Mitä pahaa on silikoneissa? Hankin sellaiset raskauden jälkeen ja monet paheksuvat.

  • Viestiketjun aloittaja ei ymmärrä
  • Ensimmäinen viesti
"lintunen"
Alkuperäinen kirjoittaja ei ymmärrä;27281746:
Onko sitten esim. kampaajakäynti pahan olon siirtämistä eteen päin? Jossain vaiheessahan se juurikasvu kuitenkin taas tulee ja paljastaa totuuden.

Entä salilla treenaaminen? Kyllähän se ikä kuitenkin tekee tehtävänsä ja vatsapalat surkastuvat. Eikö olisi parempi vain rupsahtaa aiemmin eikä siirtää väistämätöntä?

Entä kulmakarvojen nyppiminen tai rakennekynnet?

Hei, kaikki varmasti vertaavat itseään johonkin, jollain tasolla, mene vaikka kaupungille ja katso ihmisiä, niin huomaat. Suurin osa pukeutuu samalla tavalla, hiukset on värjätty, on meikkiä. Paikkaa paikan päälle? Me elämme sosiaalisessa yhteisössä, ei kukaan ole täysin irti muusta maailmasta tai ihanteista. Et edes sinä, en usko hetkeäkään.

Kyse onkin siitä, millä perusteella tietyt toiminnot ovat tuomittavampia kuin toiset; vrt silikonit ja kampaajakäynti. Kuka sen määrittää?

Teet aika näköalattoman ja yksioikoisen päätelmän sanoessani, että kohta, kun joku muu paikka repsottaa, en kestä sitä ja lähden taas veitsen alle. Edes koulutettu psykologi ei voi sanoa, että se menee suoraviivaisesti noin.

Olet hyvin väärässä ja kovin mustavalkoinen.
Se että leikataan tukka saksilla on siis ihan sama kuin veistellään kroppaa. Okei. No Stallonen eprhe on oiva esimerkki siitä.

Ensin vähän, sitten vähän enemmän. Kato kun koko elämän ei riitä se pelkkä sali huhkiminen. Viimeistään siinä kohtaa tarttee mennä puukon alle tai tunkea botoxia naamaan kun rypyt esiintyy. Niitä ei voi poistaa¨

Toki saa olla aivoton lammas joka kulkee ja tekee niin kuin kaikki muutkin. Ja päätyy silikoonipöllöksi. Koska on sosiaalinen yksilö.

Miksi luonnollisuus ei voisi kelvata? Tai vaikka vaan "pysymättömät" operaatiot? musta on kalamaa että järjestään jokaisella 18 vuotialla alkaa jo olla pidennykset, irtoripset, tekokynnet jne. ONKO TUO TODELLLA tie jonne haluatte mennä? Tehdä ihmisistä kumiukkoja joilla aivotkin pikku hiljaa sulautuu siihen samaan paskaan? Ei kuulosta järin ihanalta tulevaisuus.
 
"hihihihi"
Alkuperäinen kirjoittaja ei ymmärrä;27281795:
Ei tietenkään, mutta on tavattoman hauskaa huomata, että usein kaltaisesti ihmisten moraalissa ei ole mitään selkeää logiikkaa ja hierarkiaa, jonka perusteella toiset asiat tuomitaan moraalittomiksi ja toiset taas hyvkäsyttäviksi.


Minulla ainakin on, ihan selkeä logiikka. Sinulta taitaa puuttua? Liikaa silikonia kulkeutunut verenkierron mukana päähäsi?
 
"sondersson"
Ajattelen asiaa varmasti hieman laajemmin mitä omat aivosi. Itse ajattelen suurempaa hyvää ja tulevaisuutta. Sinä ajattelet pienessä ympyrässäsi omia tissejäsi ja vertailet itseäsi julkkisbimboihin.
Eiköhän nämä jotka lasten jälkeen tissinsä korjaavat, vertaile sitä entistä ja uutta itseään. Sillä ole mitään tekemistä julkkisten kanssa.
 
"sondersson"
[QUOTE="lintunen";27281810]Se että leikataan tukka saksilla on siis ihan sama kuin veistellään kroppaa. Okei. No Stallonen eprhe on oiva esimerkki siitä.

Ensin vähän, sitten vähän enemmän. Kato kun koko elämän ei riitä se pelkkä sali huhkiminen. Viimeistään siinä kohtaa tarttee mennä puukon alle tai tunkea botoxia naamaan kun rypyt esiintyy. Niitä ei voi poistaa¨

Toki saa olla aivoton lammas joka kulkee ja tekee niin kuin kaikki muutkin. Ja päätyy silikoonipöllöksi. Koska on sosiaalinen yksilö.

Miksi luonnollisuus ei voisi kelvata? Tai vaikka vaan "pysymättömät" operaatiot? musta on kalamaa että järjestään jokaisella 18 vuotialla alkaa jo olla pidennykset, irtoripset, tekokynnet jne. ONKO TUO TODELLLA tie jonne haluatte mennä? Tehdä ihmisistä kumiukkoja joilla aivotkin pikku hiljaa sulautuu siihen samaan paskaan? Ei kuulosta järin ihanalta tulevaisuus.[/QUOTE]

Miksi jokainen ei saisi näyttää miltä haluaa?
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti
jure
[QUOTE="sondersson";27281793]No jos se ystäväsi haluaa teettää itselleen uuden rinnan niin eikö siinä ole puhtaasti kysymys ulkonäöstä? Ei hän sitä tissiä mihinkään tarvitse. Enempi hän ajattelee pelkkää ulkonäköä kuin ap, joka kärsi roikkuvista tisseistä. Eivät nimittäin ole mukavan tuntuiset ollenkaan.[/QUOTE]
VITTU. Käy läpi ne hoidot ja kaikki se paska ja tule vasta sitten jauhamaan aiheesta lisää. Kenellä voi olla ongelmia itsetunnon kanssa. Syövän läpi käynneen ongelmat ovat ihan eri sfääristä kuin teidän joille se peilikuva vaan ei kelpaa kun ollaan niin pirun pinnallisia.
 
"Entinen Ksantippa S."
Jos joku tuntee rintojensa kohdanneen täystuhon, on totta kai täysin hänen oma asiansa, mitä hän omilla rahoillaan tisseilleen tekee. Ja on aina iloinen asia, jos ihminen on tyytyväinen itseensä.

Mutta kyllä minä silti olen periaatteen tasolla vähän huolissani siitä, aletaanko normaalit, käsittelemättömät, biologisen tehtävänsä täyttäneet äiti-ihmisen rinnat noin yleisesti nähdä täystuhona.

Meidän on helppo kauhistella kiinalaisten sidottuja jalkoja tai Afrikan heimojen venytettyjä huulia, mutta meiltä jää usein huomaamatta että omatkin käsityksemme normaalista kehosta ovat aika voimakkasti kulttuurin ja muodin muokkaamia.
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti
Tavis kunnon ihminen
Onneksi omassa ystäväpiirissä ei ole tällaisia silaribimboja. Mulla itse asiassa silarit ja tatuoinnit kummatkin on merkki siitä, että stay away. Ei voi olla henkistä yhteenkuuluvuutta tällaisten kanssa. Yleensä nämä ovatkin ihan oma genrensä, joko pubiruusuja tai white trash-tapauksia.
 
"sondersson"
VITTU. Käy läpi ne hoidot ja kaikki se paska ja tule vasta sitten jauhamaan aiheesta lisää. Kenellä voi olla ongelmia itsetunnon kanssa. Syövän läpi käynneen ongelmat ovat ihan eri sfääristä kuin teidän joille se peilikuva vaan ei kelpaa kun ollaan niin pirun pinnallisia.
Mitä se syöpä siihen uuteen tissiin liittyy? Siihen liittyen kyse on pelkästään ulkonäöstä, oli takana millainen taistelu vaan.
 
"Ihmettelen"
Ymmärrän hyvin jos rinnoista muuttuu poikkeuksellisen kamalan näköiset ja niitä lähtee korjaamaan. Mielestäni on tässäkin asiassa vähän ikävä verrata julkkisten ylisuuriin ilmapalloihin ihmistä, jolla on käynyt erityisen huono tuuri vaikka sitten luonnollisesti. Aika harvalla rinnat menevät aivan ryttyisiksi pusseiksi roikkumaan.
Sitten vielä bimboiksi ja tyhmiksi haukutaan empatiakykyisiä ihmisiä.

Mitä eroa on sitten meikkaamisessa tai hiusten värjäämisessä? Selitätte asian niin, että leikkaus on isompi homma, mutta mitä eroa on siinä huutamassanne luonnollisuudessa näissä kahdessa asiassa? Meikit ja hiustenvärjäyksethän ne vielä enemmän näkyvät kuin korjatut rinnat.
 
Vaimo luonnollinen
En mä hyväksy. Paheksun.

Paheksun myös rakennekynsiä, tekoripsiä, tautointeja jne. ja sitä rumuutta jota pitävät kauneutena.

Nuoret naiset näyttävät kamalilta. Tarjoilijoina on heitä paljon. Silikonit, mustaksi värjätty tekotukan näköinen pitkä hamppu, tekoripset, tekorusketus ja valkoiset huulet. Monilla sitten kuitenkin tupakan ja kahvin kellastuttamat hampaat, miksei sitten hampaita huomioida?


Luonnollisuus on valttia vielä joskus, olen aivan varma.
 
"ihmettelen"
Syöpäkin on ihan luonnollinen asia ja on todella ymmärrettävää että korjauttaa rintansa ulkonäöllisistä syistä syövän jälkeen, aivan kuten raskaudenkin jälkeen jos muuttuvat todella radikaalisti. Tuho on syntynyt aivan eri tavalla enkä tätä väitäkään, lapset on tehty tarkoituksella ja rintasyöpää ei pyydetä, mutta jälkikorjaukset kuitenkin samasta syystä.
 
niiin
En mä hyväksy. Paheksun.

Paheksun myös rakennekynsiä, tekoripsiä, tautointeja jne. ja sitä rumuutta jota pitävät kauneutena.

Nuoret naiset näyttävät kamalilta. Tarjoilijoina on heitä paljon. Silikonit, mustaksi värjätty tekotukan näköinen pitkä hamppu, tekoripset, tekorusketus ja valkoiset huulet. Monilla sitten kuitenkin tupakan ja kahvin kellastuttamat hampaat, miksei sitten hampaita huomioida?


Luonnollisuus on valttia vielä joskus, olen aivan varma.
Muista myös meikit ja korvakorut sekä korkokengät.
 
hyi kun paha olo tuli
[QUOTE="Ihmettelen";27281873]Ymmärrän hyvin jos rinnoista muuttuu poikkeuksellisen kamalan näköiset ja niitä lähtee korjaamaan. Mielestäni on tässäkin asiassa vähän ikävä verrata julkkisten ylisuuriin ilmapalloihin ihmistä, jolla on käynyt erityisen huono tuuri vaikka sitten luonnollisesti. Aika harvalla rinnat menevät aivan ryttyisiksi pusseiksi roikkumaan.
Sitten vielä bimboiksi ja tyhmiksi haukutaan empatiakykyisiä ihmisiä.

Mitä eroa on sitten meikkaamisessa tai hiusten värjäämisessä? Selitätte asian niin, että leikkaus on isompi homma, mutta mitä eroa on siinä huutamassanne luonnollisuudessa näissä kahdessa asiassa? Meikit ja hiustenvärjäyksethän ne vielä enemmän näkyvät kuin korjatut rinnat.[/QUOTE]


Olet tosi sekaisin jos et ymmärrä mikä ero on meikin (joka maalataan ihon pintaan ja pesätän pois) ja sairaalaan nukutukseen menoon ja ihon leikkelyn, täyttelyn ja ompelun välillä.


Tosi surullista huomata miten sekaisin te jotkut olette. :(
 
"mimmi"
Mun mielestä jokaisen oma asia, mitä rinnoillensa tekee. En itse edes kertoisi niille, joiden tietäisin paheksuvan. Ja olen itsekkin harkinnut silikoneja kun 3 lasta imettäneenä menetin ne vähäiset rintani mitä joskus omistin.
 
elikkä
Olet tosi sekaisin jos et ymmärrä mikä ero on meikin (joka maalataan ihon pintaan ja pesätän pois) ja sairaalaan nukutukseen menoon ja ihon leikkelyn, täyttelyn ja ompelun välillä.


Tosi surullista huomata miten sekaisin te jotkut olette. :(
Eli kyse ei olekaan luonnollisuuden katoamisesta nykymaailmassa, vaan sinun henkilökohtaisen rajasi sijaitsemisesta luonnollisuuden ja luonnottomuuden välillä.
 
olette kateellisia
Huoraan jotta saan rahaa kauneusleikkauksiin. Teidän miehet ovat ehkä asiakkaitani sillä otan asiakkaiksi vain varattuja, koska he ovat luotettavimpia. Minulla on niin upea treenattu ja leikelty kroppa.

;)
 
"Entinen Ksantippa S."
[QUOTE="sondersson";27281862]Mitä se syöpä siihen uuteen tissiin liittyy? Siihen liittyen kyse on pelkästään ulkonäöstä, oli takana millainen taistelu vaan.[/QUOTE]

Jos toisella puolella on sellainen reilun kokoinen suomalaisemännän hinkki ja toisella puolella äkkiä pelkkää tyhjää, voidaan kyllä puhua terveyssyistäkin. Sen verran asia lihassymmetriaan vaikuttaa.

Oma kehosuhde noin ylipäätään on mutkikas juttu, ja ulkoisen erottaminen sisäisestä on vaikeaa. Vaikkei minulla syövästä onneksi kokemusta olekaan, voin aavistella mitä eroa on syöpäleikkauksen ja imetyksen jälkien katselulla ja hyväksymisellä.
 
ei ymmärrä
[QUOTE="Entinen Ksantippa S.";27281846]Jos joku tuntee rintojensa kohdanneen täystuhon, on totta kai täysin hänen oma asiansa, mitä hän omilla rahoillaan tisseilleen tekee. Ja on aina iloinen asia, jos ihminen on tyytyväinen itseensä.

Mutta kyllä minä silti olen periaatteen tasolla vähän huolissani siitä, aletaanko normaalit, käsittelemättömät, biologisen tehtävänsä täyttäneet äiti-ihmisen rinnat noin yleisesti nähdä täystuhona.

Meidän on helppo kauhistella kiinalaisten sidottuja jalkoja tai Afrikan heimojen venytettyjä huulia, mutta meiltä jää usein huomaamatta että omatkin käsityksemme normaalista kehosta ovat aika voimakkasti kulttuurin ja muodin muokkaamia.[/QUOTE]

Tietysti kauneusihanteet ja käsitykset normaalista kehosta ovat kulttuurisidonnaisia. Itse en kauhistele ja tiedostan varsin hyvin, että elämme länsimaalaisten kauneuihanteiden muokkaamassa maailmassa.

Normaaliuden määrittely asiassa kuin asiassa on muutenkin vaikeasti hahmoteltavissa, miten se edes määritellään? Soveltuva tunnusluku, kuten ka, kaikista olemassaolevista kyseisen ominaisuuden eri muodoista?

Mutta pitää vielä mainita, että rintojeni näkeminen täystuhona on vain minun subjektiivinen kokemukseni oman vartaloni suhteen. Se ei kerro mitään suhtautumisestani muiden rintoihin, en ole kiinnostunut,vielä vähemmän arvotan.
 
"Haahuilija"
Ei niissä mitään pahaa ole. Toki en ymmärrä niitä, jotka pumppaa itsensä täyteen ja esittelee ympäriinsä pallojaan. Mut kyl ne varmaan muuten maksaa äkkiä silleen takaisin itsensä.. :D

Mutta tässähän on kyse rintojen ns. korjaamisesta entiseen kuosiin? Ihan eri juttu siis mun silmissä. Kun on mahdollisuus palata entiseen, niin mikä ettei. Niiden rintojen kanssa on kuitenkin eletty pitkään ja oma silmä on tottunut näkemään ne tietynlaisina. Sitten muutoksen tultua, voi tehdä aika tiukkaa katsoa peiliin. TIEDÄN liiankin hyvin.

Mä näytän klonkulta tällä hetkellä ja olen kuullut arvostelua, jos käytän entisen tukkamallin näköistä peruukkia. Aah, kuinka luonnotonta! Miksiköhän pidän niitä luonnottomuudesta vauhkoojia jotenkin alhaisina.. hmm..? Yleensä muuten ne joilla ei ole mitään ihmeempää vikaa, helposti arvostelee heikompiaan. Jotain sairasta itsensä pönkitystä?
 
"sondersson"
[QUOTE="Entinen Ksantippa S.";27281919]Jos toisella puolella on sellainen reilun kokoinen suomalaisemännän hinkki ja toisella puolella äkkiä pelkkää tyhjää, voidaan kyllä puhua terveyssyistäkin. Sen verran asia lihassymmetriaan vaikuttaa.

Oma kehosuhde noin ylipäätään on mutkikas juttu, ja ulkoisen erottaminen sisäisestä on vaikeaa. Vaikkei minulla syövästä onneksi kokemusta olekaan, voin aavistella mitä eroa on syöpäleikkauksen ja imetyksen jälkien katselulla ja hyväksymisellä.[/QUOTE]

Jokainen suhtautuu niihin omalla tavallaan. Jonkun mielestä jälki on kauheaa ja siitä halutaan päästä eroon. Joku taas kantaa jälkiään ylpeydellä. Kummassakaan ei mielestäni ole mitään pahaa ja olen iloinen että ihmisillä on vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia.

Mitä nuihin terveysvaikutuksiin tulee, uskoisin että roikkuvilla tisseilläkin on omat vaikutuksensa, puhumattakaan huonon itsetunnon vaikutuksista.
 
"Entinen Ksantippa S."
Alkuperäinen kirjoittaja ei ymmärrä;27281944:
Tietysti kauneusihanteet ja käsitykset normaalista kehosta ovat kulttuurisidonnaisia. Itse en kauhistele ja tiedostan varsin hyvin, että elämme länsimaalaisten kauneuihanteiden muokkaamassa maailmassa.

Normaaliuden määrittely asiassa kuin asiassa on muutenkin vaikeasti hahmoteltavissa, miten se edes määritellään? Soveltuva tunnusluku, kuten ka, kaikista olemassaolevista kyseisen ominaisuuden eri muodoista?

Mutta pitää vielä mainita, että rintojeni näkeminen täystuhona on vain minun subjektiivinen kokemukseni oman vartaloni suhteen. Se ei kerro mitään suhtautumisestani muiden rintoihin, en ole kiinnostunut,vielä vähemmän arvotan.
Niin kuin sanottu, eipä yksittäisen ihmisen oma keho ja omat rahat muille kuulu. Ja yksi pieni tavis pystyy aika vähän kauneusihanteisiin vaikuttamaan.

Mutta sillä on yleisestikin väliä, kun joku juhlittu tähtönen ilmoittaa poistattaneensa silikoninsa. Kyllä tuollaiset signaalit kuitenkin vaikuttavat yleiseen mielipiteeseen ja nuorten käsitykseen omasta itsestään.
 
"Entinen Ksantippa S."
[QUOTE="sondersson";27281984]Jokainen suhtautuu niihin omalla tavallaan. Jonkun mielestä jälki on kauheaa ja siitä halutaan päästä eroon. Joku taas kantaa jälkiään ylpeydellä. Kummassakaan ei mielestäni ole mitään pahaa ja olen iloinen että ihmisillä on vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia.

Mitä nuihin terveysvaikutuksiin tulee, uskoisin että roikkuvilla tisseilläkin on omat vaikutuksensa, puhumattakaan huonon itsetunnon vaikutuksista.[/QUOTE]

Kyllä minäkin olen tuntenut naisen, joka menetti syövän vuoksi molemmat rintansa täysin eikä halunnut korjausleikkausta. Harvinaisen vahva ja naisellinen nainen.

Valinnanvapaus on toki jokaisella, eikä kukaan pysty tietämään kuinka joku toinen muutoksen kokee. Mutta syöpä itsessään on trauma, ja iso leikkaus muuttaa kehoa ja kehonkuvaa aika paljon nopeammin ja radikaalimmin kuin raskaus ja imetys, jotka lähinnä nopeuttavat maan painovoiman tuhoa tekevää vaikutusta.

Mielestäni ison rintasyöpäleikkauksen ja raskauden rupsahtamisen vertaaminen on vähän kuin vertaisi auto-onnettomuutta vanhenemiseen. Joo, molemmissa menee keho pilalle, mutta kuitenkin vähän eri asia. Ja varmaan se tuijotus uimahallissakin on vähän toisenlaista, ainakin vielä nykymaailmassa.
 
"vieras"
Jos syynä silikooni tissien paheksuntaan on kateus niin kyllä kai ne nyt menis itsekin ottamaan silikoonit. Aika kapea katseista väittää että kateudesta olisi kyse, itse ainakin pidän niitä luonnottoman näköisinä.
 
ei ymmärrä
[QUOTE="Entinen Ksantippa S.";27282050]Niin kuin sanottu, eipä yksittäisen ihmisen oma keho ja omat rahat muille kuulu. Ja yksi pieni tavis pystyy aika vähän kauneusihanteisiin vaikuttamaan.

Mutta sillä on yleisestikin väliä, kun joku juhlittu tähtönen ilmoittaa poistattaneensa silikoninsa. Kyllä tuollaiset signaalit kuitenkin vaikuttavat yleiseen mielipiteeseen ja nuorten käsitykseen omasta itsestään.[/QUOTE]

Tottakai vaikuttaa, en missään nimessä kiellä asiaa. Mä kuitenkin peräänkuuluttaisin suhteellisuudentajua näissäkin asioissa. En lähtisi tuomitsemaan esteettisistä syistä rintaleikkauksen läpikäynyttä tietämättä taustoja.

Täysin turhien operaatioiden kannalla en ole itsekään, mutta minun mielestäni navassa roikkuvat pussit eivät ole turha korjaus. Se on hieman eri asia kuin vaikapa julkkis, joka haluaa suurentaa b-kupin kiinteät rintansa ihan vain huvikseen kokoon dd.
 

Yhteistyössä