Toggle sidebar

hemmetin huono yhdistelmä: lyhytpinnainen äiti, kolmevuotias ja vauva

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja SyysYö
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
SyysYö

SyysYö

Aktiivinen jäsen
28.08.2010
2 496
1
36
hornantuutti
mie en todellakaan ole mailman kärsivällisin ihminen ja jos räjähdän, se kuuluu kyllä naapurikortteliin asti.
en ole ylpeä itsestäni, enkä varsinkaan nyt kun hermostun esikoiseen jatkuvasti. tyttö kaipaisi
huomiota eikä huutamista, mutta.. esim, tänään kun menin vessaan esikoinen sai päähänsä loikata
pinnasänkyyn ja suoraan vauvan päälle. olin jo varma, että vauva sai sisäisiä vammoja ja sähisin esikoiselle
naama punaisena. en sentään huutanut, vauva oli jo muutenkin poissa tolaltaan mutta lauoin kyllä suorat sanat. nyt esikko on ollut pitkään omassa sängyssään peiton alla ihan hiljaa, vauva
rauhoittui lopulta syliin. pitäisi mennä kai pyytämään esikoiselta anteeksi, muttei huvita vielä.
suututtaa kun sata kertaa päivässä saa toistella " varo vauvaa. älä huido leluilla, älä hypi päälle"
ja silti käy näin. kyse ei ole huomionhakemisesta, ollaan mm. luettu, leivottu sämpylöitä & pidetty ice age-maratoni minkä lisäksi saa
pitää siskoa sylissä ja osallistua hoitamiseen esim. pitämällä tuttipullosta kiinni tai viemällä vaippoja roskikseen. tykkää kyllä siskostaan kovasti mutta ei tunnu tajuavan miten hauras tuollainen pariviikkoinen voi olla...

jep, nyt helpotti kun pääsi purkautumaan. vaikka tällä taisinkin saada vuoden paskamutsin-tittelin &
samalla vahvistaa asemani palstan Virallisena Valittajana :whistle:
 
Viimeksi muokattu:
Mä niin pelkään, että musta tulee kanssa hermoraunio hirviömutsi. Tyttö on nyt 2, ja kohta syntyy vauva. Uhmaikää pukkaa ja mun muutenkin huonot hermot on koko ajan koetuksella. Yritän syyttää raskaushormoneja, ja elää toivossa, että jotenkin seestyn kun vauva syntyy...
 
Mä niin pelkään, että musta tulee kanssa hermoraunio hirviömutsi. Tyttö on nyt 2, ja kohta syntyy vauva. Uhmaikää pukkaa ja mun muutenkin huonot hermot on koko ajan koetuksella. Yritän syyttää raskaushormoneja, ja elää toivossa, että jotenkin seestyn kun vauva syntyy...
 
Sen sijaan että kieltäisit ja olisit koko ajan viaroittelemassa voisit sanoa vaikka vaan: katsoppas vauva on siinä lähell
, silitäppä sitä kun se niin tykkää siitä.
Lapsesi varmasti yrittää omalla tavallaan ottaa vauvaan kontaktia, tutustua ja leikkiä. Sun täytys vaan osata ohjata ne tutustumisyritykset järkeviksi. Jos tölväät yltiöinnokkaat lähestymisyritytkset heti alkuunsa niin se vaan johtaa mustasukkaisuuteen. Jos lapsi huitoo leluilla niin voit sanoa että ihan kiva että haluat näyttää vauvalle leluja, mutta se on vielä niin pieni ette ymmärrä noista, voit näyttää vauvalle vaikka tätä vauvalelua, josko se tykkäisi siitä, mutta kaikkein mieluiten vauva katselee meidän kasvojamme..

Huh, ompas kukkahattutäti,äistä tekstiä. Tuossa pinnasänkyjutussa toimit aivan oikein, tietyissä asioissa lapsen voikin säikäyttää niin ettei heti yritä uudelleen. Mee silti sopimaan..
 
Täällä myös lyhytpinnainen äiti, jolla vauva + 2vee ja erittäin vilkas 4vee.

Ei ole mitään herkkua olla kaikkien kanssa päivää kotosalla. Onneksi huomenna pääsevät vanhemmat päiväkotiin tuulettumaan. Vanhin on ollut nyt 2 viikkoa lomalla ja joka päivä kysynyt milloin pääsee taas hoitoon.
 
Niin tuttua. Meillä vähän pienempi ikäero ja vauva jo isompi konttailija.

Vauva saa varmaan päivittäien traumoja isosiskosta ja isosisko äidistä, joka huutaa hyeenan lailla, kun pientä kiusataan.
 
mie toivon, että itsellänkin on vielä hormonit osasyynä kun vauva on noin pieni..
rakastan kovasti molempia tyttöjäni ja pelkään, miten käytökseni vaikuttaa esikoiseen :(
miun ollessa sairaalassa kiintyi jo isäänsä niin että isi pukee, isi antaa leipää, äiti ei saa tehdä mitään
ja tämä räjähtelyni ei takuulla korjaa tilannetta!
 
Viimeksi muokattu:
Ei sinun mielestäni tarvitse varsinaisesti anteeksi pyytää, sillä lapsesi toimi väärin. Voit kyllä rauhoittaa ja lohduttaa häntä, mutta et sinä tehnyt väärin kun suutuit tuosta, koska olisi voinut käydä tosi pahastikin.
 
Täälä niin sama homma, lapsetkin saman ikäisiä kun sinulla ap. Perus tempperamentiltani olen hyvin rauhallinen. En tiedä johtuuko vähistä yöunista vai hormooneista mutta nykyään tulee huudettua pää punaisena jok ikinen päivä. Oon jopa miettiny että pitäskö lopettaa imetys ni sais hormoonit normaalitilaan. Voi huoh. Sääliksi käy tuota esikoista toisinaan (vaikka ei mikään enkeli olekaan uhmansa kanssa).
 
Jokseenkin tuttua. Tuossa on hankala muistaa toisinaan että esikoinenkin on vielä pieni ja vasta opettelee monia asioita.
Mutta nyt sun vaan pitää olla aikuinen ja opeteltava näkemään tilanne lapsen kannalta. Hän ei ole se jonka pitäisi osata purkaa tuo tilanne vaan sun on nieltävä tuo ylpeys "ei huvita" ja ottaa esikoinen pois sieltä peiton alta. Hänellä on taatusti paha olla.

Itse olen oppinut ettei huutamista kukaan halua kuunnella (ja vielä vähemmän sisäistää itse viestiä), varsinkaan jos äkäisellä äidillä jää levy päälle "ei saa heittää kengällä toista, ei saa... miksi sinä... voi luoja, ei, älä..".
 
[QUOTE="alma";26503072]Mä niin pelkään, että musta tulee kanssa hermoraunio hirviömutsi. Tyttö on nyt 2, ja kohta syntyy vauva. Uhmaikää pukkaa ja mun muutenkin huonot hermot on koko ajan koetuksella. Yritän syyttää raskaushormoneja, ja elää toivossa, että jotenkin seestyn kun vauva syntyy...[/QUOTE]
Raskausaikana hermot on usein kireällä (ihan kokemuksesta niinku nyt tiedän :snotty: ).
Mun kahdella ekalla lapsella on tasan 2 v ikäero, ja meillä kaikki meni tosi hyvin. Ekat 2 viikkoa tms oli aika kaaosta muistaakseni, sen jälkeen kaikki oli hienosti. Esikoinen ei koskaan yrittänyt vahingoittaa vauvaa, oli innolla mukana hoitamassa vaavia, jne. Ja mun hermot kesti tosi hyvin, vaikka silloin(kin) loppuraskauden aikana olin ihan hermorauniona ja pelkäsin ettei arki ala koskaan sujumaan. Toivottavasti teilläkin menee kaikki erinomaisesti :)

Ap:lle sanoisin, että kyllä kai jokainen vaikka karjaisisi, jos isompi hyppää pinniksessä nukkuvan vauvan päälle. Ei tarvitse olla hirviö jos siitä hermostuu! 3 v on pieni, muttei niin pieni etteikö ymmärtäisi. Ekat viikot on ehkä hankalia, sinä haet rooliasi kahden lapsen äitinä, vauvalla ei vielä (ehkä) ole rytmiä, esikoinen ei vielä ole sopeutunut uuteen tilanteeseen eikä vielä muista miten vauvan kanssa pitikään olla, mutta kyllä se siitä iloksi vielä muuttuu :)
 
  • Tykkää
Reactions: Dongxi
Alkuperäinen kirjoittaja SyysYö;26503163:
sanoo joku lehmähermoinen yhden lapsen äiti, jolle raskausaika on ollut yhtä juhlaa..
Click to expand...

Enpä ole yhden lapsen äiti eikä ollut raskausaika juhlaa,vaan pakkolepoa viikkokausia
ennenaikaisten supistusten takia ja monta muuta ongelmaa.
 
mie luulen, että hermojani kiristävät vielä entisestään
a. imetyksen epäonnistuminen taas kerran
ja b. hemmetin kipeä värkki, jonka takia en esim. voi mennä kauppaan koska en kestä seistä
minuuttia kauempaa |O

mutta esikoisen luona kävin äsken, oli nukahtanut ja silittelin hetken hiuksista siinä sekä pusuttelin.. jutellaan
sitten kun herää. selitän, että äiti suuttui koska pelästyi
 
Viimeksi muokattu:
Alkuperäinen kirjoittaja Piparnakkeli:
Jokseenkin tuttua. Tuossa on hankala muistaa toisinaan että esikoinenkin on vielä pieni ja vasta opettelee monia asioita.
Click to expand...
:flower:
Mä muistutin itseäni usein siitä, että ei ole esikoisen vika että meillä on vauva & äiti on väsynyt. Ei esikoinen ollut iso, vaan vasta 2-vuotias, vaikka isosisko olikin. Itsestäänselvyyksiä, mutta kyllä niistä silti piti itseään vaan aika ajoin muistuttaa. Ihan tosissaan ja väkisin.

Varmaan joudun muistuttamaan itseäni samoista asioista tälläkin kertaa, kun vauva syntyy. Vaikka isommat on jo 6 v ja 8 v. Ihan taatusti käy esim. niin, että kun mä olen juuri nukahtanut vauva kainalossa päiväunille, niin jompikumpi lapsista tulee kysymään saako mennä ulos tai saako ottaa mehujäätä. Tai kun vauva on itkenyt ja lopultakin nukahtamaisillaan, niin jompikumpi isommista tönäisee toista ja toinen huutaa että lopeta. Ja toivon, etten silloin karjaise rumasti, vaikka se ensireaktio olisikin...lapsia nuo on edelleen, eikä oo niiden vika että äiti ja iskä päätti vielä lisääntyä.
 
  • Tykkää
Reactions: *mur-mur* ja Jätkä
Kyllä se siitä :hug:

Ja n. 3v on ihan mahtava ikäero, meidän 5v ja 2v just leikkii yhdessä
(Esikoisella ja tokalla on ikäeroa myös 2v9kk ja kuopukselle ja tälle seuraavalle tulee n. 2v11kk)
 
Niin...lapsia kannattaa jokaisen tehdä vain sen verran kuin voimavarat antaa myöten. Eipä tässä paljon muuta voi sanoa kuin, että tyhmästä alapäästä kärsii koko perhe!
 
Ap - käythän sovittelemassa, halimassa:)..kunhan enimmät höyryt olet päästellyt, vihapäällä ei kannata.

3v on vielä aika pieniäinen, ei saata ymmärtää(unohtaa)että vauva on niin hauras.
..ja menetti nyt esikoisen paikan, joten jonkinlaista oirehdintaa on tietenhin luvassa.
Persoonallisuuden ja tunne-elämän kehitys, Vanhempainnetti - MLL

Arjen takkuja mm.

”Ohjeiden vastustaminen, sisarusten kiusaaminen, älyn unohtuminen jonnekin eli samojen asioiden toistaminen: älä tee sitä, johan siitä puhuttiin etc.”

Arjen iloa
”Kiintymyksenosoitukset, lapsen laulun kuunteleminen, kun lapsi osaa asioita ja toimii ilman uhmaa.”
”Lasten omatoimisuus, asioiden oivaltaminen, hauskat jutut ja tilannekomiikka, halaaminen, rakkaudentunnustukset, reippaus, yöllä tyyny kainalossa viereen mönkiminen, olemme perhe, hyvä tiimi. Keskittyminen johonkin asiaan, lumesta riemuitseminen. Iloiset ilmeet, hyvin mennyt päiväkotipäivä.”

..Ja vielä..niin kuin itsekin arvelit, on hormonitasapainosi vielä sekaisin..helpottaa ajan kanssa.

Aurinkoisia kesäpäiviä.
 
Viimeksi muokattu:
Alkuperäinen kirjoittaja Anatolia:
Raskausaikana hermot on usein kireällä (ihan kokemuksesta niinku nyt tiedän :snotty: ).
Mun kahdella ekalla lapsella on tasan 2 v ikäero, ja meillä kaikki meni tosi hyvin. Ekat 2 viikkoa tms oli aika kaaosta muistaakseni, sen jälkeen kaikki oli hienosti. Esikoinen ei koskaan yrittänyt vahingoittaa vauvaa, oli innolla mukana hoitamassa vaavia, jne. Ja mun hermot kesti tosi hyvin, vaikka silloin(kin) loppuraskauden aikana olin ihan hermorauniona ja pelkäsin ettei arki ala koskaan sujumaan. Toivottavasti teilläkin menee kaikki erinomaisesti :)

Kiitos tästä! Ehkä ne hermot sitten paranee ihan oikeasti. Ja meillä on siitä ihana tilanne, että mies on ainakin kuukauden lomalla vauvan syntymisen jälkeen.
Click to expand...
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa