankaksi ja toiset ei. Minulle oli ensimmäisten kanssa rankkaa. Kaksi lasta reilun vuoden ikäerolla, jotenkin olin ihan loppu enkä jaksanut olla kotona. Meninkin nopeasti töihin ja se oli oikein hyvä valinta. Kolmas kun syntyi isolla ikäerolla, niin tämä kotona oleminen on ollut lomailua töissä oloon verrattuna. Nautin ihan hirveästi!

 

[QUOTE="alma";27579165]Olen monesti miettinyt näitä keskusteluja lukiessani, että onko tuo "kotiäitiyden rankkuus ja haasteellisuus" vain joku naisten keksimä salajuoni, jolla kalastellaan sitten sympatiaa ja arvostusta. Ymmärrän, että esim. sairaiden lasten kanssa tilanne on toinen, mutta kokeeko joku esim. kahden terveen, normaalisti nukkuvan lapsen äiti elämänsä kovinkin vaikeaksi? Kaksi lasta esimerkkinä siksi, että siitä minulla kokemusta, ja se kai on muutenkin yleisin lapsimäärä suomalaisissa perheessä.
Pelkäsin toista lasta odottaessani, että elämä muutuu jotenkin radikaalisti, kun toinen syntyy, mutta eipä tämä niin kauhean vaikealla tunnukaan. Paljon haasteellisempaa oli silloin, kun meillä oli vain yksi lapsi, ja molemmat kävimme töissä.
Ja kaikki sympatia niiden moniallergisten koliikki-kaksosten vanhemmille. Ymmärrän tosiaan, että tilanne silloin ihan toinen.[/QUOTE]

Olen miettiny tässä aika lailla samaa: oli aika lailla eri asia olla kotiäitinä vaikka joskus 50-luvulla, kun ei ollu vastaavia kodinkoneita kun nykyään. Mutta nykyisin on kaikki koneet jne, jotka hoitavat pyykit, astiat ja muut. Tiedän pääseväni ja tiedän, että meidän koko perhe pääsee nyt helpommalla, kun olen kotona kuin ensi vuonna, kun olen kotona ja teen ne SAMAt kotityöt työpäivän jälkeen. Joo, ruokaa ei onneksi tarvitse laittaa joka päivä yhtä paljon eikä kämppä sotkeudu päivän aikana yhtä paljon, mutta pyykkiä tulee ainakin yhtä paljon ellei enemmän kuin ennen ja kaikki siivoamiset, ruuanlaitot, pyykinpesut yms täytyy tehdä iltaisin tai viikonloppuisin. Päivällä ei voi laittaa koneita pyörimään tms.

Eri asia on perheet, joissa isä ei osallistu kotitöihin, mutta siinä ei mielestäni ole enää kyse kotiäitiyden rankkuudesta vaan perheen tasa-arvosta ja siitä, minkä mallin vanhemmat haluavat lapsilleen antaa.

 

No minusta tästä on aika hedelmätöntä keskustella, koska toiset kokevat jotkut asiat rankemmaksi kuin toiset. Itselleni esimerkiksi tässä viimeisen kuukauden aikana on ollut rankkaa jo pelkästään nousta sängystä ja tehdä aamupala. Ei se silti tee siitä yleisesti mitään sankaritekoa, vaikka minusta nyt juuri siltä tuntuukin. Siinä on niin paljon muutakin takana.

:hug:

:heart:


(Ihanaa lukea palstalla jotain aivoperäistäkin vaihteeksi, kiitos)

 

Toki lapseton elämä on "helpointa", mutta lähinnä ajattelin tätä kotiäiti- työssä käyvä äiti- vertailua.

 

Olen niiiiiin kyllästynyt näihin aloituksiin, mutta silti näemmä availen näitä edelleen. Tyhmä minä!

Miten aikuisille (?) ihmisille voi olla niin käsittämätöntä, että ihmiset, tilanteet, lapset, jne. OVAT ERILAISIA?!!! Yhdelle kotiäitiys on rankkaa, toiselle taas lentäjän työ. Kolmannella pää hajoaa tehdastyössä, neljäs taas ei kestäisi hetkeäkään toimistossa, jne....

 

Rankkaa on, ainakin täällä päässä.

Pienempi lapsista kärsi maitoallergiasta ja koliikista, eli huusi käytännössä ensimmäiset 4kk. Vaivat vähenivät ja loppuivat, kunnes taas kiinteiden aloitusten myötä alkoi raukka kipuilla ja huutaa. Käytännössä homma toimii niin, että toinen valvoo 1-2 asti yöllä ja toinen herää aikaisin aamulla. Itse olen niin väsynyt, että heräilen jatkuvalla syötöllä puolen tunnin välein, eli en oikein saa kunnolla nukuttua sitäkään vähää, mitä pitäisi. Lasten kanssa olen yksin, ja koska toinen on taaperoikäinen, en voi vain lahota sängyssä tai sohvalla pötköttämässä, sillä tyyppihän hajottaisi koko mökin.

Kyllä tämä ihan työstä tuntuu käyvän kotitöine kaikkineen. Luultavasti olisi helpompaa, jos kuvioissa olisi myös mies tai tukiverkosto olisi muuten kattavampi.

 

Olen miettiny tässä aika lailla samaa: oli aika lailla eri asia olla kotiäitinä vaikka joskus 50-luvulla, kun ei ollu vastaavia kodinkoneita kun nykyään. Mutta nykyisin on kaikki koneet jne, jotka hoitavat pyykit, astiat ja muut. Tiedän pääseväni ja tiedän, että meidän koko perhe pääsee nyt helpommalla, kun olen kotona kuin ensi vuonna, kun olen kotona ja teen ne SAMAt kotityöt työpäivän jälkeen. Joo, ruokaa ei onneksi tarvitse laittaa joka päivä yhtä paljon eikä kämppä sotkeudu päivän aikana yhtä paljon, mutta pyykkiä tulee ainakin yhtä paljon ellei enemmän kuin ennen ja kaikki siivoamiset, ruuanlaitot, pyykinpesut yms täytyy tehdä iltaisin tai viikonloppuisin. Päivällä ei voi laittaa koneita pyörimään tms.

Eri asia on perheet, joissa isä ei osallistu kotitöihin, mutta siinä ei mielestäni ole enää kyse kotiäitiyden rankkuudesta vaan perheen tasa-arvosta ja siitä, minkä mallin vanhemmat haluavat lapsilleen antaa.

No mä kyllä koen, että jos olisin töissä, pääsisin helpommalla ihan noin niin kuin henkisesti... Riippuen tietysti työstä ja lasten iästä

 

[QUOTE="vieras";27579266]Olen niiiiiin kyllästynyt näihin aloituksiin, mutta silti näemmä availen näitä edelleen. Tyhmä minä!

Miten aikuisille (?) ihmisille voi olla niin käsittämätöntä, että ihmiset, tilanteet, lapset, jne. OVAT ERILAISIA?!!! Yhdelle kotiäitiys on rankkaa, toiselle taas lentäjän työ. Kolmannella pää hajoaa tehdastyössä, neljäs taas ei kestäisi hetkeäkään toimistossa, jne....[/QUOTE]

No juuri niitä kokemuksia minä haluaisinkin, enkä mitään "oikeita vastauksia" Ja juurikin siltä kannalta, kuinka moni kokee omalta kohdaltaan kotiäitiyden olevan rankempaa, kun se työ-lapset-äiväkotikuvion. En niinkään mitään vertailua saatika kilpailua naapurin rouvan kanssa. Olisi pitänyt toki tuoda tämä selkeämmin esille aloituksessa.

 

[QUOTE="vieras";27579269]Rankkaa on, ainakin täällä päässä.

Pienempi lapsista kärsi maitoallergiasta ja koliikista, eli huusi käytännössä ensimmäiset 4kk. Vaivat vähenivät ja loppuivat, kunnes taas kiinteiden aloitusten myötä alkoi raukka kipuilla ja huutaa. Käytännössä homma toimii niin, että toinen valvoo 1-2 asti yöllä ja toinen herää aikaisin aamulla. Itse olen niin väsynyt, että heräilen jatkuvalla syötöllä puolen tunnin välein, eli en oikein saa kunnolla nukuttua sitäkään vähää, mitä pitäisi..[/QUOTE]

Samma här. Meillä on moniallerginen taapero, joka ei vieläkään nuku. Siitä on yli kaksi vuotta aikaa, kun olen nukkunut enemmän kuin 3 tuntia putkeen. Yleensä herätään 45 min-1 h 30 min välein koko yön. Lapsi ei kelpuuta tassuttajaksi muita kuin äitinsä.
Kotiäitiys on raskasta, mutta en edes halua ajatella kuinka raskasta olisi käydä töissä samalla, kun nämä yöt ovat mitä ovat.

 

Minusta kotiäitiys oli rankkaa. Siksi, että se oli puuduttavan tylsää ja yksitoikkoista. Mitkään mammakerhot ym. eivät voineet vähempää kiinnostaa, joten ainut aktiviteetti kotona ollessa oli ulkoilu, kaupassa ja kirjastossa käynti. Päivän kohokohta oli se, kun mies tuli töistä kotiin. Juhlalla ja arjella tai viikonlopulla ja arjella ei ollut mitään eroa. Kaikki oli samaa puuduttavaa mössöä.

Työn ja kodin yhdistäminen on myös rankkaa. Mutta kuitenkin paljon antoisampaa, kuin kotona olo. Siitäkin osaa nykyää oikein nauttia, vapaa-ajasta.

 

:hug:

:heart:


(Ihanaa lukea palstalla jotain aivoperäistäkin vaihteeksi, kiitos)

Oho, kiitos

 

Helppoa oli yhden helpon lapsen kanssa ja kun toinen syntyi reilun vuoden ikäerolla niin asiat helpponi tavallaan entisestään. Isompi oli heti kaveri vauvan kanssa <3 joten minulla ei ollut edes huonoa omaatuntoa saako kumpikin tarpeeksi huomiota.

Onhan se luksusta juoda aamukahvi kahden muksun seurassa kun ovat vielä ihan pieniä. Kotiäitiys on toisille luonnollista ja toisille ehkä jotakin muuta :-D !

Ainiin.. Jos jotakin vaikeaa niin uloslähtö kahden kanssa oli vaikeampaa kuin yhden kanssa. Oli hanget korkeat nietokset ja tuuli tuiversi kun asuttiin silloin merenrannalla :/. Se kyllä kenkutti jos oikein muistelee...

 

No minusta tästä on aika hedelmätöntä keskustella, koska toiset kokevat jotkut asiat rankemmaksi kuin toiset. Itselleni esimerkiksi tässä viimeisen kuukauden aikana on ollut rankkaa jo pelkästään nousta sängystä ja tehdä aamupala. Ei se silti tee siitä yleisesti mitään sankaritekoa, vaikka minusta nyt juuri siltä tuntuukin. Siinä on niin paljon muutakin takana.

Jaksamisia säpäle! :hug:

Samaa mieltä kaikinpuolin. Voidaanhan tässä nyt sopia kaikki et kellään ei ole rankkaa kun nyt täällä meillä ei ole esimerkiksi sotaa, ei tarvitse metsästää itse ruokaa ja talotkin kestää enimmäkseen hyvin näitä meiän sääilmiöitä. Ihanaa ku on näin helppoo ja lupsakkaa.

 

Jaksamisia säpäle! :hug:

Samaa mieltä kaikinpuolin. Voidaanhan tässä nyt sopia kaikki et kellään ei ole rankkaa kun nyt täällä meillä ei ole esimerkiksi sotaa, ei tarvitse metsästää itse ruokaa ja talotkin kestää enimmäkseen hyvin näitä meiän sääilmiöitä. Ihanaa ku on näin helppoo ja lupsakkaa.

Voi kiitos

 

niin.. hirveen vaikee kun jokainen kokee jokaisen asian eri tavalla. Joku kokee työssä käynnin raskaaksi ja on sen takia masentunut. joku kokee äitiyden rankaksi ja on sen takia masentunu. Itse koen äitiyden näin. Nautin olla kotona 4 lapsen kanssa.. Pihalle meno on tietty rankkkaa kun kaikki pitää pukea.
Nautin olla kotona ja leipoa leipää ja pullaa ja olla lasten kanssa,.,. siivota en tykkää ja sen koen rankaksi että arki on rankkaa jos pitää siivota mutta osaan ottaa rennosti ja olla siivomatta.

Rakensimme talon ja raksa-aika 4 pienen kanssa KOIN helppona kun taas muuton jälkeinen aika kun omaan kotiin pääsimme oli täys katastrofi..

että kaikki aina erilailla.

 

[QUOTE="vieras";27579266]Olen niiiiiin kyllästynyt näihin aloituksiin, mutta silti näemmä availen näitä edelleen. Tyhmä minä!

Miten aikuisille (?) ihmisille voi olla niin käsittämätöntä, että ihmiset, tilanteet, lapset, jne. OVAT ERILAISIA?!!! Yhdelle kotiäitiys on rankkaa, toiselle taas lentäjän työ. Kolmannella pää hajoaa tehdastyössä, neljäs taas ei kestäisi hetkeäkään toimistossa, jne....[/QUOTE]


Joo mä kans harvemmin availen kun haluan elää illuusiossa että suurin osa ihmisitä on järkeviä ja sallivia ja ymmärtäviä.

 

Ihmiset kokee asiat niin eri tavoilla. Mutta uskon, että rankkuus on monelle oikeastaan vain tylsyyttä. Kuten joku sanoikin, päivät on aina sitä samaa joten ihmekään, että siinä tylsistyy ja elämä tuntuu raskaalta. Vaihtelu virkistä ja sitä työelämä saattaa tarjota kotiäitiyttä runsaammin.
Ja saattaa se liittyä siihenkin, että naiset kokee paineita äitiydestä, on luotu sellaisia ihanteita itselleen ennen lasta, että ne aiheuttaa stressiä. Äitiys-myytti rasittaa ja tekee elämän raskaaksi.

 

Niin ja se veilä et opin jo lapsena huomaamaan, että tytöt on keskenään erilaisia. Sama jatkunut. En ole hetkeäkään kuvitelltu että kun tytöistä tulee naisia ja äitejä, niistä tulee sitten samanlaisia keskenään.

 

[QUOTE="alma";27579263]Toki lapseton elämä on "helpointa", mutta lähinnä ajattelin tätä kotiäiti- työssä käyvä äiti- vertailua.[/QUOTE]

tähän oon varmaaan hyvä vastaaja. Minulla neljä lasta vanhin 5v. työssä käyn ja illat olet lasten kanssa.
Minä KOEN että tämä työssäkäynti ja lasten kanssa illalla oleminen on PALJON RANKEMPAA kun se että olisi täyspäiväisesti lasten kanssa. elämän tilanteen vuoksi minun piti mennä töihin mutta kohta onneksi jään taas kotia

 

Mä olin töissä lapsen- ja kodinhoitajana pari vuotta. Rankinta oli, kun ei ollut aikuista seuraa jolle jutella, vaan seurana pienen pieni ihminen joka ei osaa kun omiaan.

 

Ei rankkaa mutta tylsää kylläkin. En millään pystyisi olla vuosikausia kotona. Jopa äitilyslomalla tein sivutoimisesti töitä ja opiskelin. Seuraavan tulokkaan kanssa jaetaan kotonaoleminen miehen kanssa ja menen mahdollisesti töihin jo ennen vanhempainvapaan loppua. Mies jää sitten hoitovapaalle ainakin muutamaksi kuukaudeksi (riippuen siitä miten rahat riittää).

Työssäkäynnin tekee mielestäni rankaksi hoitoon viemiset/hakemiset. Sitä ongelmaa ei onneksi ei ole niin kauan kuin mies on kotona.