oon täynnä ihteeni! En oikeesti oo mutta ei jaksa vittu päitä!Ketkä?
Oi nam! Ja mä niiiin syöttäisin, jos noi vaan söis!Hahaa, munt on joskus haukuttu täällä snobiksi syystä että en syötä verilettuja ja maksalaatikkoa lapsilleni :wave:
Ai, minusta vaikutat vain todella yksinkertaiselta, et missään nimessä sivistyneeltä tiedonhaluiselta ihmiseltä, mutta kovat on luulot itsestään ja se on hyvä peittää noilla sivuhuomautuksilla ettet ketään arvostele ja lässy lässy.Mie oon. Just sellanen immeinen mie oon. Tunnuslauseeni elämässä vois olla noblesse oblige, eikä elämäni muuttuis yhtään. En yleensä tuo tähän liittyviä mielipiteitäni esiin, koska ihmiset eivät tykkää. Olen kasvanut teatterikiikareiden ja oikean etiketin maailmassa, tosin ug-piireissä, mutta enivei. Perimältäni parinkymmenen keski-eurooppalaisen aatelissuvun jälkeläinen. Mut toisaalta oon aika nöyrä elitisti. Enkä toisaalta pidä itseäni toisten yläpuolella. Enempi liittynee just käytöstapoihin ja mieltymyksiin kulttuuririentojen suhteen sekä yleissivistyksen jatkuvaan laajentamiseen.
Kerro sun yleissivistyksestä. Miten olet kouluttautunut? Mitä työtä teet?Lisättäköön, että voin yhtä hyvin ostaa ruoat Lidlistä kuin Stockan Herkustakin. Minulle snobius on enempi henkinen tila kuin syrjivä asenne toisia kohtaan. Arvostelen itseäni ankarasti jokaisesta alentuvasta ajatuksesta, joten olen kova kriitikko itselleni.
Olisin kuin kotonani (mikä on erikoista siksi, että yleensä väentungos ahdistaa minua) Wienin filharmonikkojen uudenvuoden konserttitanssiaisissa ja se on ollut suuri toiveeni ihan pikkutytöstä alkaen. Olen kärsinyt Stendhalin syndroomastakin.
Me asutaan Espoossa, neliöitä on tosin 200 ja omaa rantaviivaa vain hitunen. Autoja on kaksi, käytännön syistä. En pidä itseäni kermaperseenä. Molemmat ollaan opiskeltu ja tehty paljon töitä, että tullaan toimeen näin hyvin. Yksi lapsi on, sekin 4 vuoden lapsettomuushoitojen jälkeen, ei meillä kermiksilläkään kaikki mene kuin Strömsössä.Vähän tietty riippuu mitä kermaperseellä tarkoitetaan? Asuisin mielelläni Espoossa kolmesataaneliöisessä omakotitalossa omalla rantaviivalla, kahden nelivetoauton kanssa. Harrastaisin lentämistä omalla suihkarillani ja joisin shampanjaa päivittäin. Espoon lukaalihan olisi vain yksi monista ja viettäisinkin aikaa Suomessa vain heinä- ja elokuun, muutoin asuisin Dubaissa, Barcelonassa ja San Franciscossa. Tekisin mielelläni jotain arvostettua työtä, vaikka hyväntekeväisyyttä -- kuitenkin niin että se ei söisi kovinkaan paljoa aikaa viikoittain muutenkin jo niin kiireisestä aikataulustani.
Tekeekö se musta kermaperseen että haluaisin tuommoisen elämän? Vai se, että en syö parasta ennen -päivämääräisiä tuotteita, en pysty tyhjentämään jääkaapista vanhaa ruokaa, enkä siedä hämähäkkejä. Uusissa autoissa on kivempi matkustaa kuin vanhoissa; autot haisee kamalalta sisältä ja ne aiheuttaa mulle päänsärkyä. Mun lapsi ei myöskään kulje koskaan likaisissa vaatteissa, vaan olen ostanut niin paljon vaatteita hälle että kestäisi kaksi viikkoa tai pidempään käyttää kaikki likaisiksi, vaikka vaihtaisikin useasti päivässä vaatteita.
Ehkä mä oon sitten wannabe-kermaperse? Who knows.
Minulle se on tietoisuus siitä, että minua on siunattu jollain mikä erottaa minut valtaväestöstä. Koen velvollisuudekseni laittaa lahjan toimimaan ihmiskunnan hyödyksi vaivojani säästelemättä. Toisaalta otan vastaan myös ne pienet nautinnot, joita tämä lahja minulle itselleni antaa.