Mitä eroa äidillä ja isällä pienten lapsen vanhempina?

[jaahasta]

Tuskin kaikki jaksaisivat/pystyisivät jatkamaan äidinmaidon antamista tuossa tilanteessa vaan korvikkeen käyttö yleistyisi. Imetyksessä muuten erittyy hormoneja, jotka mm. edistävät kiintymyssuhdetta. Ei se siis IHAN sama asia ole kuin syöttää pullosta.

Niin kerrotko vielä että mikä saa nämä hormonit aikaan? onko se läheisyys vai jokin äidinmaidossa?

Jos ei ole kumpikaan näistä niin mikä?

 

[Keittiönoita]

Tuskin kaikki jaksaisivat/pystyisivät jatkamaan äidinmaidon antamista tuossa tilanteessa vaan korvikkeen käyttö yleistyisi. Imetyksessä muuten erittyy hormoneja, jotka mm. edistävät kiintymyssuhdetta. Ei se siis IHAN sama asia ole kuin syöttää pullosta.

Pitääkin tarkistaa huomenna myös tuo kiintymyssuhde. Molemmat muksuni kun saivat syntymästään asti maitoa myös pullosta, joten heillä pitäisi olla ainakin jonkinlainen vääristymä kiintymyssuhteessaan muhun. Pahasti kuitenkin pelkään, että heillä ei ole.

 

[tytsi-89]

Pitääkin tarkistaa huomenna myös tuo kiintymyssuhde. Molemmat muksuni kun saivat syntymästään asti maitoa myös pullosta, joten heillä pitäisi olla ainakin jonkinlainen vääristymä kiintymyssuhteessaan muhun. Pahasti kuitenkin pelkään, että heillä ei ole.

Älä viitsi saivarrella. Tiedät varmasti, että riskit ja todennäköisyydet eivät automaattisesti konkretisoidu. Eikä yksittäinen asia yleensä määrää lapsen koko kehitystä.

 

[Keittiönoita]

Älä viitsi saivarrella. Tiedät varmasti, että riskit ja todennäköisyydet eivät automaattisesti konkretisoidu. Eikä yksittäinen asia yleensä määrää lapsen koko kehitystä.

Ei määrääkään. Kuten ei ne sydänäänet, äidinmaidon haju tai muukaan

Mun piti sulta vielä kysyä, että miten mielestäsi traumatisoituu lapsi, jolla on biovanhempiensa geenit ja joka tulee elämään koko lapsuutensa biovanhempiensa kanssa, mutta on kuunnellut sikiöaikanaan sijaisäidin (vuokrakohtu) sydänääniä? Onko lapsi mielestäsi sen synnyttäjän vai geneettisten vanhempiensa?

 

[tytsi-89]

Ei määrääkään. Kuten ei ne sydänäänet, äidinmaidon haju tai muukaan

Mun piti sulta vielä kysyä, että miten mielestäsi traumatisoituu lapsi, jolla on biovanhempiensa geenit ja joka tulee elämään koko lapsuutensa biovanhempiensa kanssa, mutta on kuunnellut sikiöaikanaan sijaisäidin (vuokrakohtu) sydänääniä? Onko lapsi mielestäsi sen synnyttäjän vai geneettisten vanhempiensa?

Totta kai lapsi on heidän lapsi, jotka hänet kasvattavat. En silti usko etteikö sillä olisi mitään vaikutusta, että lapsi erotetaan hänet synnyttäneestä ihmisestä vaikkei siitä seuraisikaan mitään pidempiaikaisia haittoja.

 

[Keittiönoita]

Totta kai lapsi on heidän lapsi, jotka hänet kasvattavat. En silti usko etteikö sillä olisi mitään vaikutusta, että lapsi erotetaan hänet synnyttäneestä ihmisestä vaikkei siitä seuraisikaan mitään pidempiaikaisia haittoja.

Mä uskon. Oikeasti koko synnytystapahtuma... siis se parin sekunnin hetki, kun lapsi on tässä maailmassa... ei kerro sille lapselle yhtään millään aistilla, kenestä se lapsi ulos pulpahti. Lapsi näkee valon ja kätilön kasvot, haistaa desinfiointiaineen ja maistaa oman ja äitinsä veren kielellään. Suurin osa lapsista ei kuitenkaan ikinä eikä koskaan syntymänsä jälkeen tule maistamaan äitinsä verta, joten tietoisuus veren maun perusteella omasta synnyttäjästään on varsin absurdi ajatus.

 

[tytsi-89]

Uskotko muuten Keittis, että äidillä on biologisesti paremmat valmiudet vauvansa hoitamiseen kuin isällä? Biologisia keinoja, jotka tekevät kiintymyssuhteen luomisesta ja vauvan tarpeisiin vastaamisesta hänelle helpompaa?

 

[Keittiönoita]

Uskotko muuten Keittis, että äidillä on biologisesti paremmat valmiudet vauvansa hoitamiseen kuin isällä? Biologisia keinoja, jotka tekevät kiintymyssuhteen luomisesta ja vauvan tarpeisiin vastaamisesta hänelle helpompaa?

Uskon. Joilakin naisilla. Itselläni ei noita kykyjä ollut. Mulle lapsi oli elollinen olento vasta sitten, kun katsoin ekaa kertaa lastani silmiin. Ja silloin kuopus katseli silmiin jo isäänsäkin. Esikoisen kanssa tilanne oli tietysti toinen, kun isä oli jo mullan alla.

Mistä tulikin mieleeni, että miten ajattelet isyyden? Vaistoaako vauva, kuka ympärillä olevista miespuolisista ihmisistä on hänen isänsä? Siis se, jonka äänen vauva kuuli ollessaan kohdussa? Entä jos kesken raskauden sikiö alkaakin kuulla jonkun toisen miehen ääniä? Leimautuuko vauva synnyttyään tähän mieheen vai siihen, jonka äänen kuuli alkuraskaudessa? Kokeeko vauva hylkäämisen, jos sikiöaikana kohtuun tuleva miehen ääni vaihtuu?

 

["vieras"]

Vauvana on kokenut. On saattanut kovastikin stressaantua siinä vaiheessa, kun hänet on erotettu äidistään. Ei, lapsi ei myöhemmin tiedä tai muista, että hänet on vastasyntyneenä erotettu biologisesta äidistään. Se on silti aiheuttanut hylkäämiskokemuksen, joka _saattaa_ aiheuttaa tiedostamatonta oireilua myöhemmin elämässä. Eikä lapsi päädy adoptoitavaksi heti syntymänsä jälkeen ja siten saa heti pysyvää hoitajaa.

Vauvana lyö myös päänsä usein lattiaan, hetkellinen trauma on ihan kamala. Pitääkö lapsi siis pehmustaa, ettei koe tätä hetkellistä traumaa? Tuollaisten tiedostamattomien traumojen pohdiskelu on ihan yhtä tyhjän kanssa, mitään todisteita edes huudatusunikoulun haitallisuudesta myöhemmässä elämässä ei ole, vaikka hetkellisesti lasta varmasti ..tuttaa.

 

[Madicken04]

Mistä tiedät, ovatko vauvana kokeneet stressiä ja muuta oireilua, kun joutuivat eroon äidistään? Ihmisellä voi olla (aikuisiälläkin) monenlaisia oireita ja ongelmia, joiden syyt ovat varhaislapsuudessa. Eikä niitä aina osata yhdistää siihen hylkäämiskokemukseen tai muuhun huonoon kokemukseen.

Vertaat äitiä kätilöön? Vauva tuntee äitinsä jo kohdussa. Kasvaa siellä sen 9 kk ja tuntee/tunnistaa syntymän jälkeenkin äitinsä tuoksusta, maidon tuoksusta, sydämen lyönneistä yms.

Jäin miettimään mitkä kaikki oireet ja ongelmat näin aikuisuusiässä lasketaan (mahdollisiksi?) lapsuuden traumoiksi? Onko kukaan aikuinen niin täydellisen tasapainoinen että hänestä voi sanoa ettei hänellä ole jäänyt varhaislapsuudesta mitään ikävää taka-taskuun? Ja kun varhaislapsuuteen kuuluu muutakin kuin se syntymän hetki ja pari seuraavaa päivää niin kuinka moni äiti edes halutessaan kykenee kokoajan ylläpitämään noita ideaaliolosuhteita? Ja tosissaan niiden päälle rakentuu vielä kaikki myöhemmän lapsuuden, nuoruuden jne kokemukset.

Itsekin pidän biologista äitiä ihanneasemassa vauvan ensisijaisena hoitajana, imetystä parhaana ravintona pienelle ja läheisyyttä tärkeänä jne. Kuitenkin joskus tuntuu että näissä mennään niin yli että se tärkein unohtuu ja vauvanhoidosta tulee joku suoritus josta ahdistutaan ja masennutaan. Kuitenkin uskon että se rakastava äiti tai rakastavat vanhemmat (biologiset tai ei) ovat omiaan korjaamaan noita varhaislapsuuden traumoja.

Enkä usko ihmisen myöskään olevan ihan niin heikko astia että hän heti hajoaisi jos joku asia ei mene ihan niin kuin pitäisi. Näin omaa sukupolvea kun miettii, meitä imetettiin vähän aikaa jos sitäkään, synnytyssairaalassa oltiin lastenhoitajien hoivissa (ts yksin vauvasängyssä) ja äidin luona käytiin vain ruokailemassa, nukutettiin heti pinnasänkyyn ja opetettiin syömisrytmiin, monet aloittivat päivähoidossa kovin pieninä jne. Vaikkei tämän päivän ihanteet toteutuneet niin ehkei koko sukupolvi ihan pilalla ole.

 

[äiti123]

Kyllä vaan on todettava (taas) että tytsi on monessa kohtaa oikeassa. Kyllä lapsi kokee hylkäämiskokemuksen jos hänet erotetaan äidistään (vaikka suoraan syntymän jälkeen), vaikka hän ei sitä itse muista. Puhumattakaan ettäkö vauva ei muka erota äitiään muista naisista :O Todella ihmettelen ihmisten sivistystasoa, näiden asioiden alkeet käydään läpi jo lukion tunneilla.

ette te paljon arvoa anna itsellenne äitinä, jos teistä on ihan sama kenelle vauva lykätään eikä vauva muka siitä kärsi tai sitä ymmärrä. Kai tää on taas jotain perisuomalaista ajattelua että "enhän mää mikään tärkee ole, muut pystyy ihan samaan...". Kyllä se oma äiti on lapselle oma äiti ja kaikkein paras ja tutuin.

Naiset pistää nykyään tasa-arvonkin oman lapsen edelle kun täytyy olla niin samalla viivalla miesten kanssa ihan kaikessa.

 

[fifiia]

Eikö jo synnytys ole vauvalle "hylkäämis"-kokemus, tuttu ja turvallinen ympäristö vaihtuu täysin toisenlaiseen (huolimatta siitä että äidin ääni, sydänäänet tai muu sellainen on tuttua).

 

[äiti123]

Eikö jo synnytys ole vauvalle "hylkäämis"-kokemus, tuttu ja turvallinen ympäristö vaihtuu täysin toisenlaiseen (huolimatta siitä että äidin ääni, sydänäänet tai muu sellainen on tuttua).

voi morjens.

 

[fifiia]

voi morjens.

:wave:

 

[fifiia]

Vanhempien ja lapsen välinen vuorovaikutus - kiintymyssuhteen perusta - TerveSuomi

 

[Ken guru]

Kyllä vaan on todettava (taas) että tytsi on monessa kohtaa oikeassa. Kyllä lapsi kokee hylkäämiskokemuksen jos hänet erotetaan äidistään (vaikka suoraan syntymän jälkeen), vaikka hän ei sitä itse muista. Puhumattakaan ettäkö vauva ei muka erota äitiään muista naisista :O Todella ihmettelen ihmisten sivistystasoa, näiden asioiden alkeet käydään läpi jo lukion tunneilla.

ette te paljon arvoa anna itsellenne äitinä, jos teistä on ihan sama kenelle vauva lykätään eikä vauva muka siitä kärsi tai sitä ymmärrä. Kai tää on taas jotain perisuomalaista ajattelua että "enhän mää mikään tärkee ole, muut pystyy ihan samaan...". Kyllä se oma äiti on lapselle oma äiti ja kaikkein paras ja tutuin.

Naiset pistää nykyään tasa-arvonkin oman lapsen edelle kun täytyy olla niin samalla viivalla miesten kanssa ihan kaikessa.

Päinvastoin. Mun mielestä taas sen äidin ja lapsen välisen symbioosin puolustajat kärjistävät asioita ja käsittävät (tahallaankin?) väärin. Ei tässä kukaan ole kumonnut etteikö äiti olisi lapselle tärkeä. Kyse on ainoastaan siitä, että lapsi voi yhtä hyvin oli hoitaja äiti tai isä, tai sijaisvanhempi, kunhan tuo henkilö turvaa lapsen perustarpeet. Tekosyiden nojalla äidit nostaa itsejänsä johonkin jalustalle johon muka kukaan muu ei missään olosuhteessa pystyisi nousemaan. Kyse on siis siitä, että lapsi voi vauvana yhtä hyvin isän ja äidin (tai "jopa" adoptiovanhemman) luona jos kumpikin on vauvana hoidoissa mukana yhtälailla.

Ja eipä sitä voi oikein kauheasti tietää miltä tuntuu ellei sitä ole kokenut, että on loistava puoliso jota rakastaa valtavasti, ja joka on yhtä kiinnostunut lapsesta kuin itsekin on. Ja miten sitä kokee koko perheen kuuluvan tuohon symbioosiin, niin lapset, miehen kuin itsensäkin. Niinkin voi nimittäin tuntea.

 

[äiti123]

Päinvastoin. Mun mielestä taas sen symbioosin puolustajat kärjistävät asioita ja käsittävät (tahallaankin?) väärin. Ei tässä kukaan ole kumonnut etteikö äiti olisi lapselle tärkeä. Kyse on ainoastaan siitä, että lapsi voi yhtä hyvin oli hoitaja äiti tai isä, tai sijaisvanhempi, kunhan tuo henkilö turvaa lapsen perustarpeet, ja tekosyiden nojalla äidit nostaa itsejänsä johonkin jalustalle johon muka kukaan muu ei missään olosuhteessa pystyisi nousemaan. Kyse on siis siitä, että lapsi voi vauvana yhtä hyvin isän ja äidin (tai "jopa" adoptiovanhemman) luona jos kumpikin on vauvana hoidoissa mukana yhtälailla.

Ja eipä sitä voi oikein kauheasti tietää miltä tuntuu ellei sitä ole kokenut, että on loistava puoliso jota rakastaa valtavasti, ja joka on yhtä kiinnostunut lapsesta kuin itsekin on. Ja miten sitä kokee koko perheen kuuluvan tuohon symbioosiin, niin lapset, miehen kuin itsensäkin. Niinkin voi nimittäin tuntea.

Ihan myös toiselta puolelta käsitetään tahallaan väärin, koska kukaan ei myöskään ole sanonut mm. että isä olisi samantekevä.

Kukaan ei pystykkään nousemaan samalle jalustalle kuin lapsen oma biologinen äiti, miten muka pystyisi. Jokaisella meistä on yksi biologinen äiti, eikä kukaan muu siksi voi muuttua. Ei se silti tarkoita etteikö myös isä ole tärkeä ja myös muut pystyy täyttämään lapsen tarpeet jne.

Vihjaatko tällä loppukaneetillas että minun perheeni ei ole kuvailemasi kaltainen?

 

[Ken guru]

Ihan myös toiselta puolelta käsitetään tahallaan väärin, koska kukaan ei myöskään ole sanonut mm. että isä olisi samantekevä.

Kukaan ei pystykkään nousemaan samalle jalustalle kuin lapsen oma biologinen äiti, miten muka pystyisi. Jokaisella meistä on yksi biologinen äiti, eikä kukaan muu siksi voi muuttua. Ei se silti tarkoita etteikö myös isä ole tärkeä ja myös muut pystyy täyttämään lapsen tarpeet jne.

Vihjaatko tällä loppukaneetillas että minun perheeni ei ole kuvailemasi kaltainen?

En vihjaa mitään. Tarkoitin sillä lähinnä sitä, että luultavasti Tytsin mielipiteet tulee vielä muokkaantumaan miehen ja lapsen myötä. Tosin ei välttämättä, mutta en minä ainakaan tiennyt miten asioista tunnen ennen kuin ne koin.

Ehdit lainaamaan tuota vähän kummallista viestiäni ennen kuin edin sen korjaamaan :ashamed:.

Ja kyllä minä ainakin ymmärrän että kukaan ei mitenkään väheksymällä väheksy miestä ja isän roolia. Monille naisille miehen mukaantulo tiiviimmässä määrin vain sopii vasta sitten myöhemmällä iällä, pikkuvauva-ajan jälkeen. Kun taas minun mielestä kumpikin voi olla yhtä tiiviisti mukana päivästä 0.

 

["henni"]

Ehkö ohi aiheen - mutta syytä olisi joskus tutkia mitä ne isän geenit lapsessa saa aikaiseksi. Kun se lapsi ei todellakaan ole pelkästään äidin lihaa ja verta. Vaikkakin kasvaa äidin kehon sisällä.

Eläinmaailmasta löytyy pariuskollisia lajeja. Ja näitä lajeja on tutkittukin. Heidän jälkeläisensä kykenevät laumass tunnistamaan niin emän kuin isänkin. Äänien ja mm. hajumaailman kautta. Käsitykseni mukaan tämä "leimaantuminen" omiin vanhempiin syntyy ensimetreillä kun poikanen tulee maailmaan. Tässä on kuitenkin selitetty myös geeniperimänkin osuutta. Poikanen on kykenevä tunnistamaan jollain muotoa oman pesueensa.

Nyt sitten väitetään tiukkaan että ihmislapsi voi leimautua vain äitiinsä. Vai voisiko sittenkin olla että lapsi leimaantuu molempiin biologisiin vanhempiin- jos ja kun ovat paljon läsnä? en tiedä onko tätä tutkittu nykymaailmassa. Jos ei niin toivottavasti tutkitaan ja paljon.

 

[äiti123]

[QUOTE="henni";27075089]

Nyt sitten väitetään tiukkaan että ihmislapsi voi leimautua vain äitiinsä. Vai voisiko sittenkin olla että lapsi leimaantuu molempiin biologisiin vanhempiin- jos ja kun ovat paljon läsnä? en tiedä onko tätä tutkittu nykymaailmassa. Jos ei niin toivottavasti tutkitaan ja paljon.[/QUOTE]

öhöm, missä väitetään? Se että lapsi tuntee äitinsä jo syntyessään ja leimautuu häneen vahvasti, ei edelleenkään poista sitä että myös esim. Isän äänen vauva tunnistaa ja leimautuu myös isään jos isä on lapselle läsnä.

 

[hhhhh]

Mikä vitun kilpailu tämäkin on? Mä ymmärrän että osalla teistä on niin äärettömän heikko itsetunto että tekee hyvää olla jossain todellinen ykkönen ja korvaamatokin.

Onni asuu kuitenkin ihan jossain muualla. Samoin onnellinen lapsuus.

 

["vieras"]

öhöm, missä väitetään? Se että lapsi tuntee äitinsä jo syntyessään ja leimautuu häneen vahvasti, ei edelleenkään poista sitä että myös esim. Isän äänen vauva tunnistaa ja leimautuu myös isään jos isä on lapselle läsnä.

No esim. tytsi ja anatolia väittävät, ettei lapselle ja isälle tule samankaltaista symbioosia kuin lapselle ja äidille ja mun mielestä se on ihan täyttä humpuukia. Koen itse sen niin, että lapsen syntymän jälkeen mulle, miehelle ja lapselle kehittyi ihan erityinen suhde, sitä voisi kutsua jopa symbioosiksi, niin tiivis se on.

 

["vieras"]

Mikä vitun kilpailu tämäkin on? Mä ymmärrän että osalla teistä on niin äärettömän heikko itsetunto että tekee hyvää olla jossain todellinen ykkönen ja korvaamatokin.

Onni asuu kuitenkin ihan jossain muualla. Samoin onnellinen lapsuus.

Ja täyspeesi tälle, hienosti sanottu

 

[äiti123]

[QUOTE="vieras";27075618]No esim. tytsi ja anatolia väittävät, ettei lapselle ja isälle tule samankaltaista symbioosia kuin lapselle ja äidille ja mun mielestä se on ihan täyttä humpuukia. Koen itse sen niin, että lapsen syntymän jälkeen mulle, miehelle ja lapselle kehittyi ihan erityinen suhde, sitä voisi kutsua jopa symbioosiksi, niin tiivis se on. [/QUOTE]

Se että sanotaan ettei se ole samankaltainen, ei tarkoita ettäkö isällä ja lapsella ei olisi suhdetta lainkaan.

Kyllä toki meilläkin kaikilla on erityinen suhde suhteessa toisiimme tässä perheessä, mutta sitten on erikseen minun ja miehen välinen suhde, minun ja lapsen välinen suhde ja miehen ja lapsen välinen suhde. Enkä näe asiassa mitään outoa. Kaikki vähän erilaisia, kaikki tärkeitä.

 

[äiti123]

Mikä vitun kilpailu tämäkin on? Mä ymmärrän että osalla teistä on niin äärettömän heikko itsetunto että tekee hyvää olla jossain todellinen ykkönen ja korvaamatokin.

Onni asuu kuitenkin ihan jossain muualla. Samoin onnellinen lapsuus.

Jos se että koen olevani lapselle tärkeä ja äitinä korvaamaton tekee minusta heikkoitsetuntoisen, niin olkoon niin Mutta jos ajattelen omaa äitiäni niin on hänkin minulle se ykkönen ja täysin korvaamaton äitinä. Ehkä meidän perhe sitten on jotenkin vinksahtanut kokonaan.