Onko teille jäänyt muuttaessa ikävä vanhaa asuntoa?

Ikävöin edelleen kämppää, jossa asuin 1989-1995. Ikävä ilmenee unina, joissa olen muuttamassa sieltä pois.

 

No eilen aloin pakata tavaroita, kun muutto edessä marraskuun lopussa, vielä en tiedä mihin muutan, mutta kyllä itku pääsi tavaroita pakatessa. Tänään ois pankissa kauppakirjan allekirjoitus. Onneksi talon ostaa ystäväperheeni, joten tiedän vielä pääseväni täällä käymään. Tämä talo on ollut kotini siihen asti kun täytin 18, sen jälkeen asuin muualla ja kun perin vanhempani, niin remontin jälkeen muutin tähän takaisin. Nyt tosiaan kohti uusia seikkailuja, mutta kyllä ikävä tulee, vaikka tiedänkin, että vuoden päästä minulla on uusi oma talo, jonka perusratkaisut olen itse saanut suunnitella.

 

Sitä kotia olen ikävöinyt jossa asuttiin kun lapset oli ihan pieniä. Siihen liittyy niin paljon muistoja, tykkäsin myös kyseisestä asuntoalueesta ja meillä oli siellä paljon puistokavereita. Vuoden päivät siinä meni muuton jälkeen kaipaillessa, mutta kyllä tämä nykyinenkin sitten alkoi tuntua omalta. Asiaa helpotti se, että meidän vanha koti on nykyisin mummola, vaihdoimme silloin miehen vanhempien kanssa asuntoja päittäin

 

Olen asunut tässä asunnossa kohta neljä vuotta ja tämä on ensimmäinen "oma" asunto kun muutin vanhempien luota pois. Nyt olisi aika muuttaa isompaan ja olisi vara maksaa hieman paremmasta, mutta itkettää jo nyt ajatus että tästä pitäisi lähteä. Onko muilla ollut tälläisiä ajatuksia ja unohtuuko ne kuitenkin?
Tämä asunto on ihan kiva kun olen tätä niin rakkaudella sisustanut ja laittanut, mutta tämä alue ei ole kiva, ei naapurit, ei oikeastaan mikään muu paitsi tämä itse asunto seinien sisällä on niin tärkeä..

Vaikka on Vanha ketju, niin voin kertoa, että ikävöin vanhaa asuinympäristöäni ja tietysti ennekaikkea vanhaa kotiani. Ehkä siihen vaikuttaa vakava sairastumiseni, ja kaikki oli hajallaan siellä ja täällä. En koskaan ole kokenut vastaavaa, mutta jotenkin olen siitä noussut, ainakin fyysiset vammat ovat parantuneet.
Ikävä vain on, vaikka uusi kotini on ihan ok.
Sanotaan: "koti on siellä missä sydän".
Sydän jäi sinne, olihan se pitkäaikainen kotini. Mutta jos se sydän tulee perässä sitten.
Täällä on todella kivat naapurit, kun ed. hyvä jos tervehdittiin, se tuntui pahalta.
Oli siellä joitakin, jotka tervehtivät ja olivat ystävällisiä, mutta harvassa se oli. Sen puoleen en ikävöi, mutta en minä siitä välittänyt yhtään kun painoin kotini oven kiinni, elin omaa yksinäistä elämääni rakkaassa ympäristössä, kodissa. Jumputin samoja lenkkipolkuja ja reittejä hirveän monta vuotta. Mutta minulla on myös hirveän Rakkaita muistoja. Siksi tämä on ollut niin vaikeaa. Olen tunneihminen, ja jään usein kiinni muistoihin, joita on niin vaikea unohtaa. Kiitos Rakkaille ihmisille, jotka ovat olleet elämässäni ja tuoneet pyyteetöntä iloa elämääni.