Vaikuttavatko tulot hoitomaksuun myös yksityisissä päiväkodeissa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja lncx
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
[QUOTE="vieras";26429796]Pitäisikö lapsen päästä ilmaiselle virikepaikalle yksityiseen päiväkotiin?[/QUOTE]
En haluaisi lasta päiväkotiin edes, mutta lääkäri on hänet sinne määrännyt kielellisen erityisvaikeuden vuoksi. Ajattelin, että yksityisessä päiväkodissa olisi keskimääräistä järkevämpien lapsien vanhempia, jotka eivät kyseenalaistaisi miksi työtön vie lapsen hoitoon sinne.
 
No tämä kai vaihtelee kunnankin mukaan.

Jyväskylä myöntää päivähoitoon palveluseteleitä yksityiselle puolelle, eli periaatteessa hoitomaksu on yksityisellä pph:lla tai pk:ssa sama kun kunnallisessa.
Jokainen hoitopaikka voi tietty ite laittaa lisää maksua siihen päälle, mutta käsitykseni mukaan kovin moni paikka ei sitä täällä tee.
 
En haluaisi lasta päiväkotiin edes, mutta lääkäri on hänet sinne määrännyt kielellisen erityisvaikeuden vuoksi. Ajattelin, että yksityisessä päiväkodissa olisi keskimääräistä järkevämpien lapsien vanhempia, jotka eivät kyseenalaistaisi miksi työtön vie lapsen hoitoon sinne.

No voi voi.

Varmaan kielellistä erityisvaikeutta enemmänkin liikkeellä. Yksityinen tarkoittaa voittoa tuottavaa liikelaitosta. Jotenka tuskinpa ne nyt sitten ottaa sun lapsen sinne mitenkään erityisen edullisesti.
 
Ajattelit ilkkua, vaikka et tunne minua, etkä tiedä miten rankkaa tämä on minulle ollut? Töihin olen hakenut vaikka minne, ei vaan ole onnistanut. Ja lapsella on vakavia vaikeuksia, eikä tiedetä mistä ne voivat johtua. Ehkä vaikeasta synnytyksestä. Ei puhu lainkaan, vaikka tuon ikäiset normaalisti puhuvat jo monimutkaisia lauseita.

Aikoinaan kysyin eräästä yksityisestä päiväkodista hintaa ja sanoi, että sama kuin kunnallisella, mutta tietty summa (joku parikymppiä) päälle. Eli kaipa siihen perusmaksuun sitten voi tulotkin vaikuttaa.
 
Itse kyllä ajattelisin päinvastoin, että yksityisen päiväkodin lapsilla olisi keskimääräistä yritteliäämpiä ja kapitalistisemman maailmankuvan omaavampia vanhempia, jotka nimenomaan pitäisivät kummallisena että äiti on kotona ja lapsi hoidossa...
 
Olen ollut muutamassa yksityisessä päiväkodisa töissä ja en todellakaan suosittele. Kyllä kunnallinen on huomattavasti parempi lapselle! Ja ainakin missä minä olen ollut töissä niin hoitomaksu oli sama kuin kunnallisen ylin maksuluokka.
 
Ajattelit ilkkua, vaikka et tunne minua, etkä tiedä miten rankkaa tämä on minulle ollut? Töihin olen hakenut vaikka minne, ei vaan ole onnistanut. Ja lapsella on vakavia vaikeuksia, eikä tiedetä mistä ne voivat johtua. Ehkä vaikeasta synnytyksestä. Ei puhu lainkaan, vaikka tuon ikäiset normaalisti puhuvat jo monimutkaisia lauseita.

Aikoinaan kysyin eräästä yksityisestä päiväkodista hintaa ja sanoi, että sama kuin kunnallisella, mutta tietty summa (joku parikymppiä) päälle. Eli kaipa siihen perusmaksuun sitten voi tulotkin vaikuttaa.

Yleensä niihin on joko palveluseteli kunnalta, jos siis kunta osoittaa paikan yksityisestä päiväkodista tai sitten haetaan yksityisen hoidon tukea, joka menee suoraan sille päiväkodille, mutta pitää jäädä omaakin maksettavaakin, yleensä hinnat eivät ole kokonaisuudessakaan paljonkaan kalliimpia kuin kunnallisessakin, mutten ole koskaan kuullut, että yksityiseen päiväkotiin saisi lasta ns nollamaksulla.
 
En haluaisi lasta päiväkotiin edes, mutta lääkäri on hänet sinne määrännyt kielellisen erityisvaikeuden vuoksi. Ajattelin, että yksityisessä päiväkodissa olisi keskimääräistä järkevämpien lapsien vanhempia, jotka eivät kyseenalaistaisi miksi työtön vie lapsen hoitoon sinne.

Onpas omituisesti ajateltu, koska ainakin meillä kunnallisessa päiväkodissa on paljon työttömien vanhempien lapsia hoidossa ehkä ole huomannu, että siellä muiden perään mitenkään kyräiltäisiin. Lähinnä silloin, jos toinen lapsi tekee toiselle jotain tosi pahaa, niin tulee sanomista puolin ja toisin ja näitä lasten kähinöitä välillä selvitellään.

Jos lapsella on vaikeuksia kielellisessä kehityksessä, niin päiväkodin sosiaalinen ympäristö auttaa ja tukee lapsen kielen kehitystä ja tarvittaessa lapsi saa puheterapiaa ja yksilöllistä tukea myös päiväkodissa. Toivottavasti löydät ap lapsellesi kivan päiväkodin ja lapsi saa apua ongelmaansa. Voit käydä eri päiväkodeissa tutustumassa ennen kuin päätät mihin lastasi haet, niin ei tartte hakea umpimähkään ja toivoa parasta.
 
En haluaisi lasta päiväkotiin edes, mutta lääkäri on hänet sinne määrännyt kielellisen erityisvaikeuden vuoksi. Ajattelin, että yksityisessä päiväkodissa olisi keskimääräistä järkevämpien lapsien vanhempia, jotka eivät kyseenalaistaisi miksi työtön vie lapsen hoitoon sinne.

Onpa aika erikoinen ajatus.

Mitä väliä sillä on, jos muut kyseenalaistavat lapsesi hoitoon viemisen?
 
Minun tietämykseni mukaan yksityisessä päiväkodeissa on useimmiten lapsia, joiden vanhemmilla on työpaikat yli kuntarajojen, eli lapsen hoitopaikka kunnallisessa ei olisi järkevässä suunnassa mitä tulee työmatkaan, yksityinen on järkevämpi siinä mielessä ja sitten myös ainakin vähän parempituloisten lapsia, koska vanhemmat voivat yhdistää nämä asiat, työmatkan, tulot riittävät vähän isompiin maksuihin, voi olla "suuntautuneisuutta", jotain aatteellisuutta tai muuta joka vaikuttaa tai sitten joustoa hoitoaikojen suhteen.
 
Mä olen ollut yksityisessä päiväkodissa töissä, jossa eritysilapsi (tai siis epäily) ei saanut tarvitsemaansa palvelua. Tai siis koska yksityisellä ei ole käytössä kunnalliset keltot yms. palvelut niin yksityisen pk:n johtaja ei sinne ostanut palveluja. Eli tälle lapselle vaihto kunnalliseen oli hyvä vaihtoehto. Mutta voihan olla, että jossain on paremmat oltavat tai lapsi ei edes tarvitse mitään apua muuta kuin sosiaalisen ympäristön.
 
No voi voi.

Varmaan kielellistä erityisvaikeutta enemmänkin liikkeellä. Yksityinen tarkoittaa voittoa tuottavaa liikelaitosta. Jotenka tuskinpa ne nyt sitten ottaa sun lapsen sinne mitenkään erityisen edullisesti.

Yksityinen päiväkoti voi olla myös vanhempainyhdistyksen ylläpitämä voittoa tuottamaton rekisteröity yhdistys. Tällöin toiminnan lähtökohdat ovat vähän erilaiset.
 
Vielä sen verran ap:lle, että voi olla vaikeaa löytää sellaista yksityistä päiväkotia jolla on mahdollisuudet ottaa ryhmään erityistarpeinen lapsi. Kuntien välillä on paljon eroja sen suhteen, miten nihkeästi yksityisten päiväkotien lapsille myönnetään kunnan maksamia avustajia ja muita lisäresursseja.
 
Ei kaikki yksityiset ole huonompia kuin kunnalliset. Mulla on kokemusta kolmesta kunnallisesta ja yhdestä yksityisestä, ja yksityinen vei kirkkaasti voiton kaikilla mahdollisilla tavoilla. Mutta niitä yksityisiä on toki varmaan moneen lähtöön.
 
Vielä sen verran ap:lle, että voi olla vaikeaa löytää sellaista yksityistä päiväkotia jolla on mahdollisuudet ottaa ryhmään erityistarpeinen lapsi. Kuntien välillä on paljon eroja sen suhteen, miten nihkeästi yksityisten päiväkotien lapsille myönnetään kunnan maksamia avustajia ja muita lisäresursseja.

Taitaa olla ihan paikkakuntakohtaisia em juttusi.

Yksityinen päiväkoti voi olla myös vanhempainyhdistyksen ylläpitämä voittoa tuottamaton rekisteröity yhdistys. Tällöin toiminnan lähtökohdat ovat vähän erilaiset.

Yleensä jokainen päiväkoti, joka on vanhempainyhdistyksen ylläpitämä ovat voittoa tuottamattomia, aatteellisia yhdistyksiä. Byrokratia ja talous ovat erilaisia kuin kaupungin/kunnan päiväkodeissa, mutta muuten lähtökohdat ovat samat.
 
Viimeksi muokattu:
Ei kannata missään tapauksessa viedä erityistarpeista lasta yksityiselle. Kunnallisella saa lapselle tarvittavan tuen ja avun.
Paljon on kunnallisissa hoidossa virikelapsia ihan ilman erityisen tuen tarvettakin. Eivätkä ne toisten perheiden vanhemmat tiedsä käytkö työssä vai et ellet itse kerro.
 
Riippuu ihan päiväkodista. Joissakin yksityisissä panostetaan enemmän lapsilähtöisyyteen ja ehkä tiettyyn pedagogiikkaan. Näin ollen voisi ajatella, että lapsella tälläisissä paikoissa olisi parempi olla ja heitä kohdeltaisiin enemmän yksilöinä. Tottakai on myös kunnallisia päiväkoteja, missä asiat ovat yhtä hyvin. Tuen saamisestakaan ei todellakaan voi tietää etukäteen ainakaan täältä kysymällä. Kannaattaa rohkeasti ottaa yhteyttä päiväkotiin ja keskustella heidän kanssa teidän tilanteesta. Työntekijöillä on vaitiolovelvollisuus ja aivan varmasti kokemusta vaikka millaisista tapauksista, heidän tehtävänsä on auttaa ja tukea vanhemmuudessa, ei arvostella tai vähätellä vanhempien hoidontarvetta. (Niin, tottakai sitten selän takana saatetaan puhua vaikka mitä, mutta eettisesti toimivassa paikassa näitä hlökunnan sisäisiä juttuja ei koskaan tule tuoda ilmi vanhemmille.)
Maksut ja muut selviää myös kysymällä, on totta että usein yksityisillä saattaa olla kaupungin ostamia paikkoja, jotka ovat saman hintaisia kun muutkin. Tai sitten on mahdollisuus yksityisen hoidon tukeen, maksut riippuvat tuloista, mutta todennäköisesti eivät kuitenkaan sikamaisesti enemmän, kuin kaupungin hinnoilla. Jos kokee saavansa hyvää hoitoa, niin yksityiselle varmasti maksaakin mielummin hieman enemmän.

Päiväkoteihin on mahdollista mennä vierailemaan vaikka mitään paikkaa sinne ei vielä olisikaan, joten ota yhteyttä pohtimiisi hoitopaikkoihin ja pyydä mahdollisuutta vierailuun ja tapaamiseen. Näin näet, miten paikassa toimitaan, millaista henkilökuntaa on jne.

Ja ihan tavalliset perheet niihin yksityisiinkin lapsiaan roudaa. Toki saattaa joitain poikkeuksia olla, mutta näkisin niin, ettei voi suoraan yleistää esim. yksityisiä rikkaiden paikoiksi ym.

tsemppiä hoitopaikan hakemiseen, hyvin se menee! :)
 
Ainakaan täällä meilläpäin ei erityistä tukea tarvitsevia lapsia oteta yksityisiin päiväkoteihin, koska niissä ei ole tarvittavia resursseja (avustajat, keltot yms). Kela maksaa yksityisen hoidon tukea ja siihen on mahdollista saada tulosidonnainen lisäraha. Mutta päivähoitomaksu kokonaisuudessaan ennen kelan tukia ja mahdollisia kuntalisiä on sama kaikille tuloista riippumatta.
 
Yhteistyössä