Turkilmas
Hauskoja stereotypioita tässä ketjussa ainakin luodaan: jos petikumppaneita on vähän, niin on kokematon, ei-seksuaalinen, pihtari ja ties mitä. Jos taas kumppaneita on paljon, on jakanut itseään pitkin kylää, läheisriippuvainen ja ties mitä.
Mä voisin kuvitella, että asiat ei suinkaan ole noin mustavalkoisia. Aika paljon vaikuttaa sekin, onko seurustellut pitkään jne. Mulla on ollut kaksi pitkää suhdetta, toinen 5 vuotta ja nykyinen 13 vuotta. Kyllähän siitä toki pystyy järkeilemään, että ihan kauhean monta kumppania ei ole ehtinyt kertymään, etenkin kun ikää on alle 40-vuotta. Jotain kuitenkin, lukuja sen enempää erittelemättä.
Seksi on mun mielestä parhaimmillaan pitkässä suhteessa. Kun tuntee perusteellisesti toisen, uskaltaa heittäytyä ja nauttia seksistä, uskaltaa kokeilla erilaisia juttuja ja löytää ne omat suosikkinsa. Ja oppii niksit, joilla saa kumppaninsa sukat pyörimään jaloissa. Ja parhaiten olen kyllä omat oppini saanut juurikin pitkissä suhteissa ajan myötä.
Mutta on se eka kertakin aika älyttömän kutkuttava. Kun kumppani on ihan uusi ja tutkimusmatka vasta edessä. Kyllä siinäkin, varsinkin jos ei ole humalatila päällä, saa melkoisesti sukkansa pyörimään.
Pointtini oli kaiketi siinä, että omia valintojaan ei kannata nostaa jalustalle, selitellä, nolostella tai muutakaan. Sillä seksikumppanien lukumäärällä ei ihan oikeasti ole mitään merkitystä mihinkään, eikä kumpaankaan suuntaan.
Ugh, olen puhunut