[QUOTE="eee";26879175]Ajatus on todella vieras itselleni. Ehkä siksi, että olen avioerolapsi, ja olen kärsinyt "isättömyydestäni" - vaikken oikeasti ole todellakaan ollut isätön sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan tapasin kuitenkin isääni säännöllisesti muutaman viikon välein. Toivoin kuitenkin lähes täysi-ikäiseksi asti salaa, että vanhempani palaisivat yhteen ja minullakin olisi normaali, ehjä ydinperhe.
Siksi mun on todella, todella vaikea kuvitella, että ehdon tahdoin tekisin tähän maailmaan jo valmiiksi isättömän lapsen.[/QUOTE]
Tämä on kyllä ihan erilainen tilanne. Avioerolapsellahan se alkuperäinen perhe on "hajaantunut" ja etävanhempi on konkreettinen, läheinen ihminen, jolloin on luonnollista, että ikävöi tätä ja toivoisin tämän muuttavan takaisin. Jos taas isää ei ole koskaan ollutkaan, ei ole menettänyt ketään tai mitään.
Toki silloinkin voi toivoa, että perheessä olisi myös isä - mutta voi ihan hyvin olla toivomattakin. Ja voihan sitä toivoa siskoa, veljeä, mummoa, kissaa tai mitä vaan. Mutta se on täysin eri asia kuin kaipaisi jotain tiettyä ihmistä, joka on poistunut kuvioista ja jonka tuntee tai on tuntenut.
Sitten taas, jos lapsi tällöin kärsii isättömyydestään siksi, ettei perhe täytä jotain tiettyä normia - silloinhan vika ei ole perheessä, vaan yhteiskunnassa tai ympäröivässä yhteisössä.