Olen kyllä saanut äitikavereita sekä kotipihalta, muskarista, vauvauinnista että perhekahvilasta. Mutta se oli yllättävän vaikeaa aluksi, sen ensimmäisen vauvavuoden aikana sain tasan kaksi kaveria, joita tapasin säännöllisesti mutta paljon harvemmin kuin olisin toivonut (eli kerran viikossa tai kahdessa). Heillä molemmilla oli jo paljon muitakin kavereita. Oikeastaan siksi tutustuimme koska he sattuivat olemaan aloitteentekijöitä ja kysyivät että vaihdetaanko yhteystietoja, käydäänkö joskus yhdessä kärryttelemässä. Itse en tiedä miten olisin aloitteen tehnyt, se ei tule minulle niin luonnostaan. Sitten kun alettiin tapailla, huomattiin että meillä synkkaa muutenkin, ei olla pelkästään äitejä.
Mutta olin kotona vielä toisenkin vuoden ja sen aikana alkoi tapahtua! Päätin käydä sinnikkäästi perhekahvilassa ja muissa harrastuksissa vaikka tuntui että siellä kaikilla on jo oma kaveripiiri. Siinä kävi niin että osa äideistä palasi töihin ja tilalle tuli uusia, sellaisia juuri alueelle muuttaneita esimerkiksi, ja näistä sitten alkoi löytyä kavereita enemmänkin. Kun olin jatkuvasti törmännyt muutamaan äitiin, joiden kanssa oli helppo jutella, rohkaistuin jopa olemaan se aloitteentekijä ja vaihdettiin numeroita. Nykyään ulkoilemme paljon yhdessä, ihan useita kertoja viikossa muutaman äidin kanssa. Lisäksi siinä vaiheessa kun lapseni rupesi tosissaan leikkimään enemmän esim hiekkalaatikolla eli noin 1.5-vuotiaana niin että ottaa jo kontaktia muihin lapsiin ja näiden äiteihin, silloin sitä joutui pakostikin juttusille vähän jokaisen vastaantulevan kanssa... Ja sitä kautta on tullut varsinkin noita pihatuttuja. Emme tapaa muuten mutta hiekkalaatikolla on aina juttuseuraa ja se riittää! Nykyään minulla on 3 hyvää läheistä kaveria, pari muuta joita on mukava nähdä mutta vähän harvemmin, ja sitten kourallinen piha- ja puistotuttuja joita nähdään vain siellä ulkona eikä sovita mitään etukäteen.
Miten tämän nyt tiivistäisi? Pitää uskaltaa tehdä aloitteita, pitää jaksaa olla kärsivällinen ja käydä monessa harrastuksessa yms, ei kannata heti luovuttaa vaikkei pääsisi piireihin. Perhekahvilaankin pitää oikeasti raahata itsensä joka viikko, ei riitä että kerran kuukaudessa. Kun naamasi alkaa tulla muille tutummaksi, pääset sinäkin niihin piireihin. Ja tilanne helpottuu myös kun lapsi kasvaa. Nykyään tuntuu siltä että seuraa on vaikka joka arkipäivälle jos niin toivon, enkä sano tätä leveilläkseni vaan siksi että se on iso muutos vuodentakaiseen tilanteeseen minullakin - ihmeitä tapahtuu. Ehkä sitä nykyään hallitsee sen miten muihin äiteihin otetaan kontaktia vaikuttamatta tunkeilevalta. Tuntuu ainakin että se on nyt helpompaa ja luontevampaa.
Minustakin on surullista kuulla kuinka moni äiti on niin yksinäinen, olin sitä itsekin. Harmillista jos joku palaa töihin "liian aikaisin" vain siksi ettei onnistu saamaan ystäviä! Se vauvavuosi voi todellakin olla vaikeinta aikaa tässä suhteessa, ja silloinhan sitä seuraa juuri kaipaisi.