Mitkä oli ratkaisevimmat todisteet Aueria vastaan?

[MODET!!!]

[QUOTE="vieras";26577095]Eli todennäkoisimmin kyse on manipuloitujen lapsien mielikuvituksesta.[/QUOTE]

Moderaattorit vois puuttua tähänkin ketjuun.

 

["vieras"]

No kyllä pitää olla vitun tyhmä ihminen että laittaa jakoon lapsipornoo jossa omat lapset näkyy... Tyhmä psykopaatti tuo ämmä.

Mikä saa sinut kuvittelemaan, että tuollaista on tapahtunut? Oma sairas mielikuvitus?

 

["vieras"]

Yhden tuomarin eriävää mielipidettä voi selittää ihan sillä, että kaikkien mielestä raiskaus ei ole rikos lainkaan. Olisi hänkin tuominnut pahoinpitelystä, mikä raiskaus periaatteessa onkin.

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";26577095]Eli todennäkoisimmin kyse on manipuloitujen lapsien mielikuvituksesta.[/QUOTE]

Mielikuvitus tuottanut myös fyysiset merkit?

 

["AIkuinen"]

[QUOTE="vieras";26577095]Eli todennäkoisimmin kyse on manipuloitujen lapsien mielikuvituksesta.[/QUOTE]

Mietipä kerran mitä menet väittämään. Onko liikaa vaadittu?

 

[Oikeuden puolesta]

Mitään kuvamateriaalia ei ole(tämä on täysin varmaa tietoa), vain Auerin veljen kuvaamat lasten haastatteluvideot..Jokainen voi miettiä koko tapatumaa, miten asiat ovat edenneet sen jälkeen kun Auer vapautettiin. Ei kannata antaa mielikuvituksen kehitellä mitään lapsipornojuttuja, kysymys on lapsen kertomuksista, joita kaksi tuomaria uskoivat. Se, olivatko ne kertomukset totta, sitä sopii miettiä. Oikeusmurha tällainen toimita.

 

[Oikeus voiittaa lopulta]

Kaikista ihmisistä, lapsista löytyy fyysisiä merkkejä, jos oikein halutaan niitä löytyvän. Silmillä nähtäviäö ne eivät välttämättä ole. Mutta jos oikein yritetään löytää jotakin, niitä löydetään kaikkien lapsista.

 

[Shedon]

Mitään kuvamateriaalia ei ole(tämä on täysin varmaa tietoa), vain Auerin veljen kuvaamat lasten haastatteluvideot..Jokainen voi miettiä koko tapatumaa, miten asiat ovat edenneet sen jälkeen kun Auer vapautettiin. Ei kannata antaa mielikuvituksen kehitellä mitään lapsipornojuttuja, kysymys on lapsen kertomuksista, joita kaksi tuomaria uskoivat. Se, olivatko ne kertomukset totta, sitä sopii miettiä. Oikeusmurha tällainen toimita.

Menisitkö sanomaan tämän myös näille lapsille, joita on käräjäoikeuden mukaan käytetty hyväksi ja/tai pahoinpidelty? Ottaisitko sen riskin tietäen että vain vaikka mahdollisuus tapahtumien todellisuuteen on olemassa?

 

["ääliö"]

Kaikista ihmisistä, lapsista löytyy fyysisiä merkkejä, jos oikein halutaan niitä löytyvän. Silmillä nähtäviäö ne eivät välttämättä ole. Mutta jos oikein yritetään löytää jotakin, niitä löydetään kaikkien lapsista.

Lapsista tuskin löytyy fyysisiä merkkejä sukuelinten alueelta, jos kukaan aikuinen ei ole heihin kajonnut. Myös aikuisille naisille jää raiskauksesta jälkiä, joita ei saa peiteltyä toteamalla niiden kuuluvan normaaliin elämään. Mietipä nyt, miten pahat jäljet lapselle jää, kun aikuinen raiskaa lapsen.

 

[että näin]

Asiakirjat ym ovat salaisia 60v,tuskin suotta.
Eli tuo eräs voi mennä vakuutteluineen annun ja jensin syytömyydestä jonnekin muualle.Tuollaiseen tuomioon tarvitaan muutakin kuin pari lasten haastattelua.

 

["vieras"]

Rikosoikeuden professorikin ihmettelee lehdessä miksi syytteitä ei voinut julkisesti kertoa, jää vaan arvoitukseksi mistä sitä sitten loppujen lopuksi syytettiinkään.

 

["vieras"]

Asiakirjat ym ovat salaisia 60v,tuskin suotta.
Eli tuo eräs voi mennä vakuutteluineen annun ja jensin syytömyydestä jonnekin muualle.Tuollaiseen tuomioon tarvitaan muutakin kuin pari lasten haastattelua.

Ei tarvita Suomessa. Jos oikeita todisteita olisi ollut, yksi tuomareista ei missään tapauksessa olisi jättänyt Aueria tuomisematta. Kysessä on selvästi vain lasten puheet.

SEXPO-säätiön julkaisusta:

"Epäilyn synty
Sekä kansainvälisissä että kansallisissa tutkimuksissa ja selvityksissä on todettu, että
hyväksikäyttöepäilyjä esitetään tyypillisesti avioero- ja lapsen tapaamiskiistan yhteydessä
(Taskinen, S. Seksuaalisen hyväksikäytön tutkimus ja hoito, 1994; Antikainen, J.: Lasten
seksuaalinen hyväksikäyttö, Stakes 1994; Gardner, R. Protocols for Sex-Abuse Evaluation,
1995). Gardner on lukuisissa julkaisuissaan käsitellyt myös niitä tilanteita, joissa vanhempi
haluaa tarkoituksellisesti vieraannuttaa lapsen tapaajavanhemmasta ja tästä syystä, tai kostomotiiviensa
vuoksi esittää insestiväitteen. Näissä tilanteissa lähtökohtana ei ole lapsen
spontaani kertomus, vaan usein vanhemman tai muun 'agitaattorin' manipulointi. Scharnberg
kuten Gardnerkin toteaa, että tällainen agitaattori saattaa olla myös yli-innostunut
tutkimuksen suorittaja, joka on ottanut tehtäväkseen paljastaa mahdollisimman paljon seksuaalisen
hyväksikäytön tapauksia (Max Scharnberg ‘Textual Analysis, A Scientific Approach
for Assessing Cases of Sexual Abuse’, vol I-II, Uppsala 1996).
Professori Udo Undeutsch on itse osallistunut n. 3000 hyväksikäyttöselvittelyyn
oikeuden määräämänä psykologina. Hän toteaa, että kyse ei välttämättä ole siitä, että vanhempi
tahallisesti, omia tarkoitusperiään ajaakseen esittäisi syytöksen. Monasti kyse on
siitä, että lapsi on vanhempansa tapaamisten jälkeen rauhaton, koska tapaaja on järjestänyt
paljon ohjelmaa, on ehkä käyty vieraissa paikoissa, syöty paljon makeisia jne. Lapsi
nukkuu tämän jälkeen rauhattomasti, saattaa kastella vuoteensa, on saanut telmiessään
mustelmia jne. Vanhempi on huolissaan näistä lapsen käytöksen muutoksista ja alkaa ihmetellä
asiaa tuttaviltaan.
Seksuaalisesta hyväksikäytöstä puhutaan julkisuudessa hyvin paljon, ja siksi jossain
vaiheessa joku tulee kysyneeksi, voisiko olla kyse seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Vanhempi
pelästyy ja ryhtyy kyselemään lapselta tapaamiseen liittyvistä yksityiskohdista, kuka
auttoi WC:ssä jne. Jossain vaiheessa lapsi vanhemman odotusten ja kysymysten tuloksena
sanoo jotain sukupuolielimiin liittyvää. Tämän jälkeen vanhempi vie lapsen tutkimuksiin.
Jos tutkija on sitä mieltä - kuten monet nykyään ovat - että seksuaalinen hyväksikäyttö on
hyvin yleistä, hän jatkaa kyselyä tältä suunnalta ja saa mielestään jonkinasteisen varmistuksen
tapahtuneesta. Tällöin kyseessä ei ole neutraali, objektiivinen selvittely, vaan lapsen
suggestioherkkyyden ja aikuisten uskomusten aikaansaama tilanne (Undeutsch, U.
‘Lapsen haastattelu hyväksikäytön epäilyssä ja kriteeriperusteinen lausunnon analyysi’,
Seminaari Helsingin yliopiston Vantaan täydennyskoulutuskeskuksessa 27-31.11.1995).
Lapsen johdattelusta
Fürnis ja Bentowim ovat luoneet tutkintametodin, jossa käytetään toistuvaa, suggestiivista
kyselyä, nk. toisen lapsen tarinaa ja 'jos' -kysymyksiä. Lähtökohta on, että lapsella on
salaisuus, jota hän ei uskalla paljastaa. Tutkimuksessa käytetään anatomisia nukkeja, ja
erityisesti rekisteröidään lapsen ensireaktio niihin. Fürnisin menetelmiä on käytetty Norjassa
Bjugnin skandaalissa ja Saksassa Münsternin skandaalissa. Norjassa oikeuskansleri ja
Saksassa kyseinen tuomioistuin ovat todenneet, että tällaisia menetelmiä ei voida hyväksyä
käytettäviksi oikeudellisissa yhteyksissä (Fürnis, T., ‘The Multiprofessonal Handbook of
Child Sexual Abuse’, N.Y. 1992).
Lapsen kertomuksen luotettavuuden arvioinnissa olennaista on se, että kertomus on
spontaani, ja että lapsi on voinut vapaasti ja johdattelematta kuvata tapahtumat. Tällainen
kertomus sisältää usein sellaisia yksityiskohtia, joita lapsi ei ole voinut kuvitella, vaan jotka
kuuluvat aikuisten seksuaalisen käyttäytymisen maailmaan. Jos kyseessä on pitkäaikainen
hyväksikäyttö tulee lapsen kertomassa esiin hyväksikäyttävän aikuisen psykologia ja
lapseen kohdistama manipulaatio, palkitseminen ja tilanteiden motivointi.
Gardner toteaa, että jos lasta on manipuloitu, hän toistaa saman opitun litanian, mutta ei
tilanteen yksityiskohdista kysyttäessä jaksa muistaa, mitä vastasi saman tyyppiseen
kysymykseen edellisellä kerralla. Usein lapsen puheet muuttuvat siten, että kertomuksiin
tulee lisää absurdeja ja mahdottomia yksityiskohtia, kun lapsi pyrkii vastaamaan aikuisen
odottamalla tavalla toistettuihin kysymyksiin. Yksityiskohtia kertaamalla voidaan siis
selvittää, onko kyseessä lapsen oma kokemus, sepitelmä tai aikuisen manipulaatio. Pienet
lapset saattavat vastata esim. 'äiti tietää', silloin kun vanhempi on valmentanut häntä haastatteluun.
Gardnerin mukaan väärille syytöksille on tyypillistä se, että lapsen puheita on jatkuvasti
nauhoitettu, tai niistä on pidetty tarkkaa päiväkirjaa. Se, että vanhempi tai aikuinen
suhtautuu hätääntyneesti ja erittäin vakavasti lapsen tiettyihin puheisiin, kyselee uudelleen
ja uudelleen, näyttää huolestuneelta, mahdollisesti tyynnyttelee ja lohduttelee lasta, on
lapselle merkki siitä, että hänen tällaiset puheensa ovat tärkeitä. Vanhempi tai tutkija tulee
tällöin - vaikkakin ehkä tahattomasti - valikoiden palkinneeksi lasta tietynlaisista puheista,
jolloin lapsi oppii, mitä tästä asiasta tulee sanoa (Gardner, R. ‘Protocols for Sex-Abuse
Evaluation’, 1995).
Sekä kansainväliset että kansalliset ohjeet edellyttävät, että kaikki lapselle tehdyt puhuttamiset
tulee nauhoittaa tai mieluiten videoida, muutoin ei voida tietää, mitä kysymyksiä ja
miten lapselle on esitetty, ja mitä lapsi on vastannut. Ilman näitä tietoja ei voida selvittää,
missä määrin lapsen kertomus on spontaani ja missä määrin seuraamusta, johdattelevista
kysymyksistä ja tutkijan tai muun agitaattorin omista odotuksista ja uskomuksista. Kertomuksen
syntyhistorian selvittäminen on välttämätöntä, jotta tiedettäisiin esim., mikä vaikutus
lapsen lähipiirillä ja tutkimuksella sinänsä on hänen kertomaansa.
Kysymysten tarkan muodon tietäminen on välttämätöntä, jotta voidaan arvioida vastauksen
sisältö. Useissa todistajapsykologisissa tutkimuksissa on kokeiltu nimenomaan
kysymyksen sisällön vaikutusta vastaukseen. Yhdenkin sanan muuttaminen saa aikaan
merkittävän eron: Esim. liikenneonnettomuuden todistajilta on kysytty eri sanoin 'töytäisi'
tai 'törmäsi'. Mitä väkivaltaisempaa sanaa oli käytetty, sitä vakavammaksi todistajat onnettomuuden
arvioivat, ja esim. näkivät lasinsirpaleita, vaikkei niitä ollut.
Haastattelija vaikuttaa haastateltavaan tavoilla, joita ilman taltiointia on mahdotonta
havaita. Koetilanteissa haastattelija on esim. ainoastaan nyökännyt kun haastateltava on
puhunut sisaruksistaan. Ilman sen enempää vahvistamista haastateltavat ovat ryhtyneet
lisäämään puheeseensa juuri niitä aiheita, joihin haastattelija nyökkäsi. Kun kyse on suggestioalttiin
lapsen haastattelusta on tahattoman johdattelun riski todella suuri.
Allekirjoittaneella on ollut käytössään useiden hyväksikäyttöselvittelyn nauhoituksia.
Tutkija Heikki Sariolalla samoin. Olemme verranneet translitteroinneissa esiintyvien
kysymysten ja kysymyksen muotoisten väitteiden määrää, ja tulokset ovat olleet samanlaiset:
Psykologi esittää kysymyksen vajaan 10 sekunnin välein, joten yhteen 'terapiaistuntoon'
mahtuu noin 350 kysymystä. Tällainen massiivinen lapsen taivuttelu ei jätä mitään
tilaa vapaalle kerronnalle, eikä psykologin tällä menetelmällä kirjaamaa lapsen kertomusta
voi missään merkityksessä pitää hänen omana kuvauksenaan. Tämä seikka tuli erinomaisesti
esiin Nurmeksen tapauksessa.
Haastattelun arvioinnista
Sena Garvenin työryhmä on kehittänyt nk. McMartinin esikoulussa käytetyistä manipuloivista
haastattelumenetelmistä analyysimallin, jolla voidaan tarkistaa, missä määrin haastattelija
johdattelee lasta tai käyttää erilaisia sosiaalisen vaikuttamisen keinoja: 1) vetoaa
muihin ihmisiin 2) antaa positiivista vahvistusta tai 3) negatiivista vahvistusta 4) kehottaa
lasta arvelemaan 5) toistaa kysymyksen 6)siirtyy haastattelussa pois lapsen suorasta kokemuksesta
Tutkijaryhmä totesi, että tällaisilla sosiaalisen vaikuttamisen keinoilla lapset
(58%:a) saadaan yhdenkin lyhyen haastattelun aikana esittämään virheellisiä väittämiä
tapahtumien kulusta. Tällä nk. SIRR -analyysillä voidaan arvioida missä määrin haastattelija
on manipuloinut lasta. Cecin ja Bruckin työryhmä on todennut miten voimakkaasti haastattelijan
ennakko olettama vaikuttaa siihen, millaisen kuvauksen lapsi antaa (Suomela &
Furman, Seksuaalinen noitavaino, tieteellisiä kirjoituksia aikamme tabusta, Mielikirjat
1999).
Hyväksikäyttöselvittelylle on tyypillistä se, että tutkija kerää lapsen kokemina tosiasioina
tämän kertomasta reaalimaailmassa mahdollisia tapahtumia, ja jättää kuvauksen
ulkopuolelle mm. lapsen tuottaman fantasiamateriaalin. Näin saatetaan saada aikaan uskottavan
tuntuinen kertomus (vrt. Nurmeksen tapaus). Luotettavassa analyysissä ei kuitenkaan
voida menetellä siten, että tosina pidetään seikkoja, jotka voisivat olla totta, vaan tietyn materiaalin
hyväksymiselle ja toisen hylkäämiselle tulee olla selkeät, julkilausutut perusteet.
Sen, että lapsi fantasioi, pitäisi saattaa haastattelija erittäin varuilleen kaiken lapsen kertoman
suhteen.
Lapsen kertomuksen yksityiskohdat
Ammattilaiset vetoavat usein siihen, että lapsi ei olisi voinut kertoa sellaisia yksityiskohtia,
kuin kertoi, jos hänellä ei olisi niistä omakohtaista kokemusta. Tämä väite pitää
paikkansa ainoastaan niissä tapauksissa, joissa lapsen kertomus on ollut spontaani, eikä
häntä ole aktiivisesti johdateltu kertomaan tietyistä yksityiskohdista uudelleen niistä kysellen.
Ceci ja Bruck toteavat, että lapset tuottavat kuvauksissaan hämmästyttävän määrän eitosia
yksityiskohtia, jos heille oli luotu ennakkokäsitys, ja heiltä kysyttiin johdattelevia
kysymyksiä. Kun oli kysytty samasta tapahtumasta neljä kertaa 72%:a 3-4 vuotiaista kertoi
yksityiskohtia, joita ei ollut tapahtunut. Se mitä haastattelija uskoo tapahtuneen, vaikuttaa
merkittävällä tavalla lapsen kertomukseen Heidän yhdessä tutkimuksessaan osoitetaan,
miten lapset hyvin nopeasti alkavat kertoa tapahtumista myös sellaisella tunteella, että se
vakuuttaa kuulijan (Ceci, S.J. & Bruck, M. ‘Child Witness: Translating Research into
Policy’. Social Policy Report, 20 (10), 1-29).
Tutkija saattaa kysellä lapselta hyvin suorasukaisesti seksuaalisista toiminnoista. Tällä
tavoin hän itse antaa lapselle materiaalia sellaisiin yksityiskohtiin, joita tämä ei ehkä muutoin
tietäisi. Tutkija saattaa ennakko-odotuksillaan lapsen tunnereaktiosta tahattomasti
palkita juuri sellaista reagointia, joka hänen mielestään kuuluu hyväksikäytetyn lapsen tunneilmaisuun.
Toisaalta tutkija saattaa tulkita lapsen tunneilmaisut, joilla on kokonaan muu
syntyperä, johtuviksi juuri hyväksikäytöstä. Jos tutkimuksia ei ole nauhoitettu ei voida
tietää, miten nämä seikat todellisuudessa ovat, ja missä määrin lapsen kertoma on tulosta
juuri tutkijan käsityksistä. Kuten Nurmeksen tapauksesta kävi ilmi, lapsi ei ollut edes esittänyt
ko. kertomusta, vaan se oli tutkijan oma luomus.
Jos tutkijalla on fürnislainen lähtökohta, eli uskomus siitä, että lapsi ei uskalla paljastaa
kaikkea, hän jatkaa kyselemistä ja ohjaa lasta tuottamaan lisää yksityiskohtia. Ceci on
tehnyt erityisen kiintoisan kokeen siitä, miten lasta ensimmäiseksi haastatelleen virheelliset
käsitykset siirtyvät seuraavalle haastattelijalle, ja saavat aikaan sen, että lapset ovat entistäkin
vakuuttuneempia sellaisista muistikuviensa yksityiskohdista, jotka ovat epätosia.
Tiedossa on hyväksikäyttöskandaaleja mm. Münstern ja Little Rascals, joissa päiväkotilapset
ovat nk. 'disclosure-based' -terapian kuluessa tuottaneet lisää ja lisää pöyristyttäviä,
yksityiskohtaisia kertomuksia hyväksikäytöstä. Lapsia kidutettiin, murhattiin jopa syötiin ja
asialla olivat paitsi päiväkodin kaikki työntekijät, myös ufot.
Käytännön kokemuksen valossa on pikemminkin sääntö kuin poikkeus, että lasten
lausumat hyväksikäytöstä muuttuvat ajan myötä yhä hurjemmiksi. Tämä ilmiö selittyy vanhemman/
tutkijan/terapeutin odotuksilla. Toistuva kyseleminen tarkoittaa lapselle sitä, että
hänen aikaisemmin aikuiselle antamansa vastaukset ovat olleet vääriä, jolloin lapsi pyrkii
vastaamaan oikein, aikuisen odottamalla tavalla. Kun lapsi on tällä tavalla luonut kertomuksen
hän uskoo itse kertomukseensa, ja siitä tulee osa hänen muistojaan.
Mm. eräässä tapauksessa 4-vuotiaalta pojalta oli kyselty toistuvasti yli vuoden takaisista
väitetyistä hyväksikäyttötapahtumista. Mitä enemmän kyseltiin sitä laajemmaksi hyväksikäyttäjien
piiri kehittyi. Mukaan tuli koiria, naapurin lapsia ja mm. yläkerran Mikko.
Kukaan terapeutti ei vaivautunut selvittämään sitä faktaa, että talossa ei ollut yläkertaa, eivätkä
tapahtumat voineet sattua pojan huoneessa, koska perhe asui yksiössä.
Eivät vain lapset, vaan myös aikuiset ovat suggestioherkkiä ja saattavat terapiassa ruveta
uskomaan sellaisiin hyväksikäyttötapahtumiin, joita ei ole koskaan tapahtunut. Useat
terapeutit uskovat esim., että hyväksikäyttö on tuskallinen kokemus, että se painuu alitajuntaan
(repressed memories) ja voidaan saada esiin terapian avulla. Kun terapeutti uskoo
näin, tällaisia hyvinkin yksityiskohtaisia muistoja todella rupeaa löytymään ja terapoidut
ovat täysin vakuuttuneita niiden aitoudesta (ks. esim. Suomela & Furman, Seksuaalinen
noitavaino, tieteellisiä kirjoituksia aikamme tabusta, M.Pendergrast: Victims of memory,
N.Y. 1999).
Osaako ammattilainen arvioida lapsen kertomuksen todenperäisyyden?
Ceci ja Bruck ovat tehneet laajan tutkimuksen siitä, kykenevätkö sellaiset ammattilaiset,
joiden työhön kuuluu hyväksikäytön selvittely erottamaan toisistaan sellaiset lasten epäkertomukset,
jotka on saatu aikaan johdattelevilla kysymyksillä, sellaisista, jotka vastaavat
lapsen aitoja kokemuksia. He ovat näyttäneet yli 2000:lle ammattilaiselle nk. Sam Stone
tutkimuksesta videoimiaan lasten kertomuksia. He kertoivat ammattilaisille, että kyseiset
lapset havainnoivat Sam Stonen käyntiä päiväkodissa. Osalle lapsista oli annettu ennakkotieto
Sam Stonen vierailusta ja kerrottu, että hän on kömpelö ja rikkoo tavaroita.
Käynnin jälkeen heiltä kyseltiin, mitä oli tapahtunut.
Ammattilaisia pyydettiin arvioimaan videonauhoituksista ensinnä, mitä vierailulla oli
todellisuudessa oli tapahtunut, ja toiseksi arvioimaan jokaisen lapsen kertomuksen luotettavuus.
Valtaosa ammattilaisista osui väärään. He eivät kyenneet erottamaan mitkä lasten
Sam Stonen käyntiä koskevista kuvauksista pitivät paikkansa. Myöskään he eivät kyenneet
arvioimaan lasten yksilöllistä luotettavuutta, vaan nimenomaan arvioivat paikkansa
pitäviksi niiden lasten kertomukset, jotka kaikkein vähiten olivat sitä. Tutkijoiden mukaan
luotettaviksi arvioidut, mutta ei-todet kertomukset olivat seuraamusta sellaisesta yhdistelmästä,
jossa lapselle oli annettu ennakkokäsitys Sam Stonesta ja sen jälkeen häneltä oli
kyselty toistuvasti ja kyselyyn liittyi johdattelua (Ceci, S.J. & Bruck, M. Child Witness:
Translating Research into Policy. Social Policy Report, 20 (10), 1-29, Suomela &
Furman, Seksuaalinen noitavaino, tieteellisiä kirjoituksia aikamme tabusta, Mielikirjat
1999).
Monet hyväksikäyttöselvittelyjä tekevät ammattilaiset elävät sellaisen doktriinin vallassa,
että lapset eivät valehtele hyväksikäytöstä. Prof. Undeutsch toteaa, ettei tällainen väite
pidä paikkaansa. Lapset saattavat valehdella, jos heillä on motiivi. Undeutsch kuvaa murrosikäistä
tyttöä, joka asui varakkaassa sijaisperheessä. Kun isä halusi lapsen muuttavan
luokseen köyhempiin oloihin, tyttö syytti isäänsä hyväksikäytöstä.
Scharnberg on erikoistunut valehtelun psykologiaan ja kuvaa lukuisia tapauksia, joissa
murrosikäiset tytöt olivat eri syistä kertoneet tulleensa hyväksikäytetyiksi. Graziella ja Embla
valehtelivat pelkästään saadakseen tovereidensa huomion osakseen kertomalla 'salaisesta
elämästään', eikä heille tullut mieleenkään, että he saattaisivat aiheuttaa vahinkoa valheillaan.
Ingalisa puolestaan oli täynnä patoutunutta vihaa isäänsä kohtaan, ja sekä hän että
Wendela pyrkivät hyötymään hyväksikäyttöväitteistään. Violet toimi äitinsä agitoimana ja
kuului fundamentalistiseen uskontokuntaan. Betsy ja Rachel olivat olleet muistonpalautusterapiassa.
Betsyn agitaattorina toimi kouluterveydenhoitaja, joka vakaasti uskoi että
tyttöä oli hyväksikäytetty. Erna ei ollut koskaan ollut mentaalisesti täysin terve ja hänkin
joutui hyväksikäyttöön uskovien mm. Rädda Barnetin painostuksen kohteeksi.
Prof. Undeutsch toteaa, että valehtelua on kahta tyyppiä a) suodatus, jolloin henkilö
kertoo vain osan tapahtumista ja b) vääristely, jolloin koko tarina tai osa sitä on fabrikoitu.
Scharnberg toteaa että valheet uskotaan, koska on helppo luoda sellainen kuvaus, joka ei
ole autenttinen, mutta saattaisi olla (tarkemmin liite 3).
Lasten tietämys seksuaalisuudesta
Nykylasten ja -nuorten tiedot seksuaalisuudesta ovat varsin laajat. 4-5-vuotiaille on
kuvakirjoja, joissa selvitetään ihmisen anatomia ja yhdynnän yksityiskohdat. Ei ole
poikkeuksellista, että 7-vuotias raportoi vanhemmilleen, kuka 'Kauniissa ja Rohkeissa' on
milloinkin 'nainut' kenenkin kanssa. Lapsille selviävät varsin varhain myös homoseksuaalisten
suhteiden yksityiskohdat. Jopa päiväkotilapset käyttävät 'homo' -nimikettä haukkumasanana.
Pornomateriaalia on varsin laajasti saatavilla ja myös nähtävissä julkisillakin
paikoilla.
Kartoituksia lasten ikätason mukaisista tiedoista ei ole kuitenkaan tehty, joten ei ole
edes keskimääräistä selvyyttä siitä, mitä kaikkea eri ikäiset todellisuudessa tietävät. Varmaa
kuitenkin on, että valtaosa murrosikäisistä on monipuolisesti selvillä aikuisten seksuaalisesta
käyttäytymisestä sen yksityiskohtia myöden yhtäältä kouluopetuksen, mutta myös
kaveripiirissä jaettujen tietojen, sekä pornolehtien ja -videoiden kautta.
Miten arvioida lapsen seksuaalisen hyväksikäytön vahingollisuutta?
Selvää on, ettei yksikään lapsi saisi joutua minkäänlaisen väärinteon kohteeksi, ei
psyykkisen eikä fyysisen. Näin kuitenkin joskus käy, jolloin voidaan käydä oikeutta myös
siitä, millainen vahinko lapselle on aiheutunut. Kuten edellä on käynyt ilmi, kaikki lapset
eivät oireile seksuaalisen hyväksikäytön seuraamuksena millään tavoin.
Todennäköisesti tällöin ympärillä olleet aikuiset ovat suhtautuneet tilanteeseen hysterisoitumatta
sen seksuaalisesta luonteesta, vaan ovat suhtautuneet asiaan samalla tavoin
kuin, jos lapselle olisi tapahtunut mikä tahansa muu trauma, vammautuminen, läheisen
menetys tms. Näissä tilanteissa vanhemmat pyrkivät rauhoittamaan ja lohduttamaan lasta,
eivätkä itse ilmaise ahdistusta saati pelkoa tai uskomusta siihen, ettei lapsi toipuisi, vaan
kyseessä olisivat elinikäiset traumat.
USA:laiset tutkijat Wakefield ja Underwager ovat pohtineet hyväksikäyttöön liittyviä
korvauksia ja muistonpalautumia seuraavasti:
‘Seksuaalista hyväksikäyttöä koskevissa korvauskanteissa hyväksikäyttö saatetaan
myöntää, mutta riitaa käydään siitä, miten paljon hyväksikäyttö on vahingoittanut kantajaa.
Joskus hyväksikäyttö myönnetään, mutta tungettelun ja laajuudesta riidellään. Sen vuoksi
tulisi kiinnittää arvioinnissaan huomiota seuraaviin kysymyksiin:
1. Millaisia ovat kantajan persoonalliset ominaispiirteet ja tämänhetkinen
psykologinen toiminta?
2. Mikä on tunneperäisten ongelmien todennäköinen syy?
3. Mikä on todennäköisyys, että tapaus tapahtui niin kuin on väitetty?
4. Mitä vaihtoehtoisia selityksiä kantajan lausunnoille on?
5. Milloin kantaja tajusi, että häntä on käytetty seksuaalisesti hyväksi (muistonpalautumissa,
kun on kyse aikuisista)?
Kantajan asiantuntija tekee perusvirheen jos hän väittää, että seksuaalinen hyväksikäyttö
väistämättä aiheuttaa vakavia ja pitkäaikaisia psyykkisiä ongelmia. Lapsilla, joita on mahdollisesti
vain hyväilty, diagnosoidaan post-traumaattinen stressihäiriö, joten he tarvitsevat
terapiaa vuosiksi eteenpäin. Kaikilla hyväksikäytetyillä ei ilmene myöhemmin ongelmia.
Finkelhor (1990) kirjoittaa: 'Melkein kaikissa seksuaalisen hyväksikäytön vaikutusten
tutkimuksissa on löytynyt huomattavan paljon uhreja, joilla on ollut vähän tai ei lainkaan
oireita.'
Parker ja Parker (1991) huomauttavat: 'On kaikkea muuta kuin selvää, onko hyväksikäyttö
sinänsä merkittävä syy myöhempään sopeutumattomuuteen.'. Berliner ja Conte (1993)
toteavat: 'Vaikka monissa hyväksikäyttötapauksissa saattaa esiintyä yhteisiä psykologisia
piirteitä, ei ole todistettu väitettä, että ne esiintyisivät kaikissa tai edes suurimmassa osassa
tapauksia.'
Kouluarvosanojen lisäksi kaikki lääkäri- ja terveyskortit ja koulun tiedot tulisi tutkia
huolellisesti. Koulun papereissa saattaa olla tietoja käytösongelmista, terveydestä tai konsultaatioista.
Ne auttavat määrittämään mahdolliset ongelmat ennen hyväksikäyttöä. Aikuisilla
taas saattaa olla MMPI tai muita arviointeja väitettyä hyväksikäyttöä edeltäviltä ajoilta.
Eräässä muistonpalautumistapauksessa nuori mies väitti, että hän alkoi lihoa huomattavasti
viidennellä luokalla - hyväksikäytön tapahtumavuonna - ja muuttui onnellisesta ja
normaalista pojasta lihavaksi ja onnettomaksi lapseksi, joka pysyi surkimuksena koulun
loppuun asti. Kuitenkin hänen terveyskortissaan ja koulupapereissaan oli merkintöjä hänen
painostaan eri ikäisenä, ja pystyimme seuraamaan sen kehitystä varhaislapsuudesta lukion
loppuun asti, ja osoittamaan vääräksi hänen väitteensä painon äkillisestä noususta viidennellä
luokalla.
On äärimmäisen vaikea osoittaa suoraa syy-yhteyttä rikoksesta syytetyn henkilön ja
kantajan oireiden välillä. Joskin joillakin lapsuudenaikaisen seksuaalisen hyväksikäytön
uhreilla ilmoitetaan olevan monia oireita, esimerkiksi masennusta, ahdistusta, huonoa itsetuntoa,
epäluuloa, sosiaalista eristäytyneisyyttä, seksuaalisia toimintahäiriöitä, syömishäiriöitä
ja vaikeuksia kiinteissä ihmissuhteissa, nämä ongelmat eivät liity pelkästään hyväksikäytön
tapaushistoriaan. Tällaisen käyttäytymisen taustalla on runsaasti muita syy-seurausketjuja
kuin hyväksikäyttö. Ne käyttäytymistavat, joita usein tuodaan esiin osoittamaan,
että hyväksikäyttö on tapahtunut, ovat epäspesifejä stressireaktioita, joita saattaa ilmetä missä
tahansa stressaavissa kokemuksissa.
Beitchman kumppaneineen (1991) päättelee lasten lyhytaikaisen hyväksikäytön vaikutuksia
käsittelevässä katsauksessaan, että lukuun ottamatta seksualisoitunutta käyttäytymistä
valtaosa kirjallisuudessa mainituista lyhytaikaisista vaikutuksista ovat ongelmia, jotka edustavat
lasten kliinistä otosta yleisesti. Kaksi tuoretta katsausta pitkäaikaisista vaikutuksista
tulee samoihin johtopäätöksiin.
Beitchman kumppaneineen (1992) sekä Pope ja Hudson (1992) toteavat, että empiirisen
tutkimuksen on vielä näytettävä toteen yhteys seksuaalisen hyväksikäytön ja niiden häiriöiden
välillä, joiden usein väitetään johtuvan lapsuuden seksuaalisesta hyväksikäytöstä. On
otettava huomioon, että todellinen seksuaalinen hyväksikäyttö aiheuttaa yleensä vakavampia
seuraamuksia. Trauma näyttää olevan suurempi, jos tekijä on isä tai isäpuoli, jos on käytetty
uhkailua, pakottamista tai väkivaltaa ja jos hyväksikäyttö on tapahtunut fyysisesti
hyökkäävästi (Beitchman et al., 1991, 1992; Finkelhor & Browne, 1986; Finkelhor, 1990).
Tärkeänä seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvänä tekijänä pidetään perheen toimintahäiriöitä.
Ne harvat tutkimukset, joissa on vakioitu perhetekijät, osoittavat, että on äärimmäisen
vaikeata erottaa hyväksikäytön vaikutuksia perheen toimintahäiriöiden
vaikutuksista. Hyväksikäyttö perheen sisällä ja sen ulkopuolella liittyy läheisesti toimintahäiriöisiin
ja patologisiin perheisiin (Alexander & Lupfer, 1987; Beitchman et al., 1991;
Harter, Alexander & Neimeyer, 1988; Hoagwood & Stewart, 1989; Hulsey, Sexton, Harralso
& Nash, 1989).
Esimerkiksi Hulsey kumppaneineen (1989) totesi, että vaikka lapsena seksuaalisesti hyväksikäytetyillä
naisilla näkyy MMPI:ssä enemmän patologisia piirteitä kuin ei-hyväksikäytetyillä
naisilla, erot vähenevät suuresti tai jopa häviävät, kun lapsuusajan perhetekijät
otetaan huomioon (perheen kaoottisuus, ristiriitaisuus tai kieroutuneisuus). Siksi lapsena
hyväksikäytetyssä aikuisessa todetut patologiset piirteet voivat olla pikemminkin seurausta
patologisesta kotiympäristöstä kuin seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Harter et al. (1988) raportoivat, että perhetekijät ja sosiaalinen eristäytyminen ennustivat
paremmin sosiaalisia sopeutumisvaikeuksia kuin hyväksikäyttö itsessään. Kun perhetekijät
vakioitiin, hyväksikäyttö ei liittynyt sosiaaliseen sopeutumiseen. Siksi perhetekijät on
tarkoin tutkittava ja otettava huomioon. Toinen huomioon otettava seikka on se, että monet
persoonallisuuden piirteet periytyvät herkästi (Lykken, McGue, Tellegen & Bouchard,
1992; Tesser, 1993).
Minnesotan yliopiston kaksostutkimukset ovat tuottaneet vankkaa todistusaineistoa
siitä, että geenit vaikuttavat suuresti persoonallisuuteen. Se on syytä ottaa huomioon, kun
tehdään johtopäätöksiä tunne-elämän ongelmien syistä. On epätodennäköistä, että kantajan
kaikki tunne-elämän ongelmat ja häiriöt johtuvat yhdestä syystä. Väite suorasta, tietystä ja
yhdestä ainoasta syystä mihin tahansa ihmisten käyttäytymiseen ylittää reippaasti tieteellisen
psykologian tuottaman todistusaineiston (Einhorn & Hogarth, 1982; Faust, 1989; Gambrill,
1990; Meehl, 1977).
Eräässä esimerkissä kantaja, estoinen ja masentunut mies, joka eli epätyydyttävässä
avioliitossa, haastoi oikeuteen nuoruudenseurakuntansa kirkkoherran. Hän kuvaili kolmea
tilannetta. Ensimmäinen tapahtui kirkkoherran autossa, kun kantaja oli ollut 13 tai 14-vuotias.
Kirkkoherra oli laittanut kätensä pojan reidelle ja kysynyt oliko poika ympärileikattu.
Hän oli hieronut pojan säärtä, mutta ei ollut yrittänyt koskettaa sukupuolielimiä.
Toisella kerralla kirkkoherra oli taas hieronut pojan säärtä, mutta ei ollut koskenut
sukupuolielimiin. Mies ei muista mistä he keskustelivat, mutta muistaa, olleensa peloissaan
ja hämmentynyt. Kolmas tapahtuma sattui seurakunnan kesäleirillä. Kirkkoherra vei pojan
tyhjään mökkiin, kosketti pojan genitaalialuetta vaatteiden päältä ja kysyi häneltä, leikkikö
hän koskaan itsensä kanssa. Kantaja muisti pelästyneensä ja järkyttyneensä kokemusta, jota
hän kuvasi kummalliseksi.
Näistä kolmesta tapahtumasta huolimatta mies oli jälkeenpäinkin pitänyt yhteyttä
kirkkoherraan, koska tämä oli avulias ja luja ja hän itse oli ujo poika, jolla oli vähän itseluottamusta.
Hän ei syyttänyt nykyisistä ongelmistaan tätä suhdetta ennen kuin kuuli, että
kirkkoherra oli haastettu oikeuteen, jolloin hänkin päätti haastaa. Hänen asianajajansa lähetti
hänet tutkimuksiin, joiden yhteydessä hänelle kerrottiin, että seksuaalinen hyväksikäyttö oli
syynä hänen ongelmiinsa.
Kantajan psykologi päätteli: 'On täysin selvää, että kirkkoherran toimilla on ollut
tungetteleva, traumatisoiva ja pitkäaikainen vaikutus kantajaan', ja että kantajan tämänhetkinen
kärsimys oli 'melkein suora seuraus kirkkoherran toiminnasta'. Hän diagnosoi
miehen kärsivän post-traumaattisesta stressihäiriöstä. Lapsuuden seksuaalisen hyväksikäytön
vaikutuksista ei ole sellaista empiiristä tietoa, joka oikeuttaisi tällaiseen johtopäätökseen.
Kun väitetään että hyväksikäyttö oli syypää kantajan kaikkiin tämän hetken ongelmiin, mennään
reippaasti yli rajan, jossa voi vastuullisesti väittää jotain.
Diagnoosi post-traumaattinen stressihäiriö on täysin epäasiallinen. Kantajan kuvailemat
tapahtumat, hänen silloiset reaktionsa ja nykyiset oireensa eivät sovi tähän diagnoosiin.
Miehen taustassa oli monia muitakin, esimerkiksi julma alkoholisoitunut isä, vanhempien
avioero, ankara isäpuoli, jonka kanssa hänellä oli ristiriitainen suhde, pienikokoisuus, myöhäinen
kypsyminen ja hyväksikäyttöä edeltäneet kouluvaikeudet. Psykologi väitti, että
kantajan kaikki vaikeudet johtuivat hyväksikäytöstä. Valitettavasti tämä ei ole epätavallinen
esimerkki.
Miehellä oli vaikeita psyykkisiä ongelmia, eikä ole todisteita siitä, tekeytyikö hän testitilanteessa
sairaaksi. Mutta olemme arvioinet useita kantajia, joiden suhteen todisteet ovat
vahvasti puhuneet sairaaksi tekeytymisen puolesta. Sairaaksi tekeytymistä ei voi tyydyttävästi
paljastaa kliinisissä haastatteluissa, mutta jotkut objektiiviset testit, etenkin
MMPI-2:n F-K-indeksi antaa hyödyllistä tietoa.
Kalifornian psykologinen inventaario (California Psychological Inventory) ja myös
Millonin kliininen moniakselinen inventaario-II (Millon Clinical Multiaxial Inventory-II)
osoittavat, milloin vastaukset ovat teeskenneltyjä tai liioiteltuja. Näiden testien todelliset
profiilit tulisi tutkia silloin, kun arvion tehnyttä psykologia kuullaan."

 

[Arpijalka]

[QUOTE="ääliö";26584008]Lapsista tuskin löytyy fyysisiä merkkejä sukuelinten alueelta, jos kukaan aikuinen ei ole heihin kajonnut. Myös aikuisille naisille jää raiskauksesta jälkiä, joita ei saa peiteltyä toteamalla niiden kuuluvan normaaliin elämään. Mietipä nyt, miten pahat jäljet lapselle jää, kun aikuinen raiskaa lapsen.[/QUOTE]

Mitäpä jos ei ole raiskauksen jälkiä. Raavin tossa just hyttysenpistoa ja tuli varman jälki tohon ihoon. Ton edellisen arven viereen.

 

[voi herttileijaa]

Lapsen on varmasti muutenkin vaikea kertoa ja paljastaa tällaisia asioita tapahtuneen itselleen; vielä vaikeampaa kun oma äiti on manipuloinut pienestä pitäen lapsia tiettyyn suuntaan. Lapsilla totisesti on kestämistä ilman näitä rikoksentekijä-äitiä puolustelevia, lapsia halventavia mammaketjuilijoita ja anneli-liittolaisia.

Miksi ihmeessä lapset valehtelisivat. Eivät mistään syystä. On loukkaavaa väittää tuollaista. Ja btw. vuorenvarmasti haastattelut eivät ole mitään sukulaisten kuvamateriaalia, vaan poliisin tutkijoiden ja lapsipsykologien yhteistyönä tekemiä korkeata ammattitaitoa vaativia lapsen kuulemisia.

 

[jepuliss!!]

Lapsen on varmasti muutenkin vaikea kertoa ja paljastaa tällaisia asioita tapahtuneen itselleen; vielä vaikeampaa kun oma äiti on manipuloinut pienestä pitäen lapsia tiettyyn suuntaan. Lapsilla totisesti on kestämistä ilman näitä rikoksentekijä-äitiä puolustelevia, lapsia halventavia mammaketjuilijoita ja anneli-liittolaisia.

Miksi ihmeessä lapset valehtelisivat. Eivät mistään syystä. On loukkaavaa väittää tuollaista. Ja btw. vuorenvarmasti haastattelut eivät ole mitään sukulaisten kuvamateriaalia, vaan poliisin tutkijoiden ja lapsipsykologien yhteistyönä tekemiä korkeata ammattitaitoa vaativia lapsen kuulemisia.

Niin, miksiköhän lapset valehtelisivat Auerin tarinassa? Ja miksiköhän pollarit ja lapsipykologit tekisivät yhteistyötä?? Eikö tutkijoiden pitäisi olla puolueettomia asiantuntijoita ilman poliisien kanssa tehtyä YHTEISTYÖTÄ, niin kuin mainitsit)!

Kaikki, jotka puolustavat Annelia tai Kukkaa, tietävät asioista enemmän kuin te vauva-palstojen vaahto suussa vauhkoajat. Kyllä ilme muuttuu vielä, kun Auer ja Kukka vapautetaan ja asioiden oikea laita selviää, sitten on toivottavasti suut supussa kaikilla lässyttäjillä, jotka ovat valmiita tuomitsemaan asioista, mistä ette tiedä mitään muuta kuin julkisuuteen annetut tiedot. Kyllä kansaa on niin helppo jymäyttää...vai onko? Onneksi Satakunnan poliisi lakkautetaan.
Thank you God!!!

 

["vieras"]

Mitään kuvamateriaalia ei ole(tämä on täysin varmaa tietoa), vain Auerin veljen kuvaamat lasten haastatteluvideot..Jokainen voi miettiä koko tapatumaa, miten asiat ovat edenneet sen jälkeen kun Auer vapautettiin. Ei kannata antaa mielikuvituksen kehitellä mitään lapsipornojuttuja, kysymys on lapsen kertomuksista, joita kaksi tuomaria uskoivat. Se, olivatko ne kertomukset totta, sitä sopii miettiä. Oikeusmurha tällainen toimita.

Miksi lehdissä sitten oli tieto, että, kuvan/kuvien osalta teko oli vanhentunut (eli kuvat on poistettu tiedostoista yli 2 vuotta aiemmin, jolloin hallussapidosta ei voi enää syytettä nostaa? Teknisesti voidaan sanoa, että todisteeksi kelpaavaa kuvamateriaalia ei ehkä ollut, mutta kuva/kuvia on tuon uutisoinnin mukaan ollut.