Mitäs sanotte tällaisesta parisuhteesta?

["Enni"]

Tismalleen samat sanat.

Mutta tarvitsen kyllä sitä, että minä ja mies puhumme toisillemme. Että meillä on jotain yhteistä, muutakin kuin lapset ja sukunimi. Että mua kiinnostaa miehen asiat ja häntä minun asiani.

Olisi tajuttoman ahdistavaa, jos mulla ja miehellä ei olisi mitään yhteistä, ei mitään puhuttavaa. Mutta ihan yhtä lailla ahdistaisi, jos olisimme miehen kanssa yhdessä koko ajan sekä töissä että vapaalla, jakaisimme ihan kaiken toistemme kanssa...ehkä jopa ahdistavampaa kuin ap:n tilanne :snotty:

Meillä esim. ei olla koskaan puhuttu työasioita kotona, me molemmat teemme uraa eri aloilla ja ne on omaamme. Kun tulemme kotiin alkaa koti asiat, työasiat kuuluu töihin, vaikkakin molemmat joudumme välillä varastamaan aikaa vapaalla työhönkin.Ymmärrämme sen, emme puhu siitä, ilmoitamme vain että tänään joudun 2h /illan käyttämään yhteen työasiaan.

Meillä ylipäätään puhutaan vähän. Minä puhun päivät pitkät töissä , en jaksa puhua ja olla sosiaalinen vapaalla. Mieheni ymmärtää tämän.
Hän tapaa kamujaan sosiaalisiin hetkiinsä.

 

[Sossu]

Minusta ihmiset puhuu likkaa jakorostaa puheen merkitystä.
Läsnäolo ja tunne on tärkeintä, vaikka olisi välimatkaa satoja kilometrejä.

Joskus joku sanoi, että ihminen peittelee omaa minuuttaan puhumalla paljon, luulen sen olevan totta.

Useinhan viisaimmat ihmiset ovat hiljaisia ajattelijoita ja aikaan saavia.
Puhujien aika menee puhuessa, mitään ei tapahdu itse teoissa=tunnetasolla jne.

 

["vieras"]

Moni täällä liputtaa rakkauden tunteiden tärkeyden puolesta. Onhan se kiva jos niitä on mutta jos homma vaan pikkuhiljaa lähtee toisenlaisille raiteille ja tulee erottavia asioita niin ei se silti tarkoita että pitäisi erota ja lähteä itsekkäästi jälleen etsimään uutta rakkautta. Joillekin rakkautta on pitää perhe koossa ja toimivana.

 

[toinen nikittä]

Kuulostaa minun parisuhteelta.. paitsi meillä ei ole enää sitä seksiäkään.

Samoin. Lisäksi nyt lomalla huomaan, että välinpitämättömyys on vaihtumassa inhoksi.

 

["vieras"]

[QUOTE="Kirsi72";26789549]Minusta minä rakastan miestäni, vaikken pidä miestäni parhaana ystäväni, en edes toiseksi parhaana-pidänkö ylipäätään ystävänä?
Viihdyn kyllä aika ajoittain hänen kanssaan,mutta niin viihdyn itseksenikin , ystävieni seurassa (ilman miestäni), työkamujen kanssa jne.
En koe asuvani pakosta mieheni kanssa, asun koska olemme avioituneet 20v sitten
ja meillä yhteinen menneisyys monine ala-ja ylämäkineen. Suhde on toki muuttunut ja rakkauskin, mutta en ole koskaan ollut ns. romantikko tai "kylki kyhjöttäjä". Olen koko suhteemme ajan tarvinnut omat menoni ja matkani, omat kaverini ja harrastukseni.Ja meillä on 4 lasta.[/QUOTE]

En minäkään sanonut, etten muiden kanssa viihdy Mutta oman mieheni kanssa minä mieluiten lähden esim. reissuun, kuin jonkun muun. Ja se on tärkeää meille, että toisen kanssa haluaa olla arjessa ja lomilla, yhdessä. Joillekin taas tärkeää on muut jutut, en minä ketään täällä tuomitse, kerroin vaan mikä mun mielestä on rakkautta (sellaista rakkautta jota minä vaalin). Toisen mielestä taas oma rakkaus on sitä, mitä haluaa vaalia eikä siinä mitään pahaa ole, jokainen tyylillään Mutta tuo ap:n tilanne, jossa kumpikaan ei ole kiinnostunut toisen tekemisistä ja jossa ei ole mitään yhteistä, se ei kuulosta mielestäni rakkaudelta.

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";26789598]Moni täällä liputtaa rakkauden tunteiden tärkeyden puolesta. Onhan se kiva jos niitä on mutta jos homma vaan pikkuhiljaa lähtee toisenlaisille raiteille ja tulee erottavia asioita niin ei se silti tarkoita että pitäisi erota ja lähteä itsekkäästi jälleen etsimään uutta rakkautta. Joillekin rakkautta on pitää perhe koossa ja toimivana.[/QUOTE]

No se on taas jokaisen oma valinta, haluaako sinnitellä rakkaudettomassa suhteessa vai haluaako elää onnellista elämää. Uskon, että lapset kyllä bongaavat sen, ettei äiti ja isä rakasta toisiaan, eikä sellainen elämä palvele ketään. Tai ehkä taloudellisesti ja siten, että lapset saa asua molempien kanssa saman katon alla, mutta normaalia parisuhteen mallia he eivät kyllä tule oppimaan. Omat vanhempani ovat olleet yhdessä kohta 40 vuotta ja vieläkin he ovat toistensa parhaat kaverit. Yhdessä tekevät reissut, käyvät tansseissa, sukulaisissa, lapsenlapsia katsomassa jne. Edelleenkin myös hihittelevät kuin lapset omille jutuilleen ja kuhertelevat kun meidän lasten silmä välttää (peruja lapsuutemme ajoilta... ). Sellaisen suhteen toivon olevan itselläni ja kumppanillanikin kun tästä vuosikymmeniä mennään eteenpäin.

 

[Niin...]

[QUOTE="vieras";26789687]En minäkään sanonut, etten muiden kanssa viihdy Mutta oman mieheni kanssa minä mieluiten lähden esim. reissuun, kuin jonkun muun. Ja se on tärkeää meille, että toisen kanssa haluaa olla arjessa ja lomilla, yhdessä. Joillekin taas tärkeää on muut jutut, en minä ketään täällä tuomitse, kerroin vaan mikä mun mielestä on rakkautta (sellaista rakkautta jota minä vaalin). Toisen mielestä taas oma rakkaus on sitä, mitä haluaa vaalia eikä siinä mitään pahaa ole, jokainen tyylillään Mutta tuo ap:n tilanne, jossa kumpikaan ei ole kiinnostunut toisen tekemisistä ja jossa ei ole mitään yhteistä, se ei kuulosta mielestäni rakkaudelta.[/QUOTE]

Jos ap kokee sen olevan rakkautta (en tiedä kokeeko), silloin se on rakkautta, vaikka joku muu pitäisi sitä jonain muuna.
Rakkaus ei ole mielestäni mikään erillinen tunne, vaan sopiva yhdistelmä kiintymystä, välittämistä, seksuaalista vetoa, kunnioitusta jne. jne. sen mukaan, mikä sen kokijalle on tärkeää.
Joku voi elää seksittömässä avioliitossa ja kokee silti rakastavansa puolisoa, jollekin toiselle taas seksin loppuminen on yhtä kuin rakkauden loppuminen. Rakkaus on subjektiivinen kokemus.
Rakastuminen taas on eri asia, se on kemiallinen prosessi, jota voidaan jopa tutkia tieteellisesti.

 

[Vanha ja viisas]

Teillä on asiat hyvällä mallilla!
Parisuhde on työtä. Välillä tulee tuollaisia kausia, ne saattavat kestää pitkäänkin. Kuulostaa siltä, että yhteinen harrastus tai mielenkiiinnon kohde saattaisi piristää suhdettanne.
Tuollainen matka kun on takana, ei sitä kannata heittää hukkaan.
Varo kuitenkin liikaa haaveilemasta "prinssistäsi", sillä tämän hetkinen miehesi on prinssisi. Kai teidänkin suhteenne alku oli ihatuksen huumaa?

Tiesitkö, että tuo ihastumisvaihe kestää keskimäärin puolesta vuodesta kahteen. Eli siinä vaiheessa kun saisit tietää millaista olisi arki mahdollisen uuden "prinssisi" kanssa, olisit jo menettänyt mahdollisesti sen paremman prinssin. Jos et ole onnellinen, etsi onni nykyisestä elämästäsi. Se onni tulee olemaan kestävämpi kuin mikään muu.
Vielä kerran: älä heitä vuosien työtä hukkaan, vaan työstä sitä lisää!

 

[MorbidMama]

Karseelta kuulostaa.

 

["vieras"]

Jos ap kokee sen olevan rakkautta (en tiedä kokeeko), silloin se on rakkautta, vaikka joku muu pitäisi sitä jonain muuna.
Rakkaus ei ole mielestäni mikään erillinen tunne, vaan sopiva yhdistelmä kiintymystä, välittämistä, seksuaalista vetoa, kunnioitusta jne. jne. sen mukaan, mikä sen kokijalle on tärkeää.
Joku voi elää seksittömässä avioliitossa ja kokee silti rakastavansa puolisoa, jollekin toiselle taas seksin loppuminen on yhtä kuin rakkauden loppuminen. Rakkaus on subjektiivinen kokemus.
Rakastuminen taas on eri asia, se on kemiallinen prosessi, jota voidaan jopa tutkia tieteellisesti.

No sehän se on, kun ei tunnu kokevan. Ja rakkaudesta puhuessani puhuin romanttisesta rakkaudesta, en muusta. Ja nimenomaan sitä pitäisi kuulua parisuhteeseen.

 

[Tyytyväinen vaimo]

[QUOTE="mummo";26786443]Kunhan olet saman miehen kanssa elänyt 20v ala-ja ylämäkineen, saatat havaita olevasi samassa pisteessa.Suhde muuttuu vuosien myötä.Suhteen tarpeet mös muuttuu.[/QUOTE]

Saattaa olla noin joidenkin kohdalla, mutta jos hyvin käy niin sitä tunnetta, huumaa ja ihanaa yhdessäoloa jatkuu vuosista huolimatta aina vain.

 

[16v aviossa]

meillä 4 lasta ja koira, ja talo ja laina, ja autolainat
yhdessä 16v ja seksi on vielä hyvää, ei nyt ihan alun intohimoa toki enää mutta tyytyväisiä ollaan.
jutellaan kyllä paljon asioista ja on yhteistä mm työn kautta. mutta kaverit ja harrastukset ja muut kiinnostuksen kohteet erilaiset.
ja tyytyväisiä ollaan tähän tavan arkeen. ei aina tarvitse edes puhuakaan, ei aina jaksakaan....

 

["mia"]

[QUOTE="vieras";26789598]Moni täällä liputtaa rakkauden tunteiden tärkeyden puolesta. Onhan se kiva jos niitä on mutta jos homma vaan pikkuhiljaa lähtee toisenlaisille raiteille ja tulee erottavia asioita niin ei se silti tarkoita että pitäisi erota ja lähteä itsekkäästi jälleen etsimään uutta rakkautta. Joillekin rakkautta on pitää perhe koossa ja toimivana.[/QUOTE]

Tää on hyvä ja niin totta=)))

 

[lomalla]

Samoin. Lisäksi nyt lomalla huomaan, että välinpitämättömyys on vaihtumassa inhoksi.

sama tunne täällä-välipitämättömyys jäämässä pois ja tilala inho kaikkea toisessa olevaa kohtaan.ärsyttää-en pääse eroon tästä tunteesta,mutta vielä yritän.

 

[Kesä-ukko]

Ei aivan normi-suhteelta kuulosta,hiukan hienosäätöö vaatisi.

 

["vaimo"]

Ei aivan normi-suhteelta kuulosta,hiukan hienosäätöö vaatisi.

Ihan normi liitto ja parisuhde.Muuttuu koko ajan.Meillä menossa erotaanko -vaihe,
24v jälkeen, tätä vaihetta kestänyt vuoden.