Mulla oli keskiarvo yläasteelta ysin pintaan.
En siltikään halunnut lukioon, vaan opiskelin itseni artenomiksi käsi- ja taideteollisuusalalta.
Nyt opiskelen lähihoitajaksi
Enkä aio itkeä matalaa palkkaa, koska se on selkeästi korkein mun palkoistani.
Ei oikein lyönyt tuo taiteellisuus leiville liiaksi :snotty:
Toisaalta jos tietää tulevansa sillä toimeen? Ei mulla ole suunnattoman suureelliset haaveet, enemmän uskon pitkänsitkeään työhön ja sen palkitsevuuteen.
Joku kysyi miksi ei sairaanhoitajaksi, en oikein tyhjentävästi osaa sanoa, jotenkin vain ei. Lähihoitajan työstä sain ensimmäisen käsityksen kun katsoin heidän työtään saattohoitoa antaessaan pappani viimeisinä elinpäivinä.
Jos olinkin joskus aliarvioinut ammattiaan, en aliarvioinut sitä enää. Teen nyt kesätyötä samalla osastolla ja nautin työstäni, ymmärsi joku sitä tai ei.
Haluan olla lähellä ihmistä ja toteuttaa sairaanhoidollista 'tarvettani'. Tällä hetkellä siihen riittää lähihoitajaksi valmistuminen. Kuka tietää, mitä teen sitten, opiskelenko sairaanhoitajaksi vai en- sen näyttää aika. Luultavasti en.
Toinen peruste oli paikkakunnalla vallitseva työntekijäpula hoitoalalla- työtä siis mitä todennäköisemmin on saatavilla, sen verran sentäs olen rahankin perään, ei pelkkää kutsumusta todellakaan.
Mitä tulee pyllyjen pyyhkimiseen- en hakeutunut alalle siksi, että saisin siivota tuotoksia vaipoista, vaatteista, sängystä tai lattialta, vaan siksi, että olisin auttavana kätenä, joka auttaa kun ihminen ei enää itse kykene, pysty tai osaa.
Se on totta, että ei siihen pyyhkimiseen nyt suurta koulutusta vaadita, mutta moneen muuhun osaan tuota työtä kyllä. Eri asia sitten, kuinka moni suostuu (koulutuksella tai ilman) tuota työtä tekemään?
Eikö sen pitäisi olla hyvä asia, että on meitäkin, jotka pystyvät ja haluavat?