G: Olisitko hankkinut lapsen/lapsia yksin, mikäli et olisi löytänyt sopivaa isää lapselle?

Mielenkiinnosta kysyn, kun niin moni ankarasti tuossa aloituksessani tuomitsee lapsen hankkimisen ilman parisuhdetta ja/tai siten, ettei lapsella ole isää.

 

Vaikea sanoa, kun ei ole edes teoreettisesti ollut sellaista tilannetta, että olisi pitänyt miettiä "entäs jos". Mutta kyllä varmaan olisin, sitten 35+ -ikäisenä.

 

Ajattelen ensimmäiseksi että en todellakaan, mutta on kyllä vaikea kuitenkaan kuvitella sitä tilannetta ja miten oikeasti toimisin, joten laitan "en osaa sanoa".

 

Kyllä.

 

En olisi, mut en tuomitse niitä jotka sen päätöksen tekevät, kukin tekee miten katsoo oikeaksi.

 

Kyllä.

 

Todella vaikea sanoa. En missään nimessä haluaisin olla yksinhuoltaja, koska olen niin laiska, itsekäs ja vähän uusavuton (kuulostipa kamalalta ). MUTTA olen myös aina halunnut lapsia, joten luulen että hankkisin lapsia kuitenkin -vaikka yksin- , mutta odottaisin varmaan aika myöhään ennenkuin ryhtyisin siihen. Missään nimessä en tuomitse heitä ketkä hankkivat lapsen yksin, kaikki kunnia muutenkin yksinhuoltajille, jotka jaksavat kantaa kaksinkertaisen vastuun kaksinhuoltajiin verrattuna.

 

Parikymppisenä ennen lasten isän tapaamista ajattelin, etten tietenkään, mutta luulen, että olisi voinut linja keventyä vuosien saatossa. Saattaisin jopa ehkä mahdollisesti harkita kolmannen lapsen saamista yksin, jos ikä alkaa kolkutella kolmea viittä. Mutta se on hieman eri tilanne, koska nyt minulla on kokemusta siitä, millaista on kun on lapsia.

 

Mä en tiedä.
Ajatus täydellisestä yksinhuoltajuudesta ei todellakaan houkuta, en tiedä olisinko tietentahtoen moiseen tilanteeseen itseni halunnut saattaa. Ja jos miettii sitä vauva vuotta ihan yksin :|
Toisaalta tapasin tuon ukkoni aika nuorena, eli ei oikeasti ole koskaan tarvinnut edes miettiä asiaa.

 

En olisi.

 

Tein lapset tietoisesti yksin, mies halusi lapsia ja olla viikonloppuisä, jos sitäkään. Hyvin meillä toimi kaikki, lapset ovat nyt jo aikuisia.

 

Minulle ei ole lapsia, mutta lapsen/lapsia aion hankkia vaikka sitten yksin. Ja hankkia sana siksi, että siihen on vakaa aikomus, tietenkään välttämättä lasta ei saa.

 

Vähän vaikea tietenkin sanoa, mutta tuskimpa tarkoituksellisesti yksinäni olisi lasta tehnyt. Se tekeekö joku muu niin ei onneksi ole minun murheeni, joten mitään tarvetta minun ei sitä ole tuomita.

 

Kyllä. Eikä tarvinnut edes kahdesti asiaa miettiä.

Mä jo nuorena, siis alta parikymppisenä mietin, että jos tyyliin 30v+ mulla ei ole miestä, eikä lasta, niin sitten käyn klinikalla ja teen lapsen yksin.

 

Kyllä

 

En. Mulla oli ensin mies ja sit suhteen luontaisena jatkumona tuli halu perustaa perhe. Ei mulla ennen miestäni ollut mitään vauvakuumetta tms.

 

Ajattelin muinoin, että tekisin niin.

Nyt, kun tiedän, mitä elämä lapsen kanssa on (onnellisessa parisuhteessa ja ydinperheessä), en enää ajattele noin. Olisin uupunut yksin jo aikapäiviä sitten.

 

kyllä.

 

Kyllä

 

Hyvin vaikea varmaksi sanoa, mutta vastasin kuitenkin kyllä. Voisin ajatella kantavani yksin vastuun lapsesta. Useampia en kyllä yksin tekisi kuin yhden. Ystäväni tekikin juuri yksin lapsen, ja pärjäilevät oikein hyvin, vaikka tottakai on raskaampaa kuin toisen vanhemman kanssa.

 

Vastasin "en". Oletan etten olisi.

 

Missä se "en vielä" -vaihtoehto on? Näin nuorena en olisi alkanut, mutta luulisin, että olisin kuitenkin tässä muutaman vuoden päästä alkanut lasta tekemään sitten vaikka yksinkin.

 

En

 

Mä laitoin en osaa sanoa, koska en hankkisi lasta yksin ainakaan näin nuorena 26v.
Ehkäs sitten kun olisin 35+ hankkiutuisin raskaaksi ilman miestäkin kun ei sopivaa ole löytynyt.

 

Kyllä.