A
"a.p"
Vieras
Miehen mielestä olen vain nipo, joka mäkättää turhasta tässä asiassa.
Jotta tekin tajuatte mistä puhun, niin valotetaampa asiaa:
Miehelläni on alkoholiongelma, ei ole mikään rapajuoppo, mutta ongelma on kuitenkin.
Ei ole koskaan juomisen takia joutunut olemaan töistä pois, enkä joudu pelkäämään, voinko jättää lapsia miehen hoitoon.
Ongelma näkyy siinä tissuttelussa ja viikonlopuissa, jolloin on pakko ryypätä yhtenä iltana pää täyteen, jolloin taas miehellä ei kontrolli pelitä lähes lainkaan.
Jotain kertonee se, että olen omia ja yhteisiä menoja joutunut siirtämään tai jopa perumaan, kun mies on maannut krapulassa.
No, joku aika sitten pistin miehen lopulta seinää vasten, ja kerroin, etten enää lainkaan katso tuollaista "huvikseen" ryypiskelyä. Sen voin vielä sietää, että jos on jotain synttäreitä, polttareita, firman saunailtoja tms. poikkeuksellisia tapahtumia, joita ei todellakaan satu montaa yhden vuoden sisälle. Tissuttelulle vaadin myös selvää vähenemistä. On todellain liikaa, että viikolla tissutteleemonesti jopa sen mäyräkoiran verran, ja siihen päälle ne humalaan tarvittavat määrät.
Kyllähän mies sitten lupasi, ja selvästi määrät ovat vähentyneet. Silti asiassa on se mutta. Viikottain mies rikkoo lupauksensa. Jostain voi kuulostaa naurettavalta, mutta kyse on periaatteesta. Yhdessä sovittiin, että maksimi viikko annos on kuusi pulloa. Joka viikko mies on sen myös ylittänyt. Ei välttämättä monella pullolla, mutta ylittänyt kuitenkin.
Näin kävi myös tänään. Yhtäkkiä keksikin, että sovitaan, että tämän juomisen suhteen viikko katkeaa lauantaihin. nyt kun oli jo alkuviikosta juonut tuon sovitun kuusi pulloa, ja iski hätä, että pakko keksiä jotain saadakseen juotavaa.
Siitähän mies sitten suuttui, kun petyin taas jälleen kerran rikottuun lupaukseen. Kuulema turhaa mäkätystä jne.
Mutta itsepä rikkoo lupauksensa toisensa jälkeen, ja kehtaa vielä ihmetellä, miksi en nyt voi vaan luottaa ja uskoa miehen puheisiin.
Johonkin olisi itse vedettevä se raja.
Tyhmänä sitä vain jaksaa toivoa, että tässäkin asiassa päästään sopuun, niin paljon ollaan yhdessä selvitetty ja voitettu, niin sitä jaksaa yhä uskoa, että tästäkin selvitään.
Pahin onkin jo takana, ihan todella, tässä on enää periaattesta kyse, mutta en vain ole valmis siitä joustamaan, koska se johtaisi lopulta siihen entiseen.
Kiitos jos jaksoit lukea, ja anteeksi ehkä sekava purkaus.
Jotta tekin tajuatte mistä puhun, niin valotetaampa asiaa:
Miehelläni on alkoholiongelma, ei ole mikään rapajuoppo, mutta ongelma on kuitenkin.
Ei ole koskaan juomisen takia joutunut olemaan töistä pois, enkä joudu pelkäämään, voinko jättää lapsia miehen hoitoon.
Ongelma näkyy siinä tissuttelussa ja viikonlopuissa, jolloin on pakko ryypätä yhtenä iltana pää täyteen, jolloin taas miehellä ei kontrolli pelitä lähes lainkaan.
Jotain kertonee se, että olen omia ja yhteisiä menoja joutunut siirtämään tai jopa perumaan, kun mies on maannut krapulassa.
No, joku aika sitten pistin miehen lopulta seinää vasten, ja kerroin, etten enää lainkaan katso tuollaista "huvikseen" ryypiskelyä. Sen voin vielä sietää, että jos on jotain synttäreitä, polttareita, firman saunailtoja tms. poikkeuksellisia tapahtumia, joita ei todellakaan satu montaa yhden vuoden sisälle. Tissuttelulle vaadin myös selvää vähenemistä. On todellain liikaa, että viikolla tissutteleemonesti jopa sen mäyräkoiran verran, ja siihen päälle ne humalaan tarvittavat määrät.
Kyllähän mies sitten lupasi, ja selvästi määrät ovat vähentyneet. Silti asiassa on se mutta. Viikottain mies rikkoo lupauksensa. Jostain voi kuulostaa naurettavalta, mutta kyse on periaatteesta. Yhdessä sovittiin, että maksimi viikko annos on kuusi pulloa. Joka viikko mies on sen myös ylittänyt. Ei välttämättä monella pullolla, mutta ylittänyt kuitenkin.
Näin kävi myös tänään. Yhtäkkiä keksikin, että sovitaan, että tämän juomisen suhteen viikko katkeaa lauantaihin. nyt kun oli jo alkuviikosta juonut tuon sovitun kuusi pulloa, ja iski hätä, että pakko keksiä jotain saadakseen juotavaa.
Siitähän mies sitten suuttui, kun petyin taas jälleen kerran rikottuun lupaukseen. Kuulema turhaa mäkätystä jne.
Mutta itsepä rikkoo lupauksensa toisensa jälkeen, ja kehtaa vielä ihmetellä, miksi en nyt voi vaan luottaa ja uskoa miehen puheisiin.
Johonkin olisi itse vedettevä se raja.
Tyhmänä sitä vain jaksaa toivoa, että tässäkin asiassa päästään sopuun, niin paljon ollaan yhdessä selvitetty ja voitettu, niin sitä jaksaa yhä uskoa, että tästäkin selvitään.
Pahin onkin jo takana, ihan todella, tässä on enää periaattesta kyse, mutta en vain ole valmis siitä joustamaan, koska se johtaisi lopulta siihen entiseen.
Kiitos jos jaksoit lukea, ja anteeksi ehkä sekava purkaus.
