Onko teille jäänyt muuttaessa ikävä vanhaa asuntoa?

  • Viestiketjun aloittaja muuttamassa
  • Ensimmäinen viesti
muuttamassa
Olen asunut tässä asunnossa kohta neljä vuotta ja tämä on ensimmäinen "oma" asunto kun muutin vanhempien luota pois. Nyt olisi aika muuttaa isompaan ja olisi vara maksaa hieman paremmasta, mutta itkettää jo nyt ajatus että tästä pitäisi lähteä. Onko muilla ollut tälläisiä ajatuksia ja unohtuuko ne kuitenkin?
Tämä asunto on ihan kiva kun olen tätä niin rakkaudella sisustanut ja laittanut, mutta tämä alue ei ole kiva, ei naapurit, ei oikeastaan mikään muu paitsi tämä itse asunto seinien sisällä on niin tärkeä..
 
mua ahdistaa jo valmiiksi tuleva muutto(johon aikaa n.1-2v), mä tykkään tästä asunnosta todella paljon, mut ei auta, kun on käymässä pieneksi :| tiedän jo valmiiksi, että itku tulee muuttopäivänä, onhan täällä paljon muistoja jne.
 
On jäänyt kova ikävä sitä asuntoa, jossa asuttiin ennen ulkomaille muuttoa. Takaisin siihen muutto ei kuitenkaan ollut mahdollista, koska asunnossa oli niin paljon ongelmia (hometta, putkiremontti tulossa jne.). Tykkään kyllä ihan tästä uudesta asunnosta, mutta alue ei varsinaisesti miellytä eikä tämä tunnu yhtään kodilta edes parin kuukauden jälkeen. Ehkä pitäisi sisustaa vähän lisää.
 
muuttamassa
Alkuperäinen kirjoittaja jassåå;27309432:
mua ahdistaa jo valmiiksi tuleva muutto(johon aikaa n.1-2v), mä tykkään tästä asunnosta todella paljon, mut ei auta, kun on käymässä pieneksi :| tiedän jo valmiiksi, että itku tulee muuttopäivänä, onhan täällä paljon muistoja jne.
Juurikin nuo muistot painavat itsellä! Tuntuu että enhän voi koskaan sitten enää kulkea tämän asunnon ohi kun tulee ikävä.. Vaikea ajatella että joku muuttaisi tähän :(
 
muuttamassa
On jäänyt kova ikävä sitä asuntoa, jossa asuttiin ennen ulkomaille muuttoa. Takaisin siihen muutto ei kuitenkaan ollut mahdollista, koska asunnossa oli niin paljon ongelmia (hometta, putkiremontti tulossa jne.). Tykkään kyllä ihan tästä uudesta asunnosta, mutta alue ei varsinaisesti miellytä eikä tämä tunnu yhtään kodilta edes parin kuukauden jälkeen. Ehkä pitäisi sisustaa vähän lisää.
Miellyttikö edellisessä asunnossa sijainti vai se itse asunto? Itselleni onneksi tässä nykyisessä asunnossa sijainti ei miellytä ollenkaan..
Olen myös yrittänyt ajatella että joskus tästä on kuitenkin muutettava, ei loppu elämää voi asua pienessä kaksiossa..
Mutta jos tässä asuisi vielä pitempään niin ehkä kyllästyisin tähän ja muutto olisi helppo? vai kiintyisinkö entistä enemmän :D
 
Blue
Ensimmäisestä omasta (ostetusta) kodista kun lähdin lasten kanssa, siten etten päässyt heti uuteen rakennettuun taloomme vaan jouduimme menemään yhdeksi yöksi vanhemilleni, niin silloin itkeä tihrustin kun olo tuntui kodittomalta. Tosin siihen oloon varmasti vaikutti myös se että mies oli joukoissa kaukana kotoa ja mulla oli keskenmeno päällä... Koska tämä talo on kaikkea sitä mitä me on aina toivottu, joten oikeasti aihetta itkuun ei ollut.
 
Oletko edes tavaroita pakkaillessa miettinyt asuntoa haikeudella? Pitäisi osata itse ajatella tämä asia jotenkin eri tavalla, että asunto on asunto ja niitä on niin paljon ettei sellaiseen saa kiintyä..
En oikeastaan. ne ovat olleet aina vain välivaiheasuuntoja ja vaikka ne kunnostettu ja sisustettu niin koko ajan on ollut mielenpohjalla ajatus, että ennen pitkää jatketaan kohtia "oikeaa kotia".
Tämä sitten sellainen ja tässä ollut jo yli 20 vuotta.
Lähteminen olisi varmasti niin haikeaa kuin vaikeaakin.
 
"HEI"
mulla on jäänyt aina. ihan sama mikä rupu asunto on ollut niin aina on ollut ahistus muuttaa uuteen. Onhan se aina koti ja se pitää jätttää kunnes asuttautuu kunnolla toiseen,.
 
On jäänyt. Turkin-kodista kun muutettiin Suomeen niin kyynelehdin ja halailin asunnon pilareita & hyvästelin...joo, oon sekopää :D

Nykyistä asuntoa tavallaan vihaan, mutta kun muutetaan (vuoden sisään tms on pakko) niin ikävä kyllä jää. Kun tämä on niin ihana naapurusto. En mä tästä ikinä lähtisi, jos tämän asunnon saisi jotenkin ajatuksen voimalla muutettua suuremmaksi.
 
askaari
Mulle on jäänyt ikävä ensimmäistä omaa asuntoa, vaikka olen asunut nykyisessäkin jo monta vuotta. Kaiholla välillä muistelen, miten paljon siellä oli tilaa verrattuna nykyiseen, vaikka neliöitä oli pari vähemmän... Siellä oli niin ihanan iso olohuone, tilava vessa ja kunnon remontoitu keittiö...
 
muuttamassa
[QUOTE="HEI";27309476]mulla on jäänyt aina. ihan sama mikä rupu asunto on ollut niin aina on ollut ahistus muuttaa uuteen. Onhan se aina koti ja se pitää jätttää kunnes asuttautuu kunnolla toiseen,.[/QUOTE]

Eli tuo haikeus on aina unohtunut kun olet kunnolla asettunut uuteen kotiin?

Pelottaa että itken vanhaa asuntoa loppu elämäni :D
 
vainedellistä
Ennen kuin sain lapsia, muutin noin kerran vuodessa. Ei niitä kämppiä jäänyt ikävä. Mutta edellisessä asunnossamme asuimme koko se ajan, kun lapset olivat pieniä. Se on ihan eri asia. Ja jotenkin siihen kotiin varmaan kiintyi siksikin, että siellähän sitä oltiin todella kotona suurimman osan aikaa pienten lasten kanssa. Elämä pyöri siinä kodin ympärillä. Ollaan nyt asuttu puoltoista vuotta muualla, ja vaikka tämä asunto on kaikin puolin paljon kivempi, muistelen silti vanhaa kotia haikeudella. Mutta, aikaa aikaa kutakin.
 
5v ollaan asuttu tässä nykysessä ja edelleen tulee välillä haiku edellistä joka oli meijän eka yhteinen koti. Sijainti ei ollu kovin kiva ja kämppä aika ahdas mut se oli mein koti :heart: monesti siitä mennään ohi ja katellaan että sielä se on vanha koti. Asuttiin siinä kuiteen melkein 6v. Tähänkään me ei meinata jäädä ja saa nähdä miltä tuntuu kun/jos tulee aika muuttaa.
 
mama the strange
Muutin nuorena aikuisena hyvin tiuhaan tahtiin ja tuolloin en ikävöinyt asuntoja oikeastaan ollenkaan. Olin aina tyytyväinen päästessäni seuraaviin seikkailuihin.

Mutta viime asuntoa ikävöin tavallaan. Asuin asunnossa lähes kuusi vuotta ja tuona aikana tapahtui paljon niin hyvässä, kuin pahassakin. Tärkeintä on kuitenkin, että lapseni vietti asunnossa ensimmäiset viisi vuottaan. Haikeudella välillä muistelen, miten liikuimme asunnon lähimetsissä ja -puistoissa lapsen ollessa ihan pieni ja kuinka ihana asunto oli, kun siihen aikoinaan muutin. Toisaalta haikeat muistot liittyvät yleensäkin tuohon elämänvaiheeseen, kun opiskelin ekaa amk-tutkintoa.... Tuossa asunnossa lapsi sai ensimmäiset pihakaverinsa ja näitä kavereita lapsi yhä haikeudella yli vuoden jälkeen muistelee. Ehkä enemmänkin kaipaan asuntoa lapsen vuoksi. Olin hyvin pahoillani, kun lapseni joutui luopumaan hyvistä kavereista... Toisaalta aika hauskaa oli, että nuo kaverit muuttivat talosta samana päivänä kuin mekin :D

Toisaalta olin hyvin iloinen, kun pääsin muutamaan pois. Asunto oli liian pieni ja mikä tärkeintä väärässä kaupungissa. Olin koko tuossa asunnossa asumisen ajan kovin yksinäinen. Uuden asunnon myötä, pääsin takaisin "kotiin".

Ehkä muuttaessa pitäisikin enemmän keskittyä uuden asunnon hyviin puoliin ja niihin syihin, joiden vuoksi muutto on paras ratkaisu. Tietysti haikeutta saa tuntea, se on ihan luonnollista. Kuitenkin muutto yleisesti ottaen on kuitenkin iloinen asia!
 
Eron yhteydessä kun jouduttiin myymään omistusasunto.
Ei olisi ikinä ollut varaa asua siellä yksin, talo oli aivan liian iso ja kunnossapidoltaan työläs, välimatkat pitkiä jne. mutta silti, vielä 5 vuoden jälkeenkin mun on ikävä sitä paikkaa. Kesälläkin kun ajeltiin nykyisen miehen kanssa siitä ohi, ja näin että uusi omistaja oli laittanut pihan uusiksi ja kaatanut omenapuita, tokasin miehelle että "katso nyt mitä se on tehnyt mun pihalle". :D

Tiedän kyllä että jos olisin jäänyt sinne asumaan,
en olisi tavannut nykyistä miestäni varmaan ollenkaan,
olisin joku höperöitynyt mökkierakko velkavankeudessa keskellä ei mitään.

Mutta silti, se oli niin ihana paikka kaikkine vikoineenkin ja minulle ensimmäinen oikea koti.
 
katatsu
Ensimmäisestä asunnosta kun muutin kerrostaloon, niin olin vain tyytyväinen muutosta, eka asunto oli niin pieni. Kerrostalosta kun muutettiin tähän omakotitaloon vuokralle niin silloin oli haikeutta ja muutosvastarintaa, vaikka itse ehdotin tämän talon vuokraamista... Ja nyt on taas sama homma, kun edessä on parin viikon sisällä muutto ensimmäiseen omaan taloon. Siellä on yläkerta typerästi suunniteltu, ilmanvaihtokanavien kautta kuuluu äänet, pihalla ei ole rauhaa naapureilta yms. selityksiä keksin miksi talo onkin huono...
 
Mun elämän aikana ainoastaan yksi paikka on tuntunut " KODILLE"

Se on talo jossa asuin ollessani yläasteella ja lukiossa. porukat muutti pois siitä 2006 ja enkä oo sen jälkeen siellä käynyt. Nyt he kk sitte muutti takas siihen ja mä ootan kuin kuuta nousevaa et marraskuun alussa pääsen käymään KOTONA. Edes tämä missä oon nyt 6v asunu ei tunnu niin kodille kuin se talo.

Porukoilla oli vaikeuksia päästä siihen taloon kun ei edellinen asukas meinannu lähtee ollenkaan. Pari takapakkia tuli ja meinasin alkaa itkemään kun soittivat ettei pääsekkään siihen vielä eikä tietoa koska.

Ehkä johtuu siitä osittain et se oli viimeinen paikka missä meidän perhe oli "kokonainen". SIt yks meistä lapsista lähti ajasta ikuisuuteen ja dynamiikka hajos.

saa nähä miten sitä reagoi kun astuu ovesta sisään:D
 
Varsinaista ikävää en ole kyllä tuntenut yhtäkään aikaisempaa asuntoani kohtaan. Varsinaiselta kodilta on tuntunut lapsuudenkodin (ja sekin vähän varauksella) lisäksi ainoastaan nykyinen talomme. Kaikki siinä välissä olleet kerrostalo- ja rivariasunnot ovat olleet vain paikkoja, joissa olen säilyttänyt tavaroitani.
 
"vieras"
Ei ole tullut ikävä. Olemme muuttaneet useaan kertaan. Viimeksi muutettiin itserakennetusta omakotitalosta jossa asuttiin 5 vuotta ja jossa kaksi lapsistamme syntyi. Hyviä muistoja on paljon tuosta talosta ja ajasta, mutta ei ole yhtään ikävä. Minusta on ihana muuttaa! Kaikki vanha ja turha heitetään pois ja rakennetaan/ostetaan uutta tilalle :) Nyt asutaan uudessa ihanassa isossa talossa...mutta luulen, että n. viiden vuoden päästä alan taas suunnitteleen uutta taloa meidän perheele :) Asunnon malli ja käytännöllisyys muuttuu kun perhe ja lapset (myös lapsi määrä) kasvaa.
 
"Vieras"
Mulle kävi niin yhden asunnon kohdalla, haluttiin omakotitaloon ja sitten löydettiin sellainen kiva kaikkien mielestä. Lähellä vanhaa asuntoa. Kun oltiin asuttu siinä omakotitalossa vuoden verran, niin ihan hirmuinen ikävä oli vanhaa kotia... Niin sitten rupes tulemaan muillekin jossain kohtaa! Me laitettiin talo myyntiin, mentiin muutamaksi kuukaudeksi vuokralle väliaikaisasuntoon ja odotettiin vapautumista mieleisestä. Nyt päästiin samaan taloyhtiöön, eri asunto, pohjaltaan samanlainen. Tästä en enään halua muuttaa mihinkään!! <3 On niin ihana koti ja ihanalla paikalla. Koulumatkat on lyhyet ja lapsilla kavereita. Itsellekin löytyy niitä kavereita tästä ihan läheltä. Joten mulla hiukan tämmöinen kokemus, että paluu vanhaan oli ihana juttu!!
 

Yhteistyössä