Onko eläinsuojelijat yleensäkin jotenkin katkeria ja myrtsejä? Miksi?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja outoilija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
O

outoilija

Vieras
Mietin tässä vain, kun kävin nyt viikonloppuna avoimissa ovissa erään paikkakunnan eläinsuojeluyhdistyksen tiloissa.

Voisi kuvitella että porukka edes vähän tsemppaisi tuollaisena erikoispäivänä, mutta ei. Porukka vain tosi yrmeänä ketjupoltti tupakkaa pienessä ringissä löytöeläintalon pihassa eikä ottanut kontaktia ollenkaan. Kukaan ei tullut puhumaan, eikä kenelläkään ollut edes nimikylttiä rinnassa että ois voinut itse tulla kyselemään löytökissoista. Hienoja koiria, kissoja ja pieneläimiä oli, mutta jotenkin se vastaanotto oli niin ynseä ettei hirveästi kiinnosta mennä toista kertaa katsomaan niitä. Harmittaa eläinten puolesta.

Tosin jo keväällä kun oli tarkoitus hankkia löytökissa, niin puhelimessakin oltiin niin ikävän kuuloisia, ihan kuin tulisi jotenkin häirittyä niitä hoitolan työntekijöitä. Joten tuli hankittua sekin kissa toisesta mestasta.

Se on vain niin hassua, kun on tullut hankittua koirat yksityisen rescue-yhdistyksen kautta, niin ihmiset ovat olleet siellä niin mahdottoman herttaisia ja kannustavia, miksi näin? Eivät hekään mitään palkkaa saa, vaan ihan hyvää hyvyyttään auttavat eläimiä. Sitten kun lopulta ottaa sen askeleen että ei hankikaan eläintä Virosta, vaan auttaa kotimaisia, niin vastaanotto on tuollainen.

Hämmentävää, tai sitten minulla oli vain huono tuuri nähdä nämä ihmiset juuri sinä päivänä kun kaikilla oli käpy siellä minne ei aurinko paista? :/
 
Onko eläinsuojelijat yleensäkin jotenkin katkeria ja myrtsejä?

Eivät mitä ilmeisimmin, kun ap:llakin on kokemusta myrtseistä
Porukka vain tosi yrmeänä ketjupoltti tupakkaa pienessä ringissä löytöeläintalon pihassa eikä ottanut kontaktia ollenkaan.

ja mukavista

niin ihmiset ovat olleet siellä niin mahdottoman herttaisia ja kannustavia

eläinsuojelijoista.
 
[QUOTE="nuuh";27118526]Nimikylttiä? Ai Pekka, kissavastaava? :D[/QUOTE]

Öö, joo, miks ei? Mielestäni ois oikein fiksua edes pitää jonkinlaisia lappuja että tunnistaisi kuka on siellä töissä ja kuka on vain jonkun työntekijän perhetuttu, ja kuka taas on vain naapurimaatilan maajussi joka on siinä tupakalla vain koska ei ole muutakaan tekemistä...

Kaikki siellä tuntui vain olevan toisensa tuttuja, eikä ketään kiinnostanut yhtään edes yrittää olla ns. asiakaspalvelija. Tietysti ei heidän tarvitsisikaan (ovat kuitenkin eläintenhoitajia), mutta vähän saisi paremman kuvan koko toiminnasta jos edes pikkasen joku hymyilisi tai ottaisi katsekontaktia.

Mutta OK, kai se on vain joku paikallinen piirre :D

Muistui vain mieleen joku loppuviikon ketju löytökissoista, kun joku muukin sanoi että muuten ottaisi löytöeläintalosta asukin, mutta kun se "asiakaspalvelu" oli vain niin mielettömän ala-arvoista.
 
Öö, joo, miks ei? Mielestäni ois oikein fiksua edes pitää jonkinlaisia lappuja että tunnistaisi kuka on siellä töissä ja kuka on vain jonkun työntekijän perhetuttu, ja kuka taas on vain naapurimaatilan maajussi joka on siinä tupakalla vain koska ei ole muutakaan tekemistä...

Kaikki siellä tuntui vain olevan toisensa tuttuja, eikä ketään kiinnostanut yhtään edes yrittää olla ns. asiakaspalvelija. Tietysti ei heidän tarvitsisikaan (ovat kuitenkin eläintenhoitajia), mutta vähän saisi paremman kuvan koko toiminnasta jos edes pikkasen joku hymyilisi tai ottaisi katsekontaktia.

Mutta OK, kai se on vain joku paikallinen piirre :D

Muistui vain mieleen joku loppuviikon ketju löytökissoista, kun joku muukin sanoi että muuten ottaisi löytöeläintalosta asukin, mutta kun se "asiakaspalvelu" oli vain niin mielettömän ala-arvoista.
Ja asiasta ei saa suuta auki??? Eipä ole kova halu ottaa silloin eläintä, jos tuollaiseen tyssähtää!
 
Alkuperäinen kirjoittaja näin;27118480:
Et kai sä yhden paikan perusteella taas yleistä? Mä olisin antanut palautetta asiasta. Yleensä mua ärsyttää tollanen asenne, niin suukin aukeaa nopeasti.

En yleistä, vaan kysyin vain muiden kokemuksia.

Tosin on minulla eräästä toisestakin yhdistyksestä (toinen paikkakunta) huonoja kokemuksia. Siellä ne vapaaehtoiset olivat hirmu herttaisia, mutta sitten se ainut henkilö (oikeasti, sanon ihan suoraan, noita-akka :D ) joka sai siitä eläintenhoidosta palkkaa, niin se oli kyllä niin mielettömän epämiellyttävä henkilö ettei tosikaan. Pari kertaa ehdittiin kaverin kanssa käydä kissalassa hoitamassa ja siivoamassa, mutta sit kun tuon palkallisen tapasimme (istui vain keittiössä ketjupolttamassa ja valittamassa), niin eipä hirveästi kiinnostanut enää sinne tulla.

Ja sinäänsä ehkä olisin antanut jotain kirjallista palautetta anonyymisti johonkin laatikkoon, mutta en kyllä uskaltanut mitään ääneen sanoa, kun porukka oli oikeasti vähän pelottavan näköistä rajujen sottaisten meikkien ja sen yrmeän ilmeen kanssa. Olisivat vielä käyneet kiinni (OK, ei ehkä kuitenkaan :D ). Nyt kun asiaa miettii, niin ehkä niillä kaikilla oli vain karmea darra. Sen näköisiä evvVk-ilmeitä niillä kyllä oli.
 
Mulla ihan sama mielikuva. Olivat tosi yrmeitä ja nihkeitä. Negatiivinen, pessimistinen asenne ja vähintään takakireitä. Ihan kuin sossut jotka kypsyvät koko ihmiskuntaan. Samoista lähteistä molempien duuni kumpuaa- ihmisten pahasta olosta. Sääli vaan kun kaikkien asenne vaan on hyvikset vs. kavala maailma. Eipä siitä helpolla kivuta positiivisuuden pilvelle, silloinhan vois vaikka paistaa aurinko pohjasakallekin.
 
[QUOTE="tjaa";27118598][/B] Ja asiasta ei saa suuta auki??? Eipä ole kova halu ottaa silloin eläintä, jos tuollaiseen tyssähtää![/QUOTE]

En minä ainakaan enää haluaisi yrittää, jos saisi ihan heti kättelyssä ymmärtää että itse olisin vain joku kissanvihaaja ja -kiduttaja joka ajattelee vain rahaa (jos kysyn siis että paljonko sen kissan kustannukset ovat).

Jos on mahdollista valita ottaako eläimen sellaiselta henkilöltä joka on mukava tai sellaiselta joka on epämukava, niin aika herkästi itse ainakin kallistuisin siihen mukavaan.

Sitten jos ei yhteiselo löytöeläimen kanssa toimikkaan, niin olisi ihan hirveää olla yhteydessä siihen henkilöön joka ei alkujaankaan olisi halunnut olla avuksi tai edes asiallinen.
 
No tuo on kyllä ollut sitten jo melko huonoa asiakaspalvelua.

Mutta ymmärrän myös sen asian kääntöpuolen. Ammattina tuo kun ei ole sieltä henkisesti helpoimmasta päästä.
 
[QUOTE="nuuh";27118645]Vie seuraavalla kerralla tupakit tuliaisiksi kun näyttää niitä kuluttavan ketjuna niin varmasti saat kavereita.[/QUOTE]

:D Nojuu, täytyy vissiin viedä.
Turha sinne kolehtiin on mitään pistää kun he eivät varmaan niitä itse saa käyttää, tupakkikartsasta on paljon enemmän iloa kuin jostain hiton kissanruuasta.

Ai että, nyt minäkin alan ilkeilemään, sori. Täytyy rauhoittua :D
 

Yhteistyössä