Ei tässä oo enää mitään järkee

[Itkuttaa]

Olen naimisissa ja ihastunut toiseen mieheen. en ole pettänyt miestäni (muuta kuin tunnetasolla) enkä ilmaissut toiselle miehelle mitenkään olevani ihastunut häneen... ja nyt mä suren että en koskaan voi elää tuon toisen miehen kanssa...!!! itkettää ja surettaa... jotenkin vaan koen etten voi erota vaikka olen tässä parisuhteessa onneton, lapset tykkäävät isästään enkä halua rikkoa perhettä. ehkä odotan niin kauan että lapset ovat isoja, ehkä en eroa sittenkään, en tiedä...

halusin vain purkaa itseäni, kun ei tätä uskalla kenellekään tunnustaa ääneen..
kenties muita saman kokeneita?

 

["Vieras"]

Ihastus on ihan normaali tunne, ei ihminen lakkaa ihastumasta vaikka on naimisissa. Ne tunteet menee ohi kun vaan jättää reagoimatta niihin. Ihastuksia tulee riippumatta siitä missä kunnossa se oma parisuhde on.
Jos sulla on paha olo nykyisessä suhteessa niin keskustelkaa, järjestäkää omaa aikaa, tai vaikka terapiaa.

 

[Mffög]

[QUOTE="Vieras";26766592]Ihastus on ihan normaali tunne, ei ihminen lakkaa ihastumasta vaikka on naimisissa. Ne tunteet menee ohi kun vaan jättää reagoimatta niihin. Ihastuksia tulee riippumatta siitä missä kunnossa se oma parisuhde on.
Jos sulla on paha olo nykyisessä suhteessa niin keskustelkaa, järjestäkää omaa aikaa, tai vaikka terapiaa.[/QUOTE]

Tässä oot kyll väärässä, ei toista rakastava ihminen ihastu keneenkään muuhun. Jos ihastuu, on ehkä syytä miettiä omaa rakkauttaan sitä toista kohtaan.

Ihmistä voi pitää mukavana, mutta ihastuminen seurustellessa ei tosiaankaan ole normaalia

 

["vieras"]

Olen onnellisesti naimisissa, mutta silti minua alkoi kiinnostamaan yksi toinen. Tapasimme sattumalta baarissa ja flirtailimme illan, sitten huomasinkin, että oli kiva mennä oman miehen kainaloon, eikä onneksi tapahtunut mitään. Muutamia viikkoja meni, että täysin unohdin tuon ihastukseni.

 

[Itke vain]

Todella hienoa ettet pettänyt vaan pysyit vahvana!! Hatun nosto! Todellakin ihastuminen on normaalia, eikä tarkoita sitä ettetkö rakastaisi omaa miestäsi (vaikka nyt voi tuntua siltä). Oletko kuitenkin joskus ollut onnellinen nykyisessä suhteessasi? Jos vastasit kyllä, se kaikki on edelleen saavutettavissa (toki ihastumisen alkuhuuma on eri juttu, mutta voit saada jopa jotain parempaa).

Nyt sitten yhteistä aikaa ja tekemistä kehiin ja tarvittaessa ulkopuolista apua. Puhukaa! Kerro miehellesi, että olet onneton. Voit myös rehellisesti kertoa, että ihastuit toiseen, mutta valitsit edelleen hänet, koska haluat tehdä töitä suhteenne eteen.

 

[10 vuotta parisuhteessa]

Tässä oot kyll väärässä, ei toista rakastava ihminen ihastu keneenkään muuhun. Jos ihastuu, on ehkä syytä miettiä omaa rakkauttaan sitä toista kohtaan.

Ihmistä voi pitää mukavana, mutta ihastuminen seurustellessa ei tosiaankaan ole normaalia

Anteeksi, mutta kauanko olet ollut suhteessa? Ei varmasti tuu ihastuttua muihin jos on suhdetta takana alle vuosi..Kyllä pidemmässä parisuhteessa ihastumisia muihin voi tulla ja se on aivan luonnollista. Eri asia on sitten se, mitä niille tunteilleen tekee...Eiköhän se rakkaus todistu nimenomaan sillä, että vaikka jokin ihminen pistääkin sukat jaloissa pyörimään ja ihastuu niin silti valitsee sen oman rakkaansa kainalon, vaikka onkin välillä niiin liian tuttu ja turvallinen..

 

["vieras"]

Tässä oot kyll väärässä, ei toista rakastava ihminen ihastu keneenkään muuhun. Jos ihastuu, on ehkä syytä miettiä omaa rakkauttaan sitä toista kohtaan.

Ihmistä voi pitää mukavana, mutta ihastuminen seurustellessa ei tosiaankaan ole normaalia

Tää on kyllä ihan höpö höpöä. Kyllä pitkän suhteen myötä ne tunteet kuitenkin laimenevat sen verran, että ihastua voi, vaikka kumppaniaan rakastaisi. Jos jokainen ihastuva pitäisi ihastumistaan merkkinä siitä että rakkaudessa toiseen on jotain vikaa, niin saattaisi avioerotilastot näyttää vielä vähän synkemmiltä...

Mutta ap:lle: mulla on hyvin samanlainen tilanne. Olen ollut tosi ihastunut jo kaksi vuotta samaan mieheen, enkä vihjaissut kenellekään sanallakaan tuosta ihastumisesta. Jotenkin tämä ihastus vaan vaikuttaa sellaiselta "sielun kumppanilta", jonka kanssa olemme hyvin samanlaisia ihmisiä ja ajattelemme samalla tavalla. Oma mieheni on kuitenkin tuttu ja turvallinen, minulle uskomattoman hyvä ja kiltti, lapsillemme hyvä isä, enkä haluaisi muutenkaan hajottaa perhettä. Tiedän ja tunnen hänet läpikotaisin, kun parisuhdetta on takana yli 10 vuotta.

Onhan se välillä aika kituva fiilis. Kuitenkin yritän aina ajatella asian kääntöpuolta: en ole kuitenkaan koskaan seurustellut tuon ihastukseni kanssa, en voi tietää miten asiat menisivät. Voisihan olla, että hänellä olisi hirveästi ärsyttäviä tapoja tai hän olisi vaikka onneton sängyssä. Jos tunnustaisinkin ihastukseni ja jotenkin ihmeen kaupalla aloittaisimme parisuhteen, niin arki tulisi taas jossain vaiheessa vastaan. Nyt minulla on toimiva arki mieheni kanssa, joten miksi ottaisin riskin että menettäisin sen?

Yritän sit keskittyä kaikkeen muuhun ja kaikkeen hyvään mitä meillä on ja mihin minulla on mahdollisuus: opiskelen, luen, sisustan ihanaa yhteistä kotiamme ja harrastan muita mieleisiäni asioita. Ja haaveilen, siitä ei mitään harmia ole... Sitä odotellessa, että ihastus unohtuu...

 

[Nellien]

Anteeksi, mutta kauanko olet ollut suhteessa? Ei varmasti tuu ihastuttua muihin jos on suhdetta takana alle vuosi..Kyllä pidemmässä parisuhteessa ihastumisia muihin voi tulla ja se on aivan luonnollista. Eri asia on sitten se, mitä niille tunteilleen tekee...Eiköhän se rakkaus todistu nimenomaan sillä, että vaikka jokin ihminen pistääkin sukat jaloissa pyörimään ja ihastuu niin silti valitsee sen oman rakkaansa kainalon, vaikka onkin välillä niiin liian tuttu ja turvallinen..

6vuotta parisuhdetta takana enkä ole ihastunut muihin!! miksi olisin? enkä alkais kattelee miestäni jos hän kattelis muita sillä silmällä.

 

[piina]

Tarviiko kaikissa asiossa olla mitään järkeä. Varsinkin tunteita menee ja tulee, eikä niihin tarvitse takertua.

 

["aaa"]

6 vuotta on todella lyhyt aika, tässä puhutaankin pitkistä parisuhteista.. kunhan elelette toiset 6 vuotta, niin ehkä sen jälkeen alkaa joskus joku ihastuttaakin jos huonosti käy.. Mitä olen ystäviä kuunnellut, niin tuossa reilun kymmenen-20 vuoden jälkeen ihastumisia alkaa tulla. Itse seurustelin 14 vuotta, enkä sinä aikana ihmeemmin ihastellut muita..

 

[astrolabe]

Miten voit haluta asua toisen kanssa, jos et edes tiedä mitä hän ajattelee sinusta?

 

["..."]

Voi mun parisuhde on kestänyt kohta 9 vuotta ja ihastun vähintään muutaman kerran vuodessa Olen aika herkästi ihastuvaa sorttia, enkä ole ikinä ottanut sitä niin vakavasti, että kyseenalaistaisin parisuhteeni. Ihastukset elävät mun fantasioissa ja fantasiat ovat varmasti parempia, kuin mitä se olisi tosielämässä...

 

[ssss]

[QUOTE="...";26767576]Voi mun parisuhde on kestänyt kohta 9 vuotta ja ihastun vähintään muutaman kerran vuodessa Olen aika herkästi ihastuvaa sorttia, enkä ole ikinä ottanut sitä niin vakavasti, että kyseenalaistaisin parisuhteeni. Ihastukset elävät mun fantasioissa ja fantasiat ovat varmasti parempia, kuin mitä se olisi tosielämässä...[/QUOTE]

Joo, tätä en käsitä. Sähän olet kehittänyt oikein ammatin itsellesi toisiin ihastumisista.

 

[Ultramariini]

Oletko ap. kysynyt itseltäsi, miksi olet ihastunut tähän toiseen?

 

[Itkuttaa]

Oletko ap. kysynyt itseltäsi, miksi olet ihastunut tähän toiseen?

joo, olen. ihastukseni kohde on tunteellinen, välittävä ja lempeä, ja puhuu minulle kauniisti. hän on urheilullinen ja reipas, ahkera ja tekee työnsä kunnolla. näitä ominaisuuksia ei miehessäni ole. jokin vain tuntuu hänessä niin puoleensavetävältä.

on totta etten tunne häntä kunnolla enkä ole seurustellut hänen kanssaan enkä siis voi tietää millaista arki on hänen kanssaan, mutta kuka tietää siinä vaiheessa kun parisuhteen aloittaa ja silloin luultavasti kuitenkin ollaan ihastuneita ja haaveillaan yhteisestä arjesta. nyt onkin siis kyse siitä että hän on viehättävä ihminen ja olen ihastunut häneen.

no, kyllä tämä varmasti ohi menee.

 

[16v vaimona.]

[QUOTE="vieras";26766614]Olen onnellisesti naimisissa, mutta silti minua alkoi kiinnostamaan yksi toinen. Tapasimme sattumalta baarissa ja flirtailimme illan, sitten huomasinkin, että oli kiva mennä oman miehen kainaloon, eikä onneksi tapahtunut mitään. Muutamia viikkoja meni, että täysin unohdin tuon ihastukseni.[/QUOTE]

saman kokenut pari kertaa vuosien mittaan.

 

["vieras"]

Sellaista se haaveilu saavuttamattomasta on. Koitat vaan nyt panostaa täysillä yhteiseen aikaan oman miehesi kanssa. Maailmahan on täynnä ihania miehiä, mutta tärkeintä on vaan sitoutua tekemään hyvä yhteisestä elämästä oman miehesi kanssa. Kyllä toi ohi menee jos haluat etkä ala hakemaan ihastuksesi läheisyyteen mitenkään.

 

[Ultramariini]

joo, olen. ihastukseni kohde on tunteellinen, välittävä ja lempeä, ja puhuu minulle kauniisti. hän on urheilullinen ja reipas, ahkera ja tekee työnsä kunnolla. näitä ominaisuuksia ei miehessäni ole. jokin vain tuntuu hänessä niin puoleensavetävältä.

on totta etten tunne häntä kunnolla enkä ole seurustellut hänen kanssaan enkä siis voi tietää millaista arki on hänen kanssaan, mutta kuka tietää siinä vaiheessa kun parisuhteen aloittaa ja silloin luultavasti kuitenkin ollaan ihastuneita ja haaveillaan yhteisestä arjesta. nyt onkin siis kyse siitä että hän on viehättävä ihminen ja olen ihastunut häneen.

no, kyllä tämä varmasti ohi menee.

Mutta oletko ihastunut häneen, hänen itsensä vuoksi vai osaksi siksi, millaiseksi hän saa sinut itsesi tuntemaan. Ihastus ei ole aina ihan niin yksiselitteistä.
Joskus luulin ( tai kai olinkin ) ihastunut yhteen ihmiseen , mutta tarkasteltuani itseäni ja tilannetta kriittisesti tajusin kuitenkin, että ihastuksen yksi suurin tekijä oli se, että tämä henkilö näki minut toisenlaisessa valossa, kuin perusarjessa perheelleni näyn.

Se ihastus pisti sisimpäni hetkeksi sekaisin, mutta sai myös aikani tunnemyrskyissä myllerrettyäni tajuamaan, mitä minulla on ( perhe) ja että olisi aivan liian riskialtista lähteä haavekuvia pidemmälle antamaan ihastukselle kasvupohjaa. Lakkasin ruokkimasta ihastuksen tunnetta ( jota toki ns, kielletyn hedelmän maku oli tehnyt vielä hohdokkaammaksi ) ja tietoisella tunnetyöskentelyllä sain sen työnnettyä kauemmaksi ja ajan kanssa ihastus laimeni.


Ihastus sinänsä ei ole vaarallista, joskus se voi jopa kirkastaa itselleen sitä, mitä elämässä onkaan. Mutta, jos se alkaa liiaksi haitata omaa olotilaa, kannattaa ehkä tarkastella kokonaistilannetta rehellisesti ja miettiä, onko syytä työntää ihastusta mielestä kauemmaksi.


Ihastus menee ohi, jos sen haluaa menevän ohi.

 

["vieras"]

Ihastukset menee kyllä ohi, jos ei tee mitään tyhmää (ala suhteeseen), eikä niiden perässä kannata hyppiä koska ennemminkin ne kertoo muutoksen halusta. Minkä muutoksen? Pitäisikö sinun raahata se miehesi parisuhdeterapeutille, niin se vähän hätkähdyttäisi häntä panostamaan sinuun enemmän ja samalla itsekkin voisit hoksata tekemään jotain toisin? Välttämättä sen ei tarvise liittyä edes teidän suhteeseen, ehkä teidän pitäisi ottaa vähän etäisyyttä ja harrastaa yms. Ehkä sinun kannattaisi antaa miehen olla se mikä on ja panostaa itseesi enemmän. Aloita remontti, taideopinnot, liity harrastusseuraan, jotain mikä saa sinut olemaan itsestäsi ylpeä ja tuo kiihkeää innostusta elämään... Sinun miehesikin pitäisi ehkä tehdä samoin, löytää vahvuuksia itsestään ja rikkoa kotelonsa.

Sitäpaitsi nuo luonteenpiirteet näyttäytyy vähän eri valossa eri tilanteissa ja kaikissa ihmisissä on suunnattomia vahvuuksia jos löytää ne ja hyväksyy sen että se toinen on erilainen. Tiedän kyllä ettei tämä tässä vaiheessa auta, vielä ei ole sen aika...

Te ehkä löydätte toisenne uudestaan miehesi kanssa kun olette käyneet omat prosessinne läpi.