Mitä pahaa on silikoneissa? Hankin sellaiset raskauden jälkeen ja monet paheksuvat.

  • Viestiketjun aloittaja ei ymmärrä
  • Ensimmäinen viesti
"Entinen Ksantippa S."
[QUOTE="sondersson";27282142]Tottakai ne on eri asioita. Mutta miksi ainoastaan sillä ison trauman kokeneella olisi oikeus näyttää miltä haluaa? Ja ilman että muuta paheksuvat?[/QUOTE]

Tällä hetkellä taitaa jokaisella suomalaisella naisella olla tuo peräänkuuluttamasi oikeus näyttää miltä haluaa, jos ei ihan suorastaan alasti tai muuten hyvää makua rikkoen kulje.

Mutta ihan yhtä lailla jokaisella on myös oikeus paheksua toisia. En sano, että se olisi mitenkään fiksua tai rakentavaa. Useimmiten se on äärimmäisen kuluttavaa. Mutta sitä on myös toisten paheksunnasta välittäminen.

Ugh. Olen puhunut.
 
"huhhuh"
Alkuperäinen kirjoittaja tiedän nähnyt olen;27282208:
90-luvulla syntyneet on ihan sekaisin. Niiden mielestä on sama käykö kirurgin veitsen alla vai meikkaako.
Ei nyt taas yleistetä, mä olen syntynyt 90-luvulla ja pidän aivan pimeänä tota muovivillitystä. Kaikkien pitäis olla samannäköisiä, on kaikenlaisia lisäkkeitä ja jatkeita jne. Todellakin ihan eri asia käydä kampaajalla tai meikata kuin käydä leikkauksessa, meikatessa & kampaajalla ei tungeta kehon sisälle asioita jotka sinne ei kuulu! Ja huvikseen pistetä itseään leikkuulaudalle...
Ihan sairaaksi tää maailma menossa.
 
Mä en oikee luota siihen että ne on varmasti turvalliset pitemmän päälle.

Ei mulla silti mitään oo sitä vastaan et joku laittaa silikonit. Ite en ehkä laittais, tosin ei mulla oo tarvettakaan kun kokoa on omasta takaa. Sen sijaan joku tissinkohotusleikkaus pitänee tehä jossain vaiheessa.
 
Beep
[QUOTE="huhhuh";27282586]Ei nyt taas yleistetä, mä olen syntynyt 90-luvulla ja pidän aivan pimeänä tota muovivillitystä. Kaikkien pitäis olla samannäköisiä, on kaikenlaisia lisäkkeitä ja jatkeita jne. Todellakin ihan eri asia käydä kampaajalla tai meikata kuin käydä leikkauksessa, meikatessa & kampaajalla ei tungeta kehon sisälle asioita jotka sinne ei kuulu! Ja huvikseen pistetä itseään leikkuulaudalle...
Ihan sairaaksi tää maailma menossa.[/QUOTE]


Varmaan vaan osa, mutta se osa näyttää kyllä huvittavalta kieltämättä.

Minunki nuoruudessa oli jo olemassa se blondi-osasto joka erottui hyvin muista. ;)
 
Beep
Ei. Jotkut asiat ovat todella rumaa ja hirveää, mutta rinnoista, oli ne sitten millaiset tahansa, en voisi tuollaisia sanoja käyttää. Jotkut asiat ovat kuitenkin ihan normaalia ja luonnollista. Roikkuvat ja ryppyisetkin rinnat imetyksen ja raskauden jälkeen ovat normaalia ja luonnollista. Minusta on kamalaa käyttää normaalin muutoksen läpikäyneistä ruumiinosista jotka kuitenkin tehtävänsä täyttävät ja toimivat sanoja todella tuhoutuneet tai erittäin pahan näköiset.

Ja olisiko se sitten niin kamalaa, jos roikkuvia rintoja pidettäisiin kauniina ja ihquna? Käsittääkseni Afrikassa pidetäänkin.


Jos luonto on luonut asian niin, että rinnat iän, lasten ja imetyksen myötä rupsahtavat, maan vetovoima vetää naista puoleensa, kuin kutsuen kylmään kalmaansa, niin se on tarkoitettu niin.

Jos se tekee naisen rumaksi, se on tarkoitettu tehtäväksi. Se on sitten eri asia mitä kukakin näkee kauniina. Minä näytän miehelle ja lapsilleni, äidilleni ja toivottavasti ystävilleni tarpeeksi hyvältä aina, koska minä olen minä, vaikka naama muuttuu ja sitä rataa.

Jos minä en olisi minä, olisin ulkokuoreni. Onneksi olen muutakin, paljon enemmän kun ulkokuori.


Itse ajattelen kauneusleikkauksista niin, että johonkin on raja vedettävä. Mielestäni tämä raja on vähän ihmis- ja tapauskohtaista. Mitään aivan selkeää rajaa en osaa vetää. Mutta sen osaan sanoa että tunne vs. ulkonäkö, eli jos asia tuntuu tosi pahalta, siis fyysisestikin, niin se voittaa aina ulkonäön. Koskee myös pukeutumista muuten aika hyvin. ;)
 
voihan tissi :D ku oiski. mulla ole ollu rintoja koskaan, en ole voinu imettää, tarkotus mihin ne on tehny ei onnistunnu. ois kiva tieää minkälaista on jos ois rinnat. leikkaukseen haluaisin mutta mietityttää arvet, luomen poistostaki jäi aivan karmeat jäljet.

B kuppia meinasin, mies vastustaa ajatusta. ois vain joskus kiva tuntea ittensä kokonaiseksi naisena eikä vajavaiseksi.

minusta on mahtava että on mahollisuus korjauttaa pahasti venähtäneet rinnat suht samalla korkeuvelle missä niitten "pitäs" olla. muutama kaveri joilla on rinnat laskenee polvia kohti, sanovat että juokseminen ja ratsastus on melkolailla mahotonta vaikka ois 3 liivit päälekkäin tuntuu että itkutullee :/
 
"vieras"
Jos luonto on luonut asian niin, että rinnat iän, lasten ja imetyksen myötä rupsahtavat, maan vetovoima vetää naista puoleensa, kuin kutsuen kylmään kalmaansa, niin se on tarkoitettu niin.

Jos se tekee naisen rumaksi, se on tarkoitettu tehtäväksi. Se on sitten eri asia mitä kukakin näkee kauniina. Minä näytän miehelle ja lapsilleni, äidilleni ja toivottavasti ystävilleni tarpeeksi hyvältä aina, koska minä olen minä, vaikka naama muuttuu ja sitä rataa.

Jos minä en olisi minä, olisin ulkokuoreni. Onneksi olen muutakin, paljon enemmän kun ulkokuori.


Itse ajattelen kauneusleikkauksista niin, että johonkin on raja vedettävä. Mielestäni tämä raja on vähän ihmis- ja tapauskohtaista. Mitään aivan selkeää rajaa en osaa vetää. Mutta sen osaan sanoa että tunne vs. ulkonäkö, eli jos asia tuntuu tosi pahalta, siis fyysisestikin, niin se voittaa aina ulkonäön. Koskee myös pukeutumista muuten aika hyvin. ;)
Ja jos luonto on luonut meille niinkin ihania ihmisiä kuin plastiikkakirurgeja, niin silloin niitä on tarkoitettu käytettävän :) Eikä kyse ole siitä, miltä näyttää muille. Kyse on siitä, että itse haluaa näyttää paremmalta. Ihan täysin itsekkäistä syistä. Eikö saa olla itsekäs? Ketä se vahingoittaa?
 
"sondersson"
Ei. Jotkut asiat ovat todella rumaa ja hirveää, mutta rinnoista, oli ne sitten millaiset tahansa, en voisi tuollaisia sanoja käyttää. Jotkut asiat ovat kuitenkin ihan normaalia ja luonnollista. Roikkuvat ja ryppyisetkin rinnat imetyksen ja raskauden jälkeen ovat normaalia ja luonnollista. Minusta on kamalaa käyttää normaalin muutoksen läpikäyneistä ruumiinosista jotka kuitenkin tehtävänsä täyttävät ja toimivat sanoja todella tuhoutuneet tai erittäin pahan näköiset.

Ja olisiko se sitten niin kamalaa, jos roikkuvia rintoja pidettäisiin kauniina ja ihquna? Käsittääkseni Afrikassa pidetäänkin.
Mikä niissä rinnoissa sitten on niin pyhää? Vai tarkoitatko mitä tahansa ulkonäköön liittyvää? Esim. finniarmeijaa on mielestäsi kamalaa sanoa pahan näköseks?

Eikä musta ole kamalaa jos joku roikkuvista rinnoista pitää, miks ihmeessä olis?
 
Beep
[QUOTE="vieras";27282702]Ja jos luonto on luonut meille niinkin ihania ihmisiä kuin plastiikkakirurgeja, niin silloin niitä on tarkoitettu käytettävän :) Eikä kyse ole siitä, miltä näyttää muille. Kyse on siitä, että itse haluaa näyttää paremmalta. Ihan täysin itsekkäistä syistä. Eikö saa olla itsekäs? Ketä se vahingoittaa?[/QUOTE]

Välillisesti moniakin ihmisiä.

Sinäkin suhtautuisit leikkauksiin toisin jos vallitseva ympäristösi olisi toisenlainen.

Tyttäriin vaikuttaa mm. Tulevaisuuteen. Moniin asioihin.
 
Beep
[QUOTE="sondersson";27282714]Mikä niissä rinnoissa sitten on niin pyhää? Vai tarkoitatko mitä tahansa ulkonäköön liittyvää? Esim. finniarmeijaa on mielestäsi kamalaa sanoa pahan näköseks?

Eikä musta ole kamalaa jos joku roikkuvista rinnoista pitää, miks ihmeessä olis?[/QUOTE]


Mulla on tää ilmeisesti poikkeava näkemys, et miks pitää niin kauheesti pitää joka kohdasta? Miksi täytyy korjata joka ulkoinen seikka joka ei oo mielestään täydellinen? Mitä ihmeen perfektionismia te elätte?


Mulla on silikonien mittapuulla ihan kauheet tissit, fitness-malli-missi-mittapuulla ihan järkyttävän ruma vartalo ja kaunotar-mittapuulla ihan törkeä pallinaama. Mitäs sitten? Mä olen tällaiseksi syntynyt, mut on tällaiseksi tarkoitettu. Miksi mun täytyis muokata itseni jonkun toisen näköiseksi vain koska en ajattele näyttäväni missiltä, mallilta tai muulta, mistään kohtaa.
 
Pelottavaa tässä ilmiössä on, että tavoitellaan jotakin, mikä on täydellistä. Sellaista ei olekaan, ja miten moni korjaa huonoa itsetuntoaan kirurginveitsellä?

Ihan puistattaa kun lukee toisten juttuja, että sitten on parempi olla ja sitten olen nätimpi ja sitten seksikkäämpi ja parempi, kun saan silikonit. Oikeasti? Jääkö se siihen, korjaako ne täydelliset tissit kaiken?
 
Beep
Ja muistakaa, etenkin te tyttöjen äidit, ettette heidän kuullen valita ulkonäöstänne! Se vääristää lasten minäkuvaa, naiskuvaa ja on toooosi ikävää kuultavaa.

Hulluinta on että ihan tavallisen näköinen ja kokoinen nainen valittaa että kun on niin kauhea ja läski ja ja ja ja ja...

Ei ihme et on niin paljon syömishäiriöitä muksuilla tänä päivänä.
 
Beep
Pelottavaa tässä ilmiössä on, että tavoitellaan jotakin, mikä on täydellistä. Sellaista ei olekaan, ja miten moni korjaa huonoa itsetuntoaan kirurginveitsellä?

Ihan puistattaa kun lukee toisten juttuja, että sitten on parempi olla ja sitten olen nätimpi ja sitten seksikkäämpi ja parempi, kun saan silikonit. Oikeasti? Jääkö se siihen, korjaako ne täydelliset tissit kaiken?

Mun mies aina sanoo että tuhlaisivat senkin rahan psykiatrille. Noh, miehinen kommentti mutta kyllä mä siihen kallistun enemmän itsekin.
 
"vieras"
Välillisesti moniakin ihmisiä.

Sinäkin suhtautuisit leikkauksiin toisin jos vallitseva ympäristösi olisi toisenlainen.

Tyttäriin vaikuttaa mm. Tulevaisuuteen. Moniin asioihin.
Kertoisitko, että miten? En minä tule tyttärelleni sanomaan, että äiskä laittoi silikonit, eipä se tyttärelleni kuulu. En aio laittaa sellaisia rintoja, jotka heti pistävät silmiin, haluan vaan että rintani eivät roiku navan tasalla kun otan rintaliivit pois.

Eli kerro, miten mun silikonit vaikuttaa muihin? Siis negatiivisesti. Positiivisia vaikutuksia tulee mieleen jo siinä, että kun mulla on hyvä olo itseni kanssa, niin olen parempi vaimo ja äiti :)
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";27284027]Kertoisitko, että miten? En minä tule tyttärelleni sanomaan, että äiskä laittoi silikonit, eipä se tyttärelleni kuulu. En aio laittaa sellaisia rintoja, jotka heti pistävät silmiin, haluan vaan että rintani eivät roiku navan tasalla kun otan rintaliivit pois.

Eli kerro, miten mun silikonit vaikuttaa muihin? Siis negatiivisesti. Positiivisia vaikutuksia tulee mieleen jo siinä, että kun mulla on hyvä olo itseni kanssa, niin olen parempi vaimo ja äiti :)[/QUOTE]

Ja lisään tähän vielä, että elämäni on hyvää ilman niitä silareitakin ja jos ei rahaa olisi, niin onnellinen olisin ilman leikkaustakin :) Mutta kun sitä rahaa kerran on, niin en näe mitään vikaa käyttää sitä itseeni.
 
"aloittaja"
[QUOTE="Entinen Ksantippa S.";27282235]Suhteellisuudentaju on hieno asia. Mutta ei kai kukaan julkkiskaan mene omasta mielestään tarpeettomaan leikkaukseen. Se julkkisnainen voi kärsiä kiinteistä b-kupeistaan enemmän kuin sinä pusseistasi. Näin tämän ketjun aiempaa logiikkaa soveltaen.[/QUOTE]

Hmm, silti näkisin aika huiman eron siinä, että mennään korjauttamaan kiinteä b-kuppi kuin raskauden pahasti runtelemat, navassa roikkuvat koirankorvat.
Pyrin silti olemaan vähättelemättä henkilön subjektiivista kokemusta rinnoistaan, jotka minä näen ns. täydellisinä.

Siitä b-kupin operoinnista voi myös lääkäri kieltäytyä, jos ei näy asiassa mitään järkeä, ainakaan Suomen klinikoilla se ei mitenkään tavatonta ole.

Kuten joku mainitsikin, raskauden jälkeisessä korjausleikkauksessa on kyse siitä, että rinnat ovat muuttuneet paljon ja nopeasti entiseen verrattuna, halusta olla oma itsensä jälleen. Ei halu olla jotain täydellistä ja ikinuorta, kuten moni tuntuu ajattelevan.
En tiedä, mutta minusta se on aivan eri asia kuin mennä ottamaan 3dl lisää, kun kuppikoko dd on nyt muotia tai istuu paremmin tietyn topin kanssa.

Ja jos tämän ketjun logiikkaa sovelletaan, niin kenelläkään ei ole oikeutta tehdä omalle vartalolleen mitään ja silikonit hankkineet naiset ovat pinnallisia bimboja. Todennäköisesti vielä matalasti koulutettujakin;)
 
"Vieras"
[QUOTE="vieras";27284027]Kertoisitko, että miten? En minä tule tyttärelleni sanomaan, että äiskä laittoi silikonit, eipä se tyttärelleni kuulu. En aio laittaa sellaisia rintoja, jotka heti pistävät silmiin, haluan vaan että rintani eivät roiku navan tasalla kun otan rintaliivit pois.

Eli kerro, miten mun silikonit vaikuttaa muihin? Siis negatiivisesti. Positiivisia vaikutuksia tulee mieleen jo siinä, että kun mulla on hyvä olo itseni kanssa, niin olen parempi vaimo ja äiti :)[/QUOTE]

Eivätkö lapset vai huomaa, että menet leikkaukseen? Turhaan leikkaukseen, johon kenties kuolet.
 
"vieras"
[QUOTE="Vieras";27286901]Eivätkö lapset vai huomaa, että menet leikkaukseen? Turhaan leikkaukseen, johon kenties kuolet.[/QUOTE]

No miten ne sen nyt huomaa? Voin sanoa meneväni työmatkalle, jos käyn leikkauksessa heidän ollessa niin pieniä. En ole vielä päättänyt, milloin sinne menen, riippuu miten tämän viimeisen lapsen imetykset ja muut loppuvat.

Ja tiedostan riskit ja tiedostan myös sen, että Suomessa harvemmin kukaan kuolee kosmeettisissa leikkauksissa :)
 
"vieras"
[QUOTE="Vieras";27282628]Ai niin, leikkaukseen voi vielä kuollakin, koska kerran nukutetaan. Ja joku aivoton haluaa leikkaukseen vapaaehtoisesti. Ottaa sairaan riskin ihan turhaan.[/QUOTE]

Eiköhän jokainen leikkaukseen menevä tiedosta riskit. Suomessa mun tietämyksen mukaan perusterveen ihmisen leikkauskuolemat on aika minimaalisia, varsinkin jos on aikaisempia nukutuskokemuksia takana ilman komplikaatioita. En itsekään lähtisi mihinkään Viroon silvottavaksi, mutta ihan turvallisin mielin käännyn Suomalaisen ammattilaisen puoleen :)
 
joo en tajua
entä jos ei ole ollenkaan rintoja? onko väärin leikkautta itelleen rinnat jos niitä syystä tai toisesta ei ole?


Eikö ole muita vaihtoehtoja kuin oikein ja väärin?

Oikeus sulla on tehdä itsellesi vaikka väkäleuka, onko leikkaukset järkeviä on asia sitten erikseen.


Ihmettelen että nainen jolla on reuma ja joka asuu Pellossa tekisi yhtään mitään tisseillä vai meinaatko että alat levittää ittees Jallussa etkä pääse lehteen ilman tekotissejä?
 

Yhteistyössä