Miten niin monella on sellainen kuva että elämä on ohi kun tulee äidiksi? Ja miksi 23-vuotiaana pitäisi edelleen haluta mennä ja tehdä ja rellestää ja remuta? Miksi sitä ei voisi jo 18-vuotiaana olla "jalat maassa", opiskelut opiskeltu ja haaveena ihan oikea, oma perhe?
Minä sain esikoiseni reilut 3kk sitten ja täytin 11.9 23-vuotta. Lapseni on paras mitä minulla on ollut tai tulee koskaan olemaan. Se tapa millä pienen pieni ihminen rikastuttaa elämääni on aivan ainutlaatuista ja ihmeellistä, en vaihtaisi päivääkään tästä elämästä siihen entiseen.
Lapsen kanssa voin myös tehdä kaikkea mitä tein ennen lasta, paitsi tietenkin kännätä, sitäkin voi kyllä joskus kun naperon raaskii hoitoon antaa.'Mutta siis edelleen harrastan koirieni kanssa aktiivisesti jälkeä ja pienimuotoisesti tokoa. Edelleen myös käyn ratsastamassa, tosin nykyään enään kerran viikossa tai harvemmin. Reissaan myös, olimme juuri pojan kanssa parhaan ystäväni luona kotkassa yhden yön.
Lenkkeilen, tapaan ystäviä, shoppailen, rentoudunkin välillä ja kyllä pystyn tähän kaikkeen lapseni kanssa, ja/tai mieheni avustuksella.
Minä sain esikoiseni reilut 3kk sitten ja täytin 11.9 23-vuotta. Lapseni on paras mitä minulla on ollut tai tulee koskaan olemaan. Se tapa millä pienen pieni ihminen rikastuttaa elämääni on aivan ainutlaatuista ja ihmeellistä, en vaihtaisi päivääkään tästä elämästä siihen entiseen.
Lapsen kanssa voin myös tehdä kaikkea mitä tein ennen lasta, paitsi tietenkin kännätä, sitäkin voi kyllä joskus kun naperon raaskii hoitoon antaa.'Mutta siis edelleen harrastan koirieni kanssa aktiivisesti jälkeä ja pienimuotoisesti tokoa. Edelleen myös käyn ratsastamassa, tosin nykyään enään kerran viikossa tai harvemmin. Reissaan myös, olimme juuri pojan kanssa parhaan ystäväni luona kotkassa yhden yön.
Lenkkeilen, tapaan ystäviä, shoppailen, rentoudunkin välillä ja kyllä pystyn tähän kaikkeen lapseni kanssa, ja/tai mieheni avustuksella.