tuli toisesta ketjusta mieleen.. luunapeista & tukistamisesta

  • Viestiketjun aloittaja "Lily"
  • Ensimmäinen viesti
Vähän kesti vastaaminen...

niin, eli meillä töissä on nolla-linja mitä tulee toisten vahingoittamiseen.
Lapsille toimii erittäin hyvin hetkellinen eristäminen joka siis kestää niin kauan kunnes lapsi on rauhoittunut. Suurempaa rangaistusta ei voi olla kuin se että lapsi joutuu pois leikeistä tai muusta mukavasta hommasta ja oikeesti miettimään tekemisiään. Sama linja ruokapöydässä, meillä ei leikitä ruoalla, ei huudella toisiin pöytiin eikä muutoinkaan häiritä toisia. Jos, niin toiselle puolelle salia yksin istumaan ja siellä pysyy. Jos kieltäytyy syömästä niin selvä, on sitten ilman.

Näillä lapsilla voi olla vanhempia jotka eivät jaksa välittää mitä lapsi puuhailee kotona tai kyllä huutavat ja antavat tukkapöllyä mutta ei muuta.

Omien lasten kanssa en muista kokeneeni puremista, toisiaan ovat kyllä huitoneet pienenä. Tällä palstalla ollaan lievästi musta-valkoisia, kun kuvitellaan että jos lasta ei tukista niin siitä kasvaa teini joka haistattelee muille. Keinoja löytyy aina, muita kuin väkivalta.

En jaksa pitempää sepustusta sillä suihku ja hommat kutsuu..
 
"vieras"
Tähän sopii vastapainoksi sellainen kommentti, ettei lapsia kannata hankkia ollenkaan, jos niitä ei kykene kasvattamaan ilman jatkuvaa fyysistä kurittamista. Jokainen lapsi ansaitsee kypsät vanhemmat, jotka pyrkivät käyttämään rakentavia kasvatuskeinoja. Enkä tällä kommentilla yritä heittää kiviä niiden päälle, jotka joskus ovat väsyneenä, hermostuneena tms. sortuneet lastaan tukistamaan tms. mutta silloin mennään jo pahasti metsään, jos tukistamisesta, läpsimisestä tms. tulee vanhempien silmissä hyväksyttävä kasvatuskeino, jota jatkuvasti ja tietoisesti käytetään.
Sanoppas yksikin ihminen täältä, joka mainostaa puoltavansa jatkuva fyysistä kurittamista. Ja joka sanoo, että ensisijainen kurituskeino on fyysinen ja sitä jatkuvasti ja tietoisesti käytetään? Nyt menee taas niin metsään, että huhhuh!
 
"vieras"
Alkuperäinen kirjoittaja Rähinä-Reetta;26873762:
Ei tarvitse olla kuin läppäisy pienelle taaperolle, niin se talliainen on pian läpsimässä muita. Hyvä?
No kas kun ei ole. Mulle on annettu lapsena tukkapöllyä, enkä ole itse koskaan missään tilanteessa toista ihmistä tukistanut. Miten selität sen?
 
[QUOTE="vieras";26874037]No kas kun ei ole. Mulle on annettu lapsena tukkapöllyä, enkä ole itse koskaan missään tilanteessa toista ihmistä tukistanut. Miten selität sen?[/QUOTE]

Itse olen taas kokenut sen miten pieni lapsi joka ei aiemmin läpsinyt, alkoi ensiläppäisystä läpsimään - ja otin opikseni.
 
"haha"
Vähän kesti vastaaminen...

niin, eli meillä töissä on nolla-linja mitä tulee toisten vahingoittamiseen.
Lapsille toimii erittäin hyvin hetkellinen eristäminen joka siis kestää niin kauan kunnes lapsi on rauhoittunut. Suurempaa rangaistusta ei voi olla kuin se että lapsi joutuu pois leikeistä tai muusta mukavasta hommasta ja oikeesti miettimään tekemisiään. Sama linja ruokapöydässä, meillä ei leikitä ruoalla, ei huudella toisiin pöytiin eikä muutoinkaan häiritä toisia. Jos, niin toiselle puolelle salia yksin istumaan ja siellä pysyy. Jos kieltäytyy syömästä niin selvä, on sitten ilman.

Näillä lapsilla voi olla vanhempia jotka eivät jaksa välittää mitä lapsi puuhailee kotona tai kyllä huutavat ja antavat tukkapöllyä mutta ei muuta.

Omien lasten kanssa en muista kokeneeni puremista, toisiaan ovat kyllä huitoneet pienenä. Tällä palstalla ollaan lievästi musta-valkoisia, kun kuvitellaan että jos lasta ei tukista niin siitä kasvaa teini joka haistattelee muille. Keinoja löytyy aina, muita kuin väkivalta.

En jaksa pitempää sepustusta sillä suihku ja hommat kutsuu..
Eli et vain osaa vastata kysymykseen joka sinulle esitettiin.
 
"vieras"
Omien lasten kanssa en muista kokeneeni puremista, toisiaan ovat kyllä huitoneet pienenä. Tällä palstalla ollaan lievästi musta-valkoisia, kun kuvitellaan että jos lasta ei tukista niin siitä kasvaa teini joka haistattelee muille. Keinoja löytyy aina, muita kuin väkivalta.
No enemmän mustavalkoisuutta on kyllä niitä kohtaan, jotka sen lievän tukasta nappaamisen tai vastaavan hyväksyy ääritilanteissa. Ei halua edes kuulla mitään perusteita vaan alkaa mahdoton sepustus siitä, miten tällaiset vanhemmat käyttää ruumiillista kuritusta ENSISIJAISENA kuritusmuotona, kuinka he käyttävät näitä keinoja SUUTUKSISSAAN JA ÄRSYYNTYNEINÄ ja kuinka ne keinot SATUTTAA TODELLA PALJON lasta ja blaablablaa.

En ole koskaan vielä joutunut tukasta esim. nappaamaan, mutta jos joskus sellainen tilanne tulee että lapsi toimii niin räikeästi väärin eikä vaan sana mene perille, niin saattaisin tukasta napatakin. En ikinä käyttäisi ensisijaisena kuritusmuotona kuten ei täällä kukaan muukaan, en ikinä tekis niin suutuksissani enkä sen takia, että minulta pettää itsehillintä ankä sen takia, että haluaisin ikinä satuttaa lastani. Tukastakaan kun ei tarvitse edes vetää, riittää että ottaa kiinni ja sanoo, että ei satu jos et liiku. No, jos liikkuu, niin voi sattua, mutta ymmärtääpä sitten pysähtyä eikä esim. jatka sitä tielle juoksua tms. Jos se teistä on nyt sitten niin tuomittavaa (EDELLEENKIN; EN OLE VIELÄ KOSKAAN NIIN JOUTUNUT TEKEMÄÄN JA TOIVOTTAVASTI EN JOUDUKAAN), niin siinäpä sitten on :)
 
säpäle harmaana
Tässä tuo alkuperäinen kysymyslistani, vastasit vain keskimmäiseen. Tarkoitus oli, että nappaat sen kysymysten keskeisen idean ja vastaat siihen: Huomaako? Entä jos ei vain lopeta rimpuilua? Eikö tuonkin viesti jää silloin menemättä perille?


Usko, mitä haluat, mutta minä olen valitettavasti joskus kokeillut. Läppäisyllä loppui kuin seinään, noilla sallituimmilla keinoilla mentiin aina parin tunnin rimpuilukiinnipitoon. Noitten kokemusten jälkeen olen todellakin ruvennut miettimään näitä asioita ja niitten järkevyyttä. Läpsiminen ei siis ole eikä ole ollut mikään tapa, vaan joskus väsyneenä käynyt lipsahdus. Hirveän vaikea siitä on ollut erossa pysyä, kun todellakin tietää, että päästäisiin (niin minä kuin lapsikin) niin paljon helpommalla sitä käyttämällä. Nyt onneksi tilanne on niin paljon helpottunut, ettei tuota ongelmaa enää ole.

Eikä niitä vastauksia todellakaan ole. Ainakaan minulla.

Mutta nyt menen nukkumaan. En tarvi niitä vastauksia tähän hätään (enkä kyllä usko, että niitä kukaan osaa antaakaan).
Edelleen ihmettelen sitä logiikkaa, että jos lapsi riehuu ihan hulluna, hän lopettaa sen heti pieneen läpsäisyyn, joka ei edes satu, mutta ei kiinni pitämiseeen joka sattuu ihan kamalasti. Eli käytetään sitä kipua pelotteena ja opettajana, mutta toisessa tilanteessa siitä kivusta ei muka opitakaan mitään. Mihin sen läpsyn/ tukistamisen/ luunapin teho sitten perustuu? Pelästymiseen vai? Eikö sitten voisi vain huutaa böö?

Tuossa kiinni pitämisessähän on tarkoitus, että lapsi estetään satuttamasta itseään ja muita ja tavoite on se, että lapsi rauhoittuu. Kun lapsi on rauhoittunut, tilanne käydään lapsen kanssa läpi, josta se oppiminen tulee. Ei siis siitä kiinnipitämisestä.

En nyt oikein ymmärrä, miksi jumiutuit tuohon "eihän lapsi raivoissaan ymmärrä, että rimpuilu sattuu", kun se rimpuiluhan ei käsittääkseni ollut se alkuperäinen asia, joka lapsen pitäisi oppia. Ja kuten jo aiemmin sanoin, ei sitä lasta ole pakko tiukasti pitää tuntitolkulla, kunhan pitää huolen, ettei hän satuta itseään tai mene tekemään pahojaan.
 
säpäle harmaana
[QUOTE="vieras";26873881]Sanoppas yksikin ihminen täältä, joka mainostaa puoltavansa jatkuva fyysistä kurittamista. Ja joka sanoo, että ensisijainen kurituskeino on fyysinen ja sitä jatkuvasti ja tietoisesti käytetään? Nyt menee taas niin metsään, että huhhuh![/QUOTE]

No onhan se nyt jatkuvaa, jos niitä tilanteita tulee yhä uudelleen ja uudelleen. Eihän se nyt tarkoita, että joka päivä tai edes joka viikko ollaan luunappeja antamassa, vaan sitä, että niin on tehty ja havaittu se hyväksi tavaksi ja tietoisesti päätetty, että tätä käytetään vielä uudestaan jos tiukka paikka tulee. Eri asia on sitten nämä, jotka myöntävät keinojensa ja voimiensa loppuneen ja läpsäisseensä lasta, mutta kertovat kuitenkin katuvansa tekoaan, eivätkä aio noin enää uudelleen tehdä.

Onhan tässä nyt näitä vastaajia, jotka kertovat olleensa useasti tilanteissa, joissa se läpsy on ollut paras keino. Eikö se siinä tapauksessa tarkoita sitä, että niitä läpsytilanteita on ollut aika monia. Ei kai kukaan sano, että läpsyt tehoavat aina, jos niin ei ole tehnyt kuin kerran.
 
Mitenhän mun lapsi on oppinut läpsimään ja lyömään (1v 5kk) vaikka en koskaan ole häntä läpsäissyt? Olisiko hoidossa saanut esimerkkiä (muilta lapsilta) ?

Mulla ei oikein ole vielä kunnon mielipidettä tuosta tukistamisesta yms. Ei oo tullut vielä lapsen kans semmosia tilanteita joista ei ois muuten selvinnyt. Ite oon lapsena saanut tukkapöllyä.

Mun täytyy kyllä sanoa, että jos lapsi jatkuvasti menis vaikka isolle tielle huvin vuoksi niin kuritus tulis. Mummuni sanoi että enoni oli lapsena kiivennyt jatkuvasti viereisen koulun katolle -> lopulta saanut selkäänsä ja kiipeilyt loppuneet siihen.
 
säpäle harmaana
[QUOTE="Vieras";26873141]Ilmankos tämä maa alkaa olla täynnä uusavuttomuutta kaikella tavalla. Maalaisjärkeäkään ei saisi käyttää.[/QUOTE]

Minun maalaisjärkeni sanoo, että tukistaminen ja luunapit tulevat kipeää, enkä haluaisi niitä itsellenikään eikä toisia saa tahallaan turhaan satuttaa, joten en tee niin myös lapselleni.
 
"vieras"
Alkuperäinen kirjoittaja säpäle harmaana;26874552:
Minun maalaisjärkeni sanoo, että tukistaminen ja luunapit tulevat kipeää, enkä haluaisi niitä itsellenikään eikä toisia saa tahallaan turhaan satuttaa, joten en tee niin myös lapselleni.
Ja minun maalaisjärkeni sanoo, että jos lapsi ei lopeta asettamasta itseään vaaraan esim. juoksemalla autotielle tai toisten tai minun satuttamista muuten, niin pieni tukistaminen siihen saumaan on ihan oikein.
 
Voin uskoa, että suurimmalla osalla vanhemmista on mennyt hermot vähintään kerran niin pahasti, että ovat sortuneet tukistamiseen tms. Se on aivan eri asia kuin hyväksyä se kasvatuskeinona. Suurin osa vanhemmista ei hyväksy.
Ai nytkö sä sitten "hyväksytkin" tukistamisen? :LOL:

Täällä porukka pokkana kertoo tukistamisen olevan laitonta ja lähes verrattavissa tappoon. Seuraavassa lauseessa "joo no varmaan pikaistuksissaan tulee tukistettua mutta en joka päivä heti aamupalan jälkeen".

No ei varmaan kukaan kasvatuskeinona tukistakaan! Tyyliin "äläpäs Juho ota keksejä enää kun sulla on lautasella jo kaksi. Et usko vai? Tästä lähtee...!". Tai "Juho, onko hampaat pesty? Eikö? Sitten tänne saamaan tukistus että muistat aina pestä hampaat".

Sori jos oon ymmärtänyt väärin mutta mielestäni täällä aluperin puhuttiin tukistamisesta "viimeisenä keinona" eikä päivittäisenä rutiinina.

Säännöllinen kuritus "varmuuden vuoksi" on tietenkin typerää ja kiellettyä. Tukistamista tulee aina edeltää muutama tiukka kielto ja jos menee kuuroille korville niin sitten käytetään tehokeinoa. Toki tilanteen vakavuus huomioon ottaen.

Jos meillä muksu(t) kiipeää mun päälle kun yritän katsoa telkkua ja tarpeeksi monta kertaa kiellän niin lopuksi otan käsivarresta kiinni ja työnnän lattialle tms. En tuossa tilanteessa tukistaisi. Mutta jos heitellään vihastuksissa tavaroita lattialle/seinille eikä kerätä ylös niin tuolloin voisin tarttua niskavilloista.

Mainittakoon että tänä vuonna olen tukistanut ehkä kaksi-neljä kertaa.

Meni ehkä vähän aiheen ohi mutta menköön.
 
Hyvin harvoilla ihmisillä on hyviä kokemuksia lapsuuden tukkapöllyistä. Eiköhän niistä ole monilla ikäviä muistoja. Tein opintojeni kautta tutkimuksen, jossa tutkin yläasteikäisten nuorten kokemuksia. Heistä lähes kaikki oli vastannut, ettei hyväksy fyysistä kuritusta ja monilla oli huonoja kokemuksia tukkapöllyistä ym.
Voi kyynel!

Tottakai se mielletään huonoksi kokemukseksi koska sitä on edeltänyt jokin tilanne joka on vaatinut jämäköitä otteita ja tyhmästä päästä (=tottelemattomuudesta) tunnetusti kärsii koko kroppa.

Vähän niinkuin "mulla on huonoja kokemuksia nuorisovankilasta. En päässyt iltaisin rötöstelemään kaveretteni kanssa".

Täytyy kyllä yhtyä Kepsikseen tässä asiassa. En tiedä missä Utopiassa asustelet mutta karu todellisuus on se että kaikki lapset eivät ole hiljaisia hyssyköitä vailla omaa tahtoa. Jotkut ovat todellakin eläviä. Ja nämä elävät joskus villiintyvät ja saavat kaikenlaisia ajatuksia päähänsä. Nämä ajatukset täytyy sitten kasvattaa pois ylilyöntitilanteissa esim. juurikin tarttumalla niskavilloista. Ei kukaan täysjärkinen pidä niskavilloista tarttumista tai tukistamista pahoinpitelynä.

Koita huviksesi avata sana "pahoinpitely" ja mieti missä yhteyksissä useimmiten siihen törmäät. Nii-in, juurikin iltapäivälehdissä; "nuorisojoukko pahoinpiteli tuntemattoman sairaalakuntoon". Miten ikinä voit verrata tuota oman lapsesi tukistamiseen?

Nyt herätys siellä!
 
  • Tykkää
Reactions: Littledeath
"..."
Useinhan kyse on siitä että lapsi tekee jotain sellaista mitä juuri silloin aikuinen ei ole kerinnyt valvomaan kunnolla. Tai siitä että aikuisen oma pinna on liian tiukalla ja hermo menee. Tai siitä että omat kiellot ei mene perille.

Tässä tuleekin kysymys mikä on kenellekin aikuiselle se raja milloin tukistaa tai antaa luunapin? Kyllä mullakin on monta kertaa ollut käsillä tilanne jossa hermo on mennyt mutta en ole tukistanut. Lapsi imee kun pesusieni kaiken ympäriltään. Jos kotona ei läpsitä tai anneta luunappeja hoidossa opitaan se toisilta lapsilta.Niissä perheissä joissa läpsitään ja hoidossa käverit myös, viesti on lapselle että niin saa tehdä, se on sallittua.

Meillä ei ole annettu luunappeja. Koska olen alusta asti ollut kasvatuksessa johdonmukainen (en esim. sano sata kertaa samasta asiasta vaan jos ei usko haen lapsen ite pois) lapsi tietää missä kulkee mun raja. Mun ei tarvii tällä hetkellä kun korottaa ääntä ja ilmeillä ilmaista olevani vihainen, lapsi jo tietää että nyt äiti suuttuu. Ja suuttuminen tarkoittaa sitä että ääni nousee.

Mietin myös sitä, että mistä ihmeestä lapsi voi tietää milloin tulee luunappi ja milloin vain tavallisesti suututaan pahanteosta ja mikä on lapselle ylipäätään pahantekoa. Riippuu iästä toki. No joo..
 
"..."
Kysyisin vielä sitä te luunappien antajat; käyttekö te lapsenne kanssa sitä tilannetta jälkikäteen ollenkaan läpi.

Huomaatteko ristiriitaa? Mikä on siinä opetus lapselle? Ei aikuisen tarvii käyttää lasta kohtaan ylivaltaa. Olla yläpuolella. Se että kunnioittaa lasta sillä saavuttaa enemmän. Ei lapsi tyhmä ole ja ymmärtää asioita hyvin paljon. Kunnioituksella tarkoitan tässä sitä että kohtelen häntä samoin kuin esim. työkavereita tai muita ihmisiä ylipätään. Ei tuolla kylillä aikuisetkaan läpsi ketään noin niiku normaalisti.
 
"vieras"
Miksi täällä jatkuvasti verrataan aikuisten hakkaamiseen ja lapsen tukistamiseen? Jos verrattaisiin näin, niin eihän normaali aikuinen ihminen ketään toista normaalia aikuista ihmistä lyö, lapsi taas saattaa pätkäistä jotakuta toista lasta ihan ilman mitään syytä. Huomaatteko eron? Ei voi suoraan verrata, aikuinen on jo kasvatettu tietämään rajansa ja säännöt, lapsen kasvatus on vielä vaiheessa ja vastuu siitä on vanhemmilla.

Ja jos joku aikuinen oikeasti löisi/hakkaisi/purisi toista aikuista ilman mitään syytä, niin ihan varmasti sallisin sellaisen aikuisen ojentamisen pienellä tukkapöllyllä :)
 
Yritätkö siis sanoa, ettei ole olemassa paljon lapsia, joita ei ole kuritettu ruumiillisesti? Mä tunnen aikuisia, joita ei koskaan ole tukistettu lapsena tms. Muakin on hyvin vähän kuritetettu fyysisesti lapsuudessani. Nykyään tällaisia lapsia on varmasti paljon enemmän kuin mun lapsuudessa, koska asenteetkin ovat tiukentuneet.
Mä luulen kyllä, että ne prosenttiluvut kyllä menevät niin päin, että on olemassa paaljon ja paljon enemmän niitä ihmisiä joita on kuritettu lapsena hyvinkin fyysisesti kuin niitä joihin ei koskaan ikinä napattu yhtään luunappia, etenkin jos ajattelee kuinka monessa maassa fyysinen kurittaminen ei ole edes rangaistu lailla. Ja jos aikuinen ei ole nappassut, niin joku toinen lapsi ihan varmasti on. Eiköhän me kaikki olla joskus kipua koettu, jonkun muun ihmisen aiheuttamaa....
 
"..."
En tajua, miten näin monen äidin mielestä on ihan ok itse tukistaa lasta, mutta jos päiväkodissa lastenhoitaja tukistaa lasta, on samojen äitien mielestä ihan järkyttävää.
 
"Vieras"
Miten ihmeessä teillä ihmisillä, joilla lapsia on. On aikaa vängätä tälläisestä asiasta vuorokauden verran?
Menkää nyt khmeessä hoitamaan niitä lapsianne tai tekemään töitä!
 
[QUOTE="Vieras";26876689]Miten ihmeessä teillä ihmisillä, joilla lapsia on. On aikaa vängätä tälläisestä asiasta vuorokauden verran?
Menkää nyt khmeessä hoitamaan niitä lapsianne tai tekemään töitä![/QUOTE]

Mites niin? Ei täällä ihmiset 24/7 ole kuiteskaan.
 
"vieras"
[QUOTE="Vieras";26876689]Miten ihmeessä teillä ihmisillä, joilla lapsia on. On aikaa vängätä tälläisestä asiasta vuorokauden verran?
Menkää nyt khmeessä hoitamaan niitä lapsianne tai tekemään töitä![/QUOTE]

No tuskin kukaan on tuijottanut tätä palstaa 24/7 sen alkamisesta asti :D Ja minähän olen töissä! Itsenäien työ sallii joskus piipahduksen täälläkin, sekös se sinua kismittää... ;)
 
"vieras"
[QUOTE="...";26876654]En tajua, miten näin monen äidin mielestä on ihan ok itse tukistaa lasta, mutta jos päiväkodissa lastenhoitaja tukistaa lasta, on samojen äitien mielestä ihan järkyttävää.[/QUOTE]

No onhan se järkyttävää, jos päiväkodin hoitajien ammattitaito ei riitä vaan joutuu turvautumaan tukistukseen. Jos taas oma lapseni olis täysin kuriton sekopää, joka ei puhetta usko ja on muille tai itselleen vaaraksi, niin sallin hänen tukistamisen myös päiväkodissa jos niikseen tulee. Nih. Mitä vielä?
 

Yhteistyössä