L
"Lúthien"
Vieras
Olen itse kasvanut pienessä kaupungissa (silloin n. 10 000 asukkia). Kasvuympäristö oli pääosin hyvä, joskin jälkikäteen tajunnut, että esimerkiksi jossain tilanteissa ilmapiiri oli hieman latistava. Toisaalta kannustavia ihmisiäkin oli. Muistan kuitenkin, että kun siskoni kirjoitti 5 laudaturia (itsellä ei ihan niin hyvin mennyt), niin monen sukulaisen piti heittää juttua "siitä ja tuosta kuuden laudaturin ylioppilaasta joka sekos". Muussakin oli tämmöstä, mutta se siitä...
Ylioppilaaksi tulon jälkeen lähdin Tampereelle opiskelemaan ja sieltä löysin miehenikin. Valmistumisen jälkeen muutimme sitten Helsinkiin. Molemmista kaupungeista pidimme tosi paljon, eri tavoin. Hinnat oli kuitenkin korkeat ja sitten kun lapsenteko alkoi olla mielessä, aloimme tutkailemaan duunia jostain maaseudulta. Aluksi oli ajatuksena asua lähellä Helsinkiä, mutta lopulta mies sai unelmaduunin aika kaukaa ja aika syrjästä. Olin tuolloin raskaana ja suunnittelimme minulle vähän pidempää pestiä kotiäitinä.
Viihdyin ihan hyvin ja ihmiset olivat pintaraapaisulla mukavia, joskin vähän hitaasti lämpeäviä. Meille tuli toinen lapsi, joten kotiäitiyteni jatkui. Olin yhteensä tuolla 5 vuotta kotiäitinä. Kun nuorempi oli täyttämässä kolme lähdin työelämään. Sielläkin olen pärjännyt ja viihtynyt.
Mutta siis oikeesti. Miksi musta tuntuu, että joka toinen on täällä rasisti ja homofobi. Kyllähän näitä ikäviä ilmiöitä on kaikkialla, mutta kyllä se vaan on niin, että etenkin pienillä paikkakunnilla nämä ilmiöt kukkii. Ja niiden annetaan kukkia, suorastaan rehottaa. Mä olen ihminen, joka ei pysty nielemään noita kommentteja aina. Mihinkään loogiseen argumentointiin perustuvaan keskuteluun ei kyllä näiden ihmisten kanssa pysty.
Homofobia ja rasismi on ihmisessä sellaisia piirteitä, että ne ovat täysin anteeksiantamattomia. Sellainen käyttäytymiskoodi on sivistyneissä piireissä itsestäänselvyys, mutta eipä täällä... Joskus mulla oli suunnitelmissa adoptoida lapsi, mutta tämmöseen paikkaan en ikinä voisi kuvitellakaan. No nuo suunnitelmat on nyt haudattu, koska kaksi lasta riittää meille jokatapauksessa.
Miten te muut suvaitsevaiset ihmiset kestätte sitä, että enemmistö on nurkkakuntaisia, suppeakatseisia ja suorastaan vihamielisiä tiettyjä mielipiteitä kohtaan.
Ylioppilaaksi tulon jälkeen lähdin Tampereelle opiskelemaan ja sieltä löysin miehenikin. Valmistumisen jälkeen muutimme sitten Helsinkiin. Molemmista kaupungeista pidimme tosi paljon, eri tavoin. Hinnat oli kuitenkin korkeat ja sitten kun lapsenteko alkoi olla mielessä, aloimme tutkailemaan duunia jostain maaseudulta. Aluksi oli ajatuksena asua lähellä Helsinkiä, mutta lopulta mies sai unelmaduunin aika kaukaa ja aika syrjästä. Olin tuolloin raskaana ja suunnittelimme minulle vähän pidempää pestiä kotiäitinä.
Viihdyin ihan hyvin ja ihmiset olivat pintaraapaisulla mukavia, joskin vähän hitaasti lämpeäviä. Meille tuli toinen lapsi, joten kotiäitiyteni jatkui. Olin yhteensä tuolla 5 vuotta kotiäitinä. Kun nuorempi oli täyttämässä kolme lähdin työelämään. Sielläkin olen pärjännyt ja viihtynyt.
Mutta siis oikeesti. Miksi musta tuntuu, että joka toinen on täällä rasisti ja homofobi. Kyllähän näitä ikäviä ilmiöitä on kaikkialla, mutta kyllä se vaan on niin, että etenkin pienillä paikkakunnilla nämä ilmiöt kukkii. Ja niiden annetaan kukkia, suorastaan rehottaa. Mä olen ihminen, joka ei pysty nielemään noita kommentteja aina. Mihinkään loogiseen argumentointiin perustuvaan keskuteluun ei kyllä näiden ihmisten kanssa pysty.
Homofobia ja rasismi on ihmisessä sellaisia piirteitä, että ne ovat täysin anteeksiantamattomia. Sellainen käyttäytymiskoodi on sivistyneissä piireissä itsestäänselvyys, mutta eipä täällä... Joskus mulla oli suunnitelmissa adoptoida lapsi, mutta tämmöseen paikkaan en ikinä voisi kuvitellakaan. No nuo suunnitelmat on nyt haudattu, koska kaksi lasta riittää meille jokatapauksessa.
Miten te muut suvaitsevaiset ihmiset kestätte sitä, että enemmistö on nurkkakuntaisia, suppeakatseisia ja suorastaan vihamielisiä tiettyjä mielipiteitä kohtaan.
