Raskasta asua pienen paikkakunnan ilmapiirissä.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Lúthien"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
L

"Lúthien"

Vieras
Olen itse kasvanut pienessä kaupungissa (silloin n. 10 000 asukkia). Kasvuympäristö oli pääosin hyvä, joskin jälkikäteen tajunnut, että esimerkiksi jossain tilanteissa ilmapiiri oli hieman latistava. Toisaalta kannustavia ihmisiäkin oli. Muistan kuitenkin, että kun siskoni kirjoitti 5 laudaturia (itsellä ei ihan niin hyvin mennyt), niin monen sukulaisen piti heittää juttua "siitä ja tuosta kuuden laudaturin ylioppilaasta joka sekos". Muussakin oli tämmöstä, mutta se siitä...

Ylioppilaaksi tulon jälkeen lähdin Tampereelle opiskelemaan ja sieltä löysin miehenikin. Valmistumisen jälkeen muutimme sitten Helsinkiin. Molemmista kaupungeista pidimme tosi paljon, eri tavoin. Hinnat oli kuitenkin korkeat ja sitten kun lapsenteko alkoi olla mielessä, aloimme tutkailemaan duunia jostain maaseudulta. Aluksi oli ajatuksena asua lähellä Helsinkiä, mutta lopulta mies sai unelmaduunin aika kaukaa ja aika syrjästä. Olin tuolloin raskaana ja suunnittelimme minulle vähän pidempää pestiä kotiäitinä.

Viihdyin ihan hyvin ja ihmiset olivat pintaraapaisulla mukavia, joskin vähän hitaasti lämpeäviä. Meille tuli toinen lapsi, joten kotiäitiyteni jatkui. Olin yhteensä tuolla 5 vuotta kotiäitinä. Kun nuorempi oli täyttämässä kolme lähdin työelämään. Sielläkin olen pärjännyt ja viihtynyt.

Mutta siis oikeesti. Miksi musta tuntuu, että joka toinen on täällä rasisti ja homofobi. Kyllähän näitä ikäviä ilmiöitä on kaikkialla, mutta kyllä se vaan on niin, että etenkin pienillä paikkakunnilla nämä ilmiöt kukkii. Ja niiden annetaan kukkia, suorastaan rehottaa. Mä olen ihminen, joka ei pysty nielemään noita kommentteja aina. Mihinkään loogiseen argumentointiin perustuvaan keskuteluun ei kyllä näiden ihmisten kanssa pysty.

Homofobia ja rasismi on ihmisessä sellaisia piirteitä, että ne ovat täysin anteeksiantamattomia. Sellainen käyttäytymiskoodi on sivistyneissä piireissä itsestäänselvyys, mutta eipä täällä... Joskus mulla oli suunnitelmissa adoptoida lapsi, mutta tämmöseen paikkaan en ikinä voisi kuvitellakaan. No nuo suunnitelmat on nyt haudattu, koska kaksi lasta riittää meille jokatapauksessa.

Miten te muut suvaitsevaiset ihmiset kestätte sitä, että enemmistö on nurkkakuntaisia, suppeakatseisia ja suorastaan vihamielisiä tiettyjä mielipiteitä kohtaan.
 
Elän omaa elämääni, enkä häiriinny mitä muut ajattelee minusta yms. Olen myös löytänyt muutaman oman henkisen ihmisen joiden kanssa olen enemmän tekemisissä.
 
Ihmiset saavat ajatella miten tahtovat. Pidän kuvailemiasi ihmisiä vain ennakoluuloisina. Ei taida olla muuta kontaktia vieraaseen kulttuuriin kuin TV-uutiset, jossa pommeja poksahtelee joka päivä.
 
Kyllä pienillä paikkakunnilla on suvaitsevaista porukkaa paljon. Usein se vaan on niin, että suvaitsemattomia ovat kaupungin turhantärkeet ihmiset, jotka ei suvaitse paikallista elämäntapaa. Haluuvat vaan ne pienetkin paikat täyteen jotain vastaanottokeskuksia ja moskeijoita. Oikeesti se on parempi, että somalit sun muut keskitetään Helsinkiin koska siellähän ne suvaitsevaiset asuu.
 
Oon asunu vuosikausia pienellä paikkakunnalla ja tollasta rasismia jne kun ap kertoo, en muista tavanneeni. Enemmän rasitti se että muut ties kaikki asiat ja semmosetkin josta ei itse ollu ollenkaan tietoinen (=juoruajat). Toisaalta se oli hyvä että oli kylä missä elettin yhdessä ja apua sai aina jostain ja naapurusto tunnettiin. Vaikka tietyt asiat rassaa maalla niin kaupungissa en oo oppinu elämään enkä viihdy täällä.
 
[QUOTE="Lúthien";26904136].Miten te muut suvaitsevaiset ihmiset kestätte sitä, että enemmistö on nurkkakuntaisia, suppeakatseisia ja suorastaan vihamielisiä tiettyjä mielipiteitä kohtaan.[/QUOTE]

Sinä olet just tälläinen ihminen.:D
 
Tuota... pidetäänkö koko Suomi asuttuna vai ei? Toiset vinkuu vain tukia etelästä Kainuuseen ja Lappiin. Toiset taas pakenevat sieltä pää kolmantena jalkana. Rasisimista ja homofobiasta ajattelen, että ne pienen paikkakunnan "suvaitsevaiset" nuoret tytöt ovat kaikki lähteneet Helsinkiin suvaitsemaan. Siellä ne sitten pitävät kovaa ääntä. Suvaitsevaisuus on sellainen ihmeellinen ominaisuus, että suvaitsevaisina itseään pitävät ovat omineet sen itselleen, eivätkä suvaitse suvaitsemattomina pitämiään ihmisiä. Siinä eivät edes järkipuheet tai perustelut auta. Ap:n vuodatus tavallaan kertoo juuri määrätynlaisesta suvaitsemattomuudesta ja itsensä ylemmäksi nostamisesta.
 
Pienissä kylissä on sekin huono puoli, että kun kerran sinut leimataan tietynlaiseksi niin olet aina sitä. Eikä niillä leimoilla yleensä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.
Itse muutin 5000 asukkaan kylästä jo 17 vuotiaana isompaan kaupunkiin opiskelemaan ja huomasin siellä että pystyn hengittämään paremmin, kun kaikki ihmiset eivät tienneet kuka olen ja kaikilla ei ollut valmiiksi muodostettua mielipidettä minusta. Ikinä en muuttaisi takaisin kotikuntaani tai mihinkään muuhunkaan pieneen kuntaa.

Ja puhumattakaan ap:n mainitsemasta rasismista ja kouluttamattomien ihmisten ennakkoluuloista.
 
[QUOTE="niinpä";26904355]Pienissä kylissä on sekin huono puoli, että kun kerran sinut leimataan tietynlaiseksi niin olet aina sitä. Eikä niillä leimoilla yleensä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.
Itse muutin 5000 asukkaan kylästä jo 17 vuotiaana isompaan kaupunkiin opiskelemaan ja huomasin siellä että pystyn hengittämään paremmin, kun kaikki ihmiset eivät tienneet kuka olen ja kaikilla ei ollut valmiiksi muodostettua mielipidettä minusta. Ikinä en muuttaisi takaisin kotikuntaani tai mihinkään muuhunkaan pieneen kuntaa.

Ja puhumattakaan ap:n mainitsemasta rasismista ja kouluttamattomien ihmisten ennakkoluuloista.[/QUOTE]

Mtä mieltä olet koulutettujen ihmisten ennakkoluuloista?
 
Mtä mieltä olet koulutettujen ihmisten ennakkoluuloista?


No jos on kouluja käynyt ja maailmaa nähnyt ja sitä kautta omaa laajemman pohjan ihmisten erilaisuuteen nähden, niin onhan se karmeeta että silti on rasisti tai homofobinen. Mutta valitettavasti näitäkin löytyy.
Koulutetut ja korkeassa yhteiskunnallisessa asemassa olevat rasistit varmaan osaavat paremmin pitää mölyt mahassa ja toteuttavat rasismiaan muutoin kuin siitä meuhkaamalla ja mielipiteitään jakelemalla. Mikä sinänsä on vielä pelottavampaa kuin pikkukylien isäntien uhoaminen.
 
Just tänään kuuntelin täällä ihanassa metropolissa sijaitsevan työpaikan kahvipöydässä korkeakoulutettujen "suvaitsevaisten" keskustelua, jonka mukaan kaikki perussuomalalaiset pitäisi rahdata Saudi-Arabiaan. Onneksi pääsen taas illalla hengittämään vapaasti 2000-asukkaan kotikylään, jossa kukaan ei ole rahtaamassa mitään kansanryhmää mihinkään.
 
Suvaitsevaisten kannattaisi muuttaa "monikullttuuriseen sateenkaarivaltioon" nimeltä Etelä-Afrikka.

"Maailman kaikista maista Etelä-Afrikassa tehdään eniten raiskauksia henkeä kohti[76]. Yksi neljästä eteläafrikkalaisesta miehestä tunnustaa olevansa raiskaaja. Koululaisten keskuudessa tehdyssä kyselytutkimuksessä neljännes pojista mainitsi joukkoraiskausten olevan mukavaa.[77] CIET African kyselyssä vuonna 1999 kolmannes vastanneista naisista kertoi joutuneensa viimeisen vuoden aikana raiskatuksi.[78] Etelä-Afrikassa on uskomus, että raiskaus on miehinen teko.[79]"
 
Just tänään kuuntelin täällä ihanassa metropolissa sijaitsevan työpaikan kahvipöydässä korkeakoulutettujen "suvaitsevaisten" keskustelua, jonka mukaan kaikki perussuomalalaiset pitäisi rahdata Saudi-Arabiaan. Onneksi pääsen taas illalla hengittämään vapaasti 2000-asukkaan kotikylään, jossa kukaan ei ole rahtaamassa mitään kansanryhmää mihinkään.

Ei tarvitse muuttaa Saudeihin, koska Saudi-Arabia on jo Helsingissä ja sieltä se leviää koko maahan.
 
[QUOTE="vieras";26904470]Olet niin suvaitsevainen, että suvaitset vain kanssasi samalla tavalla ajattelevat?[/QUOTE]

Tää on taas tätä perusjargonia. Mä suvaitsen erilaiset mielipiteet. Jos joku on laukoo rasistisia mielipiteitä, saatan kommentoida ja tehdä selväksi että en ajattele samalla tavalla. Pyrin myös keskustelemaan asiasta. Yleensä ihmisillä on järkeä päässä ja piilorasismi on vain enemmän ajattelemattomuutta.

Mutta jos joku kategorisesti väittää esimerkiksi, että "kaikki somalit ovat rikollisia" tai muuta vastaavaa, niin totean, että asiassa ei ole mitään keskusteltavaa. Teoriassa voisin esittää argumentteja, mutta käytännössä se on mahdotonta, koska ne menisivät toisesta korvasta sisään toisesta ulos.

Nykyisin pääosin olen kyllä hiljaa ja yritän jättää omaan arvoonsa moiset jutut.
 
[QUOTE="niinpä";26904419]No jos on kouluja käynyt ja maailmaa nähnyt ja sitä kautta omaa laajemman pohjan ihmisten erilaisuuteen nähden, niin onhan se karmeeta että silti on rasisti tai homofobinen. Mutta valitettavasti näitäkin löytyy.
Koulutetut ja korkeassa yhteiskunnallisessa asemassa olevat rasistit varmaan osaavat paremmin pitää mölyt mahassa ja toteuttavat rasismiaan muutoin kuin siitä meuhkaamalla ja mielipiteitään jakelemalla. Mikä sinänsä on vielä pelottavampaa kuin pikkukylien isäntien uhoaminen.[/QUOTE]

Korkeassa yhteiskunnallisessa asemassa olevat ihmiset asuttavat mamut köyhien asuinalueille ja tekevät siinä ohessa rahaa maahanmuutolla.
 
[QUOTE="ap";26904516]Tää on taas tätä perusjargonia. Mä suvaitsen erilaiset mielipiteet. Jos joku on laukoo rasistisia mielipiteitä, saatan kommentoida ja tehdä selväksi että en ajattele samalla tavalla. Pyrin myös keskustelemaan asiasta. Yleensä ihmisillä on järkeä päässä ja piilorasismi on vain enemmän ajattelemattomuutta.

Mutta jos joku kategorisesti väittää esimerkiksi, että "kaikki somalit ovat rikollisia" tai muuta vastaavaa, niin totean, että asiassa ei ole mitään keskusteltavaa. Teoriassa voisin esittää argumentteja, mutta käytännössä se on mahdotonta, koska ne menisivät toisesta korvasta sisään toisesta ulos.

Nykyisin pääosin olen kyllä hiljaa ja yritän jättää omaan arvoonsa moiset jutut.[/QUOTE]

Sä saat yleistää pikkukuntalaiset, mutta pikkukuntalaiset eivät saa yleistää somaleita...
 
[QUOTE="ap";26904516]Tää on taas tätä perusjargonia. Mä suvaitsen erilaiset mielipiteet. Jos joku on laukoo rasistisia mielipiteitä, saatan kommentoida ja tehdä selväksi että en ajattele samalla tavalla. Pyrin myös keskustelemaan asiasta. Yleensä ihmisillä on järkeä päässä ja piilorasismi on vain enemmän ajattelemattomuutta.

Mutta jos joku kategorisesti väittää esimerkiksi, että "kaikki somalit ovat rikollisia" tai muuta vastaavaa, niin totean, että asiassa ei ole mitään keskusteltavaa. Teoriassa voisin esittää argumentteja, mutta käytännössä se on mahdotonta, koska ne menisivät toisesta korvasta sisään toisesta ulos.

Nykyisin pääosin olen kyllä hiljaa ja yritän jättää omaan arvoonsa moiset jutut.[/QUOTE]

Viimeisessä lauseessasi on järkeä.

Yhtä lailla täysin sinisilmäinen suvaitsevaisuus voi olla ajattelemattomuutta ja naiviutta.
 
Sä saat yleistää pikkukuntalaiset, mutta pikkukuntalaiset eivät saa yleistää somaleita...

Alusta asti mainitsin, että on paljon myös suvaitsevaista porukkaa. Eli en yleistä. Ja korostin myös, että rasisteja on myös Helsingissä ja Tampereella. Lisäksi voinen sanoa, että minä olen asunut vuosikausia näiden ihmisten keskuudessa. Ja sanon heistä joskus negatiivisia asioita. Aika moni näistä muista pikkukuntalaisistakin sanoo negatiivisia asioita toisistaan.

Mutta sitten kun aletaan heittämään negatiivisia asioita jostain kokonaisista roduista (joiden edustajia ei edes tunneta ja lähimmät asuu jossain 200 kilometrin päässä), niin juttu on vähän eri.
 
Sä saat yleistää pikkukuntalaiset, mutta pikkukuntalaiset eivät saa yleistää somaleita...

Yhdyn tähän. Aina pienillä paikkakunnilla asuvat leimataan kaikki samanlaisiksi ja kaupunkilaiset jotenkin paremmiksi ja sivistyneimmiksi. Yleistyksiä saa ilmeisesti tehdä joistakin ihmisryhmistä, mutta toisilla on täysi koskemattomuus tai ainakin sanoja leimataan juntiksi, kouluttamattomaksi maalaiseksi.
 
[QUOTE="vieras";26904568]Viimeisessä lauseessasi on järkeä.

Yhtä lailla täysin sinisilmäinen suvaitsevaisuus voi olla ajattelemattomuutta ja naiviutta.[/QUOTE]

Niin se voi ollakkin. En minä sellainen ole. En suhtaudu esim. maahanmuuttoon mitenkään varauksetta.

Toisaalta myös vaikeneminen voi olla väärin. Rasismi on nimittäin rikos tässä maassa. Ei kai sitä joka hemmetin kommentista tarvitse käräjille lähteä, mutta rikos se on joka tapauksessa.
 
[QUOTE="ap";26904582]Alusta asti mainitsin, että on paljon myös suvaitsevaista porukkaa. Eli en yleistä. Ja korostin myös, että rasisteja on myös Helsingissä ja Tampereella. Lisäksi voinen sanoa, että minä olen asunut vuosikausia näiden ihmisten keskuudessa. Ja sanon heistä joskus negatiivisia asioita. Aika moni näistä muista pikkukuntalaisistakin sanoo negatiivisia asioita toisistaan.

Mutta sitten kun aletaan heittämään negatiivisia asioita jostain kokonaisista roduista (joiden edustajia ei edes tunneta ja lähimmät asuu jossain 200 kilometrin päässä), niin juttu on vähän eri.[/QUOTE]

Kuitenkin yhdistit suvaitsemattomuuden juuri pieneen paikkakuntaan. Et kirjoittanut, että sinua ahdistaa tällaisten ja tuollaisten ihmisten seurassa, vaan nimenomaan pienen paikkakunnan ilmapiirissä.
 

Yhteistyössä