Mulla synnytys käynnistettiin (raskausmyrkytys) ja ei sekään helppoa ollut. Itkin hormooneissani sairaalassa, että lapsiraukkaa yritetään väkisin saada ulos. Kolmena päivänä sain Cytotecia = ei vaikutusta. Neljäntenä päivänä Cytoa ja oksitosiinitipassa kuusi tuntia = ei tulosta. Viidentenä päivänä pääsin kotiin kun olin ihan loppu siihen hommaan, ja kuudentena päivänä tulin kalvojen puhkaisuun ja lapsi syntyi alle kolmessa tunnissa.
V
"vieras"
Vieras
Mä uskon omalla kohdallani, että synnytys oli niin helvetillisen kivulias ja pitkä, koska se käynnistettiin (rv tasan 40), eli vauva ja kroppa eivät varmaan olleet vielä valmiita synnytykseen. Synnytys ei meinannut edetä millään, vaikka kaikki mahdollinen sen eteen tehtiin, ja oli vähällä, ettei vauvaa lopulta jouduttu leikkaamaan ulos. Vauva oli kyllä iso (4,2kg) ja synnytys käynnistettiin, ettei vauva olisi kasvanut enempää, mutta mä uskon että luonnollisesti käynnistynyt synnytys olisi ollut helpompi, vaikka vauva olisi ollut vähän suurempi, siis siihen rajaan asti tietysti että mahtuu vielä tulemaan ulos. Se ponnistusvaihe oli kuitenkin niin lyhyt aika verrattuna synnytyksen kokonaisaikaan.
Lisäksi mun kohdalla huonoon synnytyskokemukseen vaikutti se, että mulle tuli sinä aikana kohtutulehdus ja kova kuume.
Lisäksi mun kohdalla huonoon synnytyskokemukseen vaikutti se, että mulle tuli sinä aikana kohtutulehdus ja kova kuume.
No kuopuksen(kin) kohdalla ultrien arviot osui ihan nappiin, tai no, heitti se 5g.
Todennäköisesti vauva olisi ollut pienempi kun syntyessään. vaikka vauvat ei enää loppuraskaudesta kasva niin paljoa, niin kyllä ne 2 viikossa ehtii jonkun verran kasvamaan.
Mullakin 2 ekan kohdalla osui painoarviot liki oikein. Kolmas sitten olikin ekana rv 37 3500 g, sekä rv 41+3 klo 10 maissa 3700 g ja klo 17 jälkeen syntyessään 2920 g
. Kaverin vauva taas oli aamupäivällä ultrassa tasan 3 kg mutta parin tunnin päästä syntyi viisikiloisena 
. Ei ihan osunut siis.Yleensä vauvat toki jatkaa kasvamistaan kohdussa ihan loppuun asti, käsittääkseni, eli olisi sun vaavi voinut vähän pienempi olla jos laskettuna päivänä olisivat käynnistäneet
V
"Vieras"
Vieras
Mulla takana kaksi alatiesynnytystä, molemmat reilun kokoisia vauvoja, ja itse olen pieni, molemmat olen synnyttänyt ilman kivinlievitystä, koska en kummassakaan ehtinyt saamaan, eli olivat nopeita.
Kipu oli kovaa, mutta toisaalta mulla oli raskaudet sen verran hankalia että oli niin valmis lopettamaan sen ja saamaan lapsen pihalle. Ehkä siksi kestin kivun hyvin,ehkä myös siksi että ajattelin/ajattelen,että siitä on muutkin selvinneet, moksen siis minäkin.
Kipu oli kovaa, mutta toisaalta mulla oli raskaudet sen verran hankalia että oli niin valmis lopettamaan sen ja saamaan lapsen pihalle. Ehkä siksi kestin kivun hyvin,ehkä myös siksi että ajattelin/ajattelen,että siitä on muutkin selvinneet, moksen siis minäkin.
Ei se asenne nyt aivan kaikkea ratkaise...
Ensimmäinen synnytys oli pitkä ja raskas, mutta varsin positiivinen kokemus kaikkineen.
Toista lähdin synnyttämään aivan rinta rottingilla, laitoin vähän lilaa luomeen ja marssin sairaalaan into piukeana oikein tekemisen meiningillä, energiaa oli ja kaikki ihanasti.
7 tunnin päästä makasin horkassa itkien ja kouristellen, sekä henkisesti että fyysisesti niin paskana kuin olla ja osaa. No, lapsi syntyi ja kaikki jäivät henkiin.
Eiköhän se ennen kaikkea tuuripeliä ole, sellaista asennetta mulla ei ole eikä tule ettäkö p*rseen repeämisen kokisin miellyttävänä =)
Ensimmäinen synnytys oli pitkä ja raskas, mutta varsin positiivinen kokemus kaikkineen.
Toista lähdin synnyttämään aivan rinta rottingilla, laitoin vähän lilaa luomeen ja marssin sairaalaan into piukeana oikein tekemisen meiningillä, energiaa oli ja kaikki ihanasti.
7 tunnin päästä makasin horkassa itkien ja kouristellen, sekä henkisesti että fyysisesti niin paskana kuin olla ja osaa. No, lapsi syntyi ja kaikki jäivät henkiin.
Eiköhän se ennen kaikkea tuuripeliä ole, sellaista asennetta mulla ei ole eikä tule ettäkö p*rseen repeämisen kokisin miellyttävänä =)
V
"vieras"
Vieras
Kuten moni on jo sanonutkin niin paljolti asenne kysymys, ja toisaalta myos tieto lisaa tuskaa. Se etta netista yms luetaan kauhukertomuksia ja juttuja siita mita voi menna pieleen ei auta aitia luottamaan itseensa ja kehoonsa. Faktahan se on etta synnytys tulee sattumaan, mutta jos koko raskausaika, ja joskus jo ennen, menee sen ajatteluun ja suunnitteluun on hyvin todennakoista ettei suunnitelmat tule toteutumaan. Vahan sama kuin nama ihmiset jotka suunnittelevat elamansa viimeista paivaa myoten, tyyliin vuonna x naimisiin, y ok-talo ja z ensimmainen lapsi, jos ja kun ei sitten menekaan suunnitelmien mukaan masennutaan sun muuta ja jos ei heti tulla raskaaksi ollaan heti etsimassa syyta siihen, vaikka mitaan ei oikeasti olisi vialla, muuta kuin asenne.
Raskaudet ja synnytykset menee omalla painollaan ja jos ongelmia ilmenee niin henkilokunta on paikalla sita varten, ei aidin tarvitse tietaa kaikkia mahdollisia ongelmia ja stressata niista.
Raskaudet ja synnytykset menee omalla painollaan ja jos ongelmia ilmenee niin henkilokunta on paikalla sita varten, ei aidin tarvitse tietaa kaikkia mahdollisia ongelmia ja stressata niista.
E
ei kipua
Vieras
Luulen että iso osa kivuista pystyttäisiin lievittämään jo pelkällä rentoutumisella. Itsellä synnytys ei juuri sattunut kun pidin supistusten aikana matalaa aa-ääntä. Rankkaa se toki oli. Muutaman kerran unohdin hengityksen ja silloin sattu ihan s**tanasti. Mitään kivunlievietyksiä en tarvinnut vaikka synnytys kesti lähes vuorokauden.
Tuttavalla samantapainen kokemus tokasta lapsesta, eka oli sattunut paljon kun ei ollut hengitellyt rauhallisesti (samalta tuttavalta sain siis vinkin käyttää tuota hengitystekniikkaa)
Tuttavalla samantapainen kokemus tokasta lapsesta, eka oli sattunut paljon kun ei ollut hengitellyt rauhallisesti (samalta tuttavalta sain siis vinkin käyttää tuota hengitystekniikkaa)
S
ssss
Vieras
Ihmislapsilla on iso kallo koska aivot ovat isot. Juuri tuo päänkoko tekee ihmisen synnytyksestä usein erilaisen kuin eläimillä.
N
"neljän äiti"
Vieras
itse olen synnyttänyt neljä lasta alakautta, kahdessa synnytyksessä olen oottanut lääkkeellistä kivunlievitystä ja kahdessa en. itselläni on jäänyt kaikista synnytyksistä ihan hyvät muistot, vaikka ensimmäinen olikin rankin. luulen, että ensimmäinen synnytys tuntui vaikeimmalta sen takia, että pelkäsin supistuksia ja en luottanut itseeni synnyttäjänä. myöhemmissä synnytyksissä otin supistukset rauhallisesti vastaan ja olin enemmän tilanteen tasalla.
L
"leena"
Vieras
[QUOTE="vieras";26847739]Asenne.
Empaattinen ja ammattitaitoinen hoitohenkilökunta.
Tuuri.
Niistä nyt ainakin hyvä synnytyskokemus koostuu. Kaikkeen ei voi itse vaikuttaa, mutta paljoon myös voi itse vaikuttaa, se ehkä usein unohtuu. Kyllähän se naisen keho on suunniteltu synnyttämään vauvoja, eikä ne vauvat nyt suhteettoman jumbosuuria ole kuin harvemmalle, mille sitten ei tietysti voi itse mitään.[/QUOTE]
Mä komppaan tätä! Itselle sattui helppo synnytys eikä kivunlievitystä pahemmin tarvittu, vaikka vauva perätilassa syntyikin. Uskon, että oma positiivinen asenne vaikutti siihen, millainen mielikuva itselle jäi. Todisteena siitä, ettei ollut kamalaa, niin toinen lapsi tulossa vajaan vuoden ikäerolla.
Empaattinen ja ammattitaitoinen hoitohenkilökunta.
Tuuri.
Niistä nyt ainakin hyvä synnytyskokemus koostuu. Kaikkeen ei voi itse vaikuttaa, mutta paljoon myös voi itse vaikuttaa, se ehkä usein unohtuu. Kyllähän se naisen keho on suunniteltu synnyttämään vauvoja, eikä ne vauvat nyt suhteettoman jumbosuuria ole kuin harvemmalle, mille sitten ei tietysti voi itse mitään.[/QUOTE]
Mä komppaan tätä! Itselle sattui helppo synnytys eikä kivunlievitystä pahemmin tarvittu, vaikka vauva perätilassa syntyikin. Uskon, että oma positiivinen asenne vaikutti siihen, millainen mielikuva itselle jäi. Todisteena siitä, ettei ollut kamalaa, niin toinen lapsi tulossa vajaan vuoden ikäerolla.
T
tätä mieltä
Vieras
Minä uskon tuuriin. En usko, että toisilla on parempi kivunsieto tai asenne, vaan yksinkertaisesti toisilla on parempi tuuri. Itsellä kaksi synnytystä: toisen jälkeen vannoin, ettei enää lapsia, ja jäi huono maku pitkäksi aikaa. Päällimmäisenä muistot kivusta ja pelosta. Mutta se menikin persiilleen, pitkä synnytys ja lapsi teholle.
Toinen synnytys oli taas kivuliaampi, mutta nopea ja lapsi oli ok. Ei kivunlievitystä. Silti olisin voinut synnyttää vaikka heti, positiivinen kokemus. Silkkaa tuuria.
Toinen synnytys oli taas kivuliaampi, mutta nopea ja lapsi oli ok. Ei kivunlievitystä. Silti olisin voinut synnyttää vaikka heti, positiivinen kokemus. Silkkaa tuuria.
V
"vieras"
Vieras
Asenne vaikuttaa, mutta ei ratkaise mitään. Minulla oli hyvä asenne, erittäin luottavainen ja rento olo synnyttämään mennessä. Naureskelin autossa, että me mennään kaksin tässä viimestä kertaa, nautitaan nyt, kun kukaan ei kilju takapenkillä yms... Sairaalassa luotin ja päätin vain mennä tunteella ja heittäytyä mukaan. En miettinyt asentoja, kipuja tai niiden lievitystä, halusin vain saada vauvan.
En tiennyt saavani maailman kusipäisintä kätilöä, kolmea epilepsiakohtausta, pitkää ja uuvuttavaa avautumista, 1,5 tunnin ponnistamista, elvytystä ja hätäsektiota. Olin viikon ihan kuutamolla ja toivuin lopulta kuukaudessa. Sain alapään tohjoksi, pitkän hätäsektioarven, kipeän ja purrun kielen, hirveät traumat ja pelon. Mutta sain ihanan vauvan.
Sen jälkeen meidän kaikki lapset on syntyneet sektiolla suunnitellusti.
En tiennyt saavani maailman kusipäisintä kätilöä, kolmea epilepsiakohtausta, pitkää ja uuvuttavaa avautumista, 1,5 tunnin ponnistamista, elvytystä ja hätäsektiota. Olin viikon ihan kuutamolla ja toivuin lopulta kuukaudessa. Sain alapään tohjoksi, pitkän hätäsektioarven, kipeän ja purrun kielen, hirveät traumat ja pelon. Mutta sain ihanan vauvan.
Sen jälkeen meidän kaikki lapset on syntyneet sektiolla suunnitellusti.
En mä muuta tiedä mutta aikaisempi huono kokemus ainakin tekee huomattavasti vaikeammaksi asennoitua positiivisesti seuraaviin synnytyksiin.
Kolme ekaa synnytystä mulla oli ihan ok, kestivät kyllä aika pitkään (11,5h, 18h ja 9h) ja tujuista kivunlievityksistä sattui pirusti mutta otin ne lähinnä extreme-urheiluna.
Neljäs synnytys oli ihan kamala ja oikeasti luulin kuolevani sinne. Kivunlievityksistä huolimatta kipu meni jotenkin yli ja taju lähti muutaman kerran. Ja oli siellä kaikenmoista muutakin komplikaatiota joiden syytä ei ikinä selvinnyt.
Viidettä ja kuudetta odottaessa ei siis asenne oo todellakaan ollut kohdillaan ja synnytyksissä mieli ja koko kroppa on tuntunut pistävän vastaan, molemmat näistä synnytyksistä onkin käynnistetty (viides vuorokausi vedenmenon jälkeen vauvan sydänkäyrän muututtua liian monotoniseksi ja kuudes epäillyn jättimäisen koon vuoksi). Viides tuli maailmaan viidessä tunnissa ja kaikki meni ihan ok loppujen lopuksi vaikka olinkin suurimman osan synnytyksestä ihan paniikissa. Kuudes ei vaan halunnut syntyä ja lopulta 3 päivän kärvistelyn jälkeen hänet vedettiin imukupilla sektiohaavasta.
Ei enää ikinä.
Kolme ekaa synnytystä mulla oli ihan ok, kestivät kyllä aika pitkään (11,5h, 18h ja 9h) ja tujuista kivunlievityksistä sattui pirusti mutta otin ne lähinnä extreme-urheiluna.
Neljäs synnytys oli ihan kamala ja oikeasti luulin kuolevani sinne. Kivunlievityksistä huolimatta kipu meni jotenkin yli ja taju lähti muutaman kerran. Ja oli siellä kaikenmoista muutakin komplikaatiota joiden syytä ei ikinä selvinnyt.
Viidettä ja kuudetta odottaessa ei siis asenne oo todellakaan ollut kohdillaan ja synnytyksissä mieli ja koko kroppa on tuntunut pistävän vastaan, molemmat näistä synnytyksistä onkin käynnistetty (viides vuorokausi vedenmenon jälkeen vauvan sydänkäyrän muututtua liian monotoniseksi ja kuudes epäillyn jättimäisen koon vuoksi). Viides tuli maailmaan viidessä tunnissa ja kaikki meni ihan ok loppujen lopuksi vaikka olinkin suurimman osan synnytyksestä ihan paniikissa. Kuudes ei vaan halunnut syntyä ja lopulta 3 päivän kärvistelyn jälkeen hänet vedettiin imukupilla sektiohaavasta.
Ei enää ikinä.
V
"vieras"
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja tätä mieltä;26848267:
Kyllä se on kuule ihan faktaa, ettei jotkut kestä kipua ja toiset kestää.
T
tätä mieltä
Vieras
[QUOTE="vieras";26848299]Kyllä se on kuule ihan faktaa, ettei jotkut kestä kipua ja toiset kestää.[/QUOTE]
Miksi sitten samalla ihmisellä voi olla niin erilaiset synnytykset? Minä luulen, että se on tilannekohtaista, miten kivun kokee. Väsymys, henkinen tila, jne vaikuttaa. Ei se, että on jotenkin "hyvä sietämään kipua".
Miksi sitten samalla ihmisellä voi olla niin erilaiset synnytykset? Minä luulen, että se on tilannekohtaista, miten kivun kokee. Väsymys, henkinen tila, jne vaikuttaa. Ei se, että on jotenkin "hyvä sietämään kipua".
V
"vieras"
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja tätä mieltä;26848317:
No koska kaikki asiat ovat kytköksissä niin monella tapaa toisiinsa.
Ihmiset kun kokee kivun niin erilailla, ensi synnyttäjä pelkää sitä ja uudelleen synnyttäjä osaa jo antaa vaan tilanteen viedä ja mennä rennosti kivun mukana. Jotkut ei koskaan pääse mukaan koska sattuu liikaa, eivätkä pysty rentoutumaan. Jos olet hyvä sietämään kipua ei sitä edes pelkää.
Itselläni kolme synnytystä takana ja kaikki ihan hyvin mennyt ja normaalisti. Ei se kuitenkaan nyt niin ihanaa ole, että sitä haluaisi uudestaan ja uudestaan. Välttämätön juttu. Tosin jos minun pitäisi valita, että odotusaika vai synnytys, niin synnytys ehdottomasti. Se odotusaika on tuskainen.
T
tätä mieltä
Vieras
[QUOTE="vieras";26848361]No koska kaikki asiat ovat kytköksissä niin monella tapaa toisiinsa.
Ihmiset kun kokee kivun niin erilailla, ensi synnyttäjä pelkää sitä ja uudelleen synnyttäjä osaa jo antaa vaan tilanteen viedä ja mennä rennosti kivun mukana. Jotkut ei koskaan pääse mukaan koska sattuu liikaa, eivätkä pysty rentoutumaan. Jos olet hyvä sietämään kipua ei sitä edes pelkää.[/QUOTE]
Minusta on vaan jotenkin typerää jaotella ihmiset niihin, jotka kestää hyvin kipua ja niihin, jotka eivät. Kun todellisuus on jotain muuta. Muutkin ovat kertoneet erilaisista synnytyksista, joissa kivun aste on ollut erilainen, eikä se riipu siitä, monesko lapsi on tulossa. Itse en edes pelännyt ensimmäistä, toista sitten senkin edestä. Se, miten kivun kokee, johtuu niin monista asioista, ei se ole mustavalkoista.
Ihmiset kun kokee kivun niin erilailla, ensi synnyttäjä pelkää sitä ja uudelleen synnyttäjä osaa jo antaa vaan tilanteen viedä ja mennä rennosti kivun mukana. Jotkut ei koskaan pääse mukaan koska sattuu liikaa, eivätkä pysty rentoutumaan. Jos olet hyvä sietämään kipua ei sitä edes pelkää.[/QUOTE]
Minusta on vaan jotenkin typerää jaotella ihmiset niihin, jotka kestää hyvin kipua ja niihin, jotka eivät. Kun todellisuus on jotain muuta. Muutkin ovat kertoneet erilaisista synnytyksista, joissa kivun aste on ollut erilainen, eikä se riipu siitä, monesko lapsi on tulossa. Itse en edes pelännyt ensimmäistä, toista sitten senkin edestä. Se, miten kivun kokee, johtuu niin monista asioista, ei se ole mustavalkoista.
M
"mona"
Vieras
Asenne joo, mutta miten päästä yli niistä ikävistä kokemuksista. Eka synnytys oli helvetillinen: en ehtinyt saada epiduraalia ja lopputuloksena imukuppisynnytys, vauva 4,5kg ja solisluut murtu synnytyksessä, itselläni luonnollisesti isot repeämät ja verenhukka.
Toiseen menin pelkopolin kautta, vauva oli taas iso, mutta kun käynnistettiin suunnitelmallisesti, sain epiduraalin jne. kaikki oli hallitumpaa ja meni hyvin.
Silti en pääse yli ensimmäisestä ahdistavasta synnytyksestä ja vaikka viime synnytys meni ihan ok, niin silti kynnys uuteen synnytykseen on tosi suuri. Ahdistaa ihan kauheasti..
Toiseen menin pelkopolin kautta, vauva oli taas iso, mutta kun käynnistettiin suunnitelmallisesti, sain epiduraalin jne. kaikki oli hallitumpaa ja meni hyvin.
Silti en pääse yli ensimmäisestä ahdistavasta synnytyksestä ja vaikka viime synnytys meni ihan ok, niin silti kynnys uuteen synnytykseen on tosi suuri. Ahdistaa ihan kauheasti..
V
"vieras"
Vieras
Mulla on takana kaksi synnytystä, joista kumpaakaan en ole kokenut kaameana missään tilanteessa. Jälkimmäisessä lapsi syntyi vieläpä avosuisessa tarjonnassa, synnytys eteni tooooodella nopeasti ja oli ohi kahdessa tunnissa, lapsi 4870g. Jälkimmäinen oli itse asiassa ekaa helpompi; ihan kuin olisi ollut pahat kuukautiskivut.
Ja kyllä, voisin synnyttää jatkossakin ilman kivunlievityksiä.
Ja kyllä, voisin synnyttää jatkossakin ilman kivunlievityksiä.