Mikä on yksilön ja mikä yhteiskunnan vastuu?

["vieras"]

Terveisiä lekurille.. En ole osallinen tuohon henkilöön, mutta päätimpä nyt kertoa omasta puolesta vaan..

Suomessa on niin hauskasti KELAn lääkärit määritellyt esim. colitiksen ja chronin taudin kanssa, että jos sulle lopulta lääkärit heittää toivonsa lähes 20 leikkauksen jälkeen.
Saat diagnoosin "määrittämätön suolistosairaus" ja kuule sitten ei voida lääkitä vilkasta suolta(remicade esim. niin kallis, että sitä et saa ilman oikeaa diagnoosia) tai jatkuvaa prolapsitaipumusta.
Korkea verenpaineki johtuu sitten kivusta, ok, ei sitäkään sen enempää ruveta tutkimaan. Hae sitten apuja yksityiseltä, jos millon rahat riittää mihinkin. Kilpparissakin voi olla vikaa, mutta turha sitäkään tutkia. Kun henki pihisee ja vetelet lisäravinteita, kun ei jaksa syödä sellaisia määriä ruokaa, että painon sais normisti pidettyä edes siinä 50kg.
Näin. Luettelenko lisää? Kaikki karvat on muuten veks, mutta eipä sillekään mahda mitään. Voi liittyä noihin muihin, imeytymishäiriönkin muodossa(yks.lekurin näkemys) mutta kun ei varsinaisesti haittaa.. niin ei tukea tipu esim.peruukkiin, kestopigmentointiin tms.

Sitten voikin vaan olla masentunut ja kaikki aiemmat sairaudet "hups" katoaa ja masennusoireet tekevät vaan noita yllämainittuja sen jälkeen. Joten saapaha sit olla vaan pakostikin, ei myönnetä kuntoutusta tms. Kai siellä KELAssa kuolemaa odottavat tän kohdalla..

Olen pahoillani puolestasi. Kelan määritelmät eri sairauksien lääkkeiden korvattavuudelle ovat eri kuin kriteerit niiden käytölle (ja tämä on sanonkomämistä meidän läkäreidenkin mielestä), mutta en keksi yhtään sairautta, jonka "yhteiskunta", mitä ikinä alkuperäinen kirjoittaja sitten sillä tarkoittikaan, olisi määrännyt poistettavaksi. Ei kukaan tai mikään ole minun tietääkseni tullut vielä kertomaan lääkäreille, että " tästä pv:stä sairautta X ei ole olemassa". Johan jo alan erikoislääkärit asiasta metelin nostaisivat!
Ja minun osaltani keskustelu päättyy tähän.

 

[Isämies]

Ei sitä rahaa mistää tule, vaan se pitäisi osata käyttää oikein. Pitäisi keskittyä siihen, miten sitä saadaa lisää, eikä heittää kankkulankaivoon. Eli ei pitäisi pönkittää ihmisiä laiskuuteen vaan siihen, että saataisiin sairaatkin terveiksi ja näin jatkossa pois rahaluukulta.

Tästä lienemme kaikki samaa mieltä, mutta ongelma onkin siinä, kuinka tämä asia hoidetaan ihan käytånnössä. Minä en esim. osaa nimetä ainuttakaan tuollaista "kankkulan kaivoa", osaatko sinä?

 

[Lilii lisänimetön]

Tästä lienemme kaikki samaa mieltä, mutta ongelma onkin siinä, kuinka tämä asia hoidetaan ihan käytånnössä. Minä en esim. osaa nimetä ainuttakaan tuollaista "kankkulan kaivoa", osaatko sinä?

Näinpä se asia on. Ja toisaalta meillä kaikilla varmaan (toivottavasti!) on oma arvojärjestyksemme sille, mistä leikataan ensimmäisenä - samoin poliitikoilla/puolueissa. Lisäksi koska demokraattinen päätöksenteko vaatii kompromisseja, niin lopputulos on aina laimeampi kuin olisi tehokasta.

 

["vieras"]

yhteiskunnallinen asema periytyy. asenteet periytyy - sekä omat kaikkea kohtaan että muiden sua kohtaan. raaistuva yhteiskunta.
ja avun saaminen ei ole aina helppoa eikä apua saa ne jotka eniten sitä tarttisi .

No tää on totta! Kukaanhan ei osaa sanoa miten tähän on tultu, mutta mulle on vähän sellainen fiilis, että yhteiskunnan muuttuessa avoimemmaksi ja yksilökeskeisemmäksi kaikki eivät osaakaan enää käyttäytyä. Osa vaatisi holhousta rankalla kädellä.

Otsikon kysymykseen vastaisin: yksilön vastuu ja tehtävä on noudattaa lakeja ja sääntöjä sekä maksaa kiltisti veroja. Yhteiskunnan vastuu vielä jokin aika sitten oli taata kaikille opetus, terveydenhoito ja turvattu vanhuus; sekä huolehtia siitä, että ne, jotka eivät kykene itsestään huolehtimaan, eivät vahingoita muita.

Nyt molemmat mielestäni on luistaneet vastuustaan. Yhteiskunnalla ei olekaan varaa kustantaa ja hoitaa kaikkea sitä, mihin on totuttu. Osa yksilöistä taas on pistänyt aivan lekkeriksi, ei yritäkään ottaa vastuuta itsestään ja tekemisistään, yhteinen hyvinvointi ei kiinnosta. En osaa sanoa onko kirkon vallan romahtamisella tekemistä asian kanssa, kuten tän päivän yleisönosastollakin joku kirjoitti. Tai sitten on vaan asenteet romahtaneet. Ehkä aiemmin, kun kaikkien piti tavallaan enemmän sulautua samaan muottiin, saatiin aikaisemmin kuriin vaaralliset yksilöt?

 

[tinnu]

Voi olla ohi aiheen mutta silti heitän ajatuksen liikenteeseen: Kasvatus. Kaivan varmaan verta nenästäni mutta vallalla on paljon sellaista henkeä jossa korostetaan yksilöllisyyttä. Sitä pitäisi vaalia. Rajoitaa ei saa.

Silti - jos ja kun haluamme etä asiat toimisi kaikkien hyväksi meidän on kunniotettava tiettyjä rajoteita ja sääntöjä. Ja se sotii toisinaan yksilöajattelun kanssa. Lapsia ei enää kasvateta osaksi yhteisöä vaan heille pitää suoda "kasvaminen yksilönä". En tiedä saako kukaan ajatuksesta kiinni tai tolkkua - mutta olen puhunut.

 

[piina]

Tästä lienemme kaikki samaa mieltä, mutta ongelma onkin siinä, kuinka tämä asia hoidetaan ihan käytånnössä. Minä en esim. osaa nimetä ainuttakaan tuollaista "kankkulan kaivoa", osaatko sinä?

Tunnen kankkulankaivoja ja tiedän, että heidät saataisiin kyllä yhteiskuntaan mukaan, jos vain olisi kanavat heitä varten.

 

[piina]

Voi olla ohi aiheen mutta silti heitän ajatuksen liikenteeseen: Kasvatus. Kaivan varmaan verta nenästäni mutta vallalla on paljon sellaista henkeä jossa korostetaan yksilöllisyyttä. Sitä pitäisi vaalia. Rajoitaa ei saa.

Silti - jos ja kun haluamme etä asiat toimisi kaikkien hyväksi meidän on kunniotettava tiettyjä rajoteita ja sääntöjä. Ja se sotii toisinaan yksilöajattelun kanssa. Lapsia ei enää kasvateta osaksi yhteisöä vaan heille pitää suoda "kasvaminen yksilönä". En tiedä saako kukaan ajatuksesta kiinni tai tolkkua - mutta olen puhunut.

Totta nykyajan trendina on yksilöllinen kasvatus ja a) se maksaa ja b) se ei aina opeta ihmisiä välittämään toisista, vaikkakin sen alkuperäinen tarkoitus olisikin. Osa kasvatuksen tuloksista oppii kyynärpäätaktiikan, vaikka ehkä ajatuksena olisikin, että kun opit rakastamaan itseäsi, osaat myös rakastaa lähimmäisiäsi.

 

["vieras"]

Voi olla ohi aiheen mutta silti heitän ajatuksen liikenteeseen: Kasvatus. Kaivan varmaan verta nenästäni mutta vallalla on paljon sellaista henkeä jossa korostetaan yksilöllisyyttä. Sitä pitäisi vaalia. Rajoitaa ei saa.

Silti - jos ja kun haluamme etä asiat toimisi kaikkien hyväksi meidän on kunniotettava tiettyjä rajoteita ja sääntöjä. Ja se sotii toisinaan yksilöajattelun kanssa. Lapsia ei enää kasvateta osaksi yhteisöä vaan heille pitää suoda "kasvaminen yksilönä". En tiedä saako kukaan ajatuksesta kiinni tai tolkkua - mutta olen puhunut.

Mä olen samaa mieltä, että osittain tällänen yltiöyksilöllisyys arvona on osa syyllinen tämän yhteiskunnan jamaan. Jotenkin vapauden korostamisessa on unohdettu sen toinen puoli, eli vastuu. Kaikille yksilöille ei todellakaan sovi se, että pitää ottaa suuri vastuu omista teoistaan ja itse etsiä omat arvonsa. Heikoimmat jää tässä leikissä ihan tuuliajolle. Parhaassa tapauksessa siitä seuraa totaalinen arvotyhjyys, jossa otetaan mallia sitten pahimmassa tapauksessa mediasta tai ääriliikkeistä.

Kasvatuksessa pitäisi olla balanssi yksilön ja yhteiskunnan sääntöjen ja arvojen kunnioituksessa. Totaalinen rajoittamattomuus johtaa yksilöihin, jotka ei osaa nähdä kokonaisuutta eikä omia rajoituksiaan yhteiskunnassa, puhumattakaan velvollisuuksista.

 

[Isämies]

Lisäksi koska demokraattinen päätöksenteko vaatii kompromisseja, niin lopputulos on aina laimeampi kuin olisi tehokasta.

Tuo ei ole demokratian vika sinänsä, vaan tämän meidän hyvin erikoisen monipuoluejärjestelmämme. Paasasinkin jo jossain toisessa ketjussa normaalin demokraattisen kaksipuoluejärjestelmän eduista...

 

[tinnu]

[QUOTE="vieras";26407581]Mä olen samaa mieltä, että osittain tällänen yltiöyksilöllisyys arvona on osa syyllinen tämän yhteiskunnan jamaan. Jotenkin vapauden korostamisessa on unohdettu sen toinen puoli, eli vastuu. Kaikille yksilöille ei todellakaan sovi se, että pitää ottaa suuri vastuu omista teoistaan ja itse etsiä omat arvonsa. Heikoimmat jää tässä leikissä ihan tuuliajolle. Parhaassa tapauksessa siitä seuraa totaalinen arvotyhjyys, jossa otetaan mallia sitten pahimmassa tapauksessa mediasta tai ääriliikkeistä.

Kasvatuksessa pitäisi olla balanssi yksilön ja yhteiskunnan sääntöjen ja arvojen kunnioituksessa. Totaalinen rajoittamattomuus johtaa yksilöihin, jotka ei osaa nähdä kokonaisuutta eikä omia rajoituksiaan yhteiskunnassa, puhumattakaan velvollisuuksista.[/QUOTE]

Totta.

Ja jotta saa avata ateenvarjon, heitän vielä vettä myllyyn aiheeseen kasvatus. Eli yksi tuo pointti että kukaan ei kuitenkaan synny tänne "Yksilöksi" vaan mitä suuremmmassa määrässä osaksi yhteisö/laumaa.

Silti me pelkäämme pettymisen tuottamista lapselle. Lapsen suru on pahasta. JA kuitenkin elämä on myös sarja pettymyksiä. Pettymyksiä koska joukossa joudumme tekemään kompromisseja. Kaikki ei ole yksilön itsensä päätettävissä - puhumattakaan tahdon ja halun mukaista.

Malli pettymysten käsittelystä/ vaikeuksien läpi käynnistä lähtee kotoa. Sieltä nähdää malli ja siellä PITÄISI opetella myös pettymysten hallintaa. Ja vaikeuksista selviytymisen taitoa. Lapsen maailmassa se on selviytymistä sellaisesta pettymksestä että ei saakaan mennä ruokapöytään ilman että pesee käsiään, vaikka lapsi kuinka haluaisi... noin vaan esimerkkinä tuli mieleen. Maailma ei kaadu vaikka joskus joutuu tekemään auktoriteetin (eli lapsen tapauksessa vanhemman) tahdon mukaisesti. JA jos se harmittaa niin sehän saa harmittaa, mutta asiasta tulee osata puhua ja perustella. Lapsi ei ole päättäjä. Se rooli syntyy vasta iän ja kokemuksen myötä.

Me ei voida samaan aikaan itkeä yhteisöllisyyden katoamisen perään ja julistaa oppia yksilöllisyyden tärkeydestä. NE ei vaan toimi yhdessä kuin utopia maailmassa.

 

[ruutiukko]

Tuo ei ole demokratian vika sinänsä, vaan tämän meidän hyvin erikoisen monipuoluejärjestelmämme. Paasasinkin jo jossain toisessa ketjussa normaalin demokraattisen kaksipuoluejärjestelmän eduista...

demokraattiseen kaksipuoluesysteemiin kuuluu myös että johtavat virkamiehet vaihtuvat vaalimenestyksen mukaan

meillähän samat virkamiehet vie poliitikkoja kuin litran mittaa täysin riippumatta siitä kuka pärjäs vaaleissa

 

[Isämies]

demokraattiseen kaksipuoluesysteemiin kuuluu myös että johtavat virkamiehet vaihtuvat vaalimenestyksen mukaan

Tästä on erilaisia käytäntöjä, mutta tosiaan ministeriöiden keskeisimmät virkamiehet nimittää usein vaalit voittanut puolue.

meillähän samat virkamiehet vie poliitikkoja kuin litran mittaa täysin riippumatta siitä kuka pärjäs vaaleissa

Niinhän ne vievät, mutta (valitettavan?) usein se on pelkästään hyvä juttu...

 

["vieras"]

Totta.

Ja jotta saa avata ateenvarjon, heitän vielä vettä myllyyn aiheeseen kasvatus. Eli yksi tuo pointti että kukaan ei kuitenkaan synny tänne "Yksilöksi" vaan mitä suuremmmassa määrässä osaksi yhteisö/laumaa.

Silti me pelkäämme pettymisen tuottamista lapselle. Lapsen suru on pahasta. JA kuitenkin elämä on myös sarja pettymyksiä. Pettymyksiä koska joukossa joudumme tekemään kompromisseja. Kaikki ei ole yksilön itsensä päätettävissä - puhumattakaan tahdon ja halun mukaista.

Malli pettymysten käsittelystä/ vaikeuksien läpi käynnistä lähtee kotoa. Sieltä nähdää malli ja siellä PITÄISI opetella myös pettymysten hallintaa. Ja vaikeuksista selviytymisen taitoa. Lapsen maailmassa se on selviytymistä sellaisesta pettymksestä että ei saakaan mennä ruokapöytään ilman että pesee käsiään, vaikka lapsi kuinka haluaisi... noin vaan esimerkkinä tuli mieleen. Maailma ei kaadu vaikka joskus joutuu tekemään auktoriteetin (eli lapsen tapauksessa vanhemman) tahdon mukaisesti. JA jos se harmittaa niin sehän saa harmittaa, mutta asiasta tulee osata puhua ja perustella. Lapsi ei ole päättäjä. Se rooli syntyy vasta iän ja kokemuksen myötä.

Me ei voida samaan aikaan itkeä yhteisöllisyyden katoamisen perään ja julistaa oppia yksilöllisyyden tärkeydestä. NE ei vaan toimi yhdessä kuin utopia maailmassa.

Mä meen vielä askelta pidemmälle ja väitän, että suurin osa kasvamisesta henkisesti ja omien tunteiden hallinnasta syntyy nimenomaan omien rajojen kohtaamisen kautta Omien tunteiden kehittyminen ja niiden hallinta syntyy mitä suurimmassa määrin kyvystä kestää pettymyksiä ja kääntää kriisi mahdollisuudeksi.

Valitettavasti näitä kokemuksia ei lapsille nykyään helpolla kerry. On osa ihmisyyttä toivoa ja pettyä, mutta myös nousta uudelleen ja silti uskoa itseensä.

Mielenkiintoinen keskustelu, mutta nyt pitää mennä! Ihana kun joku muukin ajattelee samalla tavalla!

 

[tinnu]

[QUOTE="vieras";26407684]Mä meen vielä askelta pidemmälle ja väitän, että suurin osa kasvamisesta henkisesti ja omien tunteiden hallinnasta syntyy nimenomaan omien rajojen kohtaamisen kautta Omien tunteiden kehittyminen ja niiden hallinta syntyy mitä suurimmassa määrin kyvystä kestää pettymyksiä ja kääntää kriisi mahdollisuudeksi.

Valitettavasti näitä kokemuksia ei lapsille nykyään helpolla kerry. On osa ihmisyyttä toivoa ja pettyä, mutta myös nousta uudelleen ja silti uskoa itseensä.

Mielenkiintoinen keskustelu, mutta nyt pitää mennä! Ihana kun joku muukin ajattelee samalla tavalla![/QUOTE]

Kuin myös - siis kiva että joku jakaa ajatuksen kanssani.

Yhteiskuntaa on helppo syyttää koska siinä on aina ja tulee olemaan vikaa. Muttamutta...Mikä on syy ja mikä seuraus. Kuten sanoin yksilöllisyyden korostaminen ja yhteisöllisyyteen kannustus eivät kättele oikein toisiaan. Yhteiöllisyys minun mittapuullani on sitä että osaamme kunnioittaa sääntöjä, osaamme tehdä kompromisseja ja osaamme nähdä toisen ihmisen "ihmisenä". Yksilöllisyys kumpuaa jotain muuta. Sitä että sinun pitää saada olla mitä ole, ilman rajoituksia. Sinulla tulee olla oikeuksia ja niitä tulee muiden myös kunnioittaa. Kaikki lähtee "minuudesta". Ei ole me vaan on minä.

JA pettymykset - voih. Ei me emme osaa enää pettyä. Me teemme valituksen. Me viemme asiaa eteenpäin. Jotain pitää tehdä. Emme halua pettyä. Jos joudut pettymään niin joku on silloin tehnyt jotain väärin. Se pitää korjata. Mutta entä jos antaisimme pettymyksen vaan tulla ja todeta - sitähän tämä elämä on. Sarja pettymyksiä. Ja välissä paljon hyvää.

 

[Lilii lisänimetön]

Demokratiasta yms. Itse en näe kaksipuoluejärjestelmää erityisen demokraattisena. Eikä muutoksia edistäisi se, että keskeiset virkamiehet vaihtuisivat 4v välein, en usko. Aina uusi toimintakulttuuri jne. Jo viraston pomon (ministeri) vaihtuminen aina hidastaa kaikkea kuukausiksi.

Yksilökeskeinen kasvatus on minustakin yksi ongelman tekijä, ei ratkaisija. Nyt ovatkin aikuisia ensimmäiset tosi-individualistit, eli 88 hypevuonna syntyneet... Sitten vaikka taloushype karisi, jäi individualismihype eloon. Jotenkin näen (kivittäkää minut tai sulkekaa ketju tai muuta jos aihe tästä karkaa) että kiint.vanhemmuus on osin äärimmilleen vietyä individualismikasvatusta.

 

["hippi"]

Voimme miettiä melkein mitä tahansa tukea ja palvelua, muissa maissa semmoisista ei ole tietoakaan! Ja muissa maissa ei kyllä itketäkään niin paljon yhteiskunnan perään kuin Suomessa. Olemmeko siis pilalle hemmoteltuja?

Esim. muissa euroopan maissa on työnvälitystoimistot, joista suuresta osasta saa työtä

 

[paulamummu]

[QUOTE="vieras";26407289]Olen pahoillani puolestasi. Kelan määritelmät eri sairauksien lääkkeiden korvattavuudelle ovat eri kuin kriteerit niiden käytölle (ja tämä on sanonkomämistä meidän läkäreidenkin mielestä), mutta en keksi yhtään sairautta, jonka "yhteiskunta", mitä ikinä alkuperäinen kirjoittaja sitten sillä tarkoittikaan, olisi määrännyt poistettavaksi. Ei kukaan tai mikään ole minun tietääkseni tullut vielä kertomaan lääkäreille, että " tästä pv:stä sairautta X ei ole olemassa". Johan jo alan erikoislääkärit asiasta metelin nostaisivat!
Ja minun osaltani keskustelu päättyy tähän.[/QUOTE]

Harmi, sillä nyt vasta pääsin alkuun. No. voisit jatkaa tuosta häntäpäästä kelaamalla aluksi:
http://kaksplus.fi/keskustelu/pluss...-mikahan-vaivaa-6-vuotiasta-poikaa/sivu8.html

 

[tinnu]

Demokratiasta yms. Itse en näe kaksipuoluejärjestelmää erityisen demokraattisena. Eikä muutoksia edistäisi se, että keskeiset virkamiehet vaihtuisivat 4v välein, en usko. Aina uusi toimintakulttuuri jne. Jo viraston pomon (ministeri) vaihtuminen aina hidastaa kaikkea kuukausiksi.

Yksilökeskeinen kasvatus on minustakin yksi ongelman tekijä, ei ratkaisija. Nyt ovatkin aikuisia ensimmäiset tosi-individualistit, eli 88 hypevuonna syntyneet... Sitten vaikka taloushype karisi, jäi individualismihype eloon. Jotenkin näen (kivittäkää minut tai sulkekaa ketju tai muuta jos aihe tästä karkaa) että kiint.vanhemmuus on osin äärimmilleen vietyä individualismikasvatusta.

Mie otan päälleni osan kivistä - eli aivan samaa mieltä.

Lapset syntyvät osaksi tätä elämää ja yhteiskuntaa. Osaksi suurta joukkoa joka toimii yhteen vain kun luovutaan liiasta yksilönkorostamisesta.

 

[Isämies]

Demokratiasta yms. Itse en näe kaksipuoluejärjestelmää erityisen demokraattisena. Eikä muutoksia edistäisi se, että keskeiset virkamiehet vaihtuisivat 4v välein, en usko. Aina uusi toimintakulttuuri jne. Jo viraston pomon (ministeri) vaihtuminen aina hidastaa kaikkea kuukausiksi.

Kyllä kaksipuoluejärjestelmä on dynaamisuutensa osoittanut, siitä on turha kiistellä. Toki siihenkin ongelmia liittyy, mutta helpommin ne ovat ratkaistavissa, kuin tällaisen kummallisen monipuoluehässäkän kompromissi- ja konsensusvetoisuus.

 

[Lilii lisänimetön]

Dynaamisuus sinänsä ei edistä demokratiaa.

 

[Lilii lisänimetön]

Diktatuuri olisi tietysti kaikkein dynaamisin vaihtoehto. :xmas: Mitä vähemmän valinnanvaraa, sitä tehokkaampaa. Tietenkin.

 

[Isämies]

Dynaamisuus sinänsä ei edistä demokratiaa.

Ok, viittasin kuitenkin lähinnä siihen, että jos/kun (demokraattisen vaalituloksen mukaisia) muutoksia halutaan saada aikaan, niin siinä kaksipuoluejärjestelmä on täysin ylivertainen monipuoluejärjestelmään nähden.

 

[Keittiönoita]

En ehdi kahden palaverin välissä lukea koko ketjua, mutta mun mielestä yksi ongelma on siinä, että yksilöllisyyttä korostetaan samaan aikaan kun kaikkien pitäisi olla samanlaisia. Tarkoitan siis sitä, että jos valitsee oman yksilöllisen tapansa elää (ihan esimerkkinä vaikka ammatinvalinta), niin kuitenkin pitäisi saada kaikki sama (esim omakotitalo, ulkomaanmatkoja, muotivaatteita jne), mitä joku toinen on valintojensa myötä saanut. Sitten petytään, turhaudutaan ja masennutaan, kun ne omat valinnat eivät tarjonneetkaan kaikkea sitä, mitä jonkun toisen valinnat sille toiselle tarjosi. Päivähoidossa ja peruskoulussa lähdetään siitä, että kaikille yhtä paljon eikä kenelläkään saisi olla enempää kuin toisellakaan. Jossain vaiheessa yksilö kuitenkin tajuaa, että nyt ei olekaan enää "tätejä" huolehtimassa siitä, että saan yhtä paljon kuin muutkin. Ja jos ei ole siihen asti joutunut kokemaan eriarvoisuuteen liittyviä pettymyksiä, niiden pettymysten käsittely voikin olla työlästä ellei jopa mahdotonta.

 

[lue se linkkijuttu ensin....]

Tunnen kankkulankaivoja ja tiedän, että heidät saataisiin kyllä yhteiskuntaan mukaan, jos vain olisi kanavat heitä varten.

Ehkä asian voi nähdä vähän eri kantilta... businessmaailmassa kaikki tuottaa VOITTOA samaan tapaan, kuin se koulun häirikköoppilas, joiden lukumäärän mukaan kunnille tulee paljon lisärahaa, mutta jotka saa käyttää ihan mihin joku kunnan päättäjä tahtoo - ei siis mene aina sinne, missä apua tarvitaan.

No, tämä laajempi juttu taas on katsottava lintuperspektiivistä:


Salainen osakassopimus jakaa vallan Terveysrahastossa - HS.fi - Talous

 

[ttppii]

Harmi, sillä nyt vasta pääsin alkuun. No. voisit jatkaa tuosta häntäpäästä kelaamalla aluksi:
http://kaksplus.fi/keskustelu/pluss...-mikahan-vaivaa-6-vuotiasta-poikaa/sivu8.html

Aika paranoidista sekoilua tuo threadin loppu näyttää olevan.
"yhteiskunnan kieltämät sairaudet" arvaanko mitä ovat:
Muotitauteja eli sähköallergiaa, hiivasyndroomaa jne, eli siis oikeasti torjuttua masennusta.