Imetyskeskusteluissa ei saisi sanoa pahaa sanaakaan korvikkeista, vihjaisustakin pillastutaan. Nyt sanon kuitenkin,

"pop"
Lähdeviitteiden lisääminen on työlästä ja olisi tuplannut postauksen pituuden. Kun kyseessä on VAIN blogi, joka on lähinnä päiväkirjani, en näe syytä tehdä virallista lähdeluetteloa. Laitoin yhden niistä kirjoista mitä olen lukenut, mutta kaikkia niitä kymmeniä lehtijuttuja, nettisivuja yms en ala kaivelemaan. Suurin osa aihetta käsittelevistä kirjoistani on lainassa, joten en lähde arvailemaan, mihin tutkimukseen mikäkin muistiinpanoni viittaa.
Ongelmana siinä ,että et lisää lähdeviitteitä on se, että perustelusi saattavat yhtähyvin vain olla mielipiteitäsi. Muutama termi siellä täällä voi pahimmillaan kertoa vain siitä, että olet uskonut jonkun toisen, joka ei ole laittanut lähteitään näkyviin (tai ne ovat tekaistut) kirjoituksia. Tällä ihmisellä taas voi olla väärää tai vanhaa tietoa, tai tarkoituksena hieman vääristää tosiasioita hvyän asian eteen.

Kriittinen lukeminen ja lähteiden mainitseminen silloin kun jotain perustellaan, on aivan yhtä tärkeää jostakin asiasta kiinnostuneelle kotiäidille kuin se on akateemikollekin. Jostain syystä se kotiäiti päästetään kuitenkin kuin koira veräjästä-ehkä osasyy sille, miksi kotiäitien kotkotuksia ei oteta kovinkaan vakavasti. Vaikka esimerkiksi tässä asiassa syytä olisi.+

Jos onnistuisit tekemään kotiäiti pohjaltasi ihmisläheisen tekstin, jonka lopuksi laittaisit kunnon viitteet, olisit tehnyt palveluksen imetystuelle ja asioille joita selvästi arvostat etkä vain pärissyt jostain kenties perättömästä välittämättä siitä, ketä tai miksi tekstisi loukkaa.

Tämä siis yhden imetystukihenkilön (ja ihmisen joka tutkii kieltä vaikuttamisen välineenä), mielipide.
 
"Kata"
Mä en voi kuin ihmetellä, että miten tästä maailmasta löytyy aloittajan tapaisia äitejä joiden pitää polkea toisia maahan. Kukaan ei varmasti kuvittele korvikkeen olevan äidinmaitoa parempaa (jos äiti terve eikä äytä alkoholia, huumeita tai vahingollisia lääkkeitä). se on nyt vaan kuitenkin niin, että luojan kiitos niille korvikkeille. Moni vauva ei selviäisi hengissä ilman niitä. Kyse tuskin usein on äidin viitsimättömyydestä tai tyhmyydestä. Joskus maailmassa eivät asiat mene niin kuin luulee niiden menevän.

Olin itsekin ekan (täysimetetyn lapsen) jälkeen niin tyhmä, että luulin että kuka tahansa voi imettää jos vaan tahtoo. Kakkonen olikin sitten syntyessä sairas eikä osannut imeä rinnasta. Ensialkuun sai lypsettyä maitoa ja lahjoitettua maitoa. Pumppasin kaksi kuukautta aamusta iltaan ja maidon tulo vaan väheni. Lopulta oli pakko siirtyä pelkkään korvikkeeseen.Tämä tapaus avasi silmäni.
Kylläpä tuntui pahalta kun kuusiviikkoisneuvolassa sijainen ei ollut lukenut papereitani ja tarjosi minulle opasta imetyksestä. Kieltäydyin kohteliaasti ja selitin etten imetä, niin tähän tämä koulutettu täti totesi: "Ota nyt kuitenkin niin näet mistä kaikesta hyvästä lapsesi tulee jäämäänpaitsi." Kyllä muuten sattui.

Mitäs jos keskityttäisiin kaikki siihen omaan äiteyteen eikä arvosteltaisi toisia.
 
viiiiiiiiiiersa
Ei pitäis avata näitä imetyskeskusteluja ikinä. Ei tule kuin entistä pahempi mieli ja olo lukiessaan mitä "skeidaa" joutuu lapselleen syöttämään.

Niin, kaikilla ei se imetys vain mene niin kuin oppikirjoissa sanotaan. Itse synnytin keskosen ja kovan lypsämisenkään jälkeen maitoa ei lähtenyt tulemaan kuin vajaa dl/vrk. Kaksi kuukautta silti imetin korvikkeiden rinnalla, sillä vauva halusi olla rinnalla, vaikka maitoa ei tullutkaan kuin muutamia tippoja kerrallaan. Apua hain ja sainkin, kaikkeni tein, mutta maitoa ei vain herunut enempää. Ja lopullinen niitti tuli sitten vauvan ollessa 2 kk, kun sairastuin itse vakavasti. Vahva lääkitys, röntgensäteet, varjoaineet jne. pakottivat sitten lopettamaan imetyksen kokonaan. Järki sanoo, että mitään en asialle voinut, vaan silti omatunto soimaa joka päivä. Todellakin tunnen olevani huono äiti, kun en pysty imettämään, mutta silti en tuomitse niitä, jotka antavat vauvoilleen korviketta syystä tai toisesta. Jokainen ruokkikoon vauvansa kuten pystyy ja haluaa.
Särähti silmään toi toteamus että sulta tuli maitoa "vain pari tippaa" kun vauva imi. Mistä ihmeestä sen voi tietää? En mä ainakaan nähnyt ikinä vauvan suuhun menevän maidon määrää imettäessäni.

Ja kaikkienhan pitäisi tietää ettei se mitä saa pumpattua mekaanisesti rinnoista ole se todellinen määrä mitä vauva imee. Monet täysimettäneetkään eivät saa pumpulla herumaan kuin tippoja.
 
[QUOTE="vieras";26918280]Minä annoin sen tutin ihan suosiolla siinä vaiheessa, kun alkoi lapsella olla verta puklussa. En usko, että on kamalan hyväksi sekään, että vauvaa saa rikkinäisestä rinnasta verta vatsaansa :)[/QUOTE]
Ja minä annoin keskimmäiselle tutin heti synnärillä, ihan vaan siksi koska halusin. On kivaa, että vauvalle kelpaa tutti. Ei tarvitse itse olla tuttina, ja tutti on näppärä äänenvaimennin. Pääsee siis itse helpommalla - eikä mun mielestä ole ollenkaan synti jos haluaa päästä joissain asioissa helpommalla.

Täysimetin keskimmäistä 6½ kk ja osittaisimetin 1 v 9 kk, imetys loppui koska päätin niin. Maitoa riitti kyllä. Ei siis sössinyt tutti imetystä, ei.

Nuorimmainen, 7 viikkoa nyt, sai tutin muutaman tunnin iässä, vastasyntyneiden teholla. Ei päässyt rinnalle heti synnyttyään, oli ekat vuorokautensa nenämahaletkussa, sen jälkeen söi vain pullosta ja siitäkin pakottaen (yökki kovasti rinnalla, ja pullollakin yökki). Pienipainoisena kun syntyi niin jouduttiin antamaan lisämaitoa ekat viikot (mun omaa maitoa tosin). 3 viikon iässä päästiin eroon lisämaidosta, ja imetys sujuu kuin tanssi. Pullosta saa maitoa kun on isän kanssa kaksin kotona, ja esim. tänään kun oli isoäidillä hoidossa muutaman tunnin. Enkä pelkää, että tutti ja pullo pilaisivat imetyksen - ei, kyllä mun vauva on niin fiksu, että hallitsee sekä tissin että tutin ja pullon :saint:

Imetys on tärkeää, imetys on hyväksi vauvalle, imetys on hieno juttu, mutta ei se korvikekaan mikään iso paha susi voi olla, susi joka tulee ja vie vauvan ja sitten on asiat päin persettä.
 
Särähti silmään toi toteamus että sulta tuli maitoa "vain pari tippaa" kun vauva imi. Mistä ihmeestä sen voi tietää? En mä ainakaan nähnyt ikinä vauvan suuhun menevän maidon määrää imettäessäni.

Ja kaikkienhan pitäisi tietää ettei se mitä saa pumpattua mekaanisesti rinnoista ole se todellinen määrä mitä vauva imee. Monet täysimettäneetkään eivät saa pumpulla herumaan kuin tippoja.
Taivahan tosi. Mutta tämä asia ei ole kaikilla tiedossa. Valistuksen puutetta, sanoisin. Tiedon puutetta. Liian vähän valistusta ja imetysinfoa - tai liekö syy sitten siinä, että moinen "imetysfanaatikkojen" materiaali jätetään lukematta, vaikka sitä synnäriltä/neuvolasta saisikin?

Kiistelin asiasta juuri viime viikolla ystäväni kanssa. Pumppailin evästä vauvalleni, ja sain puolessa tunnissa tulemaan vain noin 25 milliä. "Sun maito ei millään voi riittää, ala ihmeessä antamaan korviketta lisäksi" kuului kommentti. Myös se, että vauva halusi olla rinnalla tunnin välein, oli kuulemma merkki maidon riittämättömyydestä (mun mielestä se taas oli merkki siitä, että on ilta, ja vauva valmistautuu yöpuulle - lisäksi menossa oli tiheän imun kausi), kuten myös se että rinnat eivät täyty kivikoviksi palloiksi.

Tietämättömämpänä voisin itsekin kuvitella, ettei maitoni riitä, tai että maito on loppumassa. Mutta eihän se niin ole. Hyvin riittää, sen näkee siitä että vauva kasvaa upeasti, paino nousee kohisten (mikä on hyvä, sillä oli syntyessään niin kovin laiha vauva), ja vauva on tyytyväinen.
 
  • Tykkää
Reactions: Muua
maassa
No jos vauvalle jää jatkuvasti huutava nälkä (ainakin meidän keskonen söi tietyn määrän maitoa kerrallaan ja maitomääriä nostettiin tasaisin väliajoin) imetyksen jälkeen, mutta korvikepullonsa/letkumaitonsa saatuaan on täysinäinen, uskaltaisin väittää, ettei tyhjistä rinnoistani muutamaa tippaa enempää tullut tunninkaan imetyksen aikana. Keskosen kanssa ei voi antaa vauvan roikkua tissillä tyyliin puoli vuorokautta putkeen odottamassa maitoa, vaan verensokerin/painonlaskun vuoksi tietty määrä maitoa vuorokaudessa on mentävä alas suht tasaisin väliajoin pullolla tai letkulla.
 
maassa
Ja lisäyksenä vielä, että ainakin meitä seurattiin sairaalassa hyvin tarkasti. Joka imetyksellä tehtiin imetyspunnitus eli vauva punnittiin ennen imetystä ja imetyksen jälkeen. Jos ei paino ollut noussut lainkaan imetyksen jälkeen, ei vauva ollut saanut maitoa rinnasta.
 
Ja lisäyksenä vielä, että ainakin meitä seurattiin sairaalassa hyvin tarkasti. Joka imetyksellä tehtiin imetyspunnitus eli vauva punnittiin ennen imetystä ja imetyksen jälkeen. Jos ei paino ollut noussut lainkaan imetyksen jälkeen, ei vauva ollut saanut maitoa rinnasta.
Meillä kans, x 2. Tämän nyt 7 viikon ikäisen kanssa lähdin sairaalasta kotiin ennen kun yksikään imetys tai pulloruokinta oli onnistunut, alle vuorokausi sen jälkeen kun vauva oli päässyt teholta vierihoitoon. Imetyspunnituksissa aina nollatulos, kerran +8 g eli käytännössä ei mitään, vaikka tuo oli rinnalla esim. puoli tuntia ollut ja imenyt, ja imuote oli oikea.

Hiukan kieltämättä hirvitti lähteä kotiin, kun pullostakaan tuo tosiaan ei ottanut, mutta kotona ilmeisesti maito nousi paremmin ja/tai poika tajusi jutun jujun, kun paino on sen jälkeen noussut puoli kiloa viikossa :)
 
maassa
Meillä kans, x 2. Tämän nyt 7 viikon ikäisen kanssa lähdin sairaalasta kotiin ennen kun yksikään imetys tai pulloruokinta oli onnistunut, alle vuorokausi sen jälkeen kun vauva oli päässyt teholta vierihoitoon. Imetyspunnituksissa aina nollatulos, kerran +8 g eli käytännössä ei mitään, vaikka tuo oli rinnalla esim. puoli tuntia ollut ja imenyt, ja imuote oli oikea.

Hiukan kieltämättä hirvitti lähteä kotiin, kun pullostakaan tuo tosiaan ei ottanut, mutta kotona ilmeisesti maito nousi paremmin ja/tai poika tajusi jutun jujun, kun paino on sen jälkeen noussut puoli kiloa viikossa :)
Mukava kuulla, että teillä lähti sujumaan noin hienosti kotona imetys :) Monesti olen miettinyt, olisiko itselläkin maito noussut, jos olisi todella uskaltanut jättää korvikkeet kokonaan pois. Vaan en uskaltanut sitä tehdä, sillä vauvan sokereissa oli ongelmia ja ne tekivät laskuja herkästi ellei maitoa mennyt alas sopivin väliajoin. Siksipä meillä letkuteltiin vielä kotonakin välillä, jos pullosta ei uponnut tarpeeksi.
 
no eihän se korvike ole niin hyvää kuin äidinmaito, mut jos ei imetys syystä tai toisesta onnistu, niin eihän siinä muutakaan voi- eikä siitä pidä ketään syyllistää!

Mutta itse toivoisin, että neuvolassa olisi annettu enemmän apua imetyksen ongelmissa, joita minulla oli esikoisen kanssa, kun hän oli niin pieni, eikä saanut otetta rinnasta. Mulle vaan neuvolassa sanottiin: "Anna pulloa". Kun tuntui, että maito ei riittänyt:"Anna korviketta". Mitään apua en saanut imetykseen, vaikka pyysin. Olisi ollut kiva, että olisi edes vihjaistu imetystukilistasta netissä tms. No esikoinen meni sitten osaksi korvikkeella ja osaksi rintamaidolla. Masennuin, kun imetys ei onnistunut ja jos joku olisi vielä tullut siihen syyllistämään, että olen p*ska äiti kun pilaan lapseni korvikkeella, niin olisin hormoonihuuruisena varmaan ladannut päin näköä.

No toisen kohdalla onkin sujunut loistavasti ja siitä olen erittäin iloinen. Imetystä ei ole haitannut mitenkään, että vauva söi pari kuukautta tuttia ja vähän väliä on saanut rintamaitoa myös tuttipullosta.
 
Mukava kuulla, että teillä lähti sujumaan noin hienosti kotona imetys :) Monesti olen miettinyt, olisiko itselläkin maito noussut, jos olisi todella uskaltanut jättää korvikkeet kokonaan pois. Vaan en uskaltanut sitä tehdä, sillä vauvan sokereissa oli ongelmia ja ne tekivät laskuja herkästi ellei maitoa mennyt alas sopivin väliajoin. Siksipä meillä letkuteltiin vielä kotonakin välillä, jos pullosta ei uponnut tarpeeksi.
Esikoisen kohdalla ei mennyt noin hyvin. Tai siis, hyvin meillä meni alusta asti, mutta imetys ei onnistunut. Sokeriongelmaa oli hänellä, keltaisuutta ja pienipainoisuutta, ei jaksanut imeä rinnalla tarpeeksi, paino ei noussut tarpeeksi - alkoi siis saamaan korviketta ensin imetyksen lisäksi, 3 kk iästä alkaen pelkästään korviketta, ja hiton hyvä lapsi hänestä kasvoi. Terve, nätti ja fiksu :)

Turha sitä on mun mielestä jälkikäteen miettiä ja kenties surrakin, että olisikohan asiat menneet toisin, jos itse olisi tehnyt toisin. Tärkeintä ainakin mulle oli ja on yhä, että mulla on tyytyväiset, hyvinvoivat lapset. Viis siitä, että yksi heistä ei ole saanut kokea pitkän imetyksen ihanuutta.
 
"vieras"
Hmm...vrs on itse täällä kertonut, että on mieleltään epävakaa ja syö useita psyyken lääkkeitä. Maannut joskus keskellä tietä, mistä mies on hänet hakenut...Minun mielestä noin epävakaa äiti ei voi olla hyvä äiti. Siinä on jotkut imetykset aika pikku juttu...
 
"..."
[QUOTE="vieras";26919266]Hmm...vrs on itse täällä kertonut, että on mieleltään epävakaa ja syö useita psyyken lääkkeitä. Maannut joskus keskellä tietä, mistä mies on hänet hakenut...Minun mielestä noin epävakaa äiti ei voi olla hyvä äiti. Siinä on jotkut imetykset aika pikku juttu...[/QUOTE]

Onko tämä totta? :eek:
 
maassa
Turha sitä on mun mielestä jälkikäteen miettiä ja kenties surrakin, että olisikohan asiat menneet toisin, jos itse olisi tehnyt toisin. Tärkeintä ainakin mulle oli ja on yhä, että mulla on tyytyväiset, hyvinvoivat lapset. Viis siitä, että yksi heistä ei ole saanut kokea pitkän imetyksen ihanuutta.
Totta tuokin, vaan itsellä on ollut sopeutumista tähän korvike-arkeen, sillä aina olen pitänyt jotenkin itsestään selvänä, että tottakai imetän vauvani ja kaikki menee hienosti. Noh, kaikki ei vain silti mene niin hienosti kuin esikoista odottaessaan kuvittelee... Omanlainen surutyönsä tässä on läpikäytävä ja löydettävä itsestään se "hyvä äiti", vaikka ei lastaan pysty rintamaidolla ruokkiakaan. Jotakin sitä kai kuitenkin oikein tekee eivätkä nuo korvikkeetkaan kai aivan Saatanasta ole, sillä nyt vauva on 3 kk, elossa, terve ja pituutta tullut 5 cm ja painoa reilu 1 kg / kuukausi ;)
 
vrs
[QUOTE="vieras";26919266]Hmm...vrs on itse täällä kertonut, että on mieleltään epävakaa ja syö useita psyyken lääkkeitä. Maannut joskus keskellä tietä, mistä mies on hänet hakenut...Minun mielestä noin epävakaa äiti ei voi olla hyvä äiti. Siinä on jotkut imetykset aika pikku juttu...[/QUOTE]

Tämä tässä, arvon palstalaiset, on se mihin viittaan puhuessani perskärpäsistä. MITEN tämä liittyy tähän aiheeseen? Ja jos haluat puhua vanhoista, yrittäisit edes pysyä kutakuinkin totuudessa.
 
"krista"
Mä olen aloittajan puolella. Nykyäjan äidit on niin itsekkäitä, että lopettavat heti sen imettämisen jos pikkusen sattuu tai maito ei nouse heti. Tai koska rinnat alkavat riippua.
SITÄ MAITOA RIITTÄÄ KUN SYÖ JA IMETTÄ TIHEÄSTI. Naureskelen salaa aina niille mammoille jotka sanovat, että maidon tulo vaan loppui. Ja sehän ei VAAN VOI LOPPUA YHTÄKKIÄ. Idiotismia.
 
"minttu"
voi kun tämä ap on sitten todella viisas ihminen. Päteähän voi aina yrittää, mutta eri asia hyötyykö ap tästä kuitenkaan yhtikäs mitään.. heh heh sanon minä, voikin jollakin olla päänvaivaa muitten tekemisistä tai tekemättä jättämisistä.
JOsko se ap vaan hoitelis niitä omia räkönokkiaan ja tyrkyttää sitä karvasta persettään vaan eteenpäin, ehkäpä joku sanoo et hyi miten ruma koko värkki--- niin siitähän voitkin tehdä uuden blogin ja perustella et miten sulla on niin paras pillu..
 
säpäle harmaana
[QUOTE="jeps";26917732]Hyvää ravintoa korvike ei ole.

Mistä pointti tuolle? saa kuulostamaan korvikeen siltä kuin tunkisi tupakan vastasyntyneen huulille.Korvike on hyvää ravintoa silloin kun muu ei ole mahdollista.

Tai ehkä kouluttamattomilla kotiäideillä on tapana todeta urheilijoistakin: Kultamitallisti on hyvä. Kaikki muut paskoja. Ei taida mahtua kaaliin että kakkosija ei tarkoita auttamattomasti että se urheilija olisi huono. Vaan se voittanut on aavistuksen parempi.[/QUOTE]

No niin, tätä urheilijavertausta meinasinkin tulla kirjoittamaan, mutta täällähän se jo olikin. :D Se, että joku on ylivoimaisesti paras, ei tarkoita sitä, että kaikki muu on paskaa. En kovin tarkkaan ketjua lukenut, mutta jos korviketta väittää paskaksi, oletan myös kuulevani sen vähemmän paskan vaihtoehdon, jos se imetys on pois laskuista. Onko tähän tullut ap:lta vaihtoehtoja? Tottakai korvike on paskaa, jos sitä vertaa äidinmaitoon, mutta onko se paskaa, jos vaihtoehtoina ovat vaikka ihan se tavallinen lehmänmaito, vesi tai vaikka ilman ravintoa oleminen?

Tuo korvikkeen paskaksi väittäminen minunkin korvaan kuulostaa tupakkaan rinnastettavalta myrkyltä.
 
  • Tykkää
Reactions: Anatolia
"vieras"
Tämä tässä, arvon palstalaiset, on se mihin viittaan puhuessani perskärpäsistä. MITEN tämä liittyy tähän aiheeseen? Ja jos haluat puhua vanhoista, yrittäisit edes pysyä kutakuinkin totuudessa.
Itse olet haukkunut äitejä, etteivät ole hyviä äitejä, jos esim. antavat korviketta. Pieni juttu verrattuna siihen, että äiti on mt-ongelmainen. Olet itse palstalla kertonut AVOIMESTI syöväsi montaa mt-lääkettä ja maanneesi tiellä, josta miehesi sinut haki.
 
"vieras"
Tässäpä ap:n taustaa... Lukekaa sivulta 2 vrs:n kommentit. Kuulee mm. ääniä päässään

http://kaksplus.fi/keskustelu/plussalaiset/mitas-nyt/2082809-palstan-pakko-oireiset-hoi-d/sivu2.html
 
"vieras"
Tämä tässä, arvon palstalaiset, on se mihin viittaan puhuessani perskärpäsistä. MITEN tämä liittyy tähän aiheeseen? Ja jos haluat puhua vanhoista, yrittäisit edes pysyä kutakuinkin totuudessa.
Liittyyhän se siten, että kertoo jotain blogistin uskottavuudesta, varsinkin kun niitä lähdeviitteitä ei osata sinne tekstin sekaan laittaa. Ja kyllä se kopioimista on jos ottaa tekstit toisen tekemästä kirjoituksesta, vaikkakin muuntelisi sanankäänteitä ja laittaisi tekstin sekaan huutomerkkejä ja rutkasti isoja kirjaimia.
 
vrs
[QUOTE="vieras";26919347]Itse olet haukkunut äitejä, etteivät ole hyviä äitejä, jos esim. antavat korviketta. Pieni juttu verrattuna siihen, että äiti on mt-ongelmainen. Olet itse palstalla kertonut AVOIMESTI syöväsi montaa mt-lääkettä ja maanneesi tiellä, josta miehesi sinut haki.[/QUOTE]

Missä?

Olen avoimesti kertonut minulla olevan mielenterveystaustaa ja että pidän pääni kasassa lääkkeillä. Ihan hyvin sujuu. Rankassa nuoruudessani mies oli se, joka pelasti minut itseltäni. Tämä aikana ennen lapsia. Jokaisella meistä on taustamme ja itse ainakin koen oppineeni paljonkin.
 

Yhteistyössä