P
piski
Vieras
Meillä on koira joko lihonut aika tuhona tai sitten se odottaa pentuja. Siitä on niin kauan kun sillä viimeksi oli pennut, joten en muista näitä juttuja. Juoksusta on kulunut nyt 3-4 viikkoa, ja koiralla ei mahassa oikein enää sitä normaalia kaarta ole? Missä vaiheessa koiran maha siis alkaa kasvaa, voiko tuo tosiaan olla että sillä jo nyt olis noin iso maha?
Piski siis oli ilmeisesti jossain vaiheessa taas päässyt livahtamaan naapuriin, itse ei kyllä ole nähty että olisi jonkun pojan kanssa hommaillut, mutta pikkupojilla pääsi koira livahtamaan pari kertaa karkureissulle. Koira on nyt 7-vuotias, kahdet pennut ollut aikaisemmin.
Rodultaan on lapinporokoiran ja suomenpystykorvan sekoitus.