Ei ole lasten kotihoito hyväksi lapsille

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
[QUOTE="vieras";27246318]Niinpä, siksi kysyinkin että minkäasteista antisosiaalistumista kirjoittaja tarkoittaa. Ja mut leimattiin samantien taulapääksi.. :laugh:

Ujous on luonteenpiirre siinä missä muutkin, antisosiaalinen käyttäytymismalli on taas asia erikseen. Ujokin voi olla sosiaalinen, toimia ryhmässä, eikä pelätä ihmisiä. Antisosiaalinen ihminen taas arkailee jopa siinä määrin, ettei ryhmässä toimiminen onnistu.[/QUOTE]

No minä olen lapsesta asti ollut päiväkodissa, koulussa ja aina yhtä antisosiaalinen ihminen. Mulla on vain kaksi ystävää, kolmas on aviomies ja neljäs äiti.

En olisi saanut tehdä lapsia?
 
[QUOTE="...";27246340]Pakko nyt alkaa vähän viilaamaan, mutta eikö ujous nimenomaan ole epävarmuutta ja pelkoa sosiaalisissa tilanteissa ja toisten ihmisten kanssa kanssakäymisessä? Jos ei, niin mitä se on?[/QUOTE]


Sitä se on. Kun te täällä haukutte aina erilaiet, niin te juuri opetatte lapsenne tekemään samaa. Kas, kierre on valmis.

Menkää taulapäät itseenne, peilistä löytyy totuus.

Te juuri, kiusaajat, olette syypäitä siihen miksi joitakin ei huvita perhekerhot eikä muut mammaklubit.
 
[QUOTE="heh";27246284]Ei toki lapset kasva aina vanhempien jalanjäljissä. Mutta se vaatii vanhemilta juurikin kykyä nähdä omien valintojen yli, ja sitä kautta kannustuksena. Ja epäilisin että tuossa taustalla on taas pitkästi se malli että vanhemmalla itselläänkin on ollut visioita oman tulevaisuuden suhteen ja niin sanotusti aina plan-b taskussa. Ei olla tuudittauduttu yhteen rooliin vaan nähty useampia vaihtoehtoja - päämäärätietoisempia ehkä voisi olla oikeasana.

Valiettavasti vaan on aika iso määrä niitäkin joille se oma mallia on se ainoa malli jota lapselle opetetaan. En tiedä mistä tuo johtuu, ehkä joskus hieman pienistä elämänkuvioistakin. Ihan inhimillistä, ei siinä.[/QUOTE]
Ja on myös niitä, jotka eivät omilta lapsiltaan hyväksy samaa kuin itseltään hyväksyvät. Ja niitä, joiden mielestä lapsen pitää toimia samoin kuin on itse toiminut. Mä kuulun siihen sukupolveen, jossa vielä hyvin yleisesti ajateltiin, että lääkärien lapsista pitää tulla lääkäreitä, juristien juristeja, kirvesmiesten kirvesmiehiä jne. Ei toki kaikkien kohdalla, mutta ihan tavallista tuo vielä mun teinivuosinani 70-luvulla oli. Akateemisten vanhempien lapsille amis ei yksinkertaisesti ollut vaihtoehto vaan lukioon piti mennä. Ja monien amiksen käyneiden mielestä lukio oli ihan humpuukia ja kyllä se putkimiehen homma sai kelvata pojalle kun kerran oli kelvannut isällekin. Ei tarvinnut "alkaa hienommaksi" kuin vanhempansa.

Minusta on hienoa, että tänä päivänä mikään ei ole myöhäistä. Jos peruskoulu meni persiilleen, arvosanoja voi korottaa myöhemminkin. Amiksen jälkeen voit jatkaa opintoja ylemmäksi, lukion voit suorittaa työn ohella, lukionkin jälkeen voit mennä amikseen jne. Opinto-ohjaajista huolimatta kuitenkin tuntuu, että monilta teineiltä on vaihtoehdot ihan hukassa. Huonosti koulussa menestyneelle tarjotaan ratkaisuksi jotain sellaista hommaa, joka taas ei vastaa ollenkaan nuoren omia toiveita. Tilastojen kaunistamiseksiko näin toimitaan vai mikä on syynä? Monet nuoret kuvittelevat, että ne yläasteiässä tehdyt huonot valinnat vaikuttavat koko loppuelämään ja sen vuoksi näkevät oman tulevaisuutensa synkkänä.
 
  • Tykkää
Reactions: No'One
No minä olen lapsesta asti ollut päiväkodissa, koulussa ja aina yhtä antisosiaalinen ihminen. Mulla on vain kaksi ystävää, kolmas on aviomies ja neljäs äiti.

En olisi saanut tehdä lapsia?

Näin on, ei voida yleistää - varmasti kummassakin "ryhmässä" on ujoja, sekä kotihoidetuissa että päiväkodissa olleissa. Ujous ja antisosiaalisuus on luonteenpiirrre, jota voi olla vaikea edes ympäristön muokata. Annetaan kaikkien kukkien kukkia. Eihän tästä maailmastakaan tulisi mitään, jos kaikki olisivat päällepäsmäreitä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja kiitos ja näkemiin;27246388:
Sitä se on. Kun te täällä haukutte aina erilaiet, niin te juuri opetatte lapsenne tekemään samaa. Kas, kierre on valmis.

Menkää taulapäät itseenne, peilistä löytyy totuus.

Te juuri, kiusaajat, olette syypäitä siihen miksi joitakin ei huvita perhekerhot eikä muut mammaklubit.

Jotenkin vaikuttaa siltä, että syy yksinäisyyteesi on jossain ihan muualla, kuin niissä ei-ujoissa taulapäissä siellä mammakahvilassa. Mutta tokihan se on aina helpompi toisia syyttää, kuin itse ottaa vastuuta tilanteestaan.
 
Näin on, ei voida yleistää - varmasti kummassakin "ryhmässä" on ujoja, sekä kotihoidetuissa että päiväkodissa olleissa. Ujous ja antisosiaalisuus on luonteenpiirrre, jota voi olla vaikea edes ympäristön muokata. Annetaan kaikkien kukkien kukkia. Eihän tästä maailmastakaan tulisi mitään, jos kaikki olisivat päällepäsmäreitä.


Näin on. Onneksi minulla on tuntemusta näistä ei-niin-ideaaleista ihmisistä enemmänkin työni ja lapseni kautta jotta tämänkaltainen keskutestelu ei kerro minulle kun siitä että nämä ihmiset eivät tiedä paljoakaan elämästä. Elävät siinä pienessä ympyrässään, kuplassa.
 
[QUOTE="...";27246340]Pakko nyt alkaa vähän viilaamaan, mutta eikö ujous nimenomaan ole epävarmuutta ja pelkoa sosiaalisissa tilanteissa ja toisten ihmisten kanssa kanssakäymisessä? Jos ei, niin mitä se on?[/QUOTE]
Ujous voi olla myös haluttomuutta paljastaa itseään liikaa muille. Oman yksityisyyden suojelemista. Tänä päivänä voisi jopa ajatella, että varsin viisastakin.
 
[QUOTE="...";27246419]Jotenkin vaikuttaa siltä, että syy yksinäisyyteesi on jossain ihan muualla, kuin niissä ei-ujoissa taulapäissä siellä mammakahvilassa. Mutta tokihan se on aina helpompi toisia syyttää, kuin itse ottaa vastuuta tilanteestaan.[/QUOTE]


Mihin yksinäisyyteen? Missä kohtaa kerroin että kokisin itseni yksinäiseksi? :laugh:
 
No minä olen lapsesta asti ollut päiväkodissa, koulussa ja aina yhtä antisosiaalinen ihminen. Mulla on vain kaksi ystävää, kolmas on aviomies ja neljäs äiti.

En olisi saanut tehdä lapsia?


Tietenkin olisit saanut. Ei kaikkien tarvitse olla extrovertteja. Eikä voikaan olla, eikä tulekaan olla.

Ajattele, saahan kaikki narkitkin lisääntyä! Ja somalit!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita;27246437:
Ujous voi olla myös haluttomuutta paljastaa itseään liikaa muille. Oman yksityisyyden suojelemista. Tänä päivänä voisi jopa ajatella, että varsin viisastakin.

Ei se silloin ole ujoutta. Ujous (ainakin virallisissa yhteyksissä) tarkoittaa nimen omaan epävarmuutta ja pelkoa muiden ihmisten seurassa. Se, että ei halua kertoa ihmisille itsestään, on ihan eri asia.
 
[QUOTE="...";27246419]Jotenkin vaikuttaa siltä, että syy yksinäisyyteesi on jossain ihan muualla, kuin niissä ei-ujoissa taulapäissä siellä mammakahvilassa. Mutta tokihan se on aina helpompi toisia syyttää, kuin itse ottaa vastuuta tilanteestaan.[/QUOTE]

Tuskin "kiitos ja näkemiin" nimimerkki ihan tuota tarkoitti, vaan esim. sitä että ujojen ja epäsosiaalisten ei anneta edes perhekahviloissa välttämättä olla rauhassa, vaan tuppaudutaan seuraan ja jos ujo ei vastaa näihin keskusteluihin yms, niin leimataan heti ulkopuoliseksi ja aletaan puhua pahaa selän takana. Ja kyllä sen huomaa, jos aletaan puhua pahaa selän takana ja luodaan ilkeitä katseita aina kun tällainen äiti astuu kahvilan ovesta sisään. Jotkut käyvät perhekahviloissa vain sitä varten että lapset saavat leikkiseuraa, eivätkä halua itselleen uusia ystävyyssuhteita.

Itse olen tällainen - en ole ujo, mutten jaksa ystävystyä uusien tyyppien kanssa, koska minulla on jo ihan tarpeeksi ystävyyssuhteita, käyn perhekahviloissa vain siksi että lapseni saa leikkiä siellä oman ikäisten lasten kanssa. Saatan kyllä jutella small talkia muiden aikuisten kanssa, mutta sen syvällisemmäksi en jaksa enkä halua ryhtyä.
 
No mutta, se päivkotiko se on ainoa hyvä vaihtoehto? Meillä on kohta 6v lapsi kotihoidossa, ollut aina. Mutta hän käy kerhossa, jota on 4 krt/vko, 3 h kerrallaan. Oisko se kuitenkin parempi olla päiväkodissa koko päivä 5 krt/vko?
 
[QUOTE="...";27246468]Ei se silloin ole ujoutta. Ujous (ainakin virallisissa yhteyksissä) tarkoittaa nimen omaan epävarmuutta ja pelkoa muiden ihmisten seurassa. Se, että ei halua kertoa ihmisille itsestään, on ihan eri asia.[/QUOTE]
Just mietin, että meillä on Suomessa jo pidemmän aikaa kuviteltu, että lapsen sosiaalisuus tarkoittaa lapsen jatkuvaa halua olla esillä, määrätä muiden tekemisistä jne. Ujoiksi leimataan kaikki ne, jotka mieluummin esim tarkkailevat toisten lasten käyttäytymistä, tekevät havaintoja ympäristöstään mieluummin kuin puhuvat jne.

Musta oli aika hauska vähän aikaa sitten lukea nyt jo aikuisen lapseni novelli hänen omasta lapsuusmuistostaan leikkipuistossa, jossa oli leikkimässä extrovertin serkkunsa kanssa. Tänä päivänä mun lapseni leimattaisiin varmastikin ujoksi, vaikka todellisuudessa hän on vain luonteeltaan tarkkailija/havainnoitsija.
 
[QUOTE="...";27246324]Niin, se onkin paljon parempi opettaa lapselle, että äiti on se ainoa fiksu ihminen ja muut typeryksiä. Luo todella hyvän pohjan lapsen tulevaisuutta ja ryhmässä tekemisen taitoja silmällä pitäen.[/QUOTE]


Ei kaikki ole yksinhuoltajia. Minulla on kyllä mieskin, miespuolisia ystäviä, naispuolisia ystäviä.
 
Tuskin "kiitos ja näkemiin" nimimerkki ihan tuota tarkoitti, vaan esim. sitä että ujojen ja epäsosiaalisten ei anneta edes perhekahviloissa välttämättä olla rauhassa, vaan tuppaudutaan seuraan ja jos ujo ei vastaa näihin keskusteluihin yms, niin leimataan heti ulkopuoliseksi ja aletaan puhua pahaa selän takana. Ja kyllä sen huomaa, jos aletaan puhua pahaa selän takana ja luodaan ilkeitä katseita aina kun tällainen äiti astuu kahvilan ovesta sisään. Jotkut käyvät perhekahviloissa vain sitä varten että lapset saavat leikkiseuraa, eivätkä halua itselleen uusia ystävyyssuhteita.

Itse olen tällainen - en ole ujo, mutten jaksa ystävystyä uusien tyyppien kanssa, koska minulla on jo ihan tarpeeksi ystävyyssuhteita, käyn perhekahviloissa vain siksi että lapseni saa leikkiä siellä oman ikäisten lasten kanssa. Saatan kyllä jutella small talkia muiden aikuisten kanssa, mutta sen syvällisemmäksi en jaksa enkä halua ryhtyä.

Oman kokemukseni mukaan harvempi sieltä mammakahviloista ystäviä hakee, suurin osa siellä on "viihdyttämässä" lasta. Mutta yleensä kun mennään tuollaiseen tilaan ja tilaisuuteen, niin sanotaan päivää ja vaihdetaan pari sanaa siellä olevien ihmisten kanssa. Itse olen kymmeniä kertoja ihmetellyt, että mitä metsäläisiä nykyäidit ovat, kun monelle tuon tervehdyksenkin sanominen on täysin mahdotonta. Ja joo, olen kyllä tätä asiaa päivitellyt muidenkin kanssa kahvilassa, mutta jos joku loukkaantuu siitä, että hänen huonoa käytöstä ihmetellään, niin ihan on itsessä vikaa ja kannattaisi ottaa opiksi.
 
Mulla olisi iso kiusaus kompata tätä, koska olen niin monelta ihmiseltä kuullut tosi syyllistävää kommenttia siitä että meidän lapset on menneet hoitoon 1,5- vuotiaina. Mutta olen aikuinen, ja totean että molemmissa asioissa - kotihoidossa ja päiväkodissa - on puolensa, sekä hyvät että huonot :)
 
Meillä sisarukset olivat pelkästään kotihoidossa vanhempi 4-vuotiaaksi ja nuorempi 2-vuotiaaksi. Kun luin noita aiempia kirjoituksia, niin niitten perusteellahan minut voisi heti leimata "passiiviseksi äidiksi". Esikoinen aloitti 3-vuotiaana seurakunnan päiväkerhon joka kokoontui kerran viikossa, sitä aiemmin oltiin "harrastettu" vain paikallisen mll:n liikuntakerhoa kerran viikossa. Asutaan maalla, täältä on matkaa keskustaan, mutta saman ikäisiä kavereita on ihan naapurissa, joita ei heitäkään kumminkaan etes päivittäin tavata. Lapset ovat olleet pienestä pitäen meidän vanhempien mukana ihan vain tässä tavallisessa kotiarjessa; kotitöissä, pihahommissa, tilan töissä. Tottakai arkeen kuuluu myös ja pääasiassa leikki, sadut, musiikki, piirtäminen ja muut kädentaidot. Tällä hetkellä (lapsilla ikää 4,5v ja 2,5v) kummatkin ovat reippaita, omatoimisia, hyvä käytöksisiä, mielikuvitusrikkaita, liikunnallisia, aktiivisia, kiinnostuneita kaikesta mitä ympärillä näkyy ja tapahtuu. Isompi on hyvin sosiaalinen, tutustuu helposti muihin lapsiin (ja aikuisiin), pienempi on ujompi ja seurailee mielummin vähän sivussa, luonne eroja siis, eikä todellakaan seurausta kotihoidosta. Isompi on myös vilkkaampi ja tempperamenttisempi kuin pienempi. Ovat kaikilta taidoiltaan vähintäänkin ikäistensä tasolla.

Nyt olin puolivuotta kodin ulkopuolella töissä, lapset päivähoidossa ja kuinkas siinä kävikään: kuukausi on opeteltu uudestaan pöytätapoja, käytöstapoja, yhteisleikkiä ja lelujan jakamista ilman jatkuvaa tappelua, vanhempien kunnioittamista jne. :(

Kotona täytyy mennä tosi surkeasti ennen kuin päiväkoti on kotia parempi paikka.
 
Olen eri mieltä, että laadukas kotihoito vaatisi hirvittävää aktiivisuutta vanhemmilta.
Lapseni olen aina hoitanut kotona ja ihan perusarki siivouksineen, ruoanlaittoineen, ulkoiluineen on riittänyt. Todistetusti ihan jokaiselle.
Tokihan ollaan tehty myös retkiä metsään esim. mutta todella vähän olen koskaan antanut omaa panostusta virikkeisiin. En ole askarrellut lasten kanssa (on meillä kyllä paperia,kyniä,liimaa,saksia käytettävissä)...kerhossa ovat käyneet alk. 3 vuotiaasta.
 
Se meni se uutinen taas mammoilta niin korkealta ohi, ettei ole tosikaan. Ehkä kaksi kommenttia, joista näkee, että tuli ymmärrettyä, mistä professori edes puhui. Mutta näinhän se täällä aina.
 
[QUOTE="...";27246340]Pakko nyt alkaa vähän viilaamaan, mutta eikö ujous nimenomaan ole epävarmuutta ja pelkoa sosiaalisissa tilanteissa ja toisten ihmisten kanssa kanssakäymisessä? Jos ei, niin mitä se on?[/QUOTE]

"Estyneisyydellä ja ujoudella on todettu olevan fysiologinen tausta. Ujous ei sinänsä tarkoita heikkoa itsetuntoa tai kyvyttömyyttä elämänhallintaan – joillakin vain yksinkertaisesti on synnynnäinen alttius ujouteen ja varautuneisuuteen. Ympäristö puolestaan määrää, mihin saakka tämä taipumus pääsee toteutumaan.

Joskus ujous voi olla myös sosiaalisten kokemusten tulos. Ujoilta ihmisiltä puuttuu usein kyky uskoa itseensä. Tämä ei ole niinkään seurausta synnynnäisestä ujoudesta, vaan kokemuksista, joita ujoilla ihmisillä on ympäristöstään. Ujouden sijasta tätä tunnetta voidaan kutsua sosiaalisen itseluottamuksen puutteeksi ja se on kasvatuksen tulosta. Tällöin ongelmana on usein jatkuva itsetarkkailu ja luulo siitä, että on ainoa ujo porukassa. Tällöin mielessä pyörii koko ajan kysymys: ”Mitä muut minusta ajattelevat? " (https://www.nyyti.fi/tietoa/ujous/) "

Eli ujous on luonteenpiirre, joka on jokseenkin voitettavissa esim. kokemuksilla. Ja niitä kokemuksia siellä kotona antisosiaalisten vanhempien kanssa ei kovin kummoisesti saa.
 
No minä olen lapsesta asti ollut päiväkodissa, koulussa ja aina yhtä antisosiaalinen ihminen. Mulla on vain kaksi ystävää, kolmas on aviomies ja neljäs äiti.

En olisi saanut tehdä lapsia?

Saahan niitä lapsia tehdä, kunhan laittaa ne sitten ajoissa harjoittelemaan sosiaalista kanssakäymistä. Jos sitä ei kerran kotona saa.

Miksi sinä tai kukaan edes haluaisi kasvattaa lapsensa ihmisiä pelkääväksi, antisosiaaliseksi yksilöksi, jolla on suuri riski syrjäytymiseen?
 

Similar threads

Yhteistyössä