Ompa nyt keskustelua petäämisestä...tässä mielipiteeni.:)

[Millenia]

[QUOTE="vieras";26909155]Se on totta. Mutta meidän mielestä kunnioitus lakkaa samassa hetkessä, kun toista pettää. Enkä ymmärrä tuotakaan, että miellät pettämättömyyden toisen kahlitsemiseksi. Kuka siinä kahlitsee, jos yhdessä on alussa pelisäännöt asetettu? Ja jos kumpikin haluaa niitä noudattaa, eikä halua toista satuttaa. Mistä ihmeen kahlitsemisesta sinä puhut?[/QUOTE]
Ei pettämättömyys ole toisen kahlehtimista, eikä kukaan ole niin väittänyt. Asioita ei tarvitse vaan erikseen kieltää, kun suhteessa on luottamusta ja kunnioitusta. Kyllä minustakin joillakin on melkoinen ultimatum-asenne pettämiseen. "Jos koskaan pussaat ketään muuta, niin se on sitten ohi" on samalla uhkaus, vaikka se saattaisi totta ollakin.

 

[uba]

Millenia, miks sä kuvittelet, että kaikki pettämättömyyttään esille tuoneet ja perustelleet yrittävät vakuuttaa just sua? :O Tää on keskustelupalsta, jolla on tarkotus keskustella erilaisista mielipiteistä ja yleensä ne mielipiteet myös perustellaan. Se on ainoostaan fiksua. Ite olet jatkanut samaa juttua läpi ketjun, niin ei kai se ihme oo, jos osin toista mieltä olevien jutuissa toistuu myös samat asiat. Ei se silti tarkoita sitä, että just sua yritetään vakuuttaa.

Minun täytyy kyllä nyt peesata tätä. Minä en ainakaan yritä vakuuttaa yhtään ketään, kunhan osallistuin keskusteluun. Minun osaltani tämä tosin on nyt tässä, mielipide kun on tullut pariin kertaan jo ilmaistua.

 

[Millenia]

Minun täytyy kyllä nyt peesata tätä. Minä en ainakaan yritä vakuuttaa yhtään ketään, kunhan osallistuin keskusteluun. Minun osaltani tämä tosin on nyt tässä, mielipide kun on tullut pariin kertaan jo ilmaistua.

Ja minä sanoin alusta asti, että en pitänyt sinun kantaasi sellaisena äärimmäisenä, josta minä taas keskustelin. Niinkuin olen sanonut, että kukin saa olla sitä mieltä mitä haluaa, eikä kenenkään tarvitse vakuuttaa minua, koska en täsäs asiassa edes pysty vakuuttumaan. Kuitenkin olet usein vielä vastannut niihin kirjoituksiini, niinkuin olisin tarkoittanut ne sinulle, jolloin olen taas yrittänyt tarkentaa, kenelle ne tekstit oli oikeasti suunnattu.

Mutta selkeästi kaikki ajatukseni eivät mene oikein perille asti, ja vikaa on varmasti myös omassa ulosannissani.

 

["vieras"]

[QUOTE="Jonna";26903699]Hyvä asenne avioliittoon mun mielestä. Olen sitä mieltä, että on väärin, että aikuinen ihminen eroaa kerrasta poikki-periaatteella, koska lapset siinä joutuvat kärsimään. Siinä vaiheessa, kun ollaan toiseen sitouduttu niin että lapsiakin on yhdessä saatu, niin silloin siitä ei lähdetä yhden mokan takia. Mun mielestä se vaan on väärin. Vaikka se pettäjähän siinä väärin on tehnyt, mutta silti kriisit on tehty selvitettäviksi. Ja avioliitolle hyvät ennusteet antaa asenne "ero ei ole vaihtoehto". Ja ehdoton deal-breaker tässä tietysti on väkivalta, päihde- tai muu riippuvuus.[/QUOTE]

En pystyisi jatkamaan suhteessa, jos mies pettäisi. Lapsista huolimatta. Älä nyt ala sitä petettyä kumppania syyttämään, että "rikkoi lasten perheen". Tämä perheenrikkojahan on ollut se pettäjä. Lapset joutuu kärsimään myös suhteessa, jossa ei ole rakkautta. Hyvän mallin saavat omalle tulevalle parisuhteelleen.

En voi varmaksi sanoa, mitä 10 vuoden päästä, mutta tällä hetkellä mulle on ollut tosi vaikeaa se, että eräs henkilö väitti mieheni pettäneen minua. Loppujenlopuksi asia ei ollutkaan niin vaan hieman sairaan naisen mielikuvituksen tuotetta. Edelleen mieltä kalvaa asia. Siis tuntuu älyttämän pahalta edes sellaiset epäilyt.

Koko mies muuttuisi silmissäni täysin, jos hän olisi pettänyt. En arvosta ihmistä, joka pillun takia riskeeraa koko parisuhteen. Kotona kun sitä saa ihan niin paljon kun haluaa. En uskoisi miehen rakastavan enää, jos pettäisi. Itse en rakastaisi enää, jos pettäisin. Oksettavaa ajatella. Tutkimuksen mukaan suurinosa ei taida käyttää kumia pettäessään. Kai siinä on niin totuttu, kun ei oman vaimon/miehen kanssa tarvitse käyttää.

En kunnioita ihmisiä, jotka pettävät. Miten pystyisin olemaan parisuhteessa sellaisen ihmisen kanssa.

Ystäväni ei halua esimerkiksi olla missään tekemisissä isänsä kanssa, joka petti hänen äitiään. Hän ei vaan kunnioita enää isäänsä millään tavalla ja koko henkilö muuttui hänen silmissään eri ihmiseksi.

 

[Cerine]

Täällä puhutaan pettämisestä virheenä, joka pitäisi voida antaa anteeksi.

Jälkimmäisestä osasta olen tavallaan samaa mieltä. Mun mielestä olisi hölmöä heittää x yhteistä vuotta metsään ja rikkoa (pienten) lasten perhe yksittäisen pettämisen takia. Siitä huolimatta, että se on mun mielestä hölmöä, mulle kyllä kävis niin, koska kuten jo aiemmin kirjoitin, tunnen itseni niin hyvin, että en vaan pääsisi yli siitä.

Mitä taas tulee ajatusmaailmaan, että pettäminen on virhe ja sitä nyt vaan sattuu, en oikein ymmärrä. Ei kukaan housut kintuissa vahingossa kompastu sen vieraan naisen jalkojen väliin. Kyllä se pettäminen on ihan tietoinen teko ja valinta. Jos petetään kännissä, niin se viinan kittaaminen on ollut se valinta. Kyllä meillä ainakin miehen kanssa on puhuttu asiasta niin paljon, että molemmat tietää, että siinä kohtaa kun mennään sitä 'virhettä' tekemään tehdään tietoinen valinta rikkoa se oma perhe. Eli en mä kyllä voi mitenkään nähdä, että se joka ei anna anteeksi on se perheen rikkoja suhteessa, jossa molemmat on alusta asti tienneet, että pettämistä ei voida (syystä tai toisesta) antaa anteeksi. Ja tämä siis pätee sellaisiin pettämisiin, joissa varsinaisesti ei ole omassa suhteessa mitään vikaa, kunhan vaan ei osattu vastustaa sitä naapurin Pirkkoa.

Mitä sitten tulee sellaiseen pettämiseen, joka tehdään sen takia, että omassa suhteessa on asiat vituillaan, niin siinä yleensä on lähtökohtaisesti kyse jostain muusta kuin pettämisestä. Mä toivon ja uskon eläväni suhteessa, jossa ongelmat selvitetään ennen kuin ne menee niin pahoiksi, että ainoa vaihtoehto on lähteä pettämään. Ja silloinkin jos se puoliso mielummin menee pettämään kuin yrittää selvittää ongelmat omassa suhteessaan, se on mun nähdäkseni aika selvä valinta.

Elämässä tulee vastaan tilanteita, joita ei osaa ennakoida, mutta mä en pysty keksimään sellaista realistista skenaariota, jossa mä pettäisin tai jossa voisin antaa anteeksi miehen pettämisen (vaikka ehkä haluaisinkin). Ja mä siis puhun omasta suhteestani. Siitä miten mä näen pettämisen siinä valossa minkälainen suhde mulla on. Kaikki suhteet on omanlaisia ja ihmiset erilaisia, joten joku muu voi nähdä pettämisen virheenä ja antaa sen sellaisena anteeksi.

 

["vieras"]

Niinhän se periaatteessa vannotaan papin edessä, että luvataan rakastaa myötä- ja vastamäessä. Uskottomuus on yksi tällainen juttu, joka periaatteessa on anteeksi annettavissa, jos rakkaus on luja. Kyllä siitä on mahdollista päästä yli. Asiaa ehkä dramatisoidaan vähän liikaakin.

Toisaalta itsekin olin ennen väärällä tavalla sitoutunut tuohon avioliiton kestävyysjuttuun. Ajattelin, että tässä nyt on sitouduttu olemaan yhdessä loppuun asti. Liittomme jatkui liiankin kauan ja elimme vailla rakkautta. Meidän olisi pitänyt pikemminkin sitoutua tekemään töitä hyvän parisuhteen eteen eikä vaan roikkumaan avioliitossa. Tässä suhteessa näen nyt eronneena sitoutumisen eri tavalla kuin ennen.

Nää vaikeita asioita. Elämänkokemus auttaa suhtautumaan asioihin vähemmän mustavalkoisesti. Elämä ja parisuhde ovat pitkän aikavälin juttuja. Useimmat kohtaavat pitkässä parisuhteessa vaikeita aikoja ja myös henkilökohtaisessa elämässään kriisejä. Olisi hyvä, jos toiseen voisi luottaa, vaikka näillä pitkillä poluilla joskus harhautuisi. Voisi luottaa siihen, että saan kertoa tämän toiselle ja hän on niin vahva, että jaksaa ottaa vastaan kovan iskun. Ja luottaa siihen, että hän ei heti kylmästi hylkää siihen paikkaan, vaan jaksa kiivastumatta kuulla ja yrittää ymmärtää tilannetta kokonaisuutena. Varmaan yhdessä, rauhallisen keskustelun kautta on paremmat edellytykset arvioida, voidaanko jatkaa yhdessä, päästä aidosti asian yli ja löytää ratkaisuja niihin ongelmiin, jotka uskottomuuden taustalla olivat.

Voi olla, että on myös yksinkertaisesti pahoja huonoja moraalittomia ihmisiä, jotka vaan huvikseen ja ajattelemattomuuttaan pettävät. Mutta itse kyllä näen (ainakin omalta osaltani), että aina se ei ole niin, vaan kyseessä voi olla jonkinlaisen kriisin keskelle joutuneen ihmisen selviytymiskeino.

Ei toki oikea keino hoitaa kriisiä, mutta eri ihmiset toimivat eri tavoin. Joku turvautuu lääkkeisiin, joku eroaa vähän kevyemmin perustein kuin mihin itse olisin ollut valmis, joku väsyy elämään. Itse turvauduin silloin tällöin hellään syliin. Ilman aikomustakaan lähteä avioliitostani.

 

[en taas tajua]

No en kuvittele. Jotkut muut tässä niin tuntuvat kuvittelevan, siksipä välillä muistutan, että ei todellakaan tarvitse minulle selittää kaikkia syitään ja ajatuksiaan. Jokunen tyyppi täälläkin on todella jankannut siihen malliin, että noihin vannomisiin epäilevästi suhtautuvien pitäisi ilmeisesti myös uskoa heitä, ja itse olen sanonut, etten siihen edes kykene, koska en vanno mitään edes omalla kohdallani.

Kuvitteletpa. Just sanoit useemmassa ku yhessä viestissä, ettei sua tarvi vakuutella. Eli kun sä toistelet kymmenissä viesteissä samaa, toisin sanoen omia ajatuksiasi ja syitäsi omalle kannallesi, niin se on keskustelua, mut sun kanssa eri mieltä olevien kohdalla se sama toiminta onki jankkaamista ja turhaa muitten vakuuttelua? Ookke, aina oppii uutta.

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";26909249]En pystyisi jatkamaan suhteessa, jos mies pettäisi. Lapsista huolimatta. Älä nyt ala sitä petettyä kumppania syyttämään, että "rikkoi lasten perheen". Tämä perheenrikkojahan on ollut se pettäjä. Lapset joutuu kärsimään myös suhteessa, jossa ei ole rakkautta. Hyvän mallin saavat omalle tulevalle parisuhteelleen.

En voi varmaksi sanoa, mitä 10 vuoden päästä, mutta tällä hetkellä mulle on ollut tosi vaikeaa se, että eräs henkilö väitti mieheni pettäneen minua. Loppujenlopuksi asia ei ollutkaan niin vaan hieman sairaan naisen mielikuvituksen tuotetta. Edelleen mieltä kalvaa asia. Siis tuntuu älyttämän pahalta edes sellaiset epäilyt.

Koko mies muuttuisi silmissäni täysin, jos hän olisi pettänyt. En arvosta ihmistä, joka pillun takia riskeeraa koko parisuhteen. Kotona kun sitä saa ihan niin paljon kun haluaa. En uskoisi miehen rakastavan enää, jos pettäisi. Itse en rakastaisi enää, jos pettäisin. Oksettavaa ajatella. Tutkimuksen mukaan suurinosa ei taida käyttää kumia pettäessään. Kai siinä on niin totuttu, kun ei oman vaimon/miehen kanssa tarvitse käyttää.

En kunnioita ihmisiä, jotka pettävät. Miten pystyisin olemaan parisuhteessa sellaisen ihmisen kanssa.

Ystäväni ei halua esimerkiksi olla missään tekemisissä isänsä kanssa, joka petti hänen äitiään. Hän ei vaan kunnioita enää isäänsä millään tavalla ja koko henkilö muuttui hänen silmissään eri ihmiseksi.[/QUOTE]

Tämä teksti vois olla mun kirjoittama (poislukien tuo kohta toisen naisen valehtelusta), ihan samaa mieltä olen pettämisestä. Onneksi meitä on muitakin, kun näyttää pettämistä pienenä (känni)mokana pitäviä olevan tällä palstalla suurin osa. Ja tiesittekö muut, että vaikka puolet pettää, niin TOINEN PUOLI ei petä. Ja ilokseni voin todeta kuuluvani mieheni kanssa siihen toiseen puoleen

 

["Jonna"]

Täällä puhutaan pettämisestä virheenä, joka pitäisi voida antaa anteeksi.

Jälkimmäisestä osasta olen tavallaan samaa mieltä. Mun mielestä olisi hölmöä heittää x yhteistä vuotta metsään ja rikkoa (pienten) lasten perhe yksittäisen pettämisen takia. Siitä huolimatta, että se on mun mielestä hölmöä, mulle kyllä kävis niin, koska kuten jo aiemmin kirjoitin, tunnen itseni niin hyvin, että en vaan pääsisi yli siitä.

Mitä taas tulee ajatusmaailmaan, että pettäminen on virhe ja sitä nyt vaan sattuu, en oikein ymmärrä. Ei kukaan housut kintuissa vahingossa kompastu sen vieraan naisen jalkojen väliin. Kyllä se pettäminen on ihan tietoinen teko ja valinta. Jos petetään kännissä, niin se viinan kittaaminen on ollut se valinta. Kyllä meillä ainakin miehen kanssa on puhuttu asiasta niin paljon, että molemmat tietää, että siinä kohtaa kun mennään sitä 'virhettä' tekemään tehdään tietoinen valinta rikkoa se oma perhe. Eli en mä kyllä voi mitenkään nähdä, että se joka ei anna anteeksi on se perheen rikkoja suhteessa, jossa molemmat on alusta asti tienneet, että pettämistä ei voida (syystä tai toisesta) antaa anteeksi. Ja tämä siis pätee sellaisiin pettämisiin, joissa varsinaisesti ei ole omassa suhteessa mitään vikaa, kunhan vaan ei osattu vastustaa sitä naapurin Pirkkoa.

Mitä sitten tulee sellaiseen pettämiseen, joka tehdään sen takia, että omassa suhteessa on asiat vituillaan, niin siinä yleensä on lähtökohtaisesti kyse jostain muusta kuin pettämisestä. Mä toivon ja uskon eläväni suhteessa, jossa ongelmat selvitetään ennen kuin ne menee niin pahoiksi, että ainoa vaihtoehto on lähteä pettämään. Ja silloinkin jos se puoliso mielummin menee pettämään kuin yrittää selvittää ongelmat omassa suhteessaan, se on mun nähdäkseni aika selvä valinta.

Elämässä tulee vastaan tilanteita, joita ei osaa ennakoida, mutta mä en pysty keksimään sellaista realistista skenaariota, jossa mä pettäisin tai jossa voisin antaa anteeksi miehen pettämisen (vaikka ehkä haluaisinkin). Ja mä siis puhun omasta suhteestani. Siitä miten mä näen pettämisen siinä valossa minkälainen suhde mulla on. Kaikki suhteet on omanlaisia ja ihmiset erilaisia, joten joku muu voi nähdä pettämisen virheenä ja antaa sen sellaisena anteeksi.

Ja varmaan monien asioiden kohdalla on eri asia kuvitella etukäteen miten missäkin tilanteessa toimii, kuin miten todellisuudessa toimii, kun se oikeasti tuleekin eteen.

Mutta siinä olen eri mieltä, että mielestäni suhteessa on aina joku pielessä jos jompikumpi pettää. Aina. Toinen osapuoli ei vaan välttämättä itse tiedä sitä, sen vuoksi on näitä "meillä meni hyvin ja silti se petti"-tapauksia. Mielestäni se ei ole mahdollista. Se on sitten pettäjän kypsymättömyyttä, jos ei ota asioita puheeksi kumppaninsa kanssa, vaan asiat etenee niin pitkälle, että pettää toista. Kuten sanoit, ei toisen jalkoväliin kompastuta housut kintuissa.

 

[Millenia]

Täällä puhutaan pettämisestä virheenä, joka pitäisi voida antaa anteeksi.

Jälkimmäisestä osasta olen tavallaan samaa mieltä. Mun mielestä olisi hölmöä heittää x yhteistä vuotta metsään ja rikkoa (pienten) lasten perhe yksittäisen pettämisen takia. Siitä huolimatta, että se on mun mielestä hölmöä, mulle kyllä kävis niin, koska kuten jo aiemmin kirjoitin, tunnen itseni niin hyvin, että en vaan pääsisi yli siitä.

Mitä taas tulee ajatusmaailmaan, että pettäminen on virhe ja sitä nyt vaan sattuu, en oikein ymmärrä. Ei kukaan housut kintuissa vahingossa kompastu sen vieraan naisen jalkojen väliin. Kyllä se pettäminen on ihan tietoinen teko ja valinta. Jos petetään kännissä, niin se viinan kittaaminen on ollut se valinta. Kyllä meillä ainakin miehen kanssa on puhuttu asiasta niin paljon, että molemmat tietää, että siinä kohtaa kun mennään sitä 'virhettä' tekemään tehdään tietoinen valinta rikkoa se oma perhe. Eli en mä kyllä voi mitenkään nähdä, että se joka ei anna anteeksi on se perheen rikkoja suhteessa, jossa molemmat on alusta asti tienneet, että pettämistä ei voida (syystä tai toisesta) antaa anteeksi. Ja tämä siis pätee sellaisiin pettämisiin, joissa varsinaisesti ei ole omassa suhteessa mitään vikaa, kunhan vaan ei osattu vastustaa sitä naapurin Pirkkoa.

Mitä sitten tulee sellaiseen pettämiseen, joka tehdään sen takia, että omassa suhteessa on asiat vituillaan, niin siinä yleensä on lähtökohtaisesti kyse jostain muusta kuin pettämisestä. Mä toivon ja uskon eläväni suhteessa, jossa ongelmat selvitetään ennen kuin ne menee niin pahoiksi, että ainoa vaihtoehto on lähteä pettämään. Ja silloinkin jos se puoliso mielummin menee pettämään kuin yrittää selvittää ongelmat omassa suhteessaan, se on mun nähdäkseni aika selvä valinta.

Elämässä tulee vastaan tilanteita, joita ei osaa ennakoida, mutta mä en pysty keksimään sellaista realistista skenaariota, jossa mä pettäisin tai jossa voisin antaa anteeksi miehen pettämisen (vaikka ehkä haluaisinkin). Ja mä siis puhun omasta suhteestani. Siitä miten mä näen pettämisen siinä valossa minkälainen suhde mulla on. Kaikki suhteet on omanlaisia ja ihmiset erilaisia, joten joku muu voi nähdä pettämisen virheenä ja antaa sen sellaisena anteeksi.

Olen enimmäkseen samaa mieltä kanssasi ja yleensä pettäminen ei ole mikään "pelkkä erehdys". Sellaisiin sopiviin tilanteisiin joutumista voi välttää. Jos tietää, että päissään baarissa alkaa ne muut miehet/naiset kiinnostamaan, niin voi jättää käymättä, etsiä tilalle jonkun muun illanviettotavan. Ja niin edelleen.

Kuitenkin ihmisella voi olla ongelmia parisuhteen lisäksi/sijaan itsensä kanssa, ja minusta siitä kumpuaa aika monenkin pettämistapaukset. Jotkut ovat niitä sarjapettäjiä, jotka nostattelevat valloituksillaa itsetuntoaan, mutta sitten näille vähemmän röyhkeille "rikkinäisille" saattaa tapahtua se "erehdys". Tietenkään mitään ei olla annettu anteeksi etukäteen ja mielestäni jokainen pettämistapaus on pysähtymisen, ellei jopa kriisin paikka.

Mutta ihmiset on tosiaan niin erilaisia ja pettämiset on erilaisia. Se henkinen rakkaussuhde johonkuhun muuhun olisi minulle paljon pahempi kuin joku kännipano, jollekulle toiselle asia on taas päinvastoin. Ja jos tuntuu jo etukäteen, ettei sen pettämisen kanssa voi mitenkään elää, niin en todellakaan tarkoita että kenenkään olisi pakko. On ihan mahdollista, että tämä minunkin suhteeni kaatuisi siihen yhteen kännipanoon.

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";26909249]
En arvosta ihmistä, joka pillun takia riskeeraa koko parisuhteen. Kotona kun sitä saa ihan niin paljon kun haluaa. En uskoisi miehen rakastavan enää, jos pettäisi. Itse en rakastaisi enää, jos pettäisin. Oksettavaa ajatella. Tutkimuksen mukaan suurinosa ei taida käyttää kumia pettäessään. Kai siinä on niin totuttu, kun ei oman vaimon/miehen kanssa tarvitse käyttää.

Ystäväni ei halua esimerkiksi olla missään tekemisissä isänsä kanssa, joka petti hänen äitiään. Hän ei vaan kunnioita enää isäänsä millään tavalla ja koko henkilö muuttui hänen silmissään eri ihmiseksi.[/QUOTE]

Tuo nyt vaan on asioiden yksinkertaistamista, että pelkästään seksinhimossa ihmiset hakeutuisivat vieraan seuraan. Monesti liitossa jää saamatta paljon muutakin kuin seksiä, hellyyttä, läheisyyttä, aikaa, leppoisaa juttelua, ymmärtämistä, ihailua.

Sinä tuomitset selvästi ihmiset, jotka ovat olleet uskottomia, täysin ihmisarvoa vailla oleviksi olennoiksi, jotka kannattaakin sulkea yhteisön ulkopuolelle ja hylätä täysin.

Minä puolestani mieluusti olen avarakatseisten, kuuntelevien, herkkien ihmisten kanssa, jotka eivät tuomitse ja asetu muiden yläpuolelle. En tykkää sellaisten ihmisten seurasta, jotka ovat jyrkkiä, ehdottomia, mustavalkoisia ja kategorisoivat ihmisiä omien arvojensa pohjalta.

 

["Jonna"]

[QUOTE="vieras";26909268]Niinhän se periaatteessa vannotaan papin edessä, että luvataan rakastaa myötä- ja vastamäessä. Uskottomuus on yksi tällainen juttu, joka periaatteessa on anteeksi annettavissa, jos rakkaus on luja. Kyllä siitä on mahdollista päästä yli. Asiaa ehkä dramatisoidaan vähän liikaakin.

Toisaalta itsekin olin ennen väärällä tavalla sitoutunut tuohon avioliiton kestävyysjuttuun. Ajattelin, että tässä nyt on sitouduttu olemaan yhdessä loppuun asti. Liittomme jatkui liiankin kauan ja elimme vailla rakkautta. Meidän olisi pitänyt pikemminkin sitoutua tekemään töitä hyvän parisuhteen eteen eikä vaan roikkumaan avioliitossa. Tässä suhteessa näen nyt eronneena sitoutumisen eri tavalla kuin ennen.

Nää vaikeita asioita. Elämänkokemus auttaa suhtautumaan asioihin vähemmän mustavalkoisesti. Elämä ja parisuhde ovat pitkän aikavälin juttuja. Useimmat kohtaavat pitkässä parisuhteessa vaikeita aikoja ja myös henkilökohtaisessa elämässään kriisejä. Olisi hyvä, jos toiseen voisi luottaa, vaikka näillä pitkillä poluilla joskus harhautuisi. Voisi luottaa siihen, että saan kertoa tämän toiselle ja hän on niin vahva, että jaksaa ottaa vastaan kovan iskun. Ja luottaa siihen, että hän ei heti kylmästi hylkää siihen paikkaan, vaan jaksa kiivastumatta kuulla ja yrittää ymmärtää tilannetta kokonaisuutena. Varmaan yhdessä, rauhallisen keskustelun kautta on paremmat edellytykset arvioida, voidaanko jatkaa yhdessä, päästä aidosti asian yli ja löytää ratkaisuja niihin ongelmiin, jotka uskottomuuden taustalla olivat.

Voi olla, että on myös yksinkertaisesti pahoja huonoja moraalittomia ihmisiä, jotka vaan huvikseen ja ajattelemattomuuttaan pettävät. Mutta itse kyllä näen (ainakin omalta osaltani), että aina se ei ole niin, vaan kyseessä voi olla jonkinlaisen kriisin keskelle joutuneen ihmisen selviytymiskeino.

Ei toki oikea keino hoitaa kriisiä, mutta eri ihmiset toimivat eri tavoin. Joku turvautuu lääkkeisiin, joku eroaa vähän kevyemmin perustein kuin mihin itse olisin ollut valmis, joku väsyy elämään. Itse turvauduin silloin tällöin hellään syliin. Ilman aikomustakaan lähteä avioliitostani.[/QUOTE]


Tätä voin aika pitkälle peesata. Kyllähän monikin kohdalle sattunut kriisi voi tulehduttaa välit ja asioiden selvittely on vaikeaa, eikä aina niin rauhallistakaan. Mutta yhdessä on luvattu selvitä niistä vaikeuksista ja siihen myös pyritään.

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";26909319]Tuo nyt vaan on asioiden yksinkertaistamista, että pelkästään seksinhimossa ihmiset hakeutuisivat vieraan seuraan. Monesti liitossa jää saamatta paljon muutakin kuin seksiä, hellyyttä, läheisyyttä, aikaa, leppoisaa juttelua, ymmärtämistä, ihailua.

Sinä tuomitset selvästi ihmiset, jotka ovat olleet uskottomia, täysin ihmisarvoa vailla oleviksi olennoiksi, jotka kannattaakin sulkea yhteisön ulkopuolelle ja hylätä täysin.

Minä puolestani mieluusti olen avarakatseisten, kuuntelevien, herkkien ihmisten kanssa, jotka eivät tuomitse ja asetu muiden yläpuolelle. En tykkää sellaisten ihmisten seurasta, jotka ovat jyrkkiä, ehdottomia, mustavalkoisia ja kategorisoivat ihmisiä omien arvojensa pohjalta.[/QUOTE]

Kyllä tuomitsen heidät täysin ihmisarvoa vailla oleviksi olennoiksi. Ihan samalla tavalla kuin vaimonhakkaajat. Henkinen kipu sattuu enemmän kuin fyysinen.

Itse ainakin pyrin antamaan miehelleni kaiken minkä pystyn. Pyrin olemaan hyvä vaimo. Miksi mies tarvitsisi toisia naisia? Jos tarvitsee, ei tarvitse olla parisuhteessa

 

[uba]

Kuitenkin olet usein vielä vastannut niihin kirjoituksiini, niinkuin olisin tarkoittanut ne sinulle, jolloin olen taas yrittänyt tarkentaa, kenelle ne tekstit oli oikeasti suunnattu.

Mutta selkeästi kaikki ajatukseni eivät mene oikein perille asti, ja vikaa on varmasti myös omassa ulosannissani.

Selvennettäköön nyt vielä omastakin puolestani, että en minä sinun juttujasi ole missään kohtaa ns. henkilökohtaisesti ottanut, kunhan olen vaan valottanut sitä toistakin puolta. Mä olen vaan nähnyt niissä sinun vastauksissasi jotain uusia puolia tai ulottuvuuksia, joihin sitten olen vastannut takaisin. Ja loppujen lopuksi mehän olemme olleet ihan samaa mieltä asioista lukuun ottamatta sitä sitä yhtä osa-aluetta, jota en taas jaksa tähän kirjoittaa.

Joo, ei tämä kirjoittelu aina helppoa ole. Eikä myöskään toisten kirjoitusten ymmärtäminen niin kuin kirjoittaja on tarkoittanut, jokaisella kun kuitenkin on oma tapansa ilmaista itseään. Väärinkäsityksiä ja -ymmärryksiä tulee puolin ja toisin.

Mutta nyt minä oikeasti jätän tämän ketjun ja lähden taas irl-hommiin.

 

[Cerine]

Vaikka kuulunkin siihen joukkoon ihmisiä, joka pettämisen suhtautuu (tarpeettomankin) jyrkästi, olen asiaa todella paljon ajatellut. Erityisesti niitä syitä miksi joku (tässä tapauksessa nyt sellainen 'tavallinen ja hyvä' mies) ajautuisi pettämään. Ja voin hyvin ymmärtää tilanteen, jossa omassa suhteessa ei saa ymmärrystä/huomiota/läheisyyttä/seksiä syyksi jossain vaiheessa erehtyä hakemaan tuota muualta vaikka kovasti yhä sitä omaa puolisoaan rakastaisikin. Ja tästä syystä (ja ehkä osaksi nimenomaan sen takia, koska tiedä pettämisen minulle olevan niin anteeksiantamatonta) pyrin kaikin keinoin välttämään sitä, että tällainen tilanne omassa suhteessa tulisi eteen.

Puhumme puolisoni kanssa paljon toiveistamme ja tarpeistamme ja erityisesti parisuhteen riskiaikoina (raskaus, pikkulapsiaika, työttömyys jne.) pidän tärkeänä ylläpitää hyvää keskusteluyhteyttä ja ilmapiiriä, jossa kumpitahansa uskaltaa rohkeasti sanoa 'en saa tarpeeksi seksiä/hellyyttä/mitä tahansa', jo ennen kuin tilanne alkaa liikaa kumpaakaan ärsyttää. Näen myös todella tärkeänä sen, että jos kumpani esimerkiksi ilmaisee, että ei mielestään saa tarpeeksi seksiä, se otetaan vakavasti ja etsitään itsestä syitä siihen, miksi seksiä ei ole tehnyt mieli harrastaa ja koitetaan tilanne korjata tai puolison kanssa syistä keskustellaan ja etsitään molempia tyydyttävä kompromissi yhdessä.

 

["vieras"]

Vaikka kuulunkin siihen joukkoon ihmisiä, joka pettämisen suhtautuu (tarpeettomankin) jyrkästi, olen asiaa todella paljon ajatellut. Erityisesti niitä syitä miksi joku (tässä tapauksessa nyt sellainen 'tavallinen ja hyvä' mies) ajautuisi pettämään. Ja voin hyvin ymmärtää tilanteen, jossa omassa suhteessa ei saa ymmärrystä/huomiota/läheisyyttä/seksiä syyksi jossain vaiheessa erehtyä hakemaan tuota muualta vaikka kovasti yhä sitä omaa puolisoaan rakastaisikin. Ja tästä syystä (ja ehkä osaksi nimenomaan sen takia, koska tiedä pettämisen minulle olevan niin anteeksiantamatonta) pyrin kaikin keinoin välttämään sitä, että tällainen tilanne omassa suhteessa tulisi eteen.

Puhumme puolisoni kanssa paljon toiveistamme ja tarpeistamme ja erityisesti parisuhteen riskiaikoina (raskaus, pikkulapsiaika, työttömyys jne.) pidän tärkeänä ylläpitää hyvää keskusteluyhteyttä ja ilmapiiriä, jossa kumpitahansa uskaltaa rohkeasti sanoa 'en saa tarpeeksi seksiä/hellyyttä/mitä tahansa', jo ennen kuin tilanne alkaa liikaa kumpaakaan ärsyttää. Näen myös todella tärkeänä sen, että jos kumpani esimerkiksi ilmaisee, että ei mielestään saa tarpeeksi seksiä, se otetaan vakavasti ja etsitään itsestä syitä siihen, miksi seksiä ei ole tehnyt mieli harrastaa ja koitetaan tilanne korjata tai puolison kanssa syistä keskustellaan ja etsitään molempia tyydyttävä kompromissi yhdessä.

Kirjoitin tuossa aikaisemmin, etten hyväksy millään tavalla pettämistä. Vertaisin fyysiseksi perheväkivallaksi.

Eri juttu on kuitenkin mielestäni parisuhde, jossa seksiä ei ole. Jos ei ole läheisyyttä yms. niin koen, että silloin ei ole rakkautta. Jos seksiä ei ole se ei välttämättä automaattisesti tarkoita ettei rakkautta ole. Seksittömyys voi johtua toisen masennuksesta, stressistä yms. Jos kumppani ei pysty olemaan sitä aikaa ilman seksiä, on keskusteltava puolison kanssa tilanteesta. Pahimmillaan haluttomuus johtaa eroon, jos haluton osapuoli ei halua että kumppani hakee seksiä muualta. Yleensä haluttomuus tosin johtuu siitä, ettei kumppani ole enää haluttava ja sama asia hoituu oman käden kautta.

Mikään ei kuitenkaan oikeuta sitä, että tekee salaa jotain, mikä satuttaa toista osapuolta. On keskusteltava asiasta, jos saisi luvan harrastaa seksiä muiden kanssa, koska oma puoliso ei siihen pysty. Jos kyse on jostain alle puolen vuoden pituisesta pätkästä (esim. pikkulapsiajasta) niin luulisi, että kumppani pystyisi siihen, jos rakastaa ja itsekin huomaa miten väsynyt puoliso on.

Seksin harrastaminen ei ole pelkän toisen osapuolen päätöksessä. Kukaan ei voi sanoa toiselle ihmiselle, että he eivät harrasta enää seksiä. Tai harrastavat kerran vuodessa. Jos toiselle kumppanille kerrat eivät riitä, niin haluttoman osapuolen olisi hyvä antaa puolison käydä vieraissa, jos haluaa suhteen toimivan. Nainen ei tosin välttämättä pysty harrastamaan seksiä ilman tunteita. Mies pystyy tähän tutkimusten mukaan.

Yleensä haluttomuus johtuu jostain asiasta, johon voi saada apua lääkäristä tai terapiasta. Jos puoliso haluaa päivittäin seksiä ei kyse ole haluttomuudesta vaan siitä että puoliso haluaa liikaa seksiä (nuorena uuden puolison kanssa päivittäin ei ol epänormaalia, ei edes monta kertaa päivässä). Silloin kannattaisi viedä puoliso lääkäriin ja käskeä runkkaamaan välillä.

 

["Jonna"]

Vaikka kuulunkin siihen joukkoon ihmisiä, joka pettämisen suhtautuu (tarpeettomankin) jyrkästi, olen asiaa todella paljon ajatellut. Erityisesti niitä syitä miksi joku (tässä tapauksessa nyt sellainen 'tavallinen ja hyvä' mies) ajautuisi pettämään. Ja voin hyvin ymmärtää tilanteen, jossa omassa suhteessa ei saa ymmärrystä/huomiota/läheisyyttä/seksiä syyksi jossain vaiheessa erehtyä hakemaan tuota muualta vaikka kovasti yhä sitä omaa puolisoaan rakastaisikin. Ja tästä syystä (ja ehkä osaksi nimenomaan sen takia, koska tiedä pettämisen minulle olevan niin anteeksiantamatonta) pyrin kaikin keinoin välttämään sitä, että tällainen tilanne omassa suhteessa tulisi eteen.

Puhumme puolisoni kanssa paljon toiveistamme ja tarpeistamme ja erityisesti parisuhteen riskiaikoina (raskaus, pikkulapsiaika, työttömyys jne.) pidän tärkeänä ylläpitää hyvää keskusteluyhteyttä ja ilmapiiriä, jossa kumpitahansa uskaltaa rohkeasti sanoa 'en saa tarpeeksi seksiä/hellyyttä/mitä tahansa', jo ennen kuin tilanne alkaa liikaa kumpaakaan ärsyttää. Näen myös todella tärkeänä sen, että jos kumpani esimerkiksi ilmaisee, että ei mielestään saa tarpeeksi seksiä, se otetaan vakavasti ja etsitään itsestä syitä siihen, miksi seksiä ei ole tehnyt mieli harrastaa ja koitetaan tilanne korjata tai puolison kanssa syistä keskustellaan ja etsitään molempia tyydyttävä kompromissi yhdessä.

Nimenomaan, voin allekirjoittaa tämän. Valitettavan usein ihmiset "hankkivat" lapsia, vaikka mistään lastenkasvatuksesta tai muusta tärkeästä asiasta ei ole edes keskusteltu. Sitä vain sinisilmäisesti kuvitellaan, että asiat onnistutaan ratkomaan sitten kun ongelmia tulee. Tuo hyvä keskusteluyhteys on kyllä yksi tärkeimmistä asioista suhteessa. Ja luottamus siihen, ettei toinen mökötä kahta viikkoa, jos uskaltautuu sanomaan jotakin mikä ei ole toiselle mieleistä.

Mutta olen hyvin eri mieltä siitä, mitä joku "vieras" sanoi, että pettäminen on pahempaa kuin fyysinen väkivalta. Kiinnostaisi tietää oletko itse kokenut kumpaakaan? Itse olen joskus aiemmassa elämässä kokenut molempia ja voin vilpittömästi sanoa, että petetyksi joutuminen ei ole ollenkaan kärkipäässä pahimpien kokemusten joukossa. Jotenkin en osaa ajatella, että kyse olisi minun huonoudestani naisena tms. jos kumppanini pettäisi. Vaan suhteessa on joku ollut vialla ja toinen on tehnyt sen virheen, että on lähtenyt väärälle tielle sen sijaan, että olisi keskustellut asiasta kanssani. Sen kokisin ehkä suurempana kolauksena luottamukselle kuin itse satunnaisen pettämisen.

 

["Jonna"]

[QUOTE="vieras";26909534]Kirjoitin tuossa aikaisemmin, etten hyväksy millään tavalla pettämistä. Vertaisin fyysiseksi perheväkivallaksi.

Eri juttu on kuitenkin mielestäni parisuhde, jossa seksiä ei ole. Jos ei ole läheisyyttä yms. niin koen, että silloin ei ole rakkautta. Jos seksiä ei ole se ei välttämättä automaattisesti tarkoita ettei rakkautta ole. Seksittömyys voi johtua toisen masennuksesta, stressistä yms. Jos kumppani ei pysty olemaan sitä aikaa ilman seksiä, on keskusteltava puolison kanssa tilanteesta. Pahimmillaan haluttomuus johtaa eroon, jos haluton osapuoli ei halua että kumppani hakee seksiä muualta. Yleensä haluttomuus tosin johtuu siitä, ettei kumppani ole enää haluttava ja sama asia hoituu oman käden kautta.

Mikään ei kuitenkaan oikeuta sitä, että tekee salaa jotain, mikä satuttaa toista osapuolta. On keskusteltava asiasta, jos saisi luvan harrastaa seksiä muiden kanssa, koska oma puoliso ei siihen pysty. Jos kyse on jostain alle puolen vuoden pituisesta pätkästä (esim. pikkulapsiajasta) niin luulisi, että kumppani pystyisi siihen, jos rakastaa ja itsekin huomaa miten väsynyt puoliso on.

Seksin harrastaminen ei ole pelkän toisen osapuolen päätöksessä. Kukaan ei voi sanoa toiselle ihmiselle, että he eivät harrasta enää seksiä. Tai harrastavat kerran vuodessa. Jos toiselle kumppanille kerrat eivät riitä, niin haluttoman osapuolen olisi hyvä antaa puolison käydä vieraissa, jos haluaa suhteen toimivan. Nainen ei tosin välttämättä pysty harrastamaan seksiä ilman tunteita. Mies pystyy tähän tutkimusten mukaan.

Yleensä haluttomuus johtuu jostain asiasta, johon voi saada apua lääkäristä tai terapiasta. Jos puoliso haluaa päivittäin seksiä ei kyse ole haluttomuudesta vaan siitä että puoliso haluaa liikaa seksiä (nuorena uuden puolison kanssa päivittäin ei ol epänormaalia, ei edes monta kertaa päivässä). Silloin kannattaisi viedä puoliso lääkäriin ja käskeä runkkaamaan välillä.[/QUOTE]

Okkei, eli sinä määrittelet sen mikä on normaali seksihalujen määrä suhteessa? Eiköhän jokainen ole tässä asiassa erilainen ja parin pitäisi sovittaa halut yhteen mahdollisuuksien mukaan. Seksihalujen määrä kai ylittää normaalin siinä vaiheessa, jos sitä on harrastettava kenen tahansa kanssa tyydyttääkseen sen jatkuvan kalvavan himon. Mutta se on jo seksiriippuvuutta se. Kamalinta on se, että on olemassa (yleensä) naisia, jotka eivät halua seksiä yhtä usein kuin mies, mutta kieltävät ehdottomasti runkkaamisen, koska se on loukkaus jotain naiseutta kohtaan tms. Mutta mielestäni seksi ei varsinaisesti edes liity pettämiseen, useimmiten siinä ei haeta itse seksuaalisen halun tyydytystä, vaan jotakin muuta - tosin väärästä paikasta.

 

["vieras"]

[QUOTE="Jonna";26909604]Nimenomaan, voin allekirjoittaa tämän. Valitettavan usein ihmiset "hankkivat" lapsia, vaikka mistään lastenkasvatuksesta tai muusta tärkeästä asiasta ei ole edes keskusteltu. Sitä vain sinisilmäisesti kuvitellaan, että asiat onnistutaan ratkomaan sitten kun ongelmia tulee. Tuo hyvä keskusteluyhteys on kyllä yksi tärkeimmistä asioista suhteessa. Ja luottamus siihen, ettei toinen mökötä kahta viikkoa, jos uskaltautuu sanomaan jotakin mikä ei ole toiselle mieleistä.

Mutta olen hyvin eri mieltä siitä, mitä joku "vieras" sanoi, että pettäminen on pahempaa kuin fyysinen väkivalta. Kiinnostaisi tietää oletko itse kokenut kumpaakaan? Itse olen joskus aiemmassa elämässä kokenut molempia ja voin vilpittömästi sanoa, että petetyksi joutuminen ei ole ollenkaan kärkipäässä pahimpien kokemusten joukossa. Jotenkin en osaa ajatella, että kyse olisi minun huonoudestani naisena tms. jos kumppanini pettäisi. Vaan suhteessa on joku ollut vialla ja toinen on tehnyt sen virheen, että on lähtenyt väärälle tielle sen sijaan, että olisi keskustellut asiasta kanssani. Sen kokisin ehkä suurempana kolauksena luottamukselle kuin itse satunnaisen pettämisen.[/QUOTE]

No itse en hyväksy väkivaltaa suhteessa, mutta ei sitä nyt vaikuta pettämiseen verrata, en nimittäin hyväksy pettämistäkään. Miksi edes pitäisi miettiä, kumman hyväksyy ennemin, jos ei hyväksy kumpaakaan? Itse en ole tullut koskaan petetyksi, enkä ole koskaan pettänyt, pitkiä suhteita takana ennen nykyistä miestäni 2, eli nyt menossa kolmas. Tämän vuoksi voin sanoa, että on niitäkin miehiä, joille oma lupaus merkitsee jotain ja niitä naisia myös. Jos joku olisi joskus minua pettänyt, en kokisi minkäänlaista huonommuutta naisena, sillä se ei ole mielestäni petetyn vika vaan sen pettäjän.

 

["vieras"]

[QUOTE="Jonna";26909643]Okkei, eli sinä määrittelet sen mikä on normaali seksihalujen määrä suhteessa? Eiköhän jokainen ole tässä asiassa erilainen ja parin pitäisi sovittaa halut yhteen mahdollisuuksien mukaan. Seksihalujen määrä kai ylittää normaalin siinä vaiheessa, jos sitä on harrastettava kenen tahansa kanssa tyydyttääkseen sen jatkuvan kalvavan himon. Mutta se on jo seksiriippuvuutta se. Kamalinta on se, että on olemassa (yleensä) naisia, jotka eivät halua seksiä yhtä usein kuin mies, mutta kieltävät ehdottomasti runkkaamisen, koska se on loukkaus jotain naiseutta kohtaan tms. Mutta mielestäni seksi ei varsinaisesti edes liity pettämiseen, useimmiten siinä ei haeta itse seksuaalisen halun tyydytystä, vaan jotakin muuta - tosin väärästä paikasta.[/QUOTE]

en määritellyt mitään normaalia seksihalujen määrää. Se on yksilöllistä. Sanoin, että kerran päivässä on oikeasti sellainen määrä mihin kenekään ei tarvitse pystyä. Kerran vuodessa taas sellainen määrä, jossa kenenkään ei tarvitse elää. Ihan tilastojenkin mukaan.

En ymmärrä naisia, jotka eivät halua seksiä ja kieltävät runkkaamisen. En oikeastaan ole kuullut koskaan heistä. Olen vain kuullut naisista, joiden miehet eivät halua seksiä ja runkkaavat. Mies siis se haluton osapuoli. Eikö siinä jokaisella vähän kolahda itsetuntoon kun mies valitsee pornon naisensa sijaan. Tämä kun on nykyään aika yleistä. Meillä oli, kun miehellä oli stressiä. Ei ole enää, mutta kyllä olin totaalisen rikki asiasta.

Kyllä se pettäminen usein on sitä seksuaalisen halun tyydytystä. Joillekin miehille kun ei riitä se yksi nainen vaan pitää olla monia. Sellaisten miesten ei kuulu olla parisuhteessa.

 

[piina]

[QUOTE="vieras";26909155]Se on totta. Mutta meidän mielestä kunnioitus lakkaa samassa hetkessä, kun toista pettää. Enkä ymmärrä tuotakaan, että miellät pettämättömyyden toisen kahlitsemiseksi. Kuka siinä kahlitsee, jos yhdessä on alussa pelisäännöt asetettu? Ja jos kumpikin haluaa niitä noudattaa, eikä halua toista satuttaa. Mistä ihmeen kahlitsemisesta sinä puhut?[/QUOTE]


Kunnioituksen voi menettää monestakin muusta syystä ja monesti ne syyt "ajavat toisen pettämään". Toisinsanoen kun kunnioittaminen horjuu voi tehdä sellaista, jota muuten ei tekisi.

Tarvitseeko aviopari pelisääntöjä? Mua ainakin ahdistaa kaikki säännöt ja kiellot, jotka joku muu mulle asettaa. Tokikin aikuisella ihmisellä on paljon velvollisuuksia ja ihan kaikkea mielenoikkuja ei voi toteuttaa, mutta tarvitseeko avioliiton olla sääntöjä ja velvollisuuksia. Voisiko toista vain rakastaa ja olla hänelle mieleksi ihan omasta vapaasta tahdosta ilman sääntöjä?

 

["vieras"]

[QUOTE="Jonna";26909604]Nimenomaan, voin allekirjoittaa tämän. Valitettavan usein ihmiset "hankkivat" lapsia, vaikka mistään lastenkasvatuksesta tai muusta tärkeästä asiasta ei ole edes keskusteltu. Sitä vain sinisilmäisesti kuvitellaan, että asiat onnistutaan ratkomaan sitten kun ongelmia tulee. Tuo hyvä keskusteluyhteys on kyllä yksi tärkeimmistä asioista suhteessa. Ja luottamus siihen, ettei toinen mökötä kahta viikkoa, jos uskaltautuu sanomaan jotakin mikä ei ole toiselle mieleistä.

Mutta olen hyvin eri mieltä siitä, mitä joku "vieras" sanoi, että pettäminen on pahempaa kuin fyysinen väkivalta. Kiinnostaisi tietää oletko itse kokenut kumpaakaan? Itse olen joskus aiemmassa elämässä kokenut molempia ja voin vilpittömästi sanoa, että petetyksi joutuminen ei ole ollenkaan kärkipäässä pahimpien kokemusten joukossa. Jotenkin en osaa ajatella, että kyse olisi minun huonoudestani naisena tms. jos kumppanini pettäisi. Vaan suhteessa on joku ollut vialla ja toinen on tehnyt sen virheen, että on lähtenyt väärälle tielle sen sijaan, että olisi keskustellut asiasta kanssani. Sen kokisin ehkä suurempana kolauksena luottamukselle kuin itse satunnaisen pettämisen.[/QUOTE]

Olen kokenut henkistä ja fyysistä väkivaltaa. En ole turpaani saanut parisuhteessa, mutta seinään on heitetty ja lattialle paiskattu. Se kipu kestää hetken ja kamalalta tuntuu, mutta henkinen väkivalta on pahempaa mulle. En ole koskaan tullut petetyksi, mutta mulle on sanottu että mieheni pettää mua. Mikä oli jonkinnäköinen väärinkäsitys, mutta edelleen se sattuu, kun jouduin kerran tuntemaan sen, että mies pettää. Edelleen en voi edes varmaksi tietää onko mua petetty vai ei. Monta vuotta siitä on, mutta edelleen sattuu, vaikka mua ei edes välttämättä ole petetty. Olen miehelle sanonut, että jos tekee mieli pettää niin sanoo mulle, niin erotaan sovussa.

Olen enemmän introvertti kuin ekstrovertti. Tämä jako menee aika lailla 50/50. Eli ekstrovertit eli avoimemmat, vähemmän empaattiset, tekevät ennen kuin ajattelevat. introvertit vähemmän avoimet, empaattiset, ajattelevat ennen kuin tekevät.

 

["vieras"]

Kunnioituksen voi menettää monestakin muusta syystä ja monesti ne syyt "ajavat toisen pettämään". Toisinsanoen kun kunnioittaminen horjuu voi tehdä sellaista, jota muuten ei tekisi.

Tarvitseeko aviopari pelisääntöjä? Mua ainakin ahdistaa kaikki säännöt ja kiellot, jotka joku muu mulle asettaa. Tokikin aikuisella ihmisellä on paljon velvollisuuksia ja ihan kaikkea mielenoikkuja ei voi toteuttaa, mutta tarvitseeko avioliiton olla sääntöjä ja velvollisuuksia. Voisiko toista vain rakastaa ja olla hänelle mieleksi ihan omasta vapaasta tahdosta ilman sääntöjä?

No ei tarvitse pelisääntöjä, jos omat arvot ovat samassa linjassa. Mutta varmasti niiden,
jotka nämä heidän kuvailemat "kännimokat" hyväksyvät, kannattaa sitten puhua kumppaniensa kanssa pelisäännöistä Meillä ei ole sovittu sen kummempia sääntöjä, mutta on kyllä puhuttu siitä, millä mielellä pettämiseen suhtautuu parisuhteessa. Ja kumpikaan sitä ei hyväksy, niin eipä tarvinnut alkaa sitten rajailemaan, että onko ne "kännimokat" sitten osittain hyväksyttyjä vai mitenpäin...

 

["vieras"]

Mun mielestä tää pettämiskysymys on aika kakspiippunen juttu. Me ollaan kyllä miehen kanssa puhuttu asiasta aika ajoin ja molemmat on sitä mieltä että seksi toisten kanssa ei ole hyväksyttävää. En tiedä mitä mies asiasta on ihan tarkalleen mieltä ja miten reagosii jos pettäisin, antaisiko anteeksi vai olisiko kerrasta poikki. Kuitenkin jokaisella ihmisellä on loppujen lopuksi omat näkemyksensä asiasta. Ja kun tilanne tuleekin eteen voi olla että se mitä ajatteli ennen ei pädekkään enää, voi tulla ihan yllättäviä tuntemuksia ja näkökantoja.

Itse en ole ikinä miestäni pettäny ja uskon vahvasti että hänkään ei minua. Olemme olleet yhdessä 14 vuotiaasta lähtien ja olemme toistemme ainoat seksi kumppanit. Nuorempana tuli joskus kokeiltua kepillä jäätä, en ole kuitenkaan pettänyt tai edes suudellut ketään toista suhteemme aikana, mutta olen tehnyt joitaikin lievempiä juttuja joita en enää itseltäni hyväksyisi. Nämä kuitenkin laitan nuoruuden piikkiin. JOs saisin tietää että mieheni olisi pettänyt minua tuolloin, kun olimme todella nuoria, se tuntuisi ehkä pahalta, mutta se ei kaataisi suhdettamme. Olenhan antanut itselleni anteeksi tyhmäst teot, miksi siis en miehellenikin. 15-16 vuotias ei mielestäni pysty kantamaan vastuuta teoistan samoin kuin aikuinen ihminen. Jos taas mieheni olis pettänyt minua parin viimevuoden aikana, en varmaan olisi antanut anteeksi, sillä yhteisiä vuosi oli vielä melko vähän ja yhteistä elämäänkään ei ollut vielä kovin pysyväksi rakennettu. Jos ei muutaman vuoden seurustelun jälkeen pysty olla uskollinen, miten siihen pystyy pitemmässä suhteessa. Nyt ollaan oltu yhdessä 10 vuotta. Meillä on omakotitalo ja lapsi tulossa. Tässä elämäntilanteessa anteeksi antoni riippuisi hyvin paljon siitä miten mies itse suhtautuu. Jos pettäminen on tapahtunut kerran ja hän katuisi sitä oikeasti, ja olisi valmis tekemään kovemmin töitä suhteen eteen, uskon että kovalla työllä (ja kärsimykselläkin) voisimme saada suhteemme taas kuntoon. Toki se vaatisi aikaa, keskusteluja ja sitoutumista. Mutta itse olen tehnyt asioita joita olen saanut anteeksi. Anteeksianto ja toisen hyväksyntä kuuluu suhteeseen, oli kyseessä isoja tai pieniä asioita. Toki jokainen määrittelee itse mitä asioita ei voi antaa anteeksi.

Jos molemmat saamme elää täysipitkän elämän niin meillä kertyisi yhteisiä vuosia yli 60. Omasta mielestäni ei ole paha jos 60 vuotta sisältää yhden tai kaksi syrjähyppyä, jos suhde on muuten ollut rakastava ja toimiva ja nämä kriisit on selvitetty toista kunnioittaen. Toistuvia pettämisiä tai salasuhdetta en usko voivani antaa anteeksi, vaikka ehkä haluaisinkin, olisi luottamus mennyttä. Ja loppujen lopuksi jos mies pettäisi, en voi varmasti tietää etukäteen miten suhtaudun, tai miten mies itse suhtautuu tilanteeseen. Uskon kyllä että meidän on mahdollista olla se 60 vuotta yhdessä ilman että kumpikaan pettää, siihenhän me tietenkin pyrimme. Mutta mielestäni on realistisempaa ajattela niin, että joskus se tilanne saattaa meilläkin olla edessä

 

["Jonna"]

[QUOTE="vieras";26909921]en määritellyt mitään normaalia seksihalujen määrää. Se on yksilöllistä. Sanoin, että kerran päivässä on oikeasti sellainen määrä mihin kenekään ei tarvitse pystyä. Kerran vuodessa taas sellainen määrä, jossa kenenkään ei tarvitse elää. Ihan tilastojenkin mukaan.

En ymmärrä naisia, jotka eivät halua seksiä ja kieltävät runkkaamisen. En oikeastaan ole kuullut koskaan heistä. Olen vain kuullut naisista, joiden miehet eivät halua seksiä ja runkkaavat. Mies siis se haluton osapuoli. Eikö siinä jokaisella vähän kolahda itsetuntoon kun mies valitsee pornon naisensa sijaan. Tämä kun on nykyään aika yleistä. Meillä oli, kun miehellä oli stressiä. Ei ole enää, mutta kyllä olin totaalisen rikki asiasta.

Kyllä se pettäminen usein on sitä seksuaalisen halun tyydytystä. Joillekin miehille kun ei riitä se yksi nainen vaan pitää olla monia. Sellaisten miesten ei kuulu olla parisuhteessa.[/QUOTE]


Ei, vaan sanoit "Jos puoliso haluaa päivittäin seksiä ei kyse ole haluttomuudesta vaan siitä että puoliso haluaa liikaa seksiä (nuorena uuden puolison kanssa päivittäin ei ol epänormaalia, ei edes monta kertaa päivässä). Silloin kannattaisi viedä puoliso lääkäriin ja käskeä runkkaamaan välillä. " Eli jos haluaa joka päivä seksiä, niin se ei ole normaalia vaan on lääkärin tarpeessa. Siinä kyllä olen samaa mieltä, että toisen ei voi olettaa harrastavan sitä seksiä joka päivä, jos ei itse halua.

No, minun kokemukseni ja tietämykseni mukaan kyse ei ole seksuaalisen halun tyydyttämisestä, vaan jostain sisäisen tyhjyyden täyttämisestä. Myös niillä, joille "ei yksi nainen riitä". Ja kyllä, heidän ei kannata olla parisuhteessa ja vielä vähemmän sellaisten kanssa kannattaa alkaa parisuhteeseen.

Ymmärrän kyllä, jos joskus ei jaksa rakastella kumppanin kanssa, vaan mieluummin masturboi. Masturbointi on useimmille ihmisille laukeamiskeino ja vaikka ei jaksaisi rakastella, saattaa haluta laueta ilman muuta "rakasteluun liittyvää". Ja mielestäni porno on ihan sallittava keino käytettäväksi silloin. Toki riippuvuus on eri asia, tai pitkittyessään jos puoliso kärsii tilanteesta. Mutta tästäkin mielipiteestä joku ottaa palkokasvin nenuunsa.