Käsi pystyyn ken pystyy sanomaan rakastavansa äitiään/isäänsä!

[Taistinpannu]

Miltä se tuntuu?

Luin tuota ketjua jossa joku äiti kysyi miltä tuntuu, jos on itse ollut rakastettu. Itselläni on sama juttu, minkä lisäksi tunne, että en rakasta vanhempiani.

Tuntuu että joka paikassa sanotaan että "ei tarvitse olla täydellinen äiti, lapsesi rakastavat sinua silti". Mutta esimerkiksi minä EN tunne rakastavani heitä. En halua halata heitä, kun taas lapsiani ja miestäni haluan halata.

Miltä tuntuu rakastaa omia vanhempiaan?

 

[kyllä]

rakastan! Ajatuskin, että joku päivä pitää opetella elämään ilman heitä, tuntuu tosi pahalta.

 

[Minni-hiiri harmaana]

Jaa-a. Edesmennyt isäni oli - kai - hyvä isä. Äiti sen sijaan hylkäsi minut jo ihan vauvana.

 

[lucifer]

:wave: äitiä rakastan, kuten myös kaksi veljeäni ja tänään kuulin isoveljeni sanovan äidillemme kun "kiusasivat" pikkuveljemme kanssa muoria, että kyllä äiti ymmärtää tämän leikiksi kun me ihan kaikella rakkaudella vaan härnätään. veljet on jo 40v ja 26v, tuntui jotenkin hyvältä kuulla että hekin sanovat asian ääneen.

isää meillä ei rakasta kukaan lapsista, ja sen se tietää itsekin.

 

["vieras"]

rakastan! Ajatuskin, että joku päivä pitää opetella elämään ilman heitä, tuntuu tosi pahalta.

Näin minullakin.

 

[Blue]

rakastan! Ajatuskin, että joku päivä pitää opetella elämään ilman heitä, tuntuu tosi pahalta.

Yhdyn tähän.

 

["hmh"]

Rakastan vanhempiani, ja uskon että ovat yrittäneet parhaansa vanhempina.

(Ahdistuneisuushäiriökin parani seitsemän vuoden psykoterapiassa...)

 

[Satunnainen ohikulkija]

rakastan! Ajatuskin, että joku päivä pitää opetella elämään ilman heitä, tuntuu tosi pahalta.

Sama täällä.

 

[Lilii lisänimetön]

rakastan! Ajatuskin, että joku päivä pitää opetella elämään ilman heitä, tuntuu tosi pahalta.

Näin juuri. :heart:
Joskus ikävöin ja suren jo etukäteen, nyt kun vanhemmat ovat jo vanhoja.

 

[Minni-hiiri harmaana]

Ihmettelen, kun lapseni sanovat muistavansa minut hyväksi äidiksi. Itse en mitenkään koe sitä olleeni.

 

[Scarlett O Harava]

Rakastan. Ittellä oli täs joku aika sitte tilanne, että sai sydän kurkus miettiä onko toinen vanhemmista enää elos, mutta vähällä selvittiin.

 

["vieras"]

Mun vanhemmissa on omat hyvät ja huonot puolensa, monista asioista on tullut riideltyä ja loukkaannuttua. Mut pohimmiltaan mun vanhemmat on aina halunneet meille vain parasta, vaikka eivät täydellisiä vanhempia olekaan olleet. Rakastan kumpaakin.

 

[Kuopus kolmesta lapsesta]

Äitiäni rakastan, kasvattihan hän meidät kaikki kolme lastaan yksin. Isääni en ole koskaan tuntenut, joten kuinka sellaista voisi rakastaa?

 

[Minni-hiiri harmaana]

Äitiäni rakastan, kasvattihan hän meidät kaikki kolme lastaan yksin. Isääni en ole koskaan tuntenut, joten kuinka sellaista voisi rakastaa?

Näin minullakin, vaikka päinvastoin. Asuin muutaman vuoden samassa talossakin äidin kanssa. Hän tuntui vaan joltain naapurin naiselta.

 

["kärpässieni"]

Mua on rakastettu kersana ja mä rakastin vanhempiani. He olivat mulle ykkösiä tuolloin. Nykyään tilanne on muuttunut sillä tavalla,että ykköspallilla ovat mun omat lapset, kakkoseksi kirii mies ja vanhemmat saavat vasta kolmossijan. Tosin musta tuntuu, että se vanhempien rakkaus on ollut sitä laatua, että he ovat nimenomaan halunneet antaa mulle vähän työntöapua pesästä lähtemiseen. Väitän, että heidän mielestäänkin järjestys on oikea. Ei siis mitään kilpailua mieheni kanssa, kuten joillakin on tapana.

Lapsille ja miehelle tulee sanottuakin, että rakastan ja halittua ja pusittua tietysti, mutta lapsuudenkotiin välit ovat muodollisemmat. Eikä mitään rakkaudentunnustuksia ainakaan viimeiseen 20 vuoteen olla vaihdettu. Välittäminen taitaisi olla rakastamista parempi sana?

Mule olisi isompi shokki ja henkisesti raskaampaa, jos mieheni kuolisi nyt, verrattuna siihen, jos jompikumpi tai molemmat vanhempani menehtyisivät. Lasten yhtäaikainen kuolema taas olisi niin iso ja musta asia, että siinä menisi pian mun omakin henki.

 

["pippuriina"]

:wave:

Rakastan :heart:

 

[Kuopus kolmesta lapsesta]

Kävin kerran aikuisena yrittämässä tehdä tuttavuutta isäni kanssa. Menin hänen asuntonsa ovelle soittamaan ovikelloa ja hän kysyi minulta että mitä sinä täällä teet! Tuollaisen ihmisen kanssa on vähän vaikea ruveta rakentamaan mitään isä-lapsisuhdetta.

 

[fortunate]

Rakastan, mutta eri tavalla kuin lastani tai parasta ystävääni (vähemmän vanhempia).

Ajatuskin siitä, että jompi kumpi kuolisi, tuntuu kamalalta.

 

[IhanaaMahtavaa]

kasvatusvanhempiani rakastan. biologista äitiäni en, sillä hän on jäänyt minulle vieraaksi, vaikka pidämmekin yhteyttä. ymmärrän hänen tekonsa ja silloisen elämän ankaruuden enkä ole katkera tms.
silti hän on minulle vieras.

 

[SuzieQ.]

Isääni rakastan, äitiäni en voi sanoa rakastavani, koska tämä jätti minut isälleni kun olin 1,5 v., eikä pitänyt kiinni tapaamisoikeuksistaan. Ei ole esim. koskaan nähnyt pian 3,5-vuotiasta lapsenlastaan....

 

["vieras"]

Tää on mulle vähän vaikea asia isäni kohdalla, koska hän oli niin vähän läsnä ja tuntui varsinkin silloin lapsuusaikana pitävän tarkoituksella etäisyyttä, vaikka vanhempani olivat (ja ovat edelleen) yhdessä. Suhde isään on edelleen jokseenkin vaivautunut ja etäinen, mutta enköhän minä isäänikin rakasta.
Äidin kohdalla ei ole epäselvyyttä, häntä rakastan

 

["vieras"]

Oon kans pohtinut saman suuntaisia ajatuksia. Omat välit vanhempiin on nykyään ihan ok, mutta en ehkä kuitenkaan sanoisi tunnetta rakkaudeksi, paremminkin tullaan toimeen (kun harvoin nähdään). Siksi monesti tekisi mieli ravistella ihmisiä, jotka väittävät lapsen ja vanhemman, varsinkin äidin, rakkautta ehdottomaksi. Se tuo kummasti enemmän paineita omaan kasvatustyöhön, kun tietää että ilman suurempia laiminlyöntejäkin voi rakkaus lapseen jossain vaiheessa muuttua yksipuoleiseksi .

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";27201790]Tää on mulle vähän vaikea asia isäni kohdalla, koska hän oli niin vähän läsnä ja tuntui varsinkin silloin lapsuusaikana pitävän tarkoituksella etäisyyttä, vaikka vanhempani olivat (ja ovat edelleen) yhdessä. Suhde isään on edelleen jokseenkin vaivautunut ja etäinen, mutta enköhän minä isäänikin rakasta.
Äidin kohdalla ei ole epäselvyyttä, häntä rakastan [/QUOTE]

Sanottakoon vielä, kun ap näköjään mainitsi jotain halaamisesta, että meidän perheessä (siis vanhempani ja sisarukseni) ei mitään halailua ja muuta vastaavaa harrastettu sitten pikkulapsiaikojen. Mun mielestä sitä ei kuitenkaan voi pitää minään mittarina, että jos ei halailla ja suukotella tai koeta sille edes tarvetta, silloin ei myöskään rakasteta.

 

[nöppönen]

:wave: Onhan meilläkin omat kompastuskohtamme, mutta aina olen voinut luottaa vanhempiini kaikin tavoin ja aina olen tuntenut olevani rakastettu.

 

["Vieras"]

Rakastan