Äitini haukkui aina ulkonäköään

  • Viestiketjun aloittaja a p anonymous
  • Ensimmäinen viesti
a p anonymous
Äitini haukkui aina ulkonäköään. Oli aina olevinaan kauhean lihava ja piti naamaansa kauhean rumana. Muistan pienenä ihmetelleeni, miksi äiti on muka niin ruma. Ja koska muistutin ulkonäöltäni paljon äitiäni, kuvittelin itsekin olevani ruma. Koko lapsuuteni häpesin ulkonäköäni. Minua vielä kiusattiin koulussa, ja sain vain vahvistusta tästä vastenmielisyydelleni.

Oikeastaan vasta parikymppisenä aloin epäilemään tätä oletusta, koska sain positiivista palautetta ulkonäöstäni. Muutin paikkakuntaa, ja pojat eivät enää kiusanneetkaan, vaan jotkut olivat kiinnostuneita.

Kuulostaa ehkä hölmöltä, mutta otin paljon valokuvia kasvoistani eri kulmista, ja tutkimalla tutkin ulkonäköäni. Yritin olla puolueeton: jos näkisin itseni ensimmäistä kertaa, pitäisinkö itseäni poikkeuksellisen rumana vai normaalina? Tulin siihen tulokseen, että näytän ihan nätiltä. Nyt olen 26, ja pidän jo ulkonäöstäni. Monta vuotta meni hukkaan, ja se kyllä harmittaa.

Kuulostaako oudolta? En ole koskaan kertonut kenellekään.
 
  • Tykkää
Reactions: vaavi9.7. ja Sadana
just
kuulostaa oudolta, kiitos kysymästä. tai siis mielenkiintoista kuvitella joku ihminen ottamassa kuvia kasvoistaan ja yrittää katsoa niitä kuin näkisi vieraan.

hyvä että huomasit että olet ok.
 
"Vieras"
No se on selvä että jos äiti on tuommoinen niin lapsen itsetunto ulkonäköään kohtaan kehittyy yhtänhuonosti.mjotain oikein se äitisi on silti tehnyt kunnitsetuntosi tuntuu muuten olevan hyvä, ja nyt vanhemmista irtautuessasi olet onnistunut korjaamaan tämänkinnlapsuuden puutteen.
 
mul on ollu vähän sama ongelma! omal äitil oli huono itsetunto, vaikka ei ees ollu ruma nuorena ja vielki iha ok.. Huono itsetunto tarttuu valitettavast! Mäkin sitten jossai vaihees tajusin olevani ihan ok näköne, mut kyl vielki välil tulee niit ns. vääriä ajatuksia omasta ulkonäöstä. Eikö kaikki ihmiset loppujen lopuksi ole kauniita omalla tavallaan? Tästä tuli mieleen, että meidän vanhempien pitää olla tosi tarkkoja mitä puhumme omasta ulkonäöstämme ja lastemme ulkonäöstä heidän kuullen...
 
"a p"
mul on ollu vähän sama ongelma! omal äitil oli huono itsetunto, vaikka ei ees ollu ruma nuorena ja vielki iha ok.. Huono itsetunto tarttuu valitettavast! Mäkin sitten jossai vaihees tajusin olevani ihan ok näköne, mut kyl vielki välil tulee niit ns. vääriä ajatuksia omasta ulkonäöstä. Eikö kaikki ihmiset loppujen lopuksi ole kauniita omalla tavallaan? Tästä tuli mieleen, että meidän vanhempien pitää olla tosi tarkkoja mitä puhumme omasta ulkonäöstämme ja lastemme ulkonäöstä heidän kuullen...
Niin, ei se taidakaan olla pääasia, miltä näyttää, vaan miten suhtautuu itseensä. Totta, vanhempien pitäisi olla tarkkoja, mitä puhuu lasten kuullen. Lapset kuuntelevat niin tarkasti.
 
"Vieras"
[QUOTE="a p";27404351]Niin, ei se taidakaan olla pääasia, miltä näyttää, vaan miten suhtautuu itseensä. Totta, vanhempien pitäisi olla tarkkoja, mitä puhuu lasten kuullen. Lapset kuuntelevat niin tarkasti.[/QUOTE]

Tietysti jokaisen (pienen)lapsen mielestä oma äiti on se kaikkein kaunein ihminen riippumatta siitä mikä se ulkonäkö todellisuudessa on. Juuri siksi pitäisi pitää hyvää huolta itsestään ja kunnioittaa omaa kehoaan.
 
"vieras"
Mulla on äitini kanssa ollut samanlaista. Kommentoi aina esim. vaatteita mun pääläl, että kyllähän tuo näyttäisi hyvältä jos ei olisi kamalan iso pallomaha/rumat polvet jne. Vasta aikuisena tajusin, että äiti puhui aina itsestään, minä luulin että tarkoitti niillä kommenteilla mua. Tuntuu pahalta, kun mua yli 10 votta nuorempi, vielä kotona asuva siskoni toistelee itsestään samoja asioita, joita mä olen aina kuullut äitini suusta. Äiti ei tiedä että sairastuin yläasteella syömishäiriöön. Olin/olen liki 170-senttinen ja kun sain laihdutettua itseni 45-kiloiseksi, kuulin ekan kerran äidiltä positiivisen kommentin ulkonäöstäni, katellisella äänellä huudahdettu "miten jollain voi olla noin litteä vatsa!".

Äiti on myls aina suhtautunut halveksivalla, kateellisella ja vähättelevällä sävyllä muiden anisten "laittautumiseen"; kauniisiin vaatteisiin (muu kuin teltta on "itsensä esittelyä, kun menee noin tissiä pitkin"), kenkiin, meikkaamiseen, hiusten laittoon ym. ja kyllähän sitä kotona sai kuulla, kun aloin omilla rahoillani ostaa esim. meikkejä.

Kun lihoin sairastumisen seurauksena paljon, äiti tuntui olevan jopa riemuissaan, en voi koskaan soittaa tai pitää mitään yhetyttä ilman että hän tuo jollain tavalla esiin painoni (jota ei tiedä mutta utelee) tai kokoni. Hän on aina ollut minusta epänormaalin kiinnostunut muitten painosta, jos kerroin esim. lapsena paljon joku kaverini painoi, niin silmät ymmyrkäisinä äiti siinä taivasteli ja kommentoi ja jauhoi asiasta ties kuinka kauan...
 
vikuri
Joo vanhenpana täytyy olla tarkka, että mitä suustaan päästelee lapsen kuullen. Lapseni on kohta 2v ja yritän välttää mm. sanoja lihava ja ruma. Ovat mielestäni ihan turhia sanoja..

Yksi aamu katsoin itseäni peilistä ja olin järkyttävän väsähtäneen ja riutuneen näköinen. Aloin kommentoimaan peilikuvaani lapsen ollessa vieressä "Oho, onpas äiti tosi..." Jatko olisi alunperin ollut "..kamalan näkönen" mutta päädyin jatkamaan "kaunis tänään". Loppu päivän sain kuulla miten "äiti on kaunis". :)
 
"a p"
[QUOTE="Vieras";27404366]Tietysti jokaisen (pienen)lapsen mielestä oma äiti on se kaikkein kaunein ihminen riippumatta siitä mikä se ulkonäkö todellisuudessa on. Juuri siksi pitäisi pitää hyvää huolta itsestään ja kunnioittaa omaa kehoaan.[/QUOTE]

Ehdottomasti olisi niin tärkeää, että äidit arvostaisivat itseään. Se on lapsille parasta esimerkkiä.
 
Urseele
Joo vanhenpana täytyy olla tarkka, että mitä suustaan päästelee lapsen kuullen. Lapseni on kohta 2v ja yritän välttää mm. sanoja lihava ja ruma. Ovat mielestäni ihan turhia sanoja..

Yksi aamu katsoin itseäni peilistä ja olin järkyttävän väsähtäneen ja riutuneen näköinen. Aloin kommentoimaan peilikuvaani lapsen ollessa vieressä "Oho, onpas äiti tosi..." Jatko olisi alunperin ollut "..kamalan näkönen" mutta päädyin jatkamaan "kaunis tänään". Loppu päivän sain kuulla miten "äiti on kaunis". :)
Sitä (hyvää) saa mitä tilaa :)
 
"a p"
[QUOTE="Vieras";27404279]No se on selvä että jos äiti on tuommoinen niin lapsen itsetunto ulkonäköään kohtaan kehittyy yhtänhuonosti.mjotain oikein se äitisi on silti tehnyt kunnitsetuntosi tuntuu muuten olevan hyvä, ja nyt vanhemmista irtautuessasi olet onnistunut korjaamaan tämänkinnlapsuuden puutteen.[/QUOTE]

Sain paljon hyvääkin mallia äidiltä kyllä. Mielestäni hänellä on monessa suhteessa hyvä itsetunto, mutta ulkonäöstään hän ei jostain kumman syystä tykkää.
 
"a p"
Joo vanhenpana täytyy olla tarkka, että mitä suustaan päästelee lapsen kuullen. Lapseni on kohta 2v ja yritän välttää mm. sanoja lihava ja ruma. Ovat mielestäni ihan turhia sanoja..

Yksi aamu katsoin itseäni peilistä ja olin järkyttävän väsähtäneen ja riutuneen näköinen. Aloin kommentoimaan peilikuvaani lapsen ollessa vieressä "Oho, onpas äiti tosi..." Jatko olisi alunperin ollut "..kamalan näkönen" mutta päädyin jatkamaan "kaunis tänään". Loppu päivän sain kuulla miten "äiti on kaunis". :)
Ihana tarina :)
 
"a p"
[QUOTE="vieras";27404397]Mulla on äitini kanssa ollut samanlaista. Kommentoi aina esim. vaatteita mun pääläl, että kyllähän tuo näyttäisi hyvältä jos ei olisi kamalan iso pallomaha/rumat polvet jne. Vasta aikuisena tajusin, että äiti puhui aina itsestään, minä luulin että tarkoitti niillä kommenteilla mua. Tuntuu pahalta, kun mua yli 10 votta nuorempi, vielä kotona asuva siskoni toistelee itsestään samoja asioita, joita mä olen aina kuullut äitini suusta. Äiti ei tiedä että sairastuin yläasteella syömishäiriöön. Olin/olen liki 170-senttinen ja kun sain laihdutettua itseni 45-kiloiseksi, kuulin ekan kerran äidiltä positiivisen kommentin ulkonäöstäni, katellisella äänellä huudahdettu "miten jollain voi olla noin litteä vatsa!".

Äiti on myls aina suhtautunut halveksivalla, kateellisella ja vähättelevällä sävyllä muiden anisten "laittautumiseen"; kauniisiin vaatteisiin (muu kuin teltta on "itsensä esittelyä, kun menee noin tissiä pitkin"), kenkiin, meikkaamiseen, hiusten laittoon ym. ja kyllähän sitä kotona sai kuulla, kun aloin omilla rahoillani ostaa esim. meikkejä.

Kun lihoin sairastumisen seurauksena paljon, äiti tuntui olevan jopa riemuissaan, en voi koskaan soittaa tai pitää mitään yhetyttä ilman että hän tuo jollain tavalla esiin painoni (jota ei tiedä mutta utelee) tai kokoni. Hän on aina ollut minusta epänormaalin kiinnostunut muitten painosta, jos kerroin esim. lapsena paljon joku kaverini painoi, niin silmät ymmyrkäisinä äiti siinä taivasteli ja kommentoi ja jauhoi asiasta ties kuinka kauan...[/QUOTE]

Onpa surullista kuulla, ja harmi siskosi puolesta myös. Sain itse äidiltä positiivista ja negatiivista kommenttia ulkonäöstäni. Tai negatiivista niin, että usein hän vertasi ihomme sävyä, kun hän on kovin vaaleaihoinen ja minä myös, ja hän pitää kovin vaaleaa ihoa rumana. Samoin olimme harva se päivä laihdutuskuurilla, koko perhe kuulemma kaipasi laihdutuskuuria. En kuitenkaan ollut koskaan ylipainoinen.
 
"a p"
[QUOTE="...";27404882]tuollaisen äidin takia kärsin syömishäiriöstä ja heikosta itsetunnosta ja muusta kaikesta jota yritän hoitaa hypnoositerapiassa...[/QUOTE]

Onnea matkaan!
 

Yhteistyössä